Tuesday, December 31, 2013

Hetki vuosien vaihtumisen välissä

Vanha Vuosi liukuu kiihtyvällä vauhdilla pois. Olen joskus miettinyt mitä tapahtuu vuosien vaihtumisen välissä. Käyvätkö vainajat päivällispöytään kuin varjot jotka täyttävät tyhjiön.

Anna Ahmatovan Uuden Vuoden balladin lopussa nuori vainaja sanoo: Meidän on juotava sille, joka ei ole kanssamme vielä.

Hyvää Uutta Vuotta! Todennäköisesti se on aivan yhtä tylsä kuin edellisetkin, mutta erilainen kuitenkin.

Saturday, December 28, 2013

Meillä Pietarissa oli komeita kirkkoja


"Olja-täti jupisi tavallista mantraansa suomalaisessa, protestanttisessa lähiössä olevassa yksiössään. Hän oli osallistunut kirkollispoliittiseen keskusteluun lähettämällä kirjeen korkealle kirkonmiehelle ja vaatinut komeaa katedraalia Kuukkelisuon lähiöön. Keskustassa oleva kirkko ei vastannut hänen kirkkorakennuskäsitystään."

Meillä Pietarissa oli komeita kirkkoja. Kävelimme usein Iisakin kirkon ohi babuskan kanssa. Olja-täti oli vakaasti päättänyt kieltää Neuvostoliiton ajan elämässään. Hän käveli kirkkojen ohi, mutta ei mennyt sisälle. Ikoneita oli myös kaksipohjaisen sängyn lautojen välissä. Oli varmasti turvallista nukkua ikoneiden päällä. Isä vietiin Siperiaan mutta ikonit jatkoivat oloaan lautojen välissä Pietarissa. Joskus kovan pakkasen ahdistellessa veli uhkasi polttaa sängyn ja kaikki mitä siinä oli. Ne ikonit ovat nyt seinällä, maassa jossa oli yksi tapa ajatella ja yksi tapa puhua. Kaikki oli jotenkin liian järjestyksessä ja ennalta arvattavissa.

Meillä Pietarissa näkyi jokaisesta ikkunasta kultaiset kupolit.
Kellot eivät tosin kilkattaneet ja tuohuksien sijaan myytiin pääsylippuja museoon.

Sitä hän ei halunnut muistaa.

Thursday, December 26, 2013

Kuka suojelee puutaloa grynderin ahneudelta?


Seinänmme takaisessa puutaloyksiössä tehdään remonttia. Grynderi kertoi ostaneensa huoneen bisnesmielessä; hän tekee uutta silmänlumetta halvalla, perustuksiin eli lattien alle ei kurkistella. Merkillisintä tässä kaupassa oli että huoneesta enemmän tarjoavien tarjouksia ei noteerattu. Edunvalvoja taisi järjestää tutulleen bisnestettävän kohteen.

Nuori mies selitti että hän tekee kaiken uudeksi. Totta, hän on repinyt kaiken alas, pelkät hirsiseinät pönöttävät paikallaan. Joulupäivänä lähti tiskipöytä, keittiön kaapit ja kaikki mitä seinällä oli ollut. Meneekö grynderillä noin huonosti että pitää joulupäivätkin huhkia taloruumiin raiskauksessa. Odotan kauhulla että seuraavaksi hän käy puuhellan ja hormin kimppuun. Luulisi taloyhtiölläkin olevan jotain valtaa asuntojensa remontteihin.

Puutaloasuntoja on remontoitu kovalla kädellä puutaloalueilla. Niitä ei ole kovin helppo myydä, sillä ostajat haluavat puutaloasunnon, ei rivitaloasuntoa jossa on parkettia ja pintakiiltoa. Tai onhan niitä jotka haluavat edellämainittuja asioita, mutta miksi he haluavat puutaloasunnon?

Ulkona kajastaa. Sade on lakannut ja tuulikin laantunut. Päivä on pidentynyt hieman.

Wednesday, December 25, 2013

Siunaava sade vihmoo luostaria


Sataako Konevitsassakin tänä jouluna? Sade on tarpeellista ja siunaavaa monessakin mielessä. Sade muuttuu ennen kevättä lumeksi ja sitten sulaa pois, nousee taivaalle ja valuu maahan. Kevät tulee, maa viheriöi ja Laatokan leppeä tuuli hyväilee kulkijaa. Yksi Konevitsan kävijöistämme siirtyi joulun alla tuon´ìlmaisiin. Ollos iäti muitettu.

Sunday, December 15, 2013

Trifon Petsamolaisen päivänä


Tänään on Trifon Petsamolaisen päivä. Hän oli valontuoja pimeään pohjolaan. Jokainen saa käsittää valon ihan miten haluaa. Tämän päivän "trifoneilla" on tasoitetut ja valaistut tiet ajella ja kulkea. Lapissa paukkuvat pakkaset ja tähdet kauempana kuin koskaan. Revontulien kosminen säteily leijuu kaiken yllä.

Trifonin aikaan oli erilainen, aikaan sopiva, aikakäsitys. Kirkkoa ei rakennettu puolessa vuodessa; siihen tarvittiin ainakin kymmenen vuotta ja enemmänkin. Ruotsalaiset polttivat ja ryöstivät kirkon muutaman kerran. Luostari rakennettiin ajan saatossa ja sillä oli myös maallisia ja poliittisia tavoitteita.

Aikamme mukavuudenhaluun tuudittautuneille ihmisille on vaikea ymmärtää uskon ja tahdon lujuutta jolla pohjolaa kristillistettiin. Meille on kaikki tarjolla, eikä sekään riitä. Jatkuva tyytymättömyys ajaa ihmistä uusiin hankkeisiin. Nykyään ei kukaan lähde korpeen, pystymetsään, petoja uhmaten repussa risti ja sydämessä palo, nykyään mennään kuin kaupparatsut ja kuitataan kulukorvaukset.

Jos joku pappi alkaisi toimia Trifonin tulisieluisesti, hänet vietäisiin hoitoon ja toimituskieltoa ropisisi päälle. Trifon Petsamolaisella oli tosin keisarin antama lahjakirja (siunauskirja) Petsamon metsiin luostarille lohkaistavaksi maa-alueiksi.

Tiedonvälitys oli aikaan sopiva. Meidän ortodoksinen tiedonvälitys on ajan tasalle. Vai onko sittenkään?

Saturday, December 14, 2013

On aika ripustaa olkitähti ikkunaan


On aika lähettää joulukortti. Joistakin traditioista on pidettävä kiinni, niin kauan kuin on niitä joille voi lähettää kortin. On tietenkin helppoa huikata netissä tai kännykällä Hyvää Joulua, aivan kuin moi mä menen nyt tai Soitellaan taas!. Joulutervehdykseen kannatta nähdä aikaa ja vaivaa, sillä niihin jää tekijänsä jälki ja tunnelma.

Kun kortit on tehty ja lähetetty, voi keskittyä muihin tehtäviin. Kuten noihin keskiaikaisiin pipareihin, joiden valmistus on helppoa ja mukavaa. Taikina maistuu taivaalliselta ja valmiit piparit pitää piilottaa, sillä meillä ne katoavat nopeasti ennen joulua.

On aika ripustaa olkitähti ikkunaan. Ostin sen kehitysvammaisten puodista, monta vuotta sitten, ja se on säilynyt hauraudestaan huolimatta ehjänä. Toinen perinnetähti on lapseni ikkunassa, toisessa talossa. Ostin sen Joensuun ortodoksisesta kaupasta kauan sitten. Nyt sitä kauppaa ei enää ole. Tähti on käsityötä ja siinä on ohuita hopealankoja ja niintä. Se on hyvin kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kynttilät palavat pihalla.

Sunday, December 8, 2013

Perinneluuta ja positiivisia koiria

Vanhalla Suurtorilla positiiviset koirat jakoivat hyvää energiaa kaikille.

Oma koirasuhteeni on asiallinen. En voi sietää että koirille lässytetään sillä he ansaitsevat kunnioitusta.


Kissoille en ole kuullut kenenkään lässyttävän ja uskon että kissat eivät pitäisi siitä, vaan sipsuttaisivat oitis kusemaan helmoille.

Myyntikojusta ostin joululimpun, kaksi ruislimppua, perinteisiä nekin.


Kuvan tonttu-ukko pitää komentoa ja vahtii myyntipöytää.

Kaksi tomeraa turkulaista rouvaa näki tonttukojun seinustalla ihanan luudan. Se ei ollut kaupan; oli tonttumuorin henkilökohtainen luuta. Oliskohan perinneluudalle kysyntää?

Tuomiokirkon kuusi on hämmästyttävän tasalaitainen ja latva ei suippene. Kuusia on monen mallisia.


Lyhyt päivä pihtasi jo kamerani sietokykyä. Lähdin uutta kiinalaista katukivetystä pitkin jokirantaan.

Rahamiestensilta oli pimeänä.

Friday, December 6, 2013

Joulukuun kuudes 2013


Kauppatorilla satoi märkää räntää. Innokkaimmat jonottajat olivat saapuneet paikalle jo kello 9.00. Ruokakasseja alettiin jakamaan klo 12.00. Ihmisjono kiemurteli pitkälle. Soppajono oli melkein yhtä pitkä. Harmaahapsinen pappi puhui talvisodasta ja kiitollisuudesta. Minä ajattelin vuoden 1918 tapahtumia joista vaietaan puheissa. Kävelin torin ympäri etten tulisi huonolle tuulelle.

Nuoret herrat lauloivat ja joku tanssahtelikin, mikä oli hyvä asia.

Olisi hyvä jos operaatio Ruokakassi saisi jatkua. EU:n ruoka-apua ei saisi lakkauttaa, sillä rahaa on kyllä vähemmän tärkeisiinkin kohteisiin tuhlattavaksi.

Kynttilä palaa ulkona. Jouluun on enää vähän aikaa.

Wednesday, December 4, 2013

Haluaisitko seisoa kauppatorilla ruokakassia odottaen optioherra tai ministeri?


Liikekeskuksen edessä, bussipysäkin seinään nojaten kerjäläinen rukous huulillaan kerjäsi kolikoita. On joulupaasto ja minä en voinut kävellä ohi. Kourallinen viisicenttisiä, kaksikymmencenttisiä ropisi lähes tyhjän mukin pohjalle. En kadu almujani, vaikka sain paheksuvia katseita. Länsimainen rationalismi sotii kaikkea armeliaisuutta vastaan. Armon ja armeliaisuuden käsite ei kuulu aikaamme ja kulttuuriimme. Ennen, kun ajat olivat vaikeita ja sosiaalihuoltoa ei ollut, ihmiset auttoivat toisiaan. Luulen että olemme kohta historiallisesti taas kohdassa, jossa sosiaalihuolto ei toimi ja armeliaisuuteen emme vielä pysty. On opeteltava uudelleen esi-isien ja äitien sosiaalisia taitoja, taitoja joilla ei saavuteta henkilökohtaista menestystä, vaan joilla autetaan kanssaihmisiä kuten ihmiselle on ominaista auttaa.

Itsenäisyyspäivänä Turun kauppatorilla on taas operaatio ruokakassi. Jonot ovat olleet aina vain pitempiä näissä juhlissa. Toivon että sää ei kurita muutenkin alaspainettuja osallistujia. Kukaan ei varmaankaan haluaisi vapaaentoisesti olla nälkäisten jonossa, kun tiedämme, että rahaa on ruokkimiseen, se nyt vain ohjautuu vääriin kohteisiin, kuten optioherroille ja muille omanedun tavoittelijoille.

Joka itsenäisyyspäivänä, ainakin viiden vuoden ajan, olen hävennyt ortodoksien pienen piirin tekotunnelmaista seurakuntasalin itsenäisyyspäivän juhlaa. On hyvä tietenkin että juhlitaan itsenäisyyttä, mutta voisi sen tehdä toisinkin, varsinkin kun sadan metrin päässä kauppatorilla jaetaan köyhille ruokakasseja. Kummassako juhlassa mahtaa vierailla Jeesus Nasaretilainen? Toivottavasti hän ei paina kaasua Turun kohdalla. Joulukuun kuudes on myös Pyhän Nikolaoksen muistopäivä.

Valmistan keskiaikaisia pipareita. Neilikka, kaneli, muskottipähkinä ja manteli tuoksuvat.

Sunday, December 1, 2013

Joulukuun ensimmäinen sunnuntai

Hämärää vain meidän silmillemme. Kuvan kissa näkee pimeässä paremmin. Se katsoo raukeasti mustalle kadulle ja on vahtivinaan naapurin jouluvaloa. Hämäystä kaikki tyynni.

On aika ravistella pölyt tallilyhdystä ja sytyttää kynttilä kuistille.

Thursday, November 28, 2013

Naisten kesken VI


Elettiin joulujuhlien aikaa eräässä lähiössä 1980-luvulla Turussa. Nuorisotalon kerhohuoneen ovelle tuli Neitsyt Maria ja enkeli. He kysyivät että voisivatko he muovailla savea koska olivat hermostuneita kohta alkavasta näytelmästä. He saivat luvan. Hetken kuluttua alkoi kuulua kikatusta ja hysteriaan viittaavaa ääntelyä.

Minä teen ison kullin
sanoi toinen tytöistä, tee sinä pikkukulli. Neitsyt Mariaksi pukeutunut hihkaisi: Otan tämän kynttilän asemesta kuvaelmaan käteeni. Et muuten ota. Se ei ole sopivaa. Ohjaaja sanoo ja pyytää tyttöjä jättämään savikullit pöydälle. Vaivihkaa hän vakoilee näytelmää myöhemmin ja huokaa miten hartailta pienet tytöt näyttävät. Mistä he ovat nähneet erektion pohtii toinen ohjaaja. Niin mistä. Silloin ei vielä ollut internettiä.

Kerran oli samaisessa lähiössä ryhmä esimurrosikäisiä jotka piirsivät koko ajan sukuelinten kuvia ja puhuivat naimisesta ja muista aikuisten asioista.

Joulu lähenee ja lapset esittävät sentään vielä perinteistä jouluohjelmaa. Kaikkea ei ole vielä tuhottu. Olen ehkä vanha kun sanon etten innostu joulujuhlien viihteellistämisestä. Viihdettä on kyllä ihan riittävästi muutenkin.

Wednesday, November 27, 2013

Naisten kesken V


Anoppini uhmasi kaikkia terveysterroristien ohjeita. Hän oli iso. Hän haki hallista rasvaista siankylkeä ja söi nautinnolla. Voita hän hamstrasi "cittarista" ja antoi piupait kaikelle terveysvalistukselle. Hän eli yli 90-vuotiaaksi. Hänellä oli varmoja määritelmiä muista kuin Lahden suvusta. Muut eivät olleet mitään, Lahden suku oli jotain. Epäilen että hänessä oli pohjalaista verta. Hän kumosi vihan, katkeruuden ja syövän kolmiyhteisyyden. Hän vihasi lujasti ja ennen kuolemaansa hän istui monta vuotta tuolissaan vihaten kaikkia. Ajattelin että jos hänellä olisi ollut keppi, hän olisi tökkinyt vieraita kepillä ja nimitellyt alkeellisiksi.

Jostain syystä sana Alkeellinen oli mamman käytössä ahkerasti. Se kattoi kaikki muut paitsi hänen sisaruksensa. Heillä oli symbioottinen suhde. He olivat kuin sukumafioosot. Mamman eli anopin ensimmäinen mies oli tullut pakolaisena Pietarista. Hän ei kelvannut ollenkaan koska oli alkeellinen inkeriläinen. Sitä hän ei kyllä ollut, vaan esi-isä oli suomenruotsalainen ja koko porukka vähintäänkin kansainvälistä. Sukututkimuksesta kävi ilmi että esi-isä oli suomenruotsalainen. Mamma tuhahti että hurrin perkele, ei sentään väittänyt alkeelliseksi. Jotain hyvin syvältä oli kun anopin kuolinpesää selviteltiin: hän oli kätkenyt hyvin kauniisti silkkipaperiin hääkuvansa, ensimmäisen miehensä kanssa otetun. Hänen oli täytynyt rakastaa syvästi tätä, ensin alkeellista ryssää ja sitten hurria. Nykyään appi, jota en ole koskaan tavannut, on 96-vuotias ja ajaa autoa lääkärin luvalla. Pää on terävä kuin partaveitsi.

Viemme anopin haudalle kynttilöitä. Minulla on aina haudalla tunne että jostakin kuuluu suhinaa: Alkeellinen...




Monday, November 25, 2013

Naisten kesken IV


Mitä ihmettä sinä täällä teet? Vahtimestarin suu loksahti auki kun hän avasi oven "Toikkiksessa" sunnuntai aamuna. Hän oli tullut noutamaan kotiavaimiaan jotka oli unohtanut sinne. Pomo nyökkäsi päällään sanomatta mitään patjahuoneen suunnalle. Taru Ritvanoksa kurkisti pelokkaasti ulos ovesta. Hänen vasen silmänsä oli musta ja toinen kasvon puolikas oli mustansininsenkirjava.

Hän soitti minulle yöllä sanoi pomo vaivautuneena. En keksinyt muutakaan paikkaa ninne kätkeä hänet. Mies on hurjana, se mustasukkainen hirviö. Vahtimestari ajatteli että taidan tuntea sympatiaa miestä kohtaan. Tunnen taustat liian hyvin että alkaisin uhrimenoja järjestelemään.

Kai ymmärrät pitää suusi kiinni tästä? Pomon ilme oli vaaniva ja uhkaileva.

Totta kai hän ymmärsi. Ei haluttanut saada niskaansa kokoomuksen naisia ja kulttuurilautakuntaa. Alkoholilla lienee ollut osuutta asiaan ja mies ei varmasti ollut ollut ainoa kupinkumooja tässä tapauksessa.

Toivon että hän korjaa luunsa maanantai aamuun mennessä jonnekin. Ihan sama minne. Maanantai aamuna tulee lastentarhan opettajat kokoukseen tänne, enkä halua mitään elävää materiaalia käsiteltäväksi.


Taru R. räytynyt juoppo ja kokoomuksen sammunut tähti tärisi ankarassa krapulassa ja kerjäsi ryyppyä Ihan mitä tahansa.
Vahtimestari tarkisti siivoojan "lääkekonjakki" kätkön. Ei ollut kuin tyhjä vinettopullo. Sijainen oli juonut konjakit näämmä.

Soita Marulle. Sen mies on merillä ja taatusti baarikaappi täynnä. Maru itse ei juo vettä ja vihreää teetä väkevämpää.

Marun puhelin soi puujugend-talon keittiössä. Tämä on hätätapaus. Tuo kanjakkia tai ihan mitä tahansa "Toikkikseen" Taru tekee kuolemaa! Pomon ääni oli dramaatinen kuin italialaisella opperadiivalla. Maru ajatteli että mikä kokoomuksen akkojen trokari minä ole, ja rakas merikapteenini ei kyllä pitäisi tästä yhtään. Maru kuitenkin oli lähimmäisen rakkauteen taipuvainen ja meni konjakkijämät pullossa Toikkikseen.

Taru sieppasi pullon tärisevin käsin huulilleen ja särpi konjakkia kuin elämänvettä. Maru lähti matkoihinsa ja tuumi että orjia on monenlaisia ja minä olen yksi heistä.

Kun vahtimestari maanantai aamuna saapui, Toikkis oli siivottu. Ainoastaan hienoinen konjakin aromi leijui nenään. Hän avasi ovet ja ikkunat selälleen. Läheinen makkaratehdas työnsi rasvasumua sisälle.

Sunday, November 24, 2013

Naisten kesken III


Koululaisten kesätoimintaa suunniteltaessa on huomioitava lasten välipalan halpuusta ja vaivattomuus. Ehdotan että lapsille järjestetään ruokailu siten että Lasten kanssa yhdessä keitämme puuroa ja syömme kiireettömästi. Sen jälkeen lapset tiskaavat lautaset ja muut ruokailuvälineet. Annuli-ohjaaja, jonka mies on demareiden luottamusmies, katsoo halveksivasti, kääntyy sitten pomon puoleen mielistelevä ilme naamalla. Pomo päättää että välipala on maustettu jugurtti purkki. Annuli on riemuissaan. Huomaan että asia sovittu jo aikaisemmin.

Jugurtilleko lapset pärjäävät koko päivän? Niissä on sokeriakin aivan liikaa.

Ei ole meidän päänsärky. Vanhemmilla on vastuunsa.


Hehän ovat töissä neljään. Eivät he ehdi lapsiaan ruokkimaan kesken kaiken. Luulisi lasten suojelun ajattelevan lasten parasta.
Minusta tuo on vastuutonta, saastuttavaa ja ajan oloon kallista. Sinulla ei ole mitään menetettävää. Sanoo Annuli kylmästi. Me demarit pidämme huolen että et saa kaupungilta mitään työtä. Ajattelen että eipä ole väliksikään kun on tuollaisia mahtailijota työkavereina.

Alkoi levittää demarimaisia mustamaalausjuttuja kehitysvammaisesta työkeverista. Kahdessa vuodessa lukio ja yliopistossa. Siinä sitä on kehitysvammaiselle suoritetta. Terveisiä vaan sinne luovaan toimintaan ja muihin kaupungin äly-yksiköihin. "Vaula ja Ami." Toinen demari ja Toinen RKP. Suomenruotsalaisilla on kiero tapa toimia seläntäkana. Heille yleensä kaikki lankeaa kuin manulle illallinen helposti. Etuoikeutettuun vähemmistöön kuulumisessa on etunsa.

Sininen talo Turussa purettiin. Huomasin tutun nimen purkua kannatteneiden kaupunginvaltuutettujen listassa. Taisi olla äitinsä jalan jäljissä tuhohommissa.



Saturday, November 23, 2013

Naisten kesken II


Katsokaa nyt se on taas täällä kirkossa. Tietenkin koska piispa on paikalla. Mokomakin lihava kääpiö ja ruma ja pukeutuukin kuin hippi tai kansatieteilijä. Kaksi naista naamat ilkeässä naurussa supisivat omiaan. Pappi messusi. Piispan pukeminen oli kestänyt liian kauan; hän näytti kärttyisältä leijonalta. Pelkäsin hänen purevan pukijaa. Kääpiön tuntomerkit: lyhyet jalat, usein väärät. Ei ollut vääriä sääriä. Keskivartalo liian pyöreä. Pää liian iso vartaloon nähden. No, ei sekään täsmännyt.

Hiukset pitkät ja letillä. Eihän se sovi noin vanhalle. Pitää olla permanentti tai säällinen nuttura. Polkkatukka on liian raju. Naiset tirskuivat keskenään. Toinen oli opettaja ja toinen seurapiirihenkilö rannikkokaupungista, Lokalahden läheltä. Heillä on muodin mukaiset vaatteet ja tukka hyvin. Ei mitään rasvaisia nutturoita niskassa.


Kääpiöt ovat 120 senttiä pitkiä. Olen 153 senttiä. En käytä korkokenkiä kuin pakosta. Pojalle, jonka äiti sai siunauskirjan arkkipiispalta, on on noussut kusta päähän. Kohta hän on varmaan arvoasteikossa korkealla. Älä tule vastaan pimeällä kujalla beibi hyräilen ohi kirkkoveisujen. Teatteriohjaajalla on pilkallinen hymy. Olisi mennyt reilusti noiden supisevien akkojen joukkoon.

Kääpiöt seurakuntalaisten sisällä kasvavat, päät ovat kohta katossa, sinisessä tähtitaivaassa ja kohta ne puhkovat kattoon reikiä. Vanhat aarteet kupolin henkareista leijuvat alas ja peitymme vanhaan tekstiilipölyyn. Kerran yksi nainen löysi aarteen kirkon kupolista. Siitä on kauan ja liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi. Miehet pilkkasivat aarretta. Niin kuin miehillä on tapana silloin kun eivät itse ole aarretta löytäneet.

Poistun hiljaa avonaisesta ovesta ulos. Sumusadetta tihkuu taivaalta. Olen vapaa hapatuksesta.

Friday, November 22, 2013

Naisten kesken I


Muistatko naisen, joka oli ilmiömäinen teeskentelijä ja oli olevinaan enenpi kuin onkaan. Se, joka sepitti ja kuvitteli kaikenlaista. Se meni sosiaalikeskuksen pomojen luo puhumaan yhdestä työkaveristaan ja tämän huonoista lapsistaan. Hän, joka oli sen näyttelijän vaimon perskärpänen ja varsinainen kiero pikku lutka. Katselin ikkunasta kadulle ja ajattelin että en voi olla muistamatta. Hänellä oli tapana nykiä vaatteitani. Tavan se oli oppinut Turun seurapiireissä. Lisäksi täti tähkäpää kannusti puhumalla koko ajan pahaa meikälaisestä.

Oli seurustelupalvelun naisia. Kyni somali-ja muilta ulkomaalaisilta miehiltä rahat makaamalla heidän kanssaan tilipäivinä. Hänen lapsensa nappailivat huumeita ja olivat hunningolla. En halua kuulla enenpää ajattelin.

Se kaveerasi sen luovan toiminnan estyneen naisen kanssa, sen jonka kävelytyylistä näki että oli neitsyt ja kolmekymmentä viisi vuotta ja äitisuhde joka haittasi työn tekoa. Muistin liiankin hyvin.

Mahtoi noita kahta, ja muutamaa muuta vituttaa kun eivät saaneet rikottua perhettäni ja tuhottua lapsiani.
Ajattelin ja rutistin käteni nyrkkiin. En halunnut tietää mitä minusta puhuttiin.


Monday, November 18, 2013

Rahamiesten silta avataan joulukuun alussa...


Kävelimme rautatiesillan yli ja piispankatua Pinellan ja Titanikin ohi kirjastoon. Tuuli tempoili vieläkin ajoittain. Vanhalla Suurtorilla laitetaan kiinalaisia kiviä vanhojen suomalaisten nupukivien tilalle. En ymmärrä tätäkään kivien siirtelyä. Vanhan ajan joulumarkkinat alkavat viikonlopulla ja mietin että onko kiinalaisilla kivillä kävely kevyempää, ja kuka niitä tarvitsi.

Uusi karun silta, virallisesti Kirjastosilta, on kohta valmis. Itse nimitän sitä Rahamiesten sillaksi nyt ja aina.

Onkohan hometta silmässäni kun näyttäisi olevan notkolla tuo silta. Pitääköhän paikkansa huhu, että eräs "taidetalo" olisi saanut ilmaisen paalutuksen sillan siivellä? Turussa ei voi olla koskaan varma mistään, mutta kansallismaisema on kyllä pilalla tämän sillan myötä, siitä voi olla varma.

Tässä on yleiskuva sillanrakennustyömaalta.

Sunday, November 17, 2013

Martta Jokinen Sofiankadulta Turusta


Martta Jokinen, Sofiankatu 3. on turkulainen eläkkeellä oleva arkistonhoitaja joka käy laulamassa vanhusten palvelutaloissa ja vanhainkodeissa ilmaiseksi, ratkaisee murhan. Martta Jokinen rakastaa konjakkia ja huitoo rosmoja kassillaan, jossa on usein konjakkiputeli.



Maritta Flykt (66) on kirjoittanut dekkarin Martta Jokinen ja vanhusmurhat, joka on lämminhenkinen ja empeettinen kuten Maritta itsekin. Martta Jokinen muistuttaa paljon kirjan kirjoittajaa. Kirjasta puuttuu kyllä yhteiskuntakritiikki ja vanhusten asema nykyään, mutta haetanneeko tuo mittään.

Siinä missä Reijo Mäen Vares rymistelee ja rypee, Martta Jokinen hipsuttelee konjakkia naukkaillen säädyllisesti turkulaisissa paikoissa: Vaakahuoneella, Wiklundilla, Turun linnassa ja Börsissä. Tietenkin myös Turun Tuomiokirkossa.

Hän on hyvin turkulainen ja tietoinen turkulaisuudestaan. Kirjassa Ei kiroilla tai haistatella. Kieli on kaunista ja sivistyneen säädyllistä. Minua on rasittanut Reijo Mäen dekkareiden asenteellisuus muualta tulleisiin, naisiin ja seksiin. Martta Jokinen ei harrasta seksiä, hauku ulkomaalaisia, eikä säti miehiä. Martta Jokinen on hyvin kasvatettu ja ystävällinen henkilö joka haluaa hyvää kaikille. Joskus miettii että onko kaiken tämän hyvyyden ja kauneuden alla teljättyjä tunteita ja toteutumattomia unelmia. Mutta ei kai sentään murhia ?-!

Olisin kyllä kaivannut hieman särmää, mutta kyllä tämä hyväntuulen kirjasta käy. Pahan kosketus on tuskin hipaisu, vaikka vanhus työnnetään raa´asti Aurajokeen. Aurajoki mainitaan kirjassa usein. Käynti lennonjohtotornissa oli riemastuttava. Ihmeellistä miten Pariisin kone lentää Turun yli Tokioon. Sama kone lentää kello 15.00 Koitereen kesäpaikkamme yli. Kaikessa ystävällisyydessään, on Martta Jokisella se toinenkin puoli joka on itsekäs ja pohjimmiltaan välinpitämäyön. Hänelle on tärkeätä tulla hyväksytyksi ja hän täyttää tyhjyyttä hakeutumalla joukkoihin, kuulumatta niihin. Martta Jokinen voisi elää yhteisössä jossa hän on ainoa nainen miesten joukossa. Kuningatar?

Teoksen tietoja:
Maritta Flykt, Martta Jokinen ja vanhusmurhat
Turkuseuran julkaisu nro 37
Turku 2013

Toimittaja Harri Raitis
Taitto Roope Lipasti
Paino: Otavan kirjapaino Oy, Keuruu, 2013, 176 sivua.
Kansi Magdaleena Seppälä.



Friday, November 15, 2013

Hyinen huvila Moskovan lähellä


Marina Tsvetajeva oli palannut perheensä kanssa Pariisista Neuvostoliittoon takaisin. Rationaalisesti ajatellen paluu oli järjetön. Tämä on venäläisen sielun ilmentyminen. Myöhemmin kun hänen miehensä ja tyttärensä oli viety ja hän oli jäänyt yksin kirkkaasti valaistuun ja hataraan huvilaansa, hän teki lopullisen ratkaisunsa. Hän olisi kestänyt kylmyyden, yksinäisyydenkin, mutta epätietoisuutta ja kauhua hän ei kestänyt.

Runot elävät aina.

Thursday, November 14, 2013

Väärät vaatteet ja tapa toimia...


Työpaikan työntekijöiden keskinäinen solidaarisuus on pelkkä fraasi. Ennen vanhaan se toimi koska olot olivat turvattomat ja leipä hyvää syödä. Monessako työpaikassa enää puhalletaan yhteen hiileen tai ollaan samassa veneessä. Otetaan esimerkiksi kaupungin alaiset työpaikat. Vaikkapa iltapäiväkerhot ja Luova Toiminta.

Koululaisten Iltapäiväkerhot toimivat enimmäkseen sijaisten voimin ennen kuin 1980-luvun lihavina vuosina alettiin virkoja vakinaistaa. Turussa alkoi ilmapiirien kiristyminen kerhoissa: mustamaalausta ja perättömien juttujen levittämstä työkavereista. Esimerkiksi itsestäni kuulin emävaleen: olin ollut laivalla huoraamassa, totuus oli että olin mieheni mukana tankkilaivalla matkustajana ja myös ihan rehellisissä töissä.

Helsingistä Turkuun tuli pomoksi yksi henkilö, hän suoritti työntekijöiden kartoitusta ja kyseli ohjaajien seläntakana heidän kelpoisuutta. Moraalisesti parempi tapa olisi ollut keskustella kasvokkain. Itse näin peräti kaksi kertaa tämän henkilön livenä kokouksessa.

Olin sitä mieltä että maahanmuuttajista ja pakolaisista pitäisi voida puhua leikin ja teatterin keinoin koululaisille. Sain kylmää vettä niskaani. Minua otti kyllä päähän nämä stereotypiat maahanmuuttajista. En halunnut pönkittää niitä.

Iltapäiväkerhoissa oli rasistisia mielipiteitä tuolloin. Rättipää ja Ählämi nimittelyt olivat yleisiä. En tiedä millainen suhde rasismiin oli virastossa. Epäilen sen olleen aika pelottava. Mikä on tilanne nykyään, sitä en tiedä. Tiedän kyllä että venäläiset naiset eivät ole suosiossa.

Toisessa lähiössä työkaveri tapasi nukkua työpaikalla, mikäli hän suvaitsi saapua ylipäätään paikalle. No, toiminta oli tietenkin niin tylsää varmaankin että ei viihtynyt. Kerran tämä nukkuja tuli silmilleni koska joku oli kannellut virastoon. Toimimme nuorisotalossa, jossa demari nuoriso-ohjaaja kyttäsi koko ajan. Kuka tänä päivänä suostuu tekemään työt yksin kun toinen lusmuilee ja makoilee työaikana. Luovassa Toiminnassa ei kannattanut valittaa tuollaisista epäkohdista, pahimmassa tapauksissa tilannetta alettiin käyttää valittajaa vastaan. Ihmettelinkin miksi tätä nukkujaa ei palkittu vakinaisella viralla. Olisi sopinut hyvin Luovan Toiminnan tapaan toimia vakinaistamisissa.

Olen sitä mieltä että työpaikalla ei pidä suvaita ihan mitä tahansa ja varsinkaan, jos se vahingoittaa toimintaa yleensä. Enkä tarkoita henkilön pukeutumista, ulkonäköä, uskontokuntaa, luovuuden mittaa, kielitaitoa, koulutusta, ihonväriä, kansallisuutta ja älyä.

Älystä puheen ollen, ei ole kovin älykästä ja luovaa mennä häiritsemään ortodoksien pääsiäisyön yöpalvelusta ja käyttäytyä kuin "saatananpalvojat".
Onko hän sellainen joka lukee Vapauden filosofiaa? Ajattelin, että saattaa hyvinkin lukea sillä ihmiset olivat yllätyksellisiä. Eikä ymmärtääkseen filosofiaa tarvitse olla "Haije" tai Leni.

En usko että tänä päivänä Seikkiksen ohjaajat edes tietävät Vapauden filosofiasta mitään. Toiminta pyörii oman egon varassa.

Monday, November 11, 2013

Myytävänä puutaloasunto ja muuta hämärää


Kannattaa olla varuillaan kun myyntiin tulee remontoitava tai valmiiksi remontoitu puutaloyksiö hyvällä sijainnilla tai kokonainen talo tai peräti kaksi taloa. Minulla on faktaa kaupoista, joissa rakennusliike on ostanut huonokuntoisen puutaloasunnon. Huoneistolle ei tehdä mitään, ja kohtuullisen ajan kuluttua asunto on uudelleen myynnissä. Nyt hinta on tuplaantunut. Miten laajaa tällainen keinottelu on? Miten suuressa määrin kiinteistövälittäjät ovat mukana tällaisessa toiminnassa? Näistä asunnoista ei ilmoiteta julkisessa myynnissä, ne menevät suoraan rakennusfirmoille.

Kohtasin Lonttisissa liikemiehen joka kyseli tyhjillään olevista huoneistoista taloyhtiössämme. Yksi huoneisto hänellä jo onkin näpeissään.

Vanhat dementoituneet tai hoitokodissa olevat vanhukset, jotka eivät enää ole oikeustoimikelpoisia, eikä heillä omaisia ole, toivottavasti ovat näiden keinottelijoiden ulottumattomissa. Tuli epämiellyttävä olo Portsassa kävellessäni, sillä samainen puutalojen metsästäjä alkoi tivata mitä minä siellä tein. Sanoin katselevani puutaloja ihan ilokseni ja mielen kohentamiseksi. Mies tarjosi kyytiä Lonttisiin. Ilmoitin nauttivani kävelystä sumuisessa säässä.

Täällä on hienoja puutaloja. Vesivahinkoja sattuu ja viemärit tulvivat alustoihin Ehkä hän kyttäsi jotain "remontoitavaa" vesivahinko tulva-asuntoa halvalla. Asuntoa, jolle ei tekisi mitään, vaan myisi sen kaksinkertaisella hinnalla jollekin romantikolle, joka maksaa kituuttaa vuosia korjatessaan ja kuivatessaan laiminlyöntejä.

Tänään on Turussa aurinkoinen aamu.

Sunday, November 10, 2013

Merirosvolaivalla yli tyynen valtameren...


Seikkiksen merirosvolaiva keinui kitaran soiton tahdissa. Tämä nyt ei ole mitään kuvataidekoulua sanoi joku ja nosteli nokkaansa. Laiva keinui, lapset keksivät mitä ihmeellisimpiä paikkoja.

Ohjaaja ei ole kasvattaja. Ohjaaja kasvattaa persoonallaan ja olemisellaan, sanoin minä. Tädit olivat vihattuja. Joku täti veivasi kuusi samanlaista mustaa kissaa ja lapset innostuivat. Tädit veivät toimintaa väärille urille. Hyi, Hyi! Miksi lapsilla ei saisi olla tätiä, turvallista hahmoa ja lämmintä syliä johon kavuta? Herttaisuus oli pahasta. Muistutti liikaa lastenterhasta. Minä en ollut ollut koskaan lastentarhassa, olin ollut vapaa ja ympäristöni tuote. Olin tullut Ilomantsista Turkuun. Kohtelu oli kuin somaleilla nykyään. Pomo haukkui Ilomantsin linnuksi. Kas kun ei ripaskalinnuksi. Tämän tästä kuulin miten muualta Suomesta tulleet vievät työpaikat turkulaisilta.

Joskus ajattelin että Pomolla on Stalinin tapa toimia: hän siirteli ihmisiä mielivaltaisesti lähiöihin ja laittoi Seikkiseen suosikkejaan. Pian hekin löysivät itsensä jostain Maarian periferiasta. Minusta olisi ollut viisaampaa kehittää toimintaa, ei niinkään vallankäyttöä ja henkilökohtaista julkisuuskuvaansa. Juhlakirjassa on yllättävän paljon viitteitä nepotismista ja suosikkijärjestelmästä.

Kun joku saa kaupungin viran ohjaajana Luovassa Toiminnassa, alkaa hän käyttäytyä kuin pomon näyttöpääte. Juuri niin kauan kunnes löytää itsensä periferiasta. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen vaatii luovaa osaamista.

Toinen puoli oli tietysti se, että toiminta kehittyi teatterin ja musiikin suuntaan. Melkoista teatteria oli ohjaajan nujertaminen, mutta eipä vaan nujerruttu. Uusien ohjaajien manipulointi jotain savustettavaa vastaan oli hyvin helppoa. Hömpät luulivat pääsevänsä kovinkin hyvälle paikalle. Mahtoivatko tajuta olevansa pelinappuloita, joita käytettiin ja sitten unohdettiin.



Merirosvolaiva seilaa toivottavasti jatkossakin luovalla merellä.

Friday, November 8, 2013

Muistoja ja muistin paikkoja Seikkiksen alusta

Luova Toiminta elää! Toivottavasti elää vielä kauan. Luovassa toiminnassa on tärkeintä lapset. Lasten pitäisi saada olla rauhassa ja ikävystyä kunnolla, sen jälkeen he keksivät tekemistä ja sitä pitää arvostaa. Hyvä ohjaaja on läsnä ja saatavilla tarvittaessa, mutta ei sekaannu itse tekemiseen ilman pyyntöä.
Edellinen on oma mielipiteeni.

Tutkailin Seikkiksen 30 vuotis-juhlakirjaa ja heti alkuun ihmettelin miten vähän siinä käsiteltiin Seikkiksen, ei niinkään kivutonta, alkua. Ennen Seikkistä olin ollut tunti-ja keikkatyössä Luovassa Toiminnassa Tehtaankadulla ja lähiöissä. Porukan henki oli hyvä ja kiersimme yhtenä kesänä Satu Rihu-Lehden, Johannes Hännisen, Ola Tuomisen, Jyrki Kallosen ja Aija Elomaan kanssa. Jos olen unohtanut jonkun, niin olen pahoillani.

Leena Karvala oli keksinyt Melukoneen. Pingotettiin tukeva naru puiden väliin ja siihen ripustettiin vanhoja kattiloita ja muita metallisia esineitä. Lapset paukuttivat kepeillä voimiensa takaa melua; tämä kuului puistotätivierailuihin. jostakin syystä tästä on tullut minulle symboli koko luovasta toiminnasta. Vähän niin kuin fiilispohjalta toiminta.

Rupesin suunnittelemaan soivia puita Seikkiksen puistoon. Taisi olla Erkki Pirtolan vaikutusta. Myöhemmin toteutimme sen toisessa toiminnassa ja kaupunkikin taisi olla eri. Eri puulajeilla on omat äänensä, ne soivat tuulessa hienosti.

Alussa toiminta haki muotoaan.

Ristiriitoja oli johtamisessa ja ohjaajien ideoiden toteutuksessa. Voi olla, että mainio Eeva Roiha, silloinen Parkkari, pursui ideoita ja halusi tuloksia liian nopeassa tempossa. Ehkä se oli näytön paikka. Media oli kiinnostunut. Hitaanpi tempo olisi ehkä ollut parempi. Pian alkoi kehittyä epäluulojen ja vaikenemisen työkulttuuri, oli kokouksia joissa kukaan ei uskaltanut puhua. Jos joku uskalsi puhua, niin kosto alkoi elää. Alkoi kiertää tuttu juttu: se ja se käy toimistossa puhumassa pomon kanssa. Tietenkin tällainen myrkytti ilmapiirin. Aina oli joku uhrattava syyllinen ja lähtijä. Lähtemisillä ei tilanne korjaantunut. Ehkä lähtijä oli aina väärä henkilö. Jos vastakkain on kaupungin vakituinen henkilö ja tuntityöläinen, niin tuntityöläinen lähti. Lisäksi kantona kaskessa oli paikan maine. Meillä oli oltava ulospäin hauskaa ja hienoa. Todellisuudessa paikka sairasti pahasti. Eikä ohjaajien poliittiset valinnat parantaneet tilannetta.

Luultavasti pomoilla ei ollut aavistustakaan todellisesta menosta, tai henkilökohtainen menestys oli tärkeänpää. Luova Toiminta ja Seikkis henkilöityivät. Muistan hyvin kun yksi ohjaaja sekosi ja alkoi oireilla ja meni psykoosiin. Soitin yhdelle pomoista tilanteesta ja pyysin neuvoa mitä tehdään. Karu vastaus oli: Turpa kiinni ja asiasta ei ulos hiiskuta. No, tilanteen voi ratkaista niinkin että sijainen saapuu paikalle ja varsinaiset työntekijät pakenivat jonnekin. Ilmassa oli kateutta, mustasukkaisuutta ja kostoa. Henkinen väkivalta oli epistolaa. Työntekijöiden leimaaminen hulluiksi, huoriksi ja laiskoiksi oli yleistä. Mistähän niitä niin sankasti lappasi. Työntekijöiden vaihto ei parantanut tilannetta. Ei vaikka he olivat Turun seurapiirikukkasia ja käyneet Kupittaan yksityistä, parenpien vanhempien lasten, yhteiskoulua. Eikä sekään että oli naimisissa näyttelijän kanssa ja siksi muka jotain erityistä.

Sitten oli erään luottamusmoiehen tytär ja hänen miehensä, demarien mandaatilla, käyttäytyivät kuin olisivät kuin olisivat olleet paikan omistajia. Terrorisoivat koko työyhteisöä. Myöhemmin miehestä tuli Budhalainen pappi ja hänelle annettiin kaupungin virka. Minusta hänen budhalainen olemuksensa oli täynnä petoutunutta aggressiivisuutta.


Meillä oli Steiner-pöytänukke-teatteria. Sitten Fauni-ryhmä: Inkeri Tikkanen, Krista Toivonen, Lenita Laine, Sirpa(?) ja Ari Vuokko jotka esitimme Antti Puuhaaran. Yksi pomoista väitti että minulla oli kirjanpitäjän ääni eräässä kohtauksessa. Lisäksi olin naimisissa merimiehen ja runoilijan kanssa ja epäilyttävä henkilö. Olin matkustellut liikaa, en ollut perhetyttö tyyppiä; ei kyllä ollut muutama muukaan. Ehdotin että perustaisimme ryhmän: ne jotka ovat olleet merimiehen kanssa sillai.
Sitten oli nukketeatteriesitys Päivänsäde ja menninkäinen. Opimme kantapäänkautta tekemään nukkeja. Esitys ei kestänyt kuin muutaman minuutin, mutta vangitsi pienet lapset täysin. Käytin samaa ideaa vammaisten kanssa; minuutti teatterina vaikeasti vammaisten luokassa.

Ammattiteatteria teki Heli Aaltonen. Hänellä oli alan koulutus.

Alunperin Luova Toiminta perustui tuntipalkkaisiin ohjaajiin. Seikkiksen myötä tulivat kuvaan toimeen valitut kuukausipalkkaiset henkilöt. Politiikka näytteli omaa osaa valinnoissa. Kokoomus ja Demarit miehittivät paikat. Minusta se oli virhe. Hankalista henkilöistä olisi päästy helpommin eroon ja niitä tuntui olevan yllättävän monta. Se niin sanottu vastaava ohjaaja olisi kenties tasoittanut menoa.

Vahtimestari ja ohjaaja Reijo Hokkanen kuoli oman käden kautta, tämä muistuu joskus mieleen (varjona) vieläkin.Hän teki puutöitä ja oli monen vaikean pojan kaveri. Työpaikan ihmissuhde tilannetta kuvaa hautajaisista luistanut työkaveri: Pääsin kuin koira veräjästä! Hän oli sentään lähin työkaveri. En tiedä olivatko puheväleissä. Jouduin muutaman kerran toimimaan tulkkina kun he eivät voineet puhua keskenään työasioista. Hyvin naurettavaa.

Yksi ohjaaja sairasti mielensärkyä ja veisasi kaksi päivää virsiä yhteen menoon. Olin yksin silloin hänen kanssaan ja tukea ei pahemmin herunut. Mielenkiintoista se kyllä oli. Lapset oli kotiutettu niinä päivinä.

Miksi ei Seikkiksen juhlakirjaan pyydetty lyhyitä ja tiivistettyjä kirjoituksia eri ohjaajilta? Olen varma että kirjasta olisi tullut mehukkaanpi ja moniuloitteisempi. Totta se nytkin on hieno ja luettava. Ajattelin Tuula Nikulaista, Heli Aaltosta, Ulla Lammia, Eija Tähkäpäätä ja Aija Elomaata. Puhumattakaan Satu Rihu-Lehdestä, jolla oli tietoa, taitoa ja kokemusta. Muistan Titta Kaistin myös, hän oli pomona aivan omaa luokkaansa. Siivooja Sirkka Tuominen on edelleen moniuloitteisin siivooja johon olen tutustunut.

Maailma muuttuu ja Seikkis sen mukana. Toivon monia armorikkaita vuosia Seikkiselle ja Turun Luovalle Toiminnalle.

Monday, November 4, 2013

Sanojen paikat


Sami Liuhdon näyttelyssä Kirjakahvilassa.

Alussa oli sana ja sitten tuli maalaus. Mutustelimme ihanaa vegaanikakkua ja hörpimme kahvia. Sanat vilisivät silmissä etuperin, takaperin ja ylös alas.


Ajattelin että noissa on ollut kyllä keskittynyttä tekemistä. Värit ovat maanläheisiä sävyjä. Analyysiä en pysty tekemään, en ole kriitikko enkä taidearvostelija; olen katsoja.




Tässä muutama työ näytille. Miten kirjaimista muotoutuu sanat, ja kun kirjaimet asetellaan seinälle alttiiksi katseille niin minkä merkitykset sana saa, sana joka muotoutuu, syntyy, ja pysähtyy paikoilleen.

Pitäisikö sanat vapauttaa, irrottaa ensin syntymänsä aakkosista.

Onko kyseessä ihmiskunnan vallankäyttö, me, ihmiset hallitsemme sanoja joita hallitsevta kirjaimet ja jotka joku asettelee mielisekseen järjestykseen.

Ainahan taulun voi kantaa toiseen huoneeseen. Ja kattovalon voi sammuttaa, ssätäisi sähköä ja kuva olisi hämärässä mutta jatkaisi elämäänsä.


Sunday, November 3, 2013

Illan hämärässä kävelimme kotiin...



Yllä olevaa ortodoksista kappelia näköjään kunnostetaan viimein. Olen puhunut ja kirjoittanut asiasta kauan. En varmaankaan ole ainoa huolestunut. Oven yläpuolella ikkunassa oleva lasimaalattu risti kaipaisi myös ammattitaitoista korjaajaa. Nikean metropoliitan tyylikäs hauta on ihan kappelin vieressä.

Yksi seurakuntalainen kertoi että oli etsinyt hautausmaan työvälinevajaa ja soittanut sitten jollekin tutulle, kun ei löytänyt. Se entinen kamalan ruma vaja oli purettu ja aivan aidan vieressä oli huomaamaton maastoon sopiva uusi vaja.
Hienosti toteutettu.

Sytytimme kynttilät ja kävelimme hämärtyvässä illassa kotiin.




Wednesday, October 30, 2013

Kekri, kekrinpi, kekrein...


Tässä piristystä lokakuun loppuun. Tämä hamstraaja vilistää piha-aidalla ja puissa. Ja tietysti pistäytyy naapurin lintujen siemenautomaatilla.

Kekri on tuloillaa. Kuka elvyttäisi Kekrin. Kekri on jotain hyvin suomalaista ja maanläheistä.


Monday, October 28, 2013

Myrskyä odotellessa


Joen pinnalla pyörteilee. Ennustanee myrskyä tulevaksi.

Puuparturi oli parturoinut joen varret lähes paljaiksi. Rotankolot näkyvät nyt selvästi. Hätääntynyt orava ryntäili kololta toiselle, niitä oli aivan liian monta muistettavaksi. Rottia ei enää näkynyt, ehkä ne on lähes tapettu kaikki. En kaipaa niitä otuksia. Kammoan niitä.

Niin mielelläni muuttaisin toisiin huoneisiin, joissa olisi vielä lankkulattiat ja järkevä puutalon tuntu. Tunsin sympatiaa eräässä asunnossa nuoria kohtaan joilla oli kriteerinä hyvä karma. Myyjä kohotti kulmakarvojaan ja sanoi: Sepä on hyvä kuulla. En ole tullut ajatelleeksi asiaa siltä kannalta. Minä olen katsastanut asuntoja juuri siltä kannalta ja siihen harjaantuu. Se asunto oli sympaattinen, pilaamaton ja hyvällä karmalla siunattu, mutta jokin demoni riivasi taloyhtiötä.

Myrskystä puheen ollen toivon että laho koivu ei kaadu Nummenpakalla naapurin puolelle, eikä tämän asunnon kuistin katto lähde lipettiin pressuineen. Olen nähnyt kolme vuottaa sitten kesälömalla Veran tekemät tuhot. En soisi sen toistuvan.

Thursday, October 24, 2013

Harmaassa on monta sävyä...



Harmaa päivä. Harmaalla on monta sävyä jos pysähtyy katsomaan. Se on hyvin suomalainen väri. Meri on meillä harmaa, ainakin näin syksyllä. Turku on taajama, jossa on kauppoja ja kulttuurilaitoksia. Liikemiehet ja politiikot juonittelevat ja tauti pahenee. Joki virtaa savisen harmaana. Rahamiesten silta avataa Joulukuun alussa. Kirjasto on vielä olemassa ja tori. Ortodoksikirkko näyttää pieneltä ja sinnikkäältä Uspenskin katedraalin rinnalla.

Helsinki lienee ainoa isompi kaupunki maassamme. Sieltä pääsee Tallinnaan ja Pietariin kätevästi, niiden harmaus on eri kuin Turussa. Siellä on myös asuminen edullisenpaa kuin meillä.

Yksi hauska paikka asua voisi olla Katajanokka Hesassa. Yksi sen kirkoista alla:



Sunday, October 20, 2013

"Älköön kukaan teistä pettäkö itseään..."


Älköön vain kukaan petttäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas. Ksenia Pietarilainen, Jumalan hullu (Uuden Testamentin ensimmäisen korintolaiskirjeen kolmas luku.)

Ksenia Pietarilainen vietti ihan tavallista nuoren vaimon elämää Pietarissa 1800-luvulla siihen saakka kunnes hänen miehensä kuoli äkillisesti varsin nuorena. Ksenia järkyttyi ja suru oli niin syvää että hän myi talonsa ja luopui kaikesta maallisesta omaisuudesta antaen kaiken köyhille. Hän pukeutui miehensä vaatteisiin. Jos Ksenialle antoi almun, hän lahjoitti sen välittömästi jollekin tarvitsevalla.

Ksenia oli hyvin murheellinen koska hänen miehensä kuoli äkillisesti. Ortodoksisessa uskossa rukoillaan että Jumala varjelisi pahalta, äkilliseltä kuolemalta, jotta kuoleva ehtisi katua ja nauttia ehtoollisen.

Ksenia vietti yöt kaupungin laidalla olevalla pellolla rukoillen. Iltaisin hän teki miehiltä kesken jääneet työt.
Kirkossa Ksenia ei käynyt, ja mikäli kävi hän heitteli pappeja ja piispoja herneillä.

Ksenian haudalla käyvät nykyään työttömät ja syrjäytetyt naiset pyytämässä että Ksenia järjestäisi työtä ja toimeentuloa. Ksenia tuntuu olevan tehokkaanpi kuin tyänvälitystoimisto koskaan. Monikin nainen huomaa pian käyntinsä jälkeen tulleensa siunatuksi työllä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ksenia ei sovi ollenkaan länsimaiseen rationaaliseen ajatteluun. Luulen että Suomen nyky-yhteiskunnassa hänet vietäisiin äkkiä jonnekin normalisoivaan terapiaan, sillä yheiskuntamme ei kestäisi Ksenian tapaista kristittyä.
Ksenia oli ulkoiselta olemukseltaa puhdas, siisti ja vaatteet olivat puhtaat ja tukkakin oli hyvin. Hän vieraili yläluokkaisten naisten kodeissa ja oli arvostettu heidän keskuudessaan. Hän ei koskaan istunut ruokapöytiin, vaan Jumala piti hänestä huolen.

Konevitsan luostarin myymälässä näin kerran Ksenia Pietarilaisen ikonin. Harmi etten ostanut sitä silloin.

Saturday, October 19, 2013

Kulisseissa kähmitään ja media suoltaa viihdettä asian sijaan...

Tässä kaupungissa on valtalehti jota monet lukee kuin Sanaa. Mutta minä haluaisin tietää mitä tapahtuu Sepänkatu 5:ssä tai Turun toriparkissa. Miten suhmuroidaan kulisseissa ja kulissien takana? Olemme uutispimennossa näistä asioista. Media suoltaa tarpeetonta viihdettä, ikään kuin viihdettä ei olisi tarpeeksi ja liikaa muutenkin. Meille ei ole koskaan tullut Turun Sanomia ja Turun Radiotakin kuuntelen valikoiden.

Mutta mitä tapahtuu Sepänkatu 5. ja Turun toriparkin kulisseissa? Ketä toimittajaa se kiinnostaisi sillä Turusta puuttuu vaihtoehtoinen lehdistö, jonka leipä ei olisi sidottu konserniin ja muihin vallan välineisiin. Tutkivaa juornalismia tarvittaisiin.

Onko kukaan huomannut Turun oikeistolaistunutta ja koventunutta ilmapiiriä. Tämä ei ole sattumaa. Turun Johtava Urheilulehti on aina käyttänyt valtaa ja ollut vallankäytön välineenä. Oikeistolaistuminen ja viihde ja turtumus ajanmerkeille on tuttua, muttei näköjään tunnistettavaa.

Aurajoki virtaa variksen nokan editse ja puiston puiden lehdet varjostavat katuvilinää. Kaikki on kuten pitääkin?



Tuesday, October 15, 2013

Turku vei lapsilta luovan leikkipuiston.


Seikkiksen patsasleikkipuisto jyrättiin aamulla aikaisin alas. Turku pääsi lasten kulttuurin vihamielisten kirjoihin. Noita saman suuntaisia patsaspaikkoja on kyllä tehty Luovan toiminnan toimesta lähiöihin. Mitenkähän niille lienee käynyt? Tuo Kupittaan patsaspuisto oli lajissaan uraa uurtava. Sen tekemiseen ja toteuttamiseen, taiteilijoiden ohella, osallistui iso joukko lapsia.

Nyt nämä patsaat ovat poissa. Onneksi niistä on kuvia ja ihmisten muistista niitä ei voi poistaa.

Olen optimisti ja uskon että lähes samaa ideaa oleva laikkipuisto nousee jossakin kaupunkimme asuma-alueista.

Saturday, October 12, 2013

Seikkiksen patsaspuisto uhattuna...


Tänään oli huikaisevan kaunis myöhäisen syksyn päivä. Puut hohtivat keltaisina ja maassakin oli kahinaa. Patsaspuistossa oli lasten ääniä ja juoksevia jalkoja ja kiipeileviä hahmoja. Tämän leikkipuiston patsaat EU direktiivit määräävät kuulemma purettavaksi koska ne ovat joidenkin mielestä vaarallisia. Minusta virkamiehet ovat vaarallisia patsaille ja suhtautuvat vihamielisesti lapsiin.
Tässä kuvassa patsaat pitävät neuvoa miten selvitä kuolemantuomiosta. Puhe kilpailevasta liikunnasta lasten puistossa on huono. Lapset liikkuvat luonnostaan jos liikunta on mielekästä ja mieluisaa. Pakkoliikkuminen karkottaa suuren osan lapsista pois. Kaikki lapset eivät ole kilpailu ja kiipijäluonteita. Luovat lapset keksivät muuta tekemistä hyvinkin pian ja kaikkoavat pois.

Nämä patsaat toteutettiin pohjoismaisten taiteilijoiden voimin 1980-luvulla. Kaupunki avusti avokätisesti projektia silloin. Nyt nämä patsaat halutaan purkaa. En kyllä ymmärrä mistä tässä perimmältään on kysymys.

Millainen on turvallinen leikkipuisto? Olen kauhulla kuunnellut näitä "lasten varjelua vaaroilta keskusteluja." Kohta olemme tilanteessa, jossa lapset eivät saa kokea ja löytää itse asioita. Kaikki tukahdutetaan turvallisuuden nimissä. Tietysti on vanhempia jotka "rahastavat onnettomuuksilla." Onnettomuuksia ja vahinkoja sattuu aina, oli olosuhteet mitkä hyvänsä. Kerran olen nähnyt päiväkodin pihalla kiipeilypuun jossa "oksat" olivat sovitettu lapsille helpoiksi kiivetä. Se oli typerintä mitä olen vähään aikaan nähnyt. Elämä harvemmin on tasattuja askelia ja riskittöntö oloa. Lapsia ei enää uskalleta päästää luoviin leikkeihin ja itse keksimään elämän salaisuuksia. Parasta olisi että lapset ikävystyisivät kunnolla ja sitten keksisivät itse tekemisensä. Tämä ei tarkoita että patsaspuistoja ei saisi olla.

Toivon että toteutuu lupaus saman suuntaisesta patsaspuistosta purettavien tilalle. Taiteilijat suunnittelisivat ja toteuttaisivat sen. Näin hienoa suunnitelmaa ei saisi missata.

Friday, October 11, 2013

Keltaiset lehdet hohtavat Lonttisissa...

Väriloistoa Lonttisissa. Huikaisevan kirkas kullanhohtoinen päivä. En soisi tämän päättyvän. Pessimistit ennustavat lunta tai ainakin räntää lähi päiviksi. En ajattele sitä nyt.

Thursday, October 10, 2013

Turun Dostojevski Kalle Isotalo


Kirjamessuilla oli Kalle Isotalolle omistettu paneeli ja näyttely. Odotin että Anu ja Kalle tulevat tuon´ìlmaisista kummittelemaan. Tie vaikka olisivat olleetkin paikalla koska tunnelma oli hilpeän hyväksyvä. Aikoinaan Kalle oli kosinut Anua kohtalokkaat kolme kertaa, mutta Anun tunteille oli toinen kohde. Kalle puolestaan löysi nuoren ja kauniin kirjallisuutta opiskelevan Tuulan. Heille syntyi kaksi lasta. Mielestäni se oli elämän makuinen rakkaustarina.

Monitoimimies Harri Kumpulainen oli tehnyt jopa kirjasen Kallesta. Toivon että kirjasesta kasvaa romaani tai dekkari.
Sitten joku tekee elokuvan, jonka pääosassa ovat Laura Birn ja Jussi Lehtonen.

Kalle Oli poliittisesti puolueeton vasemmistolainen. Näin hän sanoi joskus 1970-luvulla. Porvaria hänestä ei koskaan tullut, siihen hän oli liian vakaumuksellinen työväenluokkainen ja ideaali humanisti.

Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat myös kuvataiteilijat ja hänellä oli taidetta seinillä ja varastoissa. Pertti Kolehmainen maalasi taideteoksen Airikintien asunnon seinään. Maalaus tuhoutui talon mukana.

Veikko Laukkanen maalasi Kallen ikoniin. Kuva ylinnä.

Jotkut kutsuivat Kallea Turun Dostojevskiksi.



Wednesday, October 9, 2013

"Olet todella vanha kun unohdat vanhojen heilojesi nimet.."


On ihmisiä jotka tekevät hyviä tekoja melua pitämättä ja itseään korostamatta. Ajattelin viime perjantaina kuollutta isä Jorma Kudjoita.


Turussa sataa tihkua. Katu on kostea kesäkengän alla, pitäisi vaihtaa paksupohjaisempiin kenkiin. Pitäisi tehdä kaikkiea muutakin tarpeellista ja rästiin jäänyttä. Äidilläni (88) on perspektiiviä aikaan. Muistelimme ihan suvereenisti vuosikymmeniä sitten olleita tapahtumia. Hän menee veteraanien virkistysleirille taas kerran; kaverit vähenevät vuosi vuodelta. Ei ole enää tanssikavereita. Miehet ovat kuolleet ja naisia pitää taluttaa ja hoivata, ketä mitenkin. Hänen ainakin kymmenes lapsenlapsenlapsi syntyi juuri. Lapset huokailevat että kunpa olisin perinyt äitini geenit...

Otsikkoon on syypää Antti Seppä Kalliosta. Hän totesi asian kirjamessulasillisellamme.



Monday, September 30, 2013

Punainen vaahteranlehti risukossa enteilee muutosta?

Punainen vaahteranlehti liekehtii risukossa. Turun kirjamessuillakin pitäisi olla unohdettujen kirjailijoiden nurkkaus. Unohduksessa on puolensa. Saavat olla rauhassa ja ajatella vaarallisiakin asioita ääneen ilman että joutuvat edesvastuuseen ties mistä. Olen varma että Turun kirjamessuilla ei liehu punalippu, eikä olla muuta kuin kohteliaita kaikkiin suuntiin. Kirjailijat eivät ole huolestuneita muusta kuin omista apurahoistaan. Systeemi on kesyttänyt heidät.


Lukea voi ihan missä hyvänsä. Rahamiehensilta, jota myös kirjastosillaksi kutsutaan, avataan pian. Katsoin MOTtia televisiosta ja ajattelin että Turuntautinen ei koskaan parane.

Jos menisi "Rasimäkeen", eläisi omavaraistaloudessa ja hylkäisi median kaikissa muodoissa. Kestäisikö sellaista, vai alkaisiko höperehtiä ja hoilata kuten esiäidit muinoin marjametsissä lauloivat sielunsa puhtaiksi.

Saturday, September 21, 2013

Rosvorantueen tarinoita XVI

Istuimme vanhan puusängyn kannen päällä. Valokuvaaja sytytti päänsä yläpuolelle kirkkaasti palavan paperin. Sitten hän otti kuvan. Kuva on edelleenkin tallella äitini kansioissa. Tämä oli ensimmäinen kosketukseni valokuvaukseen. Olin siis olemassa, sillä valokuva todisti sen. Joskus olin kyllä vahvasti epäillyt olemassa oloana; tunsin itseni aina ulkopuoliseksi. Kerran yksi poika heitti minua kivellä päähän ja sain kuhmun korvani taakse. Tunsin silloinkin olevani olemassa. Korvanlehti sojotti oudosti koko päivän. En kertonut siitä kenellekään, sillä en uskonut sen kiinnostavan ketään.

Valokuvista näen että eräällä esiäideistäni oli madonnan hymy. Yleensä vanhoissa valokuvissa oltiin totisia ja vanhannäköisiä. Vaatetus oli näköjään mustan voittoista ja ilmeet tuikeita. Hääpari ei pahemmin erottunut vieraiden joukosta. Pitääkö paikkansa että morsian pukeutui satavuotta sitten mustaan häissään. Aivan kuin ensimmäisiin hautajaisiinsa.

Muistan oudon tapahtuman venerannassa: Kaksi miestä on moottoriveneellä lähdössä häihin jonnekin järven taakse. Nainen kahlaa pyhäleninkinsä helmoja kannatellen järvessä. Toinen miehistä heittää korkokengät rannalle. Vene katoaa saaren taakse. Nainen seisoo vedessä liikkumatta, leningin helmat kelluvat ympärillä. Sitten hänet viedään pois.



Thursday, September 19, 2013

Rosvorantueen tarinoita XV

Muikku eli muje oli lapsuudessani Koitereen kultaa. Sitä pyydettiin kesäisin nuotalla, joka oli yhteisöllistä ajanviettoa. Syyskalastus oli kovaa kalastus aikaa. Lapset osallistuivat kalojen päästelyyn verkoista. Kalat kuljetettiin mantereelle myyntiin. Kaikki kalastivat jotenkin.

Nyt ainoastaan virvelöidään tai ostetaan kalat toreilta ja kaupoista. Kuha ei kuulu alkuperäiseen kalakantaan, mutta istutuksen seurauksena se on levinnyt ja hävittänyt muutamia perinnäisiä kalalajeja. Kalastuksestakin näyttää tulleen viihdettä ja ajankulua. Mummo-Beatan ajan ihmisille kalastus oli leivän jatkeen hankintaa. Sen eteen tehtiin töitä ja aina oli pelko "perseessä" että nälkä vaanii nurkan takana.

Marjanpoimijat olivat omasta takaa. Kouluissa mentiin puolukkametsään ja jokaisen oli kerättävä ainakin mukillinen puolukoita. Keittäjä ja opettajat vahtivat ankarasti että kukaan ei lusmuillut.

Kerran yksi poika ja tyttö rupesivat riitelemään ja poika kajautti posliinimukilla tyttöä otsaan. Otsaan tuli kuhmu. Poika meni metsänpeittoon pakoon ja sitten etsittiin tuomitsevassa hengessä. Itselläni kiersi mahassa ja ajattelin että onneksi poliisi on kaukana. Asia kyllä sovittiin ihan keskustelemalla.

Tämä tapahtui joskus 1950-luvulla.

Sunday, September 15, 2013

Ilomantsin seurakuntien historian pikaista silmäilyä


Silmäilin aamulla Ismo Björnin Ilomantsin historiaa. Keskityin Ilomantsin luterilaisen ja ortodoksisen kirkkojen ja seurakuntien historiaan. Ortodoksien lapset olivat lukutaitoisempia kuin luterilaiset. Luterilaiset vastustivat koululaitosta "pirun keksintönä." Nykyään vastustetaan nettiä samasta syystä molemmissa vanhoillisissa piireissä.

Tieriidat ovat hyvin suomalainen ilmiö. Luterilaiset vastustivat tien tekemistä ortodoksiselle kirkolle. Onneksi kuitenkin tie rakennettiin. Jostain syystä riitaisuus seurakuntien sisällä oli ja se haittasi hengellistäkin elämää. (Tämä on oma päätelmäni.) Yleensä ottaen ortodoksit ja luterilaiset seurakunnat ja ihmiset tulivat hyvin toimeen keskenään.

Ortodoksista seurakuntaa haittasi myös pappien palkan maksujen loppuminen 1918-tapahtumien jälkeen. Suomi itsenäistyi ja se aiheutti omat uudelleen arvioinnit jatkuvuudelle. 1920 sisäministeriö karkotti Kirkkoherra Ostrovskin. Hänestä oli tehty ilmianto etsivän keskuspoliisille epäiltynä yhteydenpidosta Venäjälle. Seurakuntalaiset puolustivat pappia. Kuohunnan vuodet olivat 1917-1922 ja toinenkin venäläinen pappi sai lähteä.

Seuraava "kuohunnan aika" sijoittuu Rauno Pietarisen kirkkoherrana olon aikaan. Uneliaaseen aikaan tuudittautuneet seurakuntalaiset herätettiin toimintaan. Uudistuksia tapahtui taloudessa ja hengellisestikin. Tiistaiseuralle etsittiin uusia toimintamuotoja. Ymmärsin, että Pietarinen halusi kirkon olevan yhteiskunnassa, ei sen ulkopuolella. Tukea hän sai silloiselta piispa Ambrosiukselta. Kaikkia tämä ei miellyttänyt ja taas juoniteltiin ja riideltiin. Vanhoilliset, etten sanoisi kepukaiset, polttivat päreensä. Tilanteeseen toi lisää väriä Paavo Lipposen vierailut.

Itse kammosin luterilaisia menoja, eritoten hautasjaisia. Ei ole mukavaa omaisena kuunnella vainajan nimittelyä laitapuolenkulkijaksi, sillä sitä hän ei totisesti ollut. (Halusin kuristaa tuntemattoman papin, joka lateli outoja asioita) Taustalla oli perintöä liian vähän (!) saanut sukulainen. Tämä esimerkki oli vienoimmasta päästä.

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan kirkkokuoron historia on mielenkiintoinen. Sen voi jokainen itse lukea Björnin historiasta. Kuorolaiset ja kanttorit ja laulutaito ja muut mielenkiintoiset asiat ovat jotenkin tuttuja Turusta.


Tuesday, September 10, 2013

Rosvorantueen tarinoita XIV


Aloitin koulun kuusi vuotiaana, erityisluvalla. Myös naapurin Unto sai erityisluvan samaan aikaan aloittaa koulun kuusivuotiaana. Kyse ei ollut mistään lapsineroista. Kysymys oli koulun oppilasmäärästä. Ilman minua ja Untoa koulu olisi lopetettu. Koulu säilyi niin kauan kuin me olimme koulussa oppilaina. Opettajat olivat niitä joita ei huolittu muualle. Usein he olivat ylioppilaita hakemassa työkokemusta ja rahaa. He vaihtuivat usein.

Koulumatka oli neljä kilometriä ja talvella hiihdimme, muulloin kävelimme. Minä en oikein ymmärrä näitä susipelkoisia juttuja nykyään, meitä neuvottiin susien kohtaamisessa taputtamaan käsiä ja metelöimään. En tiedä miten tehokasta se olisi mutta sudet menivät omia latujaan. Enemmän pelkäsimme katajapehkon takana hohottavaa kylähullua, kuin susia.

Sitten olivat loikkarit joita eksyi joskus tielle. Heistä puhuttiin hiljaa ja salaperäisyys leijui asioiden yllä. Luulen että he katosivat yhtä salaperäisesti kuin ilmestyivätkin. Katosivat usein rajan taakse takaisin ja ammuttiin.

Talvet olivat kylmiä ja käsiä ja jalkoja paleli usein.



Wednesday, September 4, 2013

Rosvorantueen tarinoita XIII


Ennen kuin tie tuli, matkattiin moottoriveneillä maalikyliin eli kaupoille ja kirkkoon. Kyytiin otettiin kaikki jotka mahtuivat, ja joilla ei ollut moottorivenettä. Mummo Hannalla oli strategia kun hän kuuli että ukki suunnitteli kaupoille menoa: hänellä oli pussi valmiina naulakossa, pussissa oli peseytymisvälineet. Parempi kylämekko oli tarosalla kopattavaksi ja päälle laitettavaksi. Nämä miehet eivät pahemmin informoineet etukäteen, joten täytyi orjentoitua ja kuulostella.

Oli rosvokivi jolle monet ajoivat. Rosvokivi oli salakavala kari keskellä väylää. Kun vesi oli alhaalla, niin sen jokainen näki kiertää, mutta korkean veden aikaan se oli veden alainen ja tyrkyllä.

Myös hevosia vietiin saareen kesällä joutoajoiksi. Muistan miten kaksi venettä laitettiin vierekkäin sidottuina ja hevonen seisoi niissä matkan ajan. Hevonen seisoi täysin rauhallisesti koko matkan ajan, ja usein kävi niin että muutaman päivän päästä hevoset ilmaantuivat mantereelle ja juoksivat lujaa voimaa uhkuen.

Lehmät laidunsivat metsissä vapaina ja joskus kävi niin, että emäntä ei ollut ajoissa lypsypaikalla, lehmät luokkaantuivat ja menivät metsänpeittoon päiväkausiksi. Lehmät olivat konstikkaita ja itsepäisiä mikäli päivärutiini rikkoontui. Separaattorin torven alta otettiin kurria ja siinä oli kuohuva pinta. Lypsypaikalla tehtiin savus itikoiden ja kärpästen vuoksi. Lapset ajelivat vastoilla itikoita pois lehmästä jotta lypsäminen olisi helponpaa.

Heinätys oli kovaa hommaa. Heinäaikaan kaikki olivat tarpeellisia. Lapset kuljettivat kapulasäkkiä ja laittoivat heinäseipäisiin tappeja paikoilleen. Siinä oli yhteisöllisyyden tuntua.



Sunday, September 1, 2013

Rosvorantueen arvokasta perinnerakennuskulttuuria tuhottiin...


Pamilon voimalaitoksen vedennousuajattelun myötä katosi Ruotinniemen vanha rakennushistoriallinen kokonaisuus. Beata mummon pihapiiri oli vanhaa rajakarjalaista tyyliä: iso harmaahirsinen asuinrakennus ja harmoniaa rakentava piharakennusten sijainti. Eläinsuojien välissä oli katettu kuja johon hevoset ajettiin talvella.

Sääli että tuo pihapiiri tuhoutui.

Vedenpaisumusta odotellessa majoittuivat vanhaan rakennukseen Romaniperhe Olli, Miina ja Oskari. En tarkalleen muista miten kauan he saivat asua siellä. Kyläläisten puolesta he saivat asua ja olla rauhassa.

Oskari oli Miinan sukulaislapsi ja samaa ikäluokkaa kylän lasten kanssa. Oskari ilmestyi kouluunkin ja opettaja ei tiennyt miten suhtautua häneen. Tietenkään Oskari ei käsittänyt miksi piti istua ja pelätä jotakin luokan edessä seisovaa henkilöä. Oskarilla oli pieni puukko, sillä hän veisteli tikkuja välitunnilla. Tunsin syvää myötätuntoa Oskaria kohtaan ja keskustelin hänen kanssaan. Keittäjä meni sanomaan äidilleni ettei sellainen sovi.

Äitini kielsi Oskarin kiusaamisen ankarasti, vaikka muut ehkä kiusaisivat, me emme saaneet mennä mukaan sellaiseen. Samanlaisia mustilaisia tässä kohta ollaan kaikki! Kyläläisten puolesta he saivat asua ja olla rauhassa. Vesi ei noussut koskaan lähellekään rakennuksia.

Friday, August 30, 2013

Rosvorantueen kuoliniskuja


Jos ves perssiisseen noussoo, niin pakko tiältä on lähtee! Heinäniemen isäntä sanoi näin erään viikkolehden haastattelussa koskien Pamilon voimalaitoksen invaasioota ja tilojen pakkolunastusta ja rantojen parturointia 1950-luvulla.
Emäntä Iida Karvinen, koko ikänsä Koitereen rannalla elänyt sanoi radiohaastattelussa itkien: Sinne jäivät rannat armaat iäksi...

Myöhemmin nämä rannat alkoivat syöpyä ja valua järveen. Ruotinniemen kylä muuttui autioksi muistojen maaksi. Koulun rakennustarvikkeet vietiin Huhuuksen koulua varten.

Vesistön luontaiselle kalakannalle voimalaitos merkitsi loppua. Koitereen järvitaimenen yhteys Ala-Koitajoen kutupaikkoihin katkesi. Koitajoen planktonisiian lisäntymis alueet vähenivät murto-osaan enitsestään.

Pakkolunastukset alkoivat 1950-luvulla. Rosvorantueen väkiluku väheni todella rajusti. Itse muistan kylän viimeiset Juhannusjuhlat 1956 tai 1957. Sen jälkeen ei juhannusjuhlia ja kalajuhlia järjestetty. Kylä alkoi elää hiljaiseloa. Paradoksaalista kyllä väen lähdettyä jäljelle jääneet saivat kovan väännön jälkeen autotien kylään ja myöhemmin sähköt.

Nyt "Kutsetti" yrittää parhaansa mukaan parturoida Koitereen saaria puista vapaaksi.

Thursday, August 29, 2013

Lutti ja hengissäselviämisen kovat lait

Kun olot luonnon keskellä ja armoilla ovat kovat ja tekemistä paljon, ei mielenterveysongelmia ollut. Piti pysyä hengissä kynsin hampain. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Lutin isäntä Antti Härkönen kuoli 1919. Oli sekavat olot vuoden 1918 tapahtumien johdosta. Lutin emäntä Tiina jäi yksin kymmenen lapsensa kanssa. Elettiin kuulemma omavaraistaloudessa: kasvatettiin ohraa niin paljon kuin suinkin oli mahdollista. Kaskinaurista kylvettiin myös. Koitere antoi kalaa ja vanhin pojista, Kali, oli jo metsästys kykyinen. Savotalaisia oli paljon ja Tiina leipoi leipää ja myi heille. Hän oli selviytyjä kuten naiset yleensä olivat. Oli kyllä oltavakin, sillä kyseessä oli hengissäselviytymisen kova taisto.

Lutissa vallitsi miesten mielivalta tuolloin: jätkät juopottelivat ja tappelivat. Paikalle lähetetty poliisi ei asiaa auttanut, hän juopotteli muiden mukana. Menetti tosin pian virkansa. Lutin pojat kasvoivat ja päättivät että sekasorron oli loputtava sen jälkeen kun humalaiset olivat riehuneet ja rikkoneet kaikki ikkunat. Heillä oli nuorta miesvoimaa järjestyksen palauttamiseen. Näissä kähinöissä syntyi käsite Lutin tasavallasta. Syntyi myös käsite Köpin Keisarista. Hän oli tullut Suojärveltä ja julistautui Köpin keisariksi. Hän oli kruunun metsänvartija.

Katselin Tiinan hautakiveä Kivilahden hautausmaalla ja ihmettelin kolmea sukunimeä hautakivessä. Tiina oli Leena Puhakan avioton tytär. Mari mummo oli hänen sisarpuolensa eli Nissinen. Härkönen oli miehensä nimi. Tiinan originelli Hilkka tytär oli ennen kuolemaansa kultauttanut Tiinan hautakiveen Nissinen nimen, Puhakka oli jotenkin sammaloitunut jo. (Mistä me tiedämme vaikka Tiina olisi ollut Nissisen lapsi)

Minun tuntemukseni Luttiin on hyvin suppea. Kylässämme asui Lutin Aarne ylimaallisen topakan vaimonsa kanssa. Vaimo oli koulun keittäjä ja me kyllä hieman pelkäsimme häntä. Aarne oli komea ja reilu ihminen. He olivat hyvin vieraanvaraisia. Koulun sulkemisen jälkeen he muuttivat pois. Jokin aika sitten äitini kertoi Lutin Tiinan viimeisenkin lapsen kuolleen.

Patvinsuolla voi varmaan kokea jotain samaa luonnon olotilaa kuin Lutissa muinoin.

Wednesday, August 28, 2013

Nuhtelujen historiaa seurakunnassa...


Edellisessä luvussa kerroin kinkerien nuhtelu osuudesta. Nyt kerrottava tosi tarina sattui kirkonkylän liepeillä, ei meidän kylässä.

Jossakin kirkonkylän liepeillä olevassa kylässä oli nainen jäänyt leskeksi. Huhut alkoivat kiertää tämän elävän siveetöntä eli huonoa elämää. Rovastin piti ottaa seville oliko valituksissa perää. Hän lähti lesken luo ja otti mukaansa kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja kaksi uskottua henkilöä.

Rovasti kysyi: Oletko viettänyt huonoa elämää?

Leski: En sen huonompaa kuin mieheni eläessä.

Rovasti: Onko kylän miehet tehneet sopimattomia ehdotuksia tai peräti ahdistelleet?


Leski: Ei. Paitsi tuo kirkkovaltuuston puheenjohtaja.

Tarina ei kerro miten jatko sujui.

Kaikesta saatiin pahaa aikaan, mikäli haluttiin. Koulukaverini äidillä oli allergista ihottumaa ja yksi vanha ja tekopyhä emäntä sanoi ihottumien johtuvan huonosta elämästä. Nyt kun oikein muistan niin oli myös noidaksi nimittelyä ja kerran yksi huusi perääni että Antakkoo tuon tytön olla rauhassa tai ukko Otto taikkoo hulluksi. En usko että ukilla oli noitiin verrattavia kykyjä.

Tietäjiä kyllä oli ennen aikaan vähän joka kylässä; he seisauttivat verenvuodon ja olivat perillä mieleen vaikuttamisen saloista. Tietysti näitä kykyjä voi joku pahaa toivova käyttää koston välineenä. Kaikille ei nämä henkihommat sopineet, tarvittiin älyä, tunnetta, vahvuutta ja herkkyytä. Häilyvät persoonat eivät pystyneet näihin hommiin. Tietäjät kysyivät neuvoa Jumalalta. Näkivät näkyjä ja kuolleiden kuvia. Itä-Suomessa tietäjät olivat yleensä miehiä, mutta vahvoja näkijänaisia oli kyllä.

Näkijän lahjat periytyivät meillä Beatta mummon suvusta joillekin henkilöille. Asioita, joita ei voida tieteellisesti todistaa, kutsutaan yleensä taikauskoksi. Jos taikausko on pelastanut verenvuotoon kuolemassa olevan, niin eipä tuosta haittaa liene ollut.


Tuesday, August 27, 2013

Rosvorantueen tarinoita XII


Kun kylän henkilögalleriaa ajattelee, rupeaa miettimään että miten yleispätevä se on yhteiskunnallisesti. Kylässä oli joukko "kunnollisia ja työteliäitä" naisia, jotka tarvittaessa selviytyvät huonoista ajoista ja lähes nälästä. Sodan jälkeen oli pulaa elintarvikkeista, ja vaikka kylissä elettiin pitkälle omavaraistalouksissa, oli puutetta ruoasta joskus. Äitini on kertonut että hänkin joutui toisen nuoren miniän kanssa teurastamaan vasikoita. Miehet olivat savotoilla ja ruokaa piti jostakin lapsille hankkia. Nykyään hänestä ei ole edes hiiren tappajaksi ja karhujenkin käskee menemään metsänpeittoon metsästäjiltä.

Noista kunnon naisista oli kyllä oudoin se emäntä joka kinkereillä ilmoitti että hän ei koskaanole tehnyt huorin, eikä ole kylmä, vaan aina valmis kun mies haluaa. Toinen taas kertoi pitävänsä flanellihousuja miehen poissa ollessa jotta tavara pysyy lämpimänä miestään varten. Olin noin kuusi vuotias ja ihmettelin kun Hanna mummo nauraa hekotteli että on se hyvä että tässäkin kylässä on muutama emäntä joka julkisesti paljastaa hyveensä.

Oli myös niitä vähemmän kunnollisia, mutta hyvinkin tarpeellisia naisia. Oli "pikkikehno" joka kiroili ja puhui tuhmia ja lapset ajettiin ulos tai kammariin koska hän puhui ihan mahdottomia. Sitten oli yksi "ilolyyli" joka kuulemma antoi kaikille. En tiedä liikkuiko raha. Tästä naisesta ei ollut vaaraa kenellekään.

Kylissä oli kylän vanhin henkiö, jonka tehtävä oli valvoa kylän moraalia. Kinkereillä pappi kysyi häneltä oliko ketään nuhdeltava huonosta elämästä? Se oli kiusallista, varsinkin, jos joku tiukkapipo oli valittanut kirkkoherralle ja asia piti tutkia. Yleensä valittamista ei ollut, ja huono elämäkin oli veteen piirretty viiva.

Kristillisyys oli hyvin fyysistä ja maanläheistä. Ihmisiä autettiin hädässä ja yhteihenki oli olemassa. Oli elonkorjuutalkoita ja perunan nostoa. Noissa talkoissa syötiin yhdessä ja juhlittiinkin joskus.

Nyt ei yhteisöllisyyttä ole, ei ole kylääkään, ainoastaan kesäasukkaita, joista jotkut viipyvät pitkälle syksyyn ilmoista riippuen.

Autoista sentään moikkaillaan.

Sunday, August 25, 2013

Rosvorantueen tarinoita XI


Alina mennä vippasi pitkin keväistä hankea naapuriin. Talo ja maat oli myyty ja oli lähdettävä Lieksaan asumaan. Hänen hevosensa Vappu oli myyty naapuriin työhevoseksi. Hän tiesi että Vappu saisi arvoisensa olemisen, ei häntä se kaihertanut. Kaiherruksen syy oli rakkaus ja kiintymys hevoseen. Hän meni ja haukkui ostajan ja oli hyvin onneton. Lopuksi hän esitti toivomuksen että Vapun länget oli tuotava hänen haudalleen, kun hän kuolisi. En tiedä toteutettiinko toive.

Alina oli ollut koko elämänsä köyhä ja vähäosainen. Hän oli tullut Käkisalmesta piiaksi Penttisen kartanoon eli hoviin, kuten Alina oli tottunut sanomaan. Alina tapasi Eetun. Eetu narrasi heti kättelyssä olevansa niin isosta talosta että seitsemästä ikkunasta päivä paistoi yhtä aikaa.

Alina nokkelana sanoi että: Isosta talosta...mutta eihän sinulla ole edes paidassa nappeja. He menivät naimisiin ja ensimmäinen asumus oli hatara ja alkeellinen mökki hallasuon laitamilla. Toinen talo oli mäen kumpareella ja päivä paistoi ainakin kahdesta ikkunasta sisälle.

Evakkoreissu oli raskas, vanhin poika Olavi katosi junamatkalla Vieremälle, eikä häntä koskaan löydetty. Olavi oli erikoinen, ehkä hän kärsi jostain syndroomasta. Matkalla joku hädänalainen paskansi Alinan eväsmaito peilariin ja lapset saivat armeliaiden paloja nälkäänsä. Nyt on kerrottava että evakkojunat suljettiin ja tuttu lähettäjä sanoi että kukaan ei pääsisi matkan aikana ulos. Junissa ei ollut käymälöitä ja jokainen sai selvitä kykynsä mukaan.

Poliisi kuulusteli kaikkia ja epäili henkirikosta.

Lieksassa Alina eli luultavasti elämänsä keveimmät ja onnellisimmat vuodet.

Thursday, August 22, 2013

Rosvorantueen tarinoita IX


Sota oli ohi. Elämän paluu entiselleen oli mahdotonta, mutta intoa uuden luomiseen oli kyllä. Nuoret menivät naimisiin, puitteet olivat ankeat paperikukkineen ja puukenkineen.

Metsätöitä oli enemmän kuin jaksoivat tehdä. Metsureita asutettiin taloihin ja me lapset ihmettelimme tekojäseniä sänkyjen päällä miesten mentyä saunaan.
Sodasta ei tullut yhtään tervettä henkilöä; ruumis oli ehjä, mieli nyrjähtänyt. Tai päinvastoin, tai molempia. Silloin ei kriisiapua ollut tarjolla muutoin kuin miesten saunoissa ja pappien kanssa ehkä. Suomalainen elämäntapa on karua ja kovaa; kaikesta on selvittävä yksin.

Rosvorantueella oli kesäteatteri. Opettaja Leisti oli itsekin sodan satuttama. Hän kokosi nuorehkoja miehiä teatterikerhoonsa. Aleksis Kiven Seitsämän veljestä sai uusia vivahteita. Isänikin oli mukana kuulemma Timon roolissa. Hän taisi olla ainoa laulutaitoinen porukassa. Joka tapauksessa ryhmä kiersi Pohjois-Karjalassa. Mietin mielessäni ryhmäkuria ja alkoholinkäyttöä. Sodan jälkeen mieliä lääkittiin ja unohdusta haettiin viinan voimalla.

Politiikka tuli näkyväksi seinille ilmestyneistä vaalimainoksista. Kuvassa oli Maunu Pekkala ja Urho Kekkonen ainakin. Suomi alkoi nousta hitaasti mutta varmasti.

Wednesday, August 21, 2013

Rosvorantueen tarinoita VIII


Ennen sotaa venäläisiä tiedustelijoita vaelteli rajakylissä. Myöhemmin nämä desantit ja partiot muuttuivat Stalinin tappo-ryhmiksi heidän piti täyttää Stalinin lukuja; Stalin oli isojen lukujen mies. Kun jokin luku tuli täyteen osa tapettavista jäi tappamatta.

Yksi tädeistäni on kertonut että vihollisen varalta oli suunnitelmia: lapset ja nuoret nukkuivat kesäisin ylisillä, josta oli pakotie läheiseen metsään. Oli annettu ohje että jos talosta alkaa kuulua ammuntaa, piti juosta metsään mahdollisimman hiljaa ja nopeasti.

Ukko Antti otti kirveen syliinsä ja uhkasi sankarillisesti puolustaa kirveskädessä jos tarvis vaati. Kirves takavarikoitiin ja moinen sankaruus joutui pannaan. Jonkin aikaa alapihassakin nukuttiin vanhan tallin vintillä. Hanna mummo kertoi että eräänä yönä kolmen vanha Paavo poika oli herännyt ja lähtenyt kävelemään ovelle. Ovelle oli ilmestynyt valkoinen hahmo joka oli seisonut oven edessä. Paavo oli sanonut että kokkelityttö ei päästänyt ulos.
Oliko ulkona vihollisia? Mene ja tiedä.

Myöhemmin kesällä koko kylän väki oli paossa saaressa, josta heidät evakuoitiin Vieremälle.

Sodan aikana Ritosaaressa oli sotaanväsyneiden metsäveljien korsuja. Yksi isäni sedistä oli myös siellä ja kävi salaa saunomassa kotonaan. Siellä oli Lutin Tasavallan Härkösiä. Ihmettelin itsekseni miten tämän tasavallan ruokahuolto toimi. Myöhemmin he olivat käpykaartilaisten vankileirillä jossakin. Heidät armahdettiin valvontakomitean toimesta.

Sodista palasivat toisenlaiset miehet kuin sinne olivat lähteneet.

Sunday, August 18, 2013

Rosvorantueen tarinoita VII


Ukko-Antti oli kuollut. Hän makasi keskikammarissa, yläpihan vanhassa rakennuksessa, valmiina arkkuun laitettavaksi. Yläpihan Maija vei meidät katsomaan kuollutta isoukkia. Olin kaiketikin neljän vanha. Muistan ainoastaan tunnelman ja kuolleen ja että lumi tuoksui ulkona. Oli kevättalvi. Tuohon aikaan vielä kuolemat ja syntymät olivat osa ihmisten luonnollista elämää. Suru oli yhteisöllistä ja hautajaisvieraita oli paljon, koska suvut olivat suuria ja pitivät yhteyttä eri tavalla kuin nykyään. Kyläläiset olivat tervetulleita säätyyn ja varallisuuteen katsomatta. Ruokatarjoilun piti olla runsasta ja riittävää.

Muistan että kesken hautajaisten säikähdin jotakin ja Anja kiikutti minut alapihaan rauhoittumaan. Muistan lumipyryn ja sen että itkin ihan paniikissa.

Kun isäntä kuolee, seuraa säällisen ajan kuluttua perinnönjako. Perinnönjaot ovat melkein aina epämiellyttäviä tilaisuuksia koska ihmisten alkuvoimaisuus pyrkii esille ja saa aikaan ongelmia. Itse pelkäsin kauan korotettuja ääniä ja riitelyä.



Saturday, August 17, 2013

Rosvorantueen tarinoita VI


Täytyy sanoa että muinoin ihmiset elivät järvestä. Kalaa tuli ja pyynti oli kohtuullista, myöhempien aikojen muikkukadosta tai kuhan istutksista ei vielä tiedetty. Isän äidin äiti Beata eli Pietta oli kova kalastamaan. Joutoajat hän istui veneessä ongella; aikaa ei tuhlattu joutenoloon, vaan aina piti keksiä hyödyllistä tekemistä.

Hän piti järjestystä pirtissä ja isäni mukaan kaikki oli tiptop ja siistiä. Suuressa tuvassa oli aina sunnuntain tuntu; pitkät räsymatot olivat hapsuja myöten suorassa. Hän piti myös tyttöjen kunniaa silmällä: vahti nukkuma-aittoja kesäisin, eikä päästänyt tansseihin Lutin "härkien" kanssa samalla veneellä. Lutin miehet olivat komeita, juoppoja ja vain yksi asia mielessä Pietta oli sanavalmis ja tyttäret aivan yhtä virtuoosimaisia, joten sanansäilä lensi kyllä.

Kuivalaisten suku oli muutenkin sanankäyttäjinä tunnettuja. Parkinsonintauti ja epilepsia kuuluivat suvun rasituksiin. Piettakin vanhemmiten vispasi käsillään ja tutisi rajusti. Siihen aikaan kaikki meni jotenkin vanhuuden heikkouden tiliin. Muistikuvani Pietasta jäävät 1950-luvun alkupuolelle. Hän sairasti silloin jo kuolintautiaan ja puhui outoja, näkyjä näki. Pietta-mummon hautajaisia en muista mutta hautakivestä voi päätellä jotakin. Hän oli syntynyt 1874, Mateli Kuivalatar kuoli jo ennen hänen syntymäänsä, joten mummon tarinat heidän kohtaamisestaan on kyllä tarua. Pietan jälkeläiset löytyvät nykyään Ruotsista, Helsingistä ja Tampereen seudulta ja tietenkin Ilomantsista. Kesäisin osa heistä vaeltaa Koitereen rannoille mökkeihinsä.

Joka kesä Johannan päivänä istuimme Hanna-mummo ja minä kahvipöydän päässä ja joimme väen kanssa kermakahvia ja söimme, en muista oliko kakkua vai mustikkapiirakkaa. Olin neljän vanha ja naapurin Aliina, joka oli jokapäiväinen vieras, oli mukana kahvipöydässä. Hän väitti että olin aivan Pietta-mummon näköinen. Minä suutuin ja aloin osoittaa mieltäni aina kun Alina saapui kylään. Olin loukkaantunut koska peilistä näin ettei minulla ollut ryppyjä, enkä tutissut. Musti koira alkoi pissiä Alinan helmoille ja Alina hutki Mustia kepillä. Silloin en vielä tajunnut Alinan elämän tragediaa ja kurjuuden koko kirjoa.

Thursday, August 15, 2013

Rosvorantueen tarinoita V


Kylässämme oli omasta takaa muutamia erikoisia henkilöitä, joista riitti kyllä juttuja. Erikoisin oli varmasti "ystävämme Ranssi". Me lapset menimme piiloon kun näimme Ranssin saapuvan metsänrajasta mäen alta tietä klenkaten. Tirkistelimme hänen liikkeitään salaa. Ranssi oli suutari ja hänellä oli lesti ja hän uitti purossa nahkoja ja teki kenkiä. Hän kuulemma teki myös päihteitä ja väittämän mukaan juotti juopoille nahkojen liotusvettä. Hän valehteli ja kujeili ja ilveili. Usein myös narrasi ihmisiä. Naiset olivat varuillaan Ranssin ilmestyttyä paikalle. Ranssilla oli pitkät luisevat sormet ja hänen kouraisunsa kankussa oli kamalaa kuulemma.

Ranssin oikea nimi oli Frans Partanen. Hän oli erään emännän kanssa jatkuvassa "sotatilassa". Kerran olimme saaressa, en muista mitä varten, Ranssi kaiversi puukolla koivunkylkeen Hitlerin kuvan ja laittoi kyseisen emännän nimen alle. Ehkä olimme nuottaa vetämässä.

Myöhemmin Ranssilla oli suutarinliike Uimaharjussa. Hän kuoli parakkinsa mukana tulipalossa joskus 1960-luvun taitteessa.

Toisella tavalla erikoinen oli Eetu Tahvanainen. Hän lähetti joskus 1930-luvulla käsikirjoituksen suureen kustantamoon Helsinkiin. Käsikirjoituksen nimi oli Koitere karun Karjalan keskellä. Isäni kertoi että Eetu oli kutsuttu Helsinkiin kustantamoon: maksettu matkat ja yösija ja tarjottu ruokaakin. Kaksi kustantamon herraa oli ollut ihmeissään miten niin alkeellisista oloista oleva henkilö on pystynyt moiseen suoritukseen. Ei siitä kirjaa tullut, mutta ikimuistoinen retki kuitenkin. Eetulla oli myös muita taiteellisia taipumuksia kuten kuvantekemisen kyky.

Eetu eli rankan elämän metsätöissä, elättäen vaimonsa ja viisi lastaan. Vanhin lapsista katosi evakkomatkalla; hän oli hieman "höperö" ja luultavasti eksyi väkijoukossa väärään paikkaan, tai putosi junasta. Eetun vaimo Aliina oli kotoisin Käkisalmesta ja hän ansaitsee kyllä oman tarinansa. Heidän kolme tytärtään olivat kovin kauniita.

Eetu asui, muistaakseni, metsätyömiesten kodissa kuolemaansa asti.

Wednesday, August 14, 2013

Rosvorantueen tarinoita IV


Tämä on edesmenneen isäni kertomaa lapsuudestaa ja siitä miten he menivät vanhemman veljensä Martin kanssa ostamaan hevosta Tahvo Walliukselta. Heillä oli kolikoita taskussa ja he olivat nähneet miten isännät hevoskauppoja tekivät.

Tahvo oli leikkisä mies ja alkoi hieroa kauppoja. Tahvolla oli postitorvi ja rivolli. Hän jakoi postia kävellen kymmeniä kilometrejä kerralla. Luulen että postia jaettiin enintään kerran viikossa tuolloin. Tahvon vaimo oli totinen ja hyvä ihminen, hän taki lopun hevoskaupoista ja oli sitä mieltä että poikien olisi mentävä kotiin kasvamaan. Isäni vei Annin autiolle haudalle keväällä kukan, niin kauan kuin pystyi. Nykyään Annin haudalla on kyllä sukulaistensa tuomia kukkia.

Omat muistoni kyseiseen mökkiin liittyvät pyhäkouluun ja kyläkauppaan, joita molempia hoiti Tahvon miniä Elvi.
Kerran löysin uimakaoulasta tullessani tieltä 50 penniä. Ostin koko rahalla tikkareita kavereilleni ja itselleni. Elvi alkoi rähjätä että olisin ollut lähellä Jumalaa jos olisin tuonut rahan suoraan hänelle olematta ahne ja ostamatta tikkareita. Sanoin että ite out opettanna että Jumala siunovvaa antajjoo ja palkitsee hänet runsaasti taivaassa. Sitäpaitsi pahasilimä on nähnyt sinut makkuulta tutkimassa muurahaissii saniaismetässä papin kansa.

Olen oivaltanut miten eroottissävytteistä oli kylissä vierailevien pappien ja kulkumiesten vierailut. Lapset näkivät kaikenlaisia asioita mutta emme tietenkään tajunneet mitä oikeasti tapahtui. Niin kuin se yksikin rouva joka muhinoi autiotalossa vieraan miehen kanssa. Olin 7-vuotta ja ällistynyt kun mies sanoi että Tyttöä on säikyteltävä niin se ei puhu... Minua ei kiinnostanut pätkääkään heidän touhunsa, ennen kuin mies alkoi uhkailla. Aloin ajatella että jotain luvatonta tässä nyt on, ja jopa vaarallistakin.


Sunday, August 11, 2013

Rosvorantueen tarinoita III


Mari-emäntä oli rivakka ja vilkas ihminen. Tulistuikin nopeasti. Kerran tuli tinuri taloon. Tinurit kiersivät taloissa tinaamassa kupariastioita ja erityisesti kahvipannuja. Tämä tinuri paljastui Marin mielestä huijariksi. Mari otti pannun ja tarkasteli sitä. Tinuri säntäsi ulos karkuun kun Mari heitti häntä pannulla. Mari huusi perään että tämä ei ollut tinuri, vaan huijari. Vanha sukulainen tiesi kertoa että tinuri oli kussut eteisen juomavesikorvoon ja Mari oli haistanut asian ja antoi äkkilähdön ja porttikiellon.

Kiertäjiä oli toki muitakin. Aiemmin 1900-luvun alkupuolella, tsaarinvallan aikaan, kiersivät laukkuryssät ihmeellisten tavaroidensa kanssa. Kaikki "Shemeikat" eivät olleet hurmureita, hauskoja kylläkin. Nyt on sanottava että Hämäläisen suvun miehet yleensä olivat hyvin järkeviä ja lyhytsanaisia. Eivät liikoja lemmestä luritelleet, kuten suomalaiset miehet eivät yleensäkään luritelleet. Mari-emäntä lämmitti saunan, mutta ei sentään mennyt kylvettäjäksi. Ukko-Antti rupesi murjottamaan ja piiat juoruamaan aikansakuluksi. "Shemeikoista" oli hyötyä tiedonvälituksessä.

Tsaarin aikaan jokaisen mökin ja talon seinällä piti olla tsaarin kuva. Oli vuosi 1906. Isäni isä oli tuolloin kuusi vuotias ja toimeliaana lapsena hän oli huomannut tsaarin kuvan pudonneen lattialle. Hän otti vasaran ja naulasi kuvan seinälle, niin että naula sojotti tsaarin kulmakarvojen välissä. Paikalle saapunut laukkuryssä rupesi uhkailemaan että hän kantelee tsaarille ja tuollaiset kapinallisen alut tapetaan. Mari-emäntä suuttui ja sanoi että: Onko tsaarilta tapettavat lopussa kun viattomia lapsia pitää uhkailla. Tämä laukkuryssä ei saanut saunan lämpöä, eikä hyvää kohtelua.




Saturday, August 10, 2013

Rosvorantueen tarinoita II


Elettiin 1930-luvun alkua. Mari emäntä kasasi illansuussa koriinsa naapuriin viemisiä. Nälkä ei ollut kovinkaan outo vieras joissakin mökeissä, joissa oli lapsia ja lisää tulossa. Kapalokangasta syntyvälle, ja muita synnytyksessä tarvittavia välineitä. Ja ennen kaikkea ruokaa ensihätään. Ukko-Antti mutisi : Tuas se on nyyttinsä kanssa nuapurriin mänössa Tähän Marilla oli aina sama vastaus: Kaikki on kelevanna. Mittään ei ole tarvinna takasin tuuva.

Isompien ja vähän varakkaanpien talojen kristilliseen velvollisuuteen kuului auttaa huonompiosaisia. Tämä arjen totuus oli kirjoitettu ihmisten mieliin. Ilman tätä ei olisi selvitty huonoina aikoina.

Oli maaliskuun ilta. Pakkanen oli taas kiristymässä, värnä vinkui hormesissa ja ennusti kiireistä yötä. Sauna lämpisi ja vesi oli kuumaa. Uuden elämän vastaan ottamisessa oli aina jotakin pyhää. Kaikesta kurjuudesta huolimatta.

Tuesday, August 6, 2013

Rosvorantueen tarinoita I


Metsäherra ukko Santanen oli tullut tulokseen että Koitereen pohjoisrannalla olevissa pienissä kylissä tapahtui puiden salakaatoa. Kantojen päälle oli laitettu sammalta. Hän ei saanut syyllisiä kiinni, vaan alkoi noitua ja siinä tohinassa syntyi käsite Rosvorantue.

Esimerkiksi sukuni esi-isä oli tullut Vinkaraan "Kutsetin" maille vaihtokaupan yhteydessä 1900-luvun alussa.

Kylissä elettiin hyvin pitkälle omavaraistaloudessa. Kylät olivat pieniä ja asuttiin monen sukupolven yhteistalouksissa. Vanhat rakennukset olivat sekoitus karjaista ja savolaista talonpoikaistyyliä. Liikkuminen oli kesäisin veneiden varassa, talvella liikuttiin hevosilla.

Kaupoissa ja kirkoissa käytiin harvoin. Papit tulivat joskus jalkaisin salojen halki tai hiihtäen. Kinkerit olivat pakkotapahtuma ja ihmisten lukutaitoa testattiin. Kaikkien elävien henkilöiden oli oltava paikalla.

Ensimmäiseksi Hämäläiset asuivat Kauvonniemellä, josta Antti Hämäläinen siirtyi Vinkaraan. Hän oli mennyt naimisiin Maria Nissisen kanssa, jonka sisko taas oli Lutin Tiina. Näistä vahvoista naisista vähän myöhemmin.

Ruotinniemessä oli mummoni kotitalo. Myöhemmin siinä talossa toimi kansakoulu, jota minäkin kävin kolme luokkaa. Isomummo Beata eli Pietta on oman tarinansa arvoinen.

Nämä tarinat ovat muistin varaisia ja suullista perintöä. Joku toinen muistaisi varmasti enemmän ja toisin.

Tuesday, July 23, 2013

Marjastus oli ennen tunteisiin vetoava tapahtuma


Marja-aika on parhaillaan meneillään. Marjastus on tunteisiin vetoava tapahtuma. Lakka oli lapsuuteni salaperäisin kerättävä. Kylän mummot pitivät komentoa: lakkasuolla oli oltava varhain, ennen muita. Lakkasaaliit piti salata tarkoin ja niistä ei saanut puhua naapureille. Lopuksi mummot ottivat yhteen ja haukkuivat toisensa perusteellisesti lakkojen nostattamassa kuohussa. Tämä oli raditio joka kesä.

Mustikat eivät herättäneet juurikaan tunteita. Yleensä mustikoita keräsivät äiti ja lapset. Jokaisella lapsella oli marjamuki. Kun lapsia oli monta, oli marjastaminen rattoisaa. Mustikoita kuivattiin uunin jälkilämmössä. Niitä ei saanut päästää palamaan. Kuivatut mustikat ovat vatsatautilääkettä ja niistä saa myös edullisesti marjakeittoa ja kiisseleitä.

Tänä vuonna ei Koitereen ympäristön soilla ollut lakkoja, mutta mustikoita tuntuisi olevan hyvinkin. Hyttysiä ei ole ollut riesana tänä kesänä.

Olisin mielelläni juuri nyt tutussa mustikkametsässä.

Monday, July 22, 2013

Hei sinä heiluva heinä...


Keskikesän tuulessa heiluvat heinät ja rannan kaislat. Sinipunaisia kukkia korsien lomassa.

Siperiasta virtaa lämmintä ilmaa Suomeen.

Saturday, July 20, 2013

Joessa kasvaa ruohoa ja mättäitä...

Varis teeskentelee välinpitämätöntä. Sen alapuolella on elämää: sorsat pärpättävät ja aluskasvillisuuden alla nousee meheviä matoja. Joessa kasvaa ruohoja ja mättäitä nousee pieniksi saariksi.

Voi olla että varis nappaa iltapäiväisen madon!

Friday, July 19, 2013

Mitä me teemme ystävä kallis sadoilla , sadoilla miljoonilla...


Mitä näillekään mahtaa. Yksi rakennusliike ostaa huonokuntoisia puutaloyksiöitä ja ehkä kunnostaa asuttaviksi. Tietyn ajan kuluttua yksiö myydään. Kummallista on se että nämä yksiöt eivät ole myytävien asuntojen luetteloissa, vaan ne menevät suoraan välittäjiltä rakennusyhtiöille. Mitenkähän yleistä tällainen huoneistojen välitys on?

Tämä ei liity mitenkään ilmiöön Me haluamme valita asukkaamme. Edellinen on bisnestä, jälkimmäinen fasismia.
Erilaisten ihmisten asuminen taloyhtiöissä on rikkaus, ei vaara.

Annoin kolikon kerjääjälle. Annan, silloin kun on kolikoita, jatkossakin. Oikeistolainen hölinä kerjäämisen kieltämiseksi lailla saa minut äkäiseksi. Jossakin yleisönosaston kirjoituksessa kirjoitettiin kerjääjien huomaamattomuudesta, hiljaisesta käyttäytymisestä, ja että he siivoavat suomalaisten örveltäjien jättämät tölkit kaduilta, eivätkä he kuseskentele nurkkiin julkisesti, kuten jotkut suomalaiset tekevät. Hyvä havainto.

Vähätorin kansainväliset markkinat jatkuvat. Ostin kaksi pussia Joensuulaisia vesirinkeleitä.