Thursday, December 31, 2015

Patsasleikkipuisto Papu avattiin

Ilta oli jo hämärtymässä kun tallustelin uutta patsasleikkipuistoa katselemaan. Lapsia oli paljon paikalla ja myös saattajia. Kaikkia jännitti että minkä nimen puisto saisi. Viimein kerrottiin että se olisi Papu. Sopii pienenpienkin naperoiden suuhun. Sitä paitsi väri on lähellä vihreää papua. Puisto on aidattu ja puiset pöllit kävelyratana kiertää aidan vierellä. Totta, turvallisuus on kovassa kurssissa. Tässä leikkipaikassa lapset tuskin kokevat vaaran läsnäoloa. Edellinen, purettu patsaspuisto oli kyllä haasteellisempi.

Iloista yleisöä. Illalla on kuulemma ilotulitus. On hyvä että lapsilla on oma leikkipuisto.

Tuesday, December 29, 2015

Puutalot, kaikki heidän kauneutensa


Linnankadulla, kirjastoa vastapäätä on tämä vanha puutalokortteli. Talot ovat saaneet uudet peltikatot. Jotkut piirit nimittävät näitä taloja Itä-Eurooppalaiseksi "Juutalaiskortteliksi". Minusta ne ovat ihastuttavia ja tuovat ilmettä kaupunkikuvaan.



Monday, December 28, 2015

Kotitonttu vartioi

Yllä olevan kuvan tontun bongasin Nummenpakalla kävellessäni. Se on havunvihreä nuttuinen punalakki.

Tänään on Viattomien lasten päivä. Jeesus-lapsi oli kiireesti, enkelin käskystä, vanhempiensa kanssa paennut Bethelemistä. Herodes aloitti siellä poikalasten tappohommat, kun itämaan tietäjät olivat kertoneet tähdestä, joka ilmoitti uuden kuninkaan syntyneen.

Toivon kaikille viattomille (ja viallisille) lapsille maailmassa turvallista tulevaisuutta.


Sunday, December 27, 2015

Jumalan Kaikkinäkevä Silmä

Perussuomalaisten ja muidenkin kansalaisten uskonnon tietämys taitaa olla retuperällä. Kristinuskon keskeinen symboli, Jumalan kaikki näkevä silmä Pyhän Kolminaisuuden sisällä, on saanut älämölön aikaan somessa. Tuttavani mukaan kahden viimeisen valtuuston kokouksen aikaan maahanmuuttokriitiset mölisivät ja huutelivat kokuksen aikana pihalla käsittämättömiä asioita. Kristinusko on kuulemma vaarassa kun risti on korvattu Jumalan Kaikkinäkevällä Silmällä. Suosittelen kansalaisille yleisiä Kristinuskon kertauskursseja.
Isälläni, joka on jo kuollut, oli tapana sanoa kirkollisissa kiistoissa että uskon että leivällä lähtöö näläkä. Eli järki käteen ihmiset.

Kävelin Läntistäkatua rautatieaseman ohi. Käsityöläiskadun kulmassa huomasin tällaisen puutalon päädyn. Näitä koristeellisia taloja on vielä, kiitos järjen, jäljellä. Koukkasin Portsan kautta, siellä oli hiljaista, Yliopistonkadulle ja kotiin. Poikkesin Lidliin ja tavoitin arjen. Mies sanoi kassapojalle että kuin tää näin vähän teki? Kreikkalainen kassapoika sanoi Tervetuloa Lidliin
Tämä on erittäin maallista ja arkista.

Friday, December 25, 2015

Joulupäivänä 2015

Täysikuu. Kun kuulin että Runosmäen koulu yritettiin polttaa aamulla, niin ajattelin kuuhullun olevan liikkeellä. Kyseistä koulua ehdotetaan turvapaikkahakijoiden asuntolaksi.

Yllä olevassa kuvassa taustalla on Konevitsan luostarin pääkirkko. Olin kyseisessä luostarissa kerran viisi päivää. Löysin polulta sydämen muotoisen kiven. Annoin sen lapselleni tuliaiseksi. Tapasin myös korpin joka tervehti lentäessään. Sekin on kuulemma harvinaista. Uskokoon ken haluaa.


Eilen kävelimme saunomaan Nummenpakalle. Huomasimme tämän palenneen paikalleen.

Wednesday, December 23, 2015

Aaton aattona



Huomenna on jouluaatto. Katselin uutisista miten Joulupukki lähti matkaan. Kuvittelin mielessäni kirkassilmät silkohapset katsomassa uutisia. Aikanaan tämäkin myytti paljastuu heille, mutta nyt se on totta.

Kristittyjen on hyvä muistaa että Jeesuksen perhe on kuuluisin pakolaisperhe kautta aikojen. Jouluevankeliumia kannattaa kuunnella tai lukea ajatuksella. Tänäkin jouluna syntyy Jeesuslapsi uudelleen.

Kristus syntyy-Kiittäkää!

Tuesday, December 22, 2015

Kasvuikäinen kuu


Joulupäivänä on täysikuu. Tässä kuvassa kuu on vasta kasvuikäinen. Tänään on talvipäivänseisaus. Se on vuoden pimein päivä.

Eilen oli Tuomaan päivä. Kansanperinteen mukaan Tuomaan päivästä alkaa joulu ja saa juoda olutta. Minä en juo olutta koskaan. Serkkuni Maija kirjoitti kerran raittiusaineen: Kalja haisee pahalle ja on myös pahan makuista, vaikka en kyllä itse ole sitä maistanutkaan.

Vanhan ajan joulusta oli Anun haastattelunauhalla. Nauha katosi kaaokseen ja löytynee aikanaan. Siinä oli Hämeenkyrön, Sillanpään eli Taatan joulusta.

Jos kärsii hyasinttien tuoksusta,kuten minä, niin kannattaa laittaa ne ikkunoiden väliin. Tämän kertoi siskoni joka on erittäin käytännöllinen. Hän tekee työtä vanhusten parissa joten nostan hattua sille.

Minulla nämä hommat menevät luovuuden puolelle, mutta haitanneeko tuo mittään.

Radio ykkösestä tuli nunna Elisabetin haastattelu. Tuli mieleen igumenia Marina. Nunnat ovat reippaita ja uskossa uljaita.

Monday, December 21, 2015

Joulun orjat ja orvot



Oli nautinto kävellä kauppatorin halki haluamatta mitään. Hetken voi tuntea itsensä vapaaksi. Joulun orja on kamala olotila. Joulun orpo on kamala toisella tavalla. Joulusta selviää tunnelmallisesti hyvinkin vähällä. Mitä vanhemmaksi tulee, sen pelkistetymmäksi joulu tulee.

Kuvan puhallettu lasipallo on käsityötä.

Joulut ovat joillekin raskasta ja ahdistavaa aikaa. Kuka tutkisi milloin joulusta tuli suoritus tai selviytymistarina.

Saturday, December 19, 2015

Joulun alla tapahtuu

Torstai illa olimme Forum Marinumissa seilorien kerhon joulujuhlassa. Katsoimme elokuvan S/S Martha, se oli railakas elokuva romutettavan laivan matkasta merellä.

Oli ihan mukavaa kuulla seilorien juttuja mereltä.

Joulun alus aika on muutenkin ihan rauhallista ja kanelin tuoksuista. Uunissa paistuu taatelikakku parhaillaan.

Ulkona lämmintä juhannuslukema. Vien tallilyhdyn pihalle palamaan. Jäälyhdyistä ei ole tietoakaan tänä jouluna. Mies alkoi luennoida mahdollisesta lumen tulosta jouluksi. Ei oikein vakuuta.



Friday, December 18, 2015

Viimeisellä junalla Suomeen 1917

Mieheni isä, Leo, täytti eilen 98 vuotta. Päivänsankari oli virkeä, muisti pelasi täysin ja muutenkin hän oli vilkas ja iloinen. Hän oli kutsunut kaikki lukuisat lapsensa kylään. Hän oli saanut ajokortin uusittua, läpäissyt kokeen, vain yksi oli mennyt väärin.

He tulivat Suomeen Pietarista 1917 viimeisellä junalla. Raja suljettiin sen jälkeen. Nikolai-isän veli Philip ei mahtunut junaan ja häntä ei sen koommin ole löydetty. Luultavasti teloitettiin ulkomaalaisena ja heitettiin yhteen lukemattomista joukkohaudoista.

Leolla on ollut pitkä ja tapahtumarikas elämä. Toivomme että hän olisi vielä muutaman vuoden keskuudessamme. Hän ei ehdi kyläilemään koska hänellä on niin paljon ajateltavaa, tutkittavaa ja tehtävää.

Tuesday, December 15, 2015

Konevitsa-kvartetti lauloi sydämiin

Kirkkosalissa kaikui enkelilaulu. Aluksi oli hengellinen osio, joka herkisti ihmisiä, sillä harvemmin kuulee näin kaunista ja hyvin laulettua kirkkolaulua. Nämä laulajat ovat Pietarin musiikkiakatemiasta. Toinen osio oli (kuvassa) joululauluja eri maista, eri kielillä. Sitten tuli Näin sydämeeni joulun teen laulu, ja en ole kuullut ennen näin komeaa ja herkkää tulkintaa. En varmasti ollut ainoa joka liikuttui syvästi. Suomenkielellä laulettuna.

En aliarvioi Turun kuoroa, se on hyvä kuoro, hyvän kanttorin hoidossa. Heidänkin konserteissaan on hyvä käydä ja muutenkin. En ymmärrä kysymyksiä mikä hiertää kirkkoherran ja kanttorin välejä? Riviseurakuntalaisena en ole tietoinen tästä. Yksi vanha seurakuntalainen arveli että kysymys on "Turun ort.seurakunnan taudista" Aina on vainottu jotakin työntekijää tai jopa seurakuntalaista. Varmaankin Turkulaista perusvittumaisuutta.
Ihmettelin hieman kun seurakunnan puolesta oli tervetulopuhujana nuorehko nainen, lienee sisäpiiriläisiä. Tiskin takana istui viivasuuinen täti.
Paluumatkalla katselin jokea joka oli mustaa niin kuin aikakin.

Sunday, December 13, 2015

Goebbelsin emävalhe käytössä

Viime yönä ei palanut yhtään vastaanottokeskusta. Toivottavasti ei pala jatkossakaan. Örkki-partiot kuulemma suorittavat turvapartioita maakuntamme turvapaikkakeskuksiin. Ketä tai mitä he suojelevat? Ovatko he ehkä Suojeluskuntalaisten historiallinen jatkumo. Merkillistä miten hiljaa on Timo Soini näistä tapahtumista. Mikä taho tukee rahallisesti tätä Örkki-joukkoa? Kansainvälinen natsien tukiorganisaatioko. Nämä Örkit eivät tee hyviä tekoja tai anna almuja kerjäläisille tai muille hädässä oleville. He kieltävät kerjäämisen jopa kirkon lähellä. Mikä on natsien suhde Jumalaan? Voiko kahta Herraa palvella samaan aikaan.
Likaista keinolunta Turussa.
Goebbelsin valhe että kansallissosialismi ja vasemmiston työväenliike olisivat veljiä keskenään, on emävale. Goebbel oli retoriikan mestari kuulemma ja natsien propaganda päällikkö.

Tänään on viimeinen Vanhan suurtorin joulumarkkina päivä. Kirjakahvilastakin saa joulupuuroa sopivaan hintaan.

Tänään saa uusi Lucia-neito kynttiläkruunun päähänsä. Valoa tähän pimeyteen kaivataan todella. En tarkoita pelkästään sähkövaloa.










Friday, December 11, 2015

Joulun alla ajateltua

Ilomantsissa karhu-äiti puri koiraansa ulkoilluttanutta miestä jalkaan. Karhujen pitäisi olla talviunilla pentuineen tähän aikaan vuodesta. Miehellä, jota karhu on purrut, ei ole hätää.

Ilmastonmuutos on ilmeistä. Ilomantsissa on kuulemma musta kaamos, ei tietoakaan lumesta. Toivoa kyllä on ja silloin karhutkin menevät luonnollisille unilleen. Sudet voivat vaellella ihan missä tahansa, kuten Nousiaisissa laumana jonkun pihapiirissä. Susista tulee petomainen olo, siitä ei pääse mihinkään. En ole missään nähnyt pehmolelu sutta. Se ei kertakaikkiaan sovi suden luontoon.

Sitten heräsin toiseen todellisuuteen, kaksikymmentä vuotta vanha takkini, moneen kertaan tuunattu, on tiensä päässä. Minne voi viedä nykyään takinraadon? Ennen oli lumppureita mutta nyt kaikki on niin steriiliä. tietenkin pitää poistaa vetoketju ja painonapit ennen takin hautajaisia. Takkiostoksille on mentävä vaikka kammoankin shoppailua.

Yksi seurakuntalainen kysyi että Mitä sinulle kuuluu? Vastasin totuudenmukaisesti että erittäin hyvää. Tuli olo että kysyjä pettyi. Seurakunnassa ilmeisesti halutaan minun olevan onneton ja paha. Se nostaisi heidän omaa itsetuntoaan roimasti. Yksi seurakuntalainen sanoi taas kyllästyneensä ainaiseen juoruiluun ja paskanjauhamiseen, hän käy todella harvoin enää kirkossa. Minä kyllä pakenen kadun yli jos näen jonkun seurakuntalaisen tulevan vastaan. Ne kohtaamiset ovat kammottavia.

Porissa on jo kolme eri äärioikeistolaista katuturvajoukkoa. He partioivat kaduilla ja poliisi on ärtynyt, sillä järjestyksen pito kuuluu poliisille, ei natseille tai fasisteille tai muille huru-ukoille. Wiklundin kulmassa yksi skini tönäisi minua ja käveli sateessa talojen viertä ettei kalju kastuisi.

On mustaa. Taivaalla ei näy yhtään tähteä. Täytyy kuvitella ne sinne.

Thursday, December 10, 2015

Milloin vastaanottokeskuksessa syttyneestä tulipalosta tuli rutiini uutinen mediassa

Unen horteen läpi kelloradiossa uutisten lukija luki kuin säätiedotusta että Tampereen vastaanottokeskuksessa oli ollut yöllä tulipalo. Kahdeksankymmentä ihmistä oli evakuoitu. Poliisi tutkii tuhopolton mahdollisuutta asiassa. On hyvä että poliisi tutkiin. Milloin tuhopoltosta on tullut rutiinijuttu mediassa? Kysymys on sentään ihmisistä ja sellaisia myös turvapaikanhakijat ovat. Koettakaamme ajatella vastaanottokeskuksen arkea ihmisten kesken joilla ei ole muuta yhteistä kuin hätä ja pakolaisuus. Jos tällaisessa ympäristössä ei ole ristiriitoja ja ongelmia, niin missä sitten?

Olisiko syytä tutkia äärioikeiston mahdollista osuutta tapahtumiin turvapaikkahakijoiden elämän vaikeuttamisessa, eikö kauhu jota he pakenevat, olisi riittävää. Miksi sitä pitäisi lisätä täällä. Äärioikeistoa ei pidä suojella.

Anarkisteja kyllä saa näköjään ampua kumiluodeilla ja poliisi saa uhkailla jopa kunnonkansalaisia jos sattuu seisomaan väärässä paikassa.

On harmaa kaamoksellinen aamu Turussa. Jouluun on vajaa kaksi viikkoa.

Wednesday, December 9, 2015

Ruskeankeltaiset sammarit diagnoosin lähteenä

Miten ihmeessä pomot, joista toinen on käynyt neljänkuukauden matkaopaskurssin, stalinistien avulla pomoksi junailtu ja toinen keskikoulun käynyt ja demarijäsenkirjan saanut henkilö voivat tehdä diagnoosin työntekijästä että tämä on hullu ja kitsofreenikko. Kitsofrenia todellistui ruskeankeltaisissa sammmareissa jotka naisella oli jalassa usein. Seikkiksen lamaannuttava ilmapiiri olisi lamaannuttanut norsunkin pahimmillaan. Siinä ei kestä edes se "kova muija Varissuoltakaan" mokomakin teeskentelevä paska. Pahinta asiassa oli että tautimääritys levisi iltapäiväkerhoihinkin.

Samainen "Varissuon akka" nyppi vaatteitani teatterissa ja oli kuin paraskin täti Ruskea. Harriet soitti minulle kotiin(se Steineristi) ja haukkui irrationaaliksi valehtelijaksi. Oli ollut Lenitan kanssa brunssilla. Olin luullut häntä hieman älykkäämmäksi, mutta hänhän oli seikkisläisten manipuloitavissa. Siinäpä kaksi "kevyttä sihteerikköä" tilulilulei.

Tarjosin Marulle Hildegart Bingeniläisen hermopipareita ja kahvia. Muistin hyvin sen kevään 1986. Lama oli jo ovella ja merkit näkyvillä, mikäli halusi nähdä ne. Kohta loppuisivat hyvinvointijuhlat ja tilalle tulisivat ankeat ajat.

Löysin ne keltaiset sammarit komerosta, sanoi Maru. Ne ovat muuten enemmän ruskeat kuin keltaiset. Ehkä Tuulilla ja Eevalla oli lievää värisokeutta.

Itse mietin miten niin moni työntekijöistä joutui hulluusmäärityksen uhriksi. Todella moni. Miten on mahdollista että mykkä-kokouksia pidettiin vuosia. Kukaan ei uslkaltanut avata suutaan sillä seurauksena oli henkisen väkivallan täydellinen käyttöön otto Seikkiksen sisällä. Olen jokseenkin varma että todellista tilannetta pomot eivät tienneet. Johtavia metodeja olivat epäluulo, kyttäys, herjanheitto ja väkivalta. Aina oli joku joka muka kävi juoruamassa virastossa. Aivan kuin vakoilujännärissä. Täti Sininen poisti työntekijöitä mielivaltaisesti Seikkiksestä. Täti keltainen juopotteli ja myötäili täti sinistä. Täti Vihreä ei tehnyt yhtään mitään koska oli lamaantunut. Vahtimestari teki itsarin ja oli kiire todistaa ettei työpaikalla ollut osuutta asiaan. Vaati todella henkistä kanttia ettei Seikkisessä alkanut oireilla pahasti.

En ymmärtänyt miksi työpaikan sisäisistä ongelmista ei saanut puhua.

En minäkään ymmärtänyt silloin mutta myöhemmin kyllä. Meillä piti olla fasadi että meillä oli kivaa ja mukavaa. Kaupunki ei välttämättä suhtautunut kovin myönteisesti koko Luovan toiminnan olemassa oloon. Todellisuudessa siellä oli henkisen helvetin variaatiot käytössä. Avointa vuorovaikutusta ei ollut. Oli äitisuhdeongelmaa, alkoholiongelmaa, oli avohoitopotilas joka lauloi virsiä viikon putkeen, vain yöllä hän ei ollut paikalla. Oli saatananpalvontaan perehtynyt uskontotieteilijä, hän potkaisi karatepotkun naisen vatsaan ja sitten salattiin niin perkeleesti ja vahdittiin ettei kukaan PUHU.

Voit heittää helvetin kuuseen noiden tautimääritykset. Ne keltaisenruskeat sammarit voisit lahjoittaa kaupungin päivähoitohistorian huumori osastolle.

Suomi24.fi ortodoksisuus palstalee sinusta herjakirjeitä kirjoitelleet löytyvät tietystä suunnsasta, sanoi Maru.

Tiedän keitä he olivat kyllä.



Tuesday, December 8, 2015

Saatuja kirjoja

Anna Ahmatovan Fontankan talossa on kaunis lukuelämys. Siinä on mielenkiintoisia kuvia.
Kirja käsittelee aikaa Fontankan talossa, Anna Ahmatovan eläessä siellä toisen aviomiehensä Gumiljovin kanssa. Keskeisimpiä runoja on myös mukana.

Suojaton sydämeni kylmeni,
mutta kevein askelin lähdin.
Vasemman käden hansikkaan
vedin oikeaan käteeni.

(suom. M-L Mikkola)

Tämi ikoni kirja sisältää Itä-Karjalaisia ikoneita. Ikonit ovat vanhoja ja patinoituneita, niistä ei saa kuvia näkyviksi. Ostin kirjan Brinkkalan kirjakaupasta Vanhalta Suurtorilta. Samoin kuin Autonomian ajan historiankin. Myöhemmin kävin samaisessa kirjakaupassa ja jätin kaupat tekemättä. Totesin että meilläkin on kirjoja ihan tarpeeksi. Eivät ole oikein palvelualan ihmisiä nämä ohuet ja terävänenäiset henkilöt. Se herra jhoka tuli moikkaamaan minua sinne olisi kyllä ollut potenitiaalinen ostaja. Ilmeisesti oli liian rennot vaatteet ja kansainvälinen käytös.

Eilen katsoin Jari Halosen Aleksis Kiven elämästä kertovan elokuvan. Se herätti tunteet eloon. Suomenruotsalaiset yläluokan omistajat ja kulttuurin omijat uskoivat todella että Suomen kansa ja suomen kieli ovat samaa alkeellista ja lapsellista tasoa kuin Runebergin runoissa on.

Snellman ei todellakaan tarvinnut Suomea ja suomalaisia muuhun kuin omien tarkoitusperiensä ajamiseen. Kulttuurista hän ei ymmärtänyt paljoakaan. Hegeliläinen filosofia oli hänen ohjenuoransa. Tampereen Steiner-seminaarissa 1980 luvulla Snellmanin jälkeläinen Kaisu Virkkunen jakoi opiskelijoita vuohiin ja lampaisiin riippuen heidän maantieteisestä syntymäpaikastaan. Suomenruotsalaiset olivat huipulla, länsisuomalaiset keskiössä ja joku itäsuomalainen jossakin pohjalla. Siinä sitä piikiteltiin kielestä, murteista ja älyllisestä tietoisuudesta. Tämän päivän tietoisuudessa moinen rotujako olisi rasistista.

Autonomian aika oli rauhan aikaa. Aleksis Kivi oli jyrä joka jyräsi tien graniitin läpi suomalaiselle kirjallisuudelle. Nyt ei kukaan uskalla edes väittää ettei suomenkielellä voi kirjoittaa runoja.

Monday, December 7, 2015

Kumiluotien laulu vain soi...

Pastori Sadinmaa on varmasti ollut vaarallisen näköinen seisoessaan RAKASTA MAAHANMUUTTAJAA lappu kädessään kadulla. Poliisi poisti hänet paikalta ja uhkasi sakoilla ja pidätyksellä. Oliko hän anarkistien kanssa vai ainoastaan itsellisenä toimijana. Piristävää, sillä pastorit eivät ole olleet näkyvästi yhteiskunnallisina toimijoina aikoihin. En puhu nyt piispoista.

Miksiköhän poliisi turvasi yhteiskuntarauhaa ampumalla anarkisteja kumiluodeilla? Tuliko ohjeistus jostain korkeammalta taholta. Onko nyt tulkittava niin että äärioikeiston ja turvapaikan hakijoihin vihamielisesti suhtautuvien mielenosoittajien toimet ovat rakentavampia ja parempia kuin anarkistien.

Toivon että turvapaikkakeskuksissa ei provosoiduta kun tulipalojen ja väkivallantekijöiden taho saa tavallaan poliisin hiljaisen hyväksynnän. Älkää unohtako että turvapaikanhakijat tulevat sotaakäyvistä maista. He tuntevat kyllä kumiluotien sijaan muitakin tappokoneita ja välineitä. Heidän joukossaan on ihan oikeasti sotatraumankokeneita henkilöitä.

Yhteiskuntamme on vääjäämättömästi liukumassa kohti äärioikeistoa. Sen jälkeen voi sanoa hyvästit pohjoimaiselle demokratialle. Koulutus rapautuu, terveydenhuolto rapautuu ja kaikkein huonoimmassa asemassa oleva kansan osa muuttuu päivästä toiseen sinnitteleväksi joten kuten joukoksi. Osa on jo sitä. Ja leikkausten myötä joukko lisääntyy. Kun keskiluokka tajuaa tilanteen uhkaavaksi, on peli jo menetetty.

Miksi muuten linnanjuhlien ensimmäiset vieraat tulevat Jääkärimarssin tahdissa sisälle? "Syvä iskumme on, viha voittamaton. Ei armooa ei kotimaata..." Pöyristyttävää.

En katsonut linnanjuhlia televisiosta. Luin Finlandiavoittanutta teosta. Se on hyvin kiehtova ja ajatuksia herättävä teos.

Sunday, December 6, 2015

Itsenäisyyspäivän kuvia

Joki tulvii. Sade lakkasi juuri. On lämmintä kuin koleassa kesässä.
Joen rantapolku on poikki. Minulla oli jalassa polviin ulottuvat kumisaappaat mutta pois oli käännyttävä, sillä vettä oli niin paljon. Sorsat uiskentelivat polulla.
Kauppatorilla oli ruokakassi tapahtuma. Hernerokan tuoksu hiveli nenää. Jono oli pitkä ja ihmisiä paljon. Kuka enää muistaa milloin Leipajonot ja Ruokakassi tapahtumat alkoivat? Tästä on tullut osa Suomalaista yhteiskuntaa.

Turvapaikanhakijoiden asumusten ulkopuolella tapahtuu pelottavia asioita ja sisälläkin koska (valitettavasti)muutamat turvapaikanhakijatkin kahinoivat keskenään. Lintukoto natisee liitoksissaan.






Friday, December 4, 2015

Itsenäisyyspäivän alla ajateltua

Ikikuusiksi luulemamme kuuset olivat naavakuusia. Naava roikkui oksilta alas ja huojui tuulessa, todisti ilman puhtaudesta. Metsä oli luonnonuskoisessa Suomessa, joka ei silloin ollut Suomi vaan jotain muuta, Pyhä. Se oli paikka jonne mentäessä oltiin toisessa todellisuudessa. Jos suututti huonolla käytöksellä metsänväen, siitä ei hyvä seurannut. Me tiedämme, koska olemme suomalaisia, että metsä on edelleenkin pyhä. Kun metsäkone tulee metsään, on paha tullut metsään. Siitä ei selvitä kansakuntana ilman rangaistusta.

Itsenäisyyspäivän vietto todellistuu kauppatorin nälkäisten Ruokakassitapahtumassa. Kukaan ei valehtele kansakuntamme tilaa mikäli uskaltaa katsoa nälkäisten ja köyhien kiemurtelevaa jonoa. Nuorille ja ylimielisille sanon että älkää pilkatko köyhiä, sillä itse voitte olla siinä jonossa koska tahansa.

Ahneille optiomiljonääreille ja muille piittaamattomille sanon että kun kuoletta, jälkipolvet tekevät selvää teidän maallisista tileistänne, Pyhä Pietari taivaan portilla kysyy ikäviä asioita.

Äitini kotikylän merkittävä nainen, opettaja kuoli. Äitini näki enneunen jossa kyseinen opettaja nyhtäisi hampaan suustaan ja antoi sen hänelle. Parin päivän päästä tuli viesti kuolemasta. Tämä opettaja oli vanhanajan opettajia. Hän kasvatti koko ajan. Minun sukuni naiset ovat nähneet näkyjä ja enneunia koko ajan.

Suomi on kohta sata vuotta vanha. Toivokaamme pitkää ja suvaitsevaista tulevaisuutta Suomelle.

Sopeuttamaton Elisabeth näyttää olevan haitta jälkeläisilleen

" Ruotsia taitamaton Elisabeth kärsi sopeuttamisvaikeuksista." ( historioitsija Jenni Kirves) Tiedän montakin henkilöä jotka ovat tässä maassa kärsineet sopeutumisvaikeuksia ruotsinkielen taitamattomuuden vuoksi. Piirit joihin Elisabeth joutui Suomessa olivat umpiruotsalaisia ja varmasti hän oli jo henkilönä sopeattomaton. Hänen taustansa oli aatelisneidon kasvatus, joskin hänen kotinsa oli hyvinkin vapaamielinen ja aikaansa edellä. Heidän ystäväpiiriinsä kuului kaikenlaisia ihmisiä, he olivat suveneereja ihmisten kohtaajia. Tämä ei varmaankaan ollut suomentuotsalaisen yläluokan tapa kohdata ihmisiä. En ymmärrä mikä kauna saa aikaan tällaista historian tutkimusta, ehkä Elisabethin ja hänen jälkikasvunsa ylle on laskettu kiusallinen "ryssyyden" varjo.

Tutkitaanpa Jäärnefeltien perimää Aleksander Järnefeltin puolelta. Hän näyttää olleen taipuvainen melankoliaan, epäluuloon ja mustasukkaisuuteen. Lisäksi hänen naiskäsityksensä haiskahtaa patriarkkaalisen ankaralta. Kun Elisabeth puhui julkisesti tyttöjen koulutuksesta yhtenäiskouluissa, Aleksander vastasi että Tyttäriämme on suojeltava mihen eläimelliseltä himolta. Ja että miehet tosin tyydyttivät tätä eläintään alenpisäätyisten naisten kanssa jotta olisivat säyseämpiä vaimoilleen ja tyttäret olisiviat turvassa. Elisabet oli neuvoton tämän eläimen edessä. Lisäksi kenraali vaati tottelemista ja määräili kotona kaikesta mahdollisesta.

Elisabethistä näyttää tulleen ongelma jälkeläisille. Ristiriitaista kun ajatellaan Elisabethin lasten lahjakkuutta.

Jos haluaa tarkastella noita mielenterveys asioita, niin edellytykset siihen olisi Elisabethin suomenruotsalaiskokemuksista ja yksinäisyydestä. Hän on sanonut rakastaneensa suomalaisia, mutta kaihtaneensa ruotsalaisia. Ehkä hän ei ollut salonkikelpoinen niissä piireissä.

Thursday, December 3, 2015

Elisabeth ja Aino Järnefelt

Elisabeth Järnefeltin aviomies oli kenraali ja maantieteilijä. Turkinsodan aikaan hän lähti etelä-Venäjälle maanmittaus työhön. En tarkkaan muista montako vuotta matka kesti, mutta vaurioitta ei kumpikaan heistä selvinnyt; kaikki muuttui peruuttamattomasti.
Heidän kirjeenvaihtonsa oli katkeamatonta. Kun Elisabeth meni miestään vastaan asemalle, jotakin tapahtui heidän välillään. He eivät sen jälkeen puhuneet toisilleen mitään koskaan. Kenraali Järnefelt ei myöskään puhunut pojilleen mitään. Ilmeisesti Aino (myöhemmin Sibelius) oli lapsista ainoa jolle Järnefelt antoi taloudellisia ohjeita. Kun kenraali kuoli, vietiin sanaa Elisabethille mutta Elisabeth viivytteli; mahdolliset viimeiset sanat jäivät sanomatta.

Elisabeth oli kokenut kovia yksin ollessaan Suomessa. Hän oli syntyjään Pietarista ja balttilainen prinsessa eli aatelisnainen. Häneltä näyttää puuttuneen lähes kokonaan turvaverkosta Suomen suuriruhtinaskunnassa ollessaan. Oli nälkävuodet ja lapset sairastuivat ja kolme kuoli pienenä.

Arvid Järnefelt kertoo kirjassaan Vanhempieni romaani miten hän näki äitinsä aamulla aikaisin seisomassa talon rapuilla hauraana ja väsyneenä aurinkoa kohti. Nuorimmat tyttäret olivat kuolleet, palvelustytöt lähteneet, koska eivät jaksaneet. Elisabeth oli yksin. Aikana jolloin Elisabeth ja kenraali elivät ei edes ajateltu avioeroa. Elisabeth seurasi miestään, kuvernööriä Suomen eri kaupunkeihin. Kuvernööri Järnefeltillä lienee ollut rakastajattaria ja lapsiakin.

En ollenkaan vähättele kuvernööri Järnefeltin saavutuksia Suomen valtion kehitykselle. Oletan kuitenkin hänellä olleen jonkinlainen mielenterveyshäiriön. Ehkä hän oli mustasukkainen ja epäluuloinen läheisilleen.

Elisabeth oli kulttuurihenkilö ja lapset ovat vahvasti vaikuttaneet nousevan Suomen taiteeseen ja kulttuuriin. Hän oli Kuopiossa ollessaan mukana Minna Canthinkirjallisessa salongissa. Kuvernööri ei pitänyt Minna Canthista.

Juhani Aho on henkilö, jonka suhdetta Elisabethiin on mystisoitu ihan riittävästi. Ottaen huomioon 1800 luvun moraalikäsitykset ja siveyssäännöt, en usko että Elisabeth olisi juossut puskissa kiimaisen kollin kanssa. Se ei kertakaikkiaan sovi aikaan ja paikkaan. Juhani Aho tavoitteli Ainoa, mutta se oli turhaan. Minusta on kohtuutonta ja loukkaavaa että Elisabeth ja Aino joutuvat näämmä populistisen historiantytkimuksen kohteeksi. Populaarin henkilöhistorian ominaispiirre on sensaation haku. Elisabethista yritetään tehdä "höpsähtänyt vanha hutsu" ja Ainosta riivinrauta mykkäkoulupitäjä, joka oli muka kaupanpäälle natsi. Kas kun noita miehiä ei tarkastella samasta viitekehyksestä. Suurten miesten paheet ovat sallittuja.

Olen aina tuntenut sympatiaa Elisabeth Jäärnefeltiä kohtaan. Niiden jotka eivät tunne kulttuuri ja aatehistoriaa, ei pitäisi keksiä omaa historiankäsitystään.

Wednesday, December 2, 2015

Kuohuvaa aikaa katsellessa...

Mitähän tästä tulee jatkossa? Ryhmä opiskelijoita valtasi Luonnontieteiden talon yliopiston mäellä. He vastustavat hallituksen kaikkia koulutukseen liittyviä leikkauksia. Olenkin jo odottanut että milloin puhti ja toteutus alkavat näkyä.

Yhteikuntasopimus kaatui. Jossakin kumisevat 1918:sta kumut. Siitä on kohta sata vuotta kun köyhälistön tietoisuus kasvoi. Omistava luokka elinkeinoelämän kyltymättömät rahahenkilöt teroittavat miekkojaan: saavutetuista optioista ja osingoista emme luovu. Leikkaamme köyhiltä ja sairailta loputkin, sillä mitä he rahasta ymmätäisivät.

Rupesin pohtimaan kuolemaa. Yksi ortodoksi on ruvennut varmistamaan ettei tietty pappi pääse häntä hautaamaan, mikäli on vielä silloin virassa. Itse ajattelin pelkkää polttohautausta ilman pappia. Ihastuin luettuani Henning Mankellin kirjan, jonka nimeä en nyt muista. En kerro mitä siinä tapahtui, mutta vaimo nousi saarella kuoltuaan syöpään savuna ilmaan. Haluaisin samaa! Kuoleman ympärillä, kuten monen muunkin asian, pyörii rahastus
ja hyötyminen.

Eikö ole niin että ihminen voi valita eläessään kuka hänet siunaa kuoltuaan. Luulen ainakin niin.

Toivon opiskelijoille onnea ja menestystä.

Tuesday, December 1, 2015

Joskus huono käytös on hyväksi...

Kävelin kaupungilla juuri kun mielenosoitus oli marssinut yliopiston katua. Olin unohtanut autuaasti tämänkin. Valtiovarainministeri on valehdellut. Ei saisi kun on sentään ministeri. Minusta hänen pitäisi erota hallituksesta ja istua häpeähattu päässä eduskuntatalon rappusilla. Häntä on heitetty ylikansallisella juomalla. Se on vaarallista kuten tiedämme. Kumpiko saa ankaramman rangaistuksen valehtelija vai limun heittäjä.

Joskus huono käytös on hyväksi, useimmiten ei.


Vesi nousee edelleen joessa. Takana kirkkorakennus ja kuusi ankeassa kansallismaisemassa.

Saako pappi tai kuka tahansa kirkollinen henkilö valehdella tai puhua muunnettua totuutta? Ei minusta saa koska se on papille sopimatonta käytöstä. papin sopimaton käytös on tulkinnan varainen käsite.


Monday, November 30, 2015

Piparien tuoksussa

Tässä hyllyllä pipareita. Takaa häämöttää Elina Soraisen tekemä kaunis teemuki.

Täällä tuoksuu pipareille. Viisi lasipurkkia pöydällä, täynnä Hildegard Bingeniläisen keskiaikaisella reseptillä tehtyjä pipareita. Miksi noihin ei käytetä hunajaa, sitä ihmettelen. Reseptejä liikkuu netissä ja niissä on eri variaatioita.

Hildegard B. oli nunna ja myöhemmin hänellä oli ihan oma luostari. Luultavasti hän oli tahtonainen ja hänellä oli varmasti vaikutusvaltaisia sukulaisia ja ystäviä, ilman niitä olisi ollut vaikeaa toimia katolisessa kirkossa naisena. Hän oli mystikko, kirjailija ja kirkkomusiikin säveltäjä. Hänet julistettiin pyhimykseksi 2012. Hän oli ajattelija teologi ja lääketieteen uran uurtaja. Hänen elämäntyötään on vähätelty koska naisia ei tiedemaailmassa ja kirkossa arvostettu.

Pipareihin tarvitaan voita 200gr, tummaa ruokosokeria 150gr, mantelijauhoa 200 gr, munia 2, muskottia, kanelia, neilikkaa, vaniljaa, leivinjauhetta, ja suolaa hyppysellinen, täysjyväspelttijauhoa 400 gr.

Voi ja sokeri vaahdotetaan, sitten sotketaan muut aineet sopivassa järjestyksessä sekaan.
Taikinasta voi leipoa tankoja ja laittaa jääkaappiin yön yli pidettäväksi. Tangosta leikataan kakkaroita ja paistetaan.






Sunday, November 29, 2015

Alakuloisia kuvia Turussa

Siellä oli ollut juhlat. Oikein piispakin paikalla. Tilaisuudesta tiedotettiin puoli vuorokautta aikaisemmin netissä. Aamiset-lehdessä oli ollut ilmoitus kyllä. Turun-Sanomat olisi tehokkaanpi tai linjaan sopiva. Pidot paranevat kun väki vähenee. Tilaisuudessa kuulemma tarjottiin romanialaista ruokaa. Uskallan epäillä että romanialainen ruoka on samoin kuin muutkin kansalliset ruoat hyvinkin kansainvälistä.

Alakuloisessa joulukuun valossa märkää uhkuvassa keskustassa ei jouluvaloja näkynyt juurikaan, vaikka niitä kyllä oli.

Joen vesi on korkealla. Kuuluisa kuusi ei loista vaikka sytytettiin eilen loisteeseen. Sitten satoi reippaasti puhdasta, kylmää vettä.





Saturday, November 28, 2015

Ne vanhat järeät kuuset olivat ikonit

Meidän kotimetsämme Ilomantsin Vinkaressa on tuhottu. Maisema on metsäkoneiden raiskaama ja maaperä on ruhjottu. Onneksi kaukaa viisas äitimme (90v) istutti vuosien saatossa kuusiaitaa mahdollisen varalle. Sitä eivät sentään kaataneet. Voi olla että sadan vuoden päästä metsä on taas kaadettavissa. Mikäli havupuita enää on silloin.

Ne Vanhat järeät kuuset oliva ikonit. Nyt niitä ei ole. Kuulin että Suomen tehometsäpolitiikka juontaa juurensa natsi-Saksan metsienhoitopolitiikasta. Jälki on sen mukaista.

Miksi puita ei voida kaataa kuten ennen, maisemaa runtelematta. Se lienee turhaa huminaa metsäkonttoreiden ja pääomaherrojen korvissa.

En laita tähän kuvaa sillä kunnioitan vainajia eli metsää ja puita.

Minulla on suruaika. Pelkkä hiljainen hetki ei riitä nyt.

Voi olla että minäkin olen emotionaalinen ja taiteilijain tapaan tunteella talouselämään suhtautuva henkilö. Sellaisiakin tarvitaan. (Terveisiä Matti Apuselle, tuolle tunteettoman talouselämän emotionaaliselle setämies expertille)

Vanhalla Suurtorilla tänään

Pieniä kojuja, myytävää hyvän asian hyväksi.
Sumppia en juonut mutta hauska tuo koju tuntui olevan. Joulukoristeiden vaihtotorin vieressä.

Hiidenmaan käsityöperinnettä myynnissä. Edullista ja lämmintä. Jotkut vieruksuvat villan tuoksua, mutta ei se niin vahvaa ole että häiritsisi. Lähes huovitetut takit kiinnostavat minua erityisesti.
Hämärän laskeutuessa tulee joulun taikaa maisemaan.

Kohta syttyvät kuusen valot. Adventin aika alkaa. Alla Hiidenmaan takkeja

Wednesday, November 25, 2015

Tiedätkö mitä seinäsi takana tapahtuu?

Voiko puutalossa asuva henkilö pyörittää huorapalvelua kämpässään? Maru oli tuohtunut. Eilen kun palasin kotiin, seisoi kyseisen huoneiston edessä venäläinen nainen, pian ilmestyi karkeatekoinen, parittajan näköinen kaveri avaamaan naiselle oven. Ei ollut ensimmäinen kerta. Usein olen nähnyt myös eteläamerikkalaisen säihkysäären poistuvan asunnosta. Kerran kesällä istui puleerattu nainen ohuessa mekossa portailla ihan kuin kauppatavara. Mitä jos siellä harrastetaan ihmiskauppaa?

Kumma kun sieltä ei kuulu mitään ääntä. Jos siellä harrastetaan pehmoseksiä sadomasokismin sijaan? Kysy koiraihmisiltä, he näkevät eniten koiria ulkoiluttaessaan.
Kerran yksi koiran ulkoiluttaja keksi kuolleen ihmisen asunnossa, voi olla että koiralla oli osuutta asiaan että kuollut löytyi.

Tiedätkö, kysyin Marulta, onko maksullisen seksin harjoittaminen rikos? Tai jos häiriöitä taloyhtiössä ei ilmene, voiko asiaan mitenkään puuttua. Voihan olla että he tekevät sitä ihan vapaaehtoisesti. Ei tunnu kovin mukavalta ajatukselta. Merkillinen asunto, sillä aina siellä on lopulta tapahtunut jotain epämiellyttävää koko historian ajan.

Päätimme jättää asian tuonnemmaksi. Ehkä huoneistoa vuokrataan ulkomaalaisille hätämajoituksena. Nigerialainen kaunotar seisoi huoneiston edessä kun lähdimme kaupungille. Mistä tiesin että nigerialainen, miksi ei vaikka senegalilainen. Hänellä oli hyvä ryhti kuten afrikkalaisilla naisilla yleensä on. Toivottavasti hänelle tuotiin avain, sateessa ei ole kovin mukavaa seistä.

Olen huomannut että kyseisessä huoneustossa ei asu enää ketään. Tyttöjen käynnit loppuivat. Hämärä homma.

Tuesday, November 24, 2015

Unessa matkustan usein sota-ajan junassa

Minulla oli kulttuurikaveri. Hän oli suomenruotsalainen aatelissukuinen herrasmies. Kävimme teattereissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä. Hän toimi aktiivisesti rauhan ja konfliktintutkimuksessa. Kun hän kuoli sain postia hänen pojaltaan. Se sisälsi kirjeitä kirjeenvaihdostamme. Hän kertoi löytäneensä isänsä laatikosta ja halusi palauttaa ne minulle. Kiitin häntä liikuttuneena. Kun itse kuolisin lapseni eivät palauttaisi mitään kenellekään, sillä ainoa lapseni kuoli tapaturmaisesti ennen syntymäänsä. En halunnut puhua tästä kenellekään ennen tätä.

Unessa matkustan usein sota-ajan junassa. Istun puupenkeillä sillä tiedän että täit viihtyvät pehmustetuissa penkeissä. Maisemat vaihtuvat ja juuri kun ilmoitetaan että juna saapuu Viipuriin herään. Näen tyynyllä hämähäkin ja tiedän että se on hallusinaatio. Sydänlääke saa niitä aikaan. Käännän tyynyn, nousen ylös sillä tiedän etten nukkuisi enää sinä yönä.

Muistan Hämeenkyrön kesäyöt ja sireenien tuoksun. Taata soitti aina kello puoli kahdeksan aikaan eräälle elämänsä naiselle. En tiedä miten nainen jaksoi kuunnella häntä. Hän puhui aina tietynajan ja lopetti sitten samaan lauseparteen. Omaiset olivat varpaillaan, he eivät tienneet miten suhtautua. Ehkä nainen oli se entinen kartanon emäntä joka oli erittäin sivistynyt ja erikoinen. Luulen että hän oli nainen jonka luo taata karkasi kerran.

Matkustin Viipuriin vähän ennen kuolemaani. Kävin Torkkelinkadun asunnolla ja pääsin lastenhuoneeseen. Huoneisto oli jaettu monen ihmisen kodiksi. Jätin jäähyväiset lapsuudelle ja nuoruudelle. Palasin Turkuun ja sitten pian kuolin kuin viipurilainen ikään.

Ei, en tahdo puolikasta, anna minulle kokonainen maa ja taivas

Marraskuun harmaansinisessä kajossa mietin että mitä kuuluu Anna-Riitta Minkkiselle. hänelle, joka lauloi aidosti ja sydämeenkäyvästi. Me emme tavanneet henkilökohtaisesti kuin kerran Omituisten Opusten perustajan Kari Selinheimon läksiäisissä. Anna-Riitta Minkkinen lauloi ilman säestystä Jevtusenkon En tahdo puolikasta runoon sävelletyn laulun.

Hän oli suveneeri ja konstailematon ihminen ja taiteilija. Hän on tulkinnut työväen lauluja sydämeen käyvästi. Minulle hän merkitsee erästä aikakautta Turussa, aikakautta joka ei koskaan enää palaa. Se oli aikakausi jolloin uskottiin oikeuteen ja rakkauteen ja ihmisen hyvyyteen.

Hän on siirtynyt toiseen todellisuuteen.

Sunday, November 22, 2015

Rakkaus paloi isolla liekillä ja sammui hitaasti mutta varmasti

Kuuntelen Sibeliuksen 7:ttä sinfoniaa. Maisema on vihdoinkin hyvin marraskuisen harmaan sininen sunnuntain iltapäivä. Luin Heidi Köngäksen Hertan. Miten Sibeliuksen sinfonia tähän liittyy? Luo kontrastia historiaan. Hertta ja (Yrjö) Leino, kuten kirjassa kutsutaan, ovat outo ja kiihkeä pari. Leino tosin raportoi salaiseen poliisiin kaiken mitä Hertta kirjoittaa tai tekee.

Kirjailija luo Hertasta sympaattisen ja epäsovinnaisen naiskuvan. Sitä hän varmasti olikin. Ajattelen mielessäni että jos Hertta ei olisi ollut lastattu aatteen ja ideologian velvoitteella, hänestä olisi tullut kosmopoliitti ja hyvin korkeasti kouluttautunut taiteen ja kulttuurin moniosaaja.

Hän oli Otto-Ville Kuusisen tytär, ja hän toimi isänsä ohjeiden mukaan. Hänen lapsensa kuoli Neuvostoliiton lentokenttätyömaalla nälkään, kylmään ja sairauteen. Hänen isänsä ei tehnyt mitään lapsenlapsensa hyväksi. Hertta sai tietää viimeisenä lapsensa kohtalosta, ja se haava ei koskaan parantunut. Ei Neuvostoliitossa kukaan voinut tehdä mitään omaistensa hyväksi. Heitä katosi kiintiöihin jotka oliva joillekin tärkeitä ja täytettäviä, ettei itse joutunut katoavien ihmisten kaartiin.

Hertta tuli Suomeen ja joutui heti miten vankilaan neljäksi vuodeksi. Sitten alkoi talvisota ja kommunistit menivät maan alle. Hertta ja Leino kärvistelivät autioissa vajoissa, saunoissa ja muissa huterissa rakennuksissa. Näkivät nälkää mutta nälässä ei ollut mitään uutta: Leino oli ollut Tammisaaressa punaisten vankileirillä ja Hertta taas vankilavesivellikuurin käynyt.

Hella Wuolijoki näyttäytyy myös kirjassa, toimihan Yrjö Leino pehtoorina hänen kartanossaan. Myöhemmin Leino toimi sisäministerinä ja he asuivat parempien ihmisten asuinalueella yhdessä anoppien kanssa.

Kirja on hyvin jäsennetty ja objektiivinen kuvaus Suomen historiaa ja kahden ihmisen rakkaustarinaa, joka ajautui tai paloi isolla liekillä ja sammui hitaasti mutta varmasti. Se on myös tarina petollisuudesta, pelosta ja siitä mihin kaikkeen se voi johtaa. Leino oli kuin rotta labyrintissa, aina varuillaan.
Herttalla ei ollut estoja seksuaalisuutensa kanssa. Tämä rakkaustarina on erityinen ja sen kuvaus on hieno ja rehellinen.

Olisin halunnut tämän hienon kirjan Finlandia-ehdokkaaksi. Ihmettelen jos tämä teos ei olisi elokuvan ja teatterin muodoissa tulevaisuudessa. 13.12. alkaa Kotikatsomossa aiheeseen liittyvä elokuva Punainen kolmio.

Saturday, November 21, 2015

Lampaita katsottavana


Lampaat karsinassa Vanhalla Suurtorilla. Lampaat ovat hyvin sosiaalisia eläimiä ja lapset ovat innoissaan. Lampaita saa rapsuttaa. On joulumarkkinoiden aika. Märkää on. Lunta ei ole. Ostin vanhoilta emänniltä hedelmäkakun ja ison pullapitkon. Tästä on tullut jo traditio. Takaan ettei ole lisäaineita.

Tapasin Raittiit ja puhuimme sairauksista hieman. Kirkon haltija Verikov meni touhukkaasti ohi, tervehdin häntä sateenvarjolla. Kunnioitettava persoona. En uskalla edes ajatella mitä tapahtuu kirkossa jos hän jää joskus eläkkeelle.

Kaksi joulupukkia yritti naurattaa rattaissa olevaa lasta. Joulupukki on itsessää jo hiljaiseksi pistävä ilmestys.
Tämä valokuja on varmasti kirkkaanpi pimeällä.

Ilta pimenee jo. Lapsuuden kotini pihamaalla on kuulemma jo lunta 30 sm.

Kulkevatko junat sinne päin enää ollenkaan.

Piika kristallisalissa

Turussa olimme ulkopuolisia. Äitini julkaisi Rautalehti kirjansa. Isotalon Kalle lainaili tekstejämme ja kosi kolme kertaa. Hän oli jonkin lainen jatkumo Sillanpääläiseen elämäntapaan, tuli Hämeen Portista usein seurueensa kanssa jatkoille luoksemme. En tuntenut halua sitoutua keneenkään pysyvästi. Rakastumisia tuli ja meni.

Sitten tuli jo aiemmin tuttu Paavo Rintala. Hän edusti henkistä yhteyttä ja meillä oli sama tausta ja kaipuu Viipuriin. Ymmärsimme toisiamme paremmin kuin kukaan. Hänen trilogiansa Kauneuden attribuutti oli, ja on edelleenkin isku aikamme historialliseen todellisuuteen.

Merkillistä että kaikki mieheni ovat olleet lähes alkoholisteja. Taatalla ja Eskolla se saavutti lakipisteensä. Itse en ole koskaan juonut muutoin kuin lasillisen seurassa.

Viipurilainen kosmopoliitti ei ollut Turussa kovassa huudossa. Olin hauskaa seuraa mutta minuun suhtauduttiin alentuneen huvittuneesti. Olin kuin piika kristallisalissa. En alistunut ja minulle kehittyi oma seurapiirini jossa oli hyvinkin erilaisia ihmisiä.

Friday, November 20, 2015

Aika tiimalasissa täyttyi ja siirryin toiseen todellisuuteen

Sota jättää aina jälkensä jokaiseen, oli rintamalla tai kotirintamalla. Hyvin usein traumat jäävät käsittelemättä, sillä aika oli kovaa ja heikkoutta ja sairaita ei haluttukaan huomata. Sodasta ei tullut yhtään ihmistä sellaisena kuin oli sinne lähtenyt. Nuoret ihmiset muuttuivat sodassa vanhemmiksi kuin olivatkaan. Kääntyivät sisäänpäin ja vaikenivat. Lotilla ei ollut yhtään sen helponpaa. Sodan jälkeen heitä huoriteltiin ja leimattiin kaikki yhdellä leimalla.

Heräsin usein yöllä kauhuun ja paniikki iski lujaa. Olin ollut lottana rintmasairaalassa. Eräänä iltana yksi sairaanhoitaja tyttö siepattiin riulta. Lotat eivät sen jälkeen saaneet mennä riulle, asia hoidettiin muuten. Meillä oli asumuksemme pöydällä revolveri valmiudessa siltä varalta että vihollinen tulee. Me ampuisimme itsemme; muuta mahdollisuutta ei ollut. Jouduimme paniikkiin kun venäläisiä sotilaita näkyi ikkunasta, mutta he olivat vankeja ja ohikulkumatkalla.

Sota loppui. Viipuri menetettiin. Esko aloitti juomisen. Ensin hieman, sitten enemmän ja lopulta niin että virka meni. Alkoholismi periytyy joillekin. Surin elämääni ja sitten totesin että nainen voi pärjätä ihan hyvin yksinkin. Hakeuduin liivikonsultiksi ja olin pian suomen paras siinä työssä. Sain firman takaaman lainen ja perustin liikkeen Aurakadulle Turun keskustaan. Siitä tuli käsite kulttuuri henkilöiden kohtaamispaikkana. Toimin Turun Kirjallisessa seurassa aktiivisena henkilönä. Sitten oli Kultainen salonki, jossa oli Työväen Opiston kynäilijäläiset. Ohjasin yhden näytelmänkin. Ajan oloon Kultainen salonki alkoi muistuttaa ummehtunutta ankkalammikkoa jonne uusilla ihmisillä ei ollut asiaa.

Kerran vuodessa vein työntekijäni, he olivat kaikki naisia, etelään lomalle. Olin vanhan ajan patruunatar ja pidin huolta työntekijöistäni. Olin elänyt täysillä. Kiitin veljeni vaimoa, joka oli mallivaimo ja äiti, lapsistaan jotka kävivät minua tervehtimässä usein. En ollut ihan yksin koskaan. Yleensä ystävyyssuhteet loppuvat aikanaan. Mietin usein että missä mahtoivat olla Jukat, Jyrkit ja Karit jotka niin mielellään keskustelivat kirjallisuudesta ja teatterista pienessä piirissä Uittamolla. Ihmisiä kuoli pois, vain Viipurilaisten Torkkeli-Kilta oli ennallaan. Viimeisimmässä tapaamisemme jälkeen hukkasin sukusormukseni ja toisen sormukseni Turun Upseerikeholla. Niissä oli tunnearvoa paljon. Kaikki paikat tutkittiin missä olin ollut, jopa kaupan pakasteallas ja auto jossa olin matkustanut. Niin häviää mainen materia.

Asuin Aurajoen rannalla lähellä merimuseota. Näkymä oli melkein kuin Viipurissa. Aika tiimalasissa täyttyi ja siirryin toiseen todellisuuteen. Ajattelin Paavo Rintalan Näkymättömän läsnäoloa. Paavo oli jo kuollut, samoin Kalle Isotalo ja Margaretta Keskitalo ja Mirja Heikkilä, jonka kanssa ongimme kalaa Aurajoesta. Olin hyvin uupunut.

Thursday, November 19, 2015

Viipuri meni ja osa sieluani jäi sinne ikuisesti

Tito oli kuollut ja Balkanilla riehui sota. Makasin tutkimuspöydällä sairaalassa ja sanoin lääkäreille että olin ollut sairaalalottana rintamalla, joten olin valmis lähtemään Kroatiaan vapaaehtoistyöhön. Lääkärit katsoivat toisiaan, ja sitten vanhempi lääkäreistä sanoi että minun olisi parasta nyt siirtää sotamatkaani sillä Teillä on sydänkohtaus meneillään ja joudumme laikkaamaan ehkä piankin.

Seuraavaksi heräsin leikkauksen jälkeisestä tokkurasta. Minulle oli tehty isohko sydän operaatio. Sitten kuulin että eräs turkulainen näytelmäkirjailioja oli valittanut ohi kiilaamisesta, arvellen vaikutusvaltaisilla sukulaisillani olleen osuutta asiaan. En tiedä miten valituksen kävi, se ei ollut minun asiani. Enkä lähtenyt Kroatiaan. Lääkäri oli luvannut minulle elinaikaa noin kymmenen vuotta. Kirjoitin henkilökohtaista Viipuri kirjaa omaisilleni. Venäläinen taideopiskelija piirsi kuvat ja sai minimaalisen korvauksen joka oli hänestä ruhtinaallinen. Auroora kustannus ei kustantanut kirjaa koska siinä oli liikaa kuvia. Siitä tuli omakustanne lähimmille sukulaisille.

Sota muutti kaiken. Viipuri meni ja osa sielua. Eikä se sotajunassa tavattu poika, jolla oli veden väriset silmät, ollut kestävä onni. Hän esitteli itsensä Esko Sillanpääksi. Jatko olikin sitten yhtä julkisuutta Nobel-kirjailijan miniänä, avustajana ja sitten pakenin Lontooseen, kun apteekin tytön vatsa Hämeenkyrössä alkoi ilmaista itseään. Kun palasin Tukholman kautta takaisin Helsinkiin oli apteekin tyttö taas raskaana. Luovutin ja otin eron sillä pitihän lapsilla olla isä. Taatalle minä olin edelleen lempiminiä.

Sitten minusta tuli liikenainen.

Wednesday, November 18, 2015

Sumuisena aamuna

Mies ahertaa kivisessä työssä. Kivet hikoilevat kylmän yön jälkeen. Arkkipiispamme Leo puhuu Itä-Suomen uutisessa oman uskonnon opetuksen tärkeydestä. Se vähentää terrorismia.
Jokisumua. Toista rantaa ei nää. Sorsayhteisö ui joessa.
Aurinko loistaa sumun läpi. Lämpöasteita päivällä.

Joella sumu hälvenee ja marraskuun harmaat sävyt kirkastuvat.

Tuesday, November 17, 2015

Lapsuuden Viipurissa

Asuntomme Torkkelin kadulla käsitti koko kerroksen. Meillä oli ruokasali, kuten sen ajan kulttuurikodeissa kuului olla. Siellä oli myös isän toimisto. Äti toimi rahastajana isän linja-autoissa; meni erääseen kylään asti Viipurista ja vaihtoi Viipuriin tulevaan autoon. Sen jälkeen hän kirjoitti.

"No, minkäväriset lettinauhat Anulle tänään laitetaan?" Kysyi Paula-äiti mutta unohti heti mitä oli tekemässä. Sisäkkö sai hoitaa letit ja muut käytännön asiat. Äiti kirjoitti ja ajtteli koko ajan. Lapsuus 1920-luvun Viipurissa oli turvallista ja kansainvälistä. Anu vaelteli yksinään paljon ja palvelijan kanssa pääsi torille. Palvelija osti hänelle ison jäätelön ja hän istui tori reunalla, söi jäätelöä ja katseli torielämää.

Viipurissa oli luostareita, kirkkoja, ja usein Anu hiipi katoliseen luostarikirkkoon ja nukehti pylväikköön josta munkki herätti hänet ja vei mummon talon luo. Sitten piti pestä jalat portaiden vieressä olevassa pesuvadissa ennen kuin meni sisälle. Mummo ja palvelijat olivat Anun läheisimmät ihmiset. Isällä oli linja-auto bisnes. Anun muisto isästään oli parransänki joka kutitti kun isä kantoi hänet nukkumaan. Sama muistuma seurasi häntä miessuhteissakin. Isällä oli sukusiteitä Juvan kartanoon ( Ei Varsinais-Suomen Juva) ja siitä kumpusi halu kartanon emännäksi, ei rouvaksi. Isän sukunimi oli alunperin Alopeus, yksi esi-isistä suomensi sen Kettuseksi. Sodan jälkeen nimi muutettiin Kaskealaksi.

Anun ja äidin suhde ei ole ollenkaan harvinainen kirjailija tai kuvataiteilija äidin ja tyytären välillä. Anu kertoi löyätneensä äitinsä aikuisena uudelleen. Hän kertoi lukeneensa vanhana naistenlehdestä jutun eräästä runoilijasta ja hänen kirjailija ja tiedenainen tyttärestä. Se oli kuin olisi lukenut omaa äiti-tytärsuhdetarinaa.

Anun äidinäiti oli sosiaalidemokraatti ja teatteriseuran jäsen. Ukki ei ollut erityinen kulttuurinharrastaja mutta mummu näytteli kaikki roolit aamukahvipöydässä ukille ja oli hyvinkin luova ja edistyksellinen nainen. Mummun kotikylässä kerrottiin tarinaa ranskalaisista meripojista jotka vierailivat Koivistolla. Vierailun jälkeen syntyi monia kauniita lapsia. Paulalla oli ranskalainen nenä ja hän oli ranskalaisen oloinen muutenkin. Esiäiti oli ehkä iloitellut ranskalaisen kanssa.

Monday, November 16, 2015

Marraskuussa kaupungilla nähtyä

Jokirannassa muteisella tiellä kirkko kuvastuu veteen. Entinen katolinen kirkko jossa messuttiin sivistyskielellä. Sitten tuli ankara luterilaisuus joka sopi länsisuomeen sielunmaisemaan kuin veitsi voihin. Ei ihme että Itä-Saksa eli DDR oli maailman puhdasoppisin protestanttinen kansa. Turussa kuulee vieläkin joskus kumuja protestatisesta määräilystä.
Eerikin kadulla Muumi seisoo tyhjässä putiikissa yksin ja katsoo paikkaan jossa torniälytalon pitäisi kohota. Toivon ettei kohoa.
Mies junttaa kivetystä irti kirkon seinästä. Kirkko tutisee. Oli vaalit ja jotkut äänestivät virallisen käskyn mukaisesti, jotkut eivät, ja jotkut taas eivät äänestäneet ollenkaan.

Jotkut saavat anteeksi jos menevät tekemään ilmaista työtä seurakunnan hyväksi. Kuulostaa aivan rangaistukselta. Edellisen kirkkoherran aikaan teimme (muutamat) mielellämme vapaaehtoistyötä. Hän ei ollut paskantärkeä. Toivottavasti kirkkorakennus kestää tulevat tuiskeet.

Sunday, November 15, 2015

Taata sai arvoisensa hautajaiset, ei kunnan vaan Valtion kustannuksella

Haudataan valtion, ei kunnan kustannuksella! Tätä lausetta hoki Taata usein muutaman vutta ennen kuolemaansa. Lause on merkityksellinen monessakin mielessä: aika jona Taata eli oli nousevan Suomen tila, jotkut asiat olivat hyvin, jotkut huonommin. Köyhyys siinä mielessä kuin hän sen tiesi oli puutetta jopa ruoasta, vaatteista ja asunnosta. Hän oli päässyt ainoana lapsena kouluun ja myöhemmin asemaan joka tuntuu lähes mahdottomalta. Toiseksi sosiaalihuoltoa ei ollut ja sanalla kunnan järjestämät hautajaiset oli kurja kaiku korvassa. Taata haudattiin arvokkain menoin valtion kustannuksella.

Taata oli alkoholisti. Hän sai alkoholin aiheuttaman halvauksen ja kirjoittaminen oli sen jälkeen vaikeaa. Hänellä oli myös todettu sokeritauti ja omaiset pitivät tarkkaa vahtia hänen syömisistään. Omaiset saivat kauttarantain kuulle Herttoniemessä kulkevasta huhusta että Taataa pidettiin nälässä. Taata kuljeskeli ympäristössä ja kärsi makeanhimosta. Yksi pikkukaupan pitäjä antoi hänelle kuivuneita munkkeja, pullia ja muita ylijääneitä leipomotuotteita ison paperipussillisen. Siitä koitui harmia sillä Taatalta oli mennyt syömisen kontrolli täysin, hän saattoi syödä loputtomasti. Kuten Hämeenkyrössä hän hoksasi hernesoppakattilan hellanreunalla hautumassa. Taata söin niin paljon että omaiset joutuivat soittamaan terveyssisaren paikalle.

Seitsemänkymmentä vuotis juhlissa 1958 oli kesä ja kaunis sää. Saara oli tehnyt ison täytekakun jonka hän piilotti viisaasti Taatalta. Paikalla oli mm.nuori Veijo Meri, jonka ulkonäköä Taata arvosteli ja unohti tämän tästä kuka tuo nuori poika oli. Taata kyllästyi puheisiin ja vähän väliä huusi että Kakkua! Lopulta Saara toi kakun ja kaikki oli jokseenkin hyvin.

Anu kirjoitteli nurkkauksessa omia juttujaan siniseen vihkoonsa. Taata ei pitänyt siitä, hän huusi:Anu Anuseni kultaseni, mitä tuherrat nurkassa. Tule pitämään seuraa. Anu mainitsi joskus että häntä kyllä arvostettiin, hänellä ei ollut edes omaa nimeä, Taata keksi hellyttelynimiä kyllä, mutta hänen kirjallisia kykyjään ei kyllä noteerattu.

Anu kyllä kunnioitti Taataa ihmisenä ja kirjailijana. Hän oli kuitenkin päässyt Suomen kirjallisiin piireihin sisälle ja tiesi asioita ja osasi suhteuttaa ne laajempaan kontekstiin. Taata piti epävirallista kirjailijakoulua nuorille kirjailijoille kuten Lassi Nummelle, Paavo Rintalalle ja muille tuleville runoilijoille ja prosaisteille.

Nobel kirjailijoilla on sääntö että kun he saapuvat maahan jossa on toinen Nobel-kirjailija, he visiteeraavat. Laxness saapui Helsinkiin ja Herttoniemeen kylään. Anu sanoi jännittäneensä vanhan sohvan puolesta kestävätkö jouset kun kaksi tuhtia herraa istuivat siinä. Sohva kesti.

Saturday, November 14, 2015

Kun Taata ilmestyi lempiminiän oven taakse...

Olin asettunut asumaan Turkuun äitini, kirjailija Paula Karasti, ja veljeni olivat myös täällä. Asuntomme oli jokirannan talossa joka muistutti Viipurin Torkkelinkatu hieman. Muu yhtäläisyys Viipuriin oli kuviteltua. Veljeni oli korkeassa armeijan virassa.

Olin eronnut Esko Sillanpäästä mutta Taata viittasi kintaalla ja ilmoitti että Anu Anuseni on hänen lempiminiänsä aina.

Taata Sillanpää ilmestyi odottamatta ovemme taakse. Hän oli pukeutunut frakkiin ja oli kuin juhlakalu ikään. Hän nimitti minua lempiminiäkseen ja kieltäytyi menemästä hotelliin joka hänelle oli järjestettu. Hän oli yliopiston juhlien kunniavieras, en muista mitkä juhlat ne olivat. Joka tapauksessa Taata oli päättänyt majoittua luoksemme ja huolto pelasi niin kuin ennenkin. Kerran Taata oli kutsuttu yleisradioon esiintymään ja hän halusi lempiminiänsä mukaan, arvatenkin hän luotti toimeliaaseen ja luoteetavaan miniäänsä, sillä hänen omat jälkeläisensä olivat hieman huikentelevaisia, Saaraa lukuun ottamatta. Minulla oli kuplawolkkari ja työnä oli ensin saada Taata autoon ja sitten autosta ulos. Yleisradion edessä joku valokuvaaja oli ottanut kuvan kun Taata lauloi täysillä "Olen orpona, mutten orjana... Kuvan tekstinä luki Nobel-kirjailija tyttärineen menossa radioon.

Taata oli täysihoidossa pestynä ja puunattuna yliopistolla. Poosasin häntä juhlasaliin tungoksessa ja yksi professorin rouva rupesi sättimään " Mitä te siihen tungette. Ettekö tiedä että hän on nobel-kirjailija Sillanpää." Läpsäisin Taataa selkään ja sanoin "Anti mennä vaan."

Friday, November 13, 2015

Viipurilaisen kosmopoliitin muistoja

Olin hajalla aioliittoni hajoamisesta sodanjälkeisessä Suomessa. Viipuri oli menetetty ja, totta haastaen en halunnut miestäni, kaipasin Viipuriin jonne en voinut mennä. Lähdin Lontooseen töihin suurlähetystöön. Paikan oli järjestänyt tuttava. Se ei ollut sellainen suurlähetystö kuin isoilla valtioilla oli. Varsin pian ikävystyin hiljaisuuteen ja vaihdoin työni Lontoossa toimivaan sairaalaan. Asuin sairaanhoitoapulaisille tarkoitetussa asuntolassa. Siinä asuntolassa tapahtui sarjamurhaajan sessio. Kaikki paikalla silloin olleet naiset murhattiin. Itse en juuri silloin sattunut olemaan siellä.
Murhaaja oli nuori ja erittäin häiriintynyt mies.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Sairaalan johto kutsui minut puhutteluun. He olivat saaneet tietää että olin suomalaisen Nobel-kirjailijan entinen miniä. Minulle tehtiin selväksi että olin käyttäytynyt luokalleni sopimattomasti. Työsuhteeni loppui ja minulle osoitettiin uusia ystäviä, jotka olivat toisia kuin sairaalan duunaritytöt. Pääsin seurapiirehin ja ystävystyin yhden aatelisen nuorenparin kanssa. Meillä oli hauskaa yhdessä. Pohjoismainen demokratia ei sopinut ollenkaan Lontooseen. Kirjailija tuon ajan Englannissa oli yläluokkainen ja piireissä liikkuva.

Varsin pian kuitenkin palasin Suomeen ja Helsinkiin, mutta se on toinen juttu.
Tämän kertoi nauhalle ystävämme kosmopoliitti ja Viipuriin ikävöivä Anu. Anulla olisi ollut mahdollisuuksia ja valmiuksi paljoon. Hän on yksi mielenkiintoisimpia henkilöitä elämässämme.

Thursday, November 12, 2015

Maailma on outoja tarinoita täynnä

Kirjaston käytävällä tuli vastaan tuttu. Hän sanoi ettei enää kolmeen vuoteen ollut pystynyt lukemaan mitään. Hänellä oli todettu Alzheimerin tauti viisi vuotta sitten. Sama koskee elokuvia. Hän ei voi mennä elokuviin kuten ennen, hän ei pysty seuraamaan elokuvaa ja istumaan paikallaan. Jäljelle jää sosiaaliset kontaktit ja kävely, joskus kymmenen kilometriä päivässä. Hän löytää kotiin kyllä ja muistaa oleellisimman.

Ajattelen että musiikki on varmasti se taidemuoto johon Alzheimerpotilaat voivat suvereenisti osallistua ja luulen että tanssi myös. En tiedä, mutta luulen niin.

Sitten tapasin ihmisen joka sanoi että hänellä oli kaksi vanhenpaa veljeä. Hänen äitisä ei pitänyt hänestä ja oli sanonut keskimmäiselle veljelle että tämän ei olisi tarvinnut mennä tädin luo väliaikaiseksi kasvatiksi ellei Tuota olisi. Keskimmäinen veli aloitti elämän pituisen vihanpidon ja kiusasi ja hakkasi kun silmä vältti.
Sitten hänet lähetettiin mummo luo maalle muutamaksi vuodeksi. Hän ei muuta aikaa muista lapsuudestaan kuin tuon mummolassa olon. Ajattelin että hän on ollut sokissa koko lapsuutensa ajan. Muisti ei suostu muistamaan varhaislapsuutta.

Maailma on outoja tarinoita täynnä. Joskus olisi parenpi ettei vanhempien elämää tutkailtaisi arkistoista. Yksi tuttava löysi vanhempiensa tiedoista otteen avioeroaoikeudenkäynnistä. Hänen äitinsä paljastui avionrikkojaksi ja syylliseksi avioeroon. Pitääkö mennä penkomaan arkistoja, sillä totuus ei ole aina hyväksi tietää, ainakin minun mielestäni.

Uunissa räiskyy kuusipuut. Ilta on jo pimentynyt ja ajattelin katsoa norjalaisen sekkarisarjan Mustamaalattu illalla. Pohjoimaiset dekkarit ovat yleensä hyviä, vaikka Ängelby rupesikin naurattamaan eilen. Jotenkin meni pokka sen kanssa. "Laatikko ukko, laatikko ukko.." Sitten sieltä paljastui egyptiläinrn muumio sargofakissa.






Wednesday, November 11, 2015

Piikkilankaa

Piikkilanka-aidat ovat tuttuja toisen maailmansodan ajan elokuvista. Pakolaisvirrat eivät ehdy, vaikka piikkilankaa vedettäisiin rajoille kuin keskitysleireille ennen. Kukaan ei osaa ennustaa mitä on tulossa Euroopassamme. Tai ennustaa voi, mutta se ei ole totuus.

Pakolaisilla on ruvettu keinottelemaan ja tienaamaan rahaa. Mitä sitten, kaikkihan täällä on kaupan, jopa ihmishenki. Toivon totisesti että perusrahasto auttaa Afrikalaisia ettei heidän tarvitsisi paeta vainoa ja köyhyyttä; vaikka varsinaista sotaa ei olisikaan.

Mitä on Syyrian sodan takana? Heillä ei ole sellaista elintasoa ja toimeentuloa kuin länsimailla, mutta heillä on suku ja perheet ja yhteisöt, näitä yhteisöjä länsimaissa ei tajuta. Me emme ole enää turvattuja sukujen ja perheiden ja ystävien verkostoilla; meille on yksinäisyydestä tullut pysyvä olotila. Samalla olemme kadottaneet osan ihmisyyttämme.

Ajassa, jota parhaillaan elämme, on jotain hyvin outoa ja pelottavaa. Ihminen ei valitettavasti hallitse enää tapahtumia ja seurauksia. Ajan kysymys milloin EU hajoaa. Sitten olemme omillamme kaikki, vai olemmeko?

Minua kyllä ärsyttää tämä länsimainen oikeassa olemisen luulo. Mitä me olemme sanomaan muille miten pitää olla ja elää ja enne kaikkea se että pidämme itseämme jotenkin ylenpinä ja parenpina. Todellisuudessa rahamaailma ei välitä paskaakaan muusta kuin omista eduistaan.

Ukraina on erityinen alua.

En halua piikkilankaa enkä keskitysleirejä minnekään.

Tuesday, November 10, 2015

Polkupyörä ja kala ja muita veistoksia

Galleria Joellassa nähty kuvanveistäjä, kuvataiteilija ja kulttuurihistorian tutkijan ja taidehistorioitsija Hasan Fuat Sarin juhlanäyttely. Hän tuli, muistaakseni, Suomeen ja Turkuun 1980-luvun alussa. Hän oli Seikkiksen tuntiohjaajana. Hän näytti meille miten lasitetaan saviastiat. Kerran hänen italialainen tyttöystävänsä saapui tervehtimään häntä Seikkikseen En kyllä vieläkään tajua miten Seikkiksen ulko-oveen ilmestyi virallinen lappu: Tyttöystävien vierailut ovat ei sallittuja. Epäilin jonkin aikaa että Hasan oli pilaillut ja laittanut lapun ihan itse. Hänellä oli ainakin silloin omintakeinen huumorintaju. Noissa töissä on huumoria ja kosmopoliitisuutta. Vesi jä ympäristö on samalla hauska ja vakava teos. Kuvassa osa tästä kokonaisuudesta. hasan on kotoisin Turkista. Hän on minusta maailmankansalainen ja käy luennoimassa monien maiden yliopistoissa taiteesta ja kulttuurista.

Tässä hieman tietoa näyttelyn ajoista.

Monday, November 9, 2015

Savi on ikuista

Virallisen ilmoituksen mukaan Turun ortodoksisessa kirkossa korjataan portaita. Minulle kerrottiin henkilökohtaisesti aikaisemmin että portaissa ei ole mitään korjattavaa, ainoastaan tasanteen vajoaminen, jonka voi nähdä kuka tahansa, aiheuttaa ongelmia. Olkoon mitä tahansa, mutta mikäli se kirottu toriparkki tulee, niin vaikeuksissa ollaan.
Turussa ei rakenneta kalliolle. Lausahti Ambrosius jokin vuosi sitten. Ei rakenneta kalliolle, savelle kylläkin useimmiten. En tiedä mitä hän tarkoitti todella. Hän on piispa ja heistä ei aina tiedä.
Nurmikolla olevissa kelloissa on kauniit reliefit. Ortodoksisessa kirkossa on kauneus läsnä kaikella tavalla. Kirkkolaulu ja ikonit ja arkkitehtuuri. Kaikki Jumalan kunniaksi.
Ihmiset kaunistavat kirkkoja. Ihmiset myös ovat ilkeitä ja pahansuopia ja ajavat usein omaa asiaansa. Älkää luottaa ihmislapseen, hän ei voi teitä auttaa muistaakseni näin lauletaan kuorossa usein. Ihmisellä on tekemistä omien olemisiensa kanssa, miten ihminen jaksaisi muiden asioita. Empatia on aikamme kupla. Sen takaa ei löydy muuta kuin itsekkyyttä.
Olen ollut 45 vuotta saman miehen kanssa. En ymmärrä seurakuntalaisten vinoja ilmeitä ja pahoja puheita. Jotkut haluavat lopettaa kirjastoja ja väittävät ettei viisaus ja sivistys tule vanhoista kirjoista. Voi olla että joillakin on piilohomous rasitteenaan ja pitää mustamaalata seksuaalivähemmistöihin suvaitsevasti suhtautuvia. Olette pieniä suurine suinenne. Mitä taas runoihin ja erityisesti Haikuihin tulee, niin jättäkää niiden arvostelu niille jotka niistä jotakin ymmärtävät.
Mitä teette jos kirkkonne kallistuu? Ette mitään; löydätte syyllisen muualta kuin itsestänne. En äänestä ketään.

Asun talossa jossa, pelkään pahoin, on puupaalutus. Talo liikkuu rajummin kuin ennen. Savi on arvaamaton maalaji rakennuksille. Vanhojen talojen puupaalutukset ovat lahotessaan aikapommi, ellei tiedä niiden olemassa olosta.

Savi on ikuista. Talot ja ihmiset eivät ole.
Viimeinen kuva on kirkon kadunpuoleisesta nurkasta. Syksyn viimeiset värit. Noissa kelloissa oli eri pyhien kvuvia, akku sippasi ja kokelma jäi vaillinnaseksi.