Monday, September 24, 2012

Sade pitää taukoa...

Puut varistavat lehtiään matoksi lankkupolulle. Jos et pidä varaasi, voit kaatua sateen pieksämälle limalankulle.

Sade on tauolla. Syysaurinko pinnistää säteitään viistosti.

Junat kulkevat pois tästä kaupungista.

Saturday, September 22, 2012

Tasaista elämää...

Kesän sateiden jäljiltä odottanee tämä vanha koivu kuivaa, pitkää ja lämmintä syksyä.

Tasaista on sateen ja auringon vuorotellessa. Elämä kulkee tasaiseen tahtiin ja arki tuntuu turvalliselta rutiineineen. Toipilas heitti kävelykeppinsä nurkkaan.Olen ajatellut että mikäli terveyttä ja vuosia piisaa, on parasta ottaa ilo irti jokaisesta hetkestä. En kyllä ala juopottelemaan kuten yksi vanhenemista pelkäävä henkilö arveli tekevänsä käytyään kroonikko-osastolla omaisiaan katsomassa.

Myöhäisen syksyn ruusut kauppatien varrella yrittävät olla hehkeitä. Kohta tulee halla ja panee ruusut kurttuisiksi. Nummenpakan pihalla aloittelee joku jaloruusu kukintaansa. Viiniköynnös tekee uusia lehtiä ja ajattelen että jotkut uhmaavat järjestystä.
Onnistuin tekemään todella mehevän kesäkurpitsa-paistoksen eikä seurassakaan ole mitään vikaa.

Thursday, September 20, 2012

Koitere minun kotini II


Pogostan Sanomissa 17.9. 2012 kerrotaan Koitereen saarien tulevista savotoista. Tornator oy:n omistamissa Petronsaaren, Hirvatsaaren, Murtosaaren ja osin Lammassaaren puustoa harvennetaan ja myrskytuhossa kaatuneet puut kuljetetaan mantereelle uittaen ja lauttakuljetuksina. Koska saarista puiden kuljetus on hankalaa ja kustannusten peittämiseksi (?) sopii pelätä että harvennukset voivat muuttua aukoiksi.

Petronsaaren pohjoispään korkea harju jää kuulemma klanimatta. Jos siihen kajottaisiin olisi se jo ympäristörikosta hipova teko.


Lammassaaressa on ollut ainakin kaksi taloa eli savua. Akulina ja Ontrei Martiskainen asuivat vielä 1950-luvulla siellä. Ontrei kuoli ja Akulina siirtyi Ilomantsin kirkolle asumaan. Martiskaisten kuuluisa iso pirtti lienee toiminut myöhemmin metsäkämppänä. Haikailin taannoin senkin kämpän perään mutta minua valistettiin ettei sitä enää ole.

Lapsena kuulin tarinoita Koitereen saarista ja minulle tuli Ontreista ja Akulinasta hieman mystinen mielenmaisema. Olivat ortodokseja. En ole varma olivatko vanhauskoisia.

Toivotaan että metsät humisevat Koitereen saarissa vastakin.


Saturday, September 15, 2012

Syrjään sysätyt ja vieraantuneet...



Syrjäytyä, syrjäyttää, sysätä sivuun, mitätöidä ja vieraantua. Presidentti Sauli Niinistö lienee syrjäytetty, hänen valtaoikeuksiaan presidenttinä on kavennettu. Vähemmästäkin kovan tason poliitikko turhautuu.

En silti epäile presidentin vilpittömyyttä huoleen syrjäytyneiden asiassa. Hänen nimittämänsä syrjäytymistä tutkiva toimikunta on saanut mietintönsä valmiiksi ja sisältö tuntuu siltä kuin se olisi sanottu jo silloin kun porvarillinen perhemalli keksittiin.

Syrjäytetyt nuoret ovat valovuosien päässä mietinnön sanomasta. Hyvä kotikasvatus on tietenkin hyvä asia ja koulutuskin on hyväksi, mutta pullaa eivät suosittele terveysvalistajat edes syrjäytyneille nuorille. Se nyt vain ei riitä nykyisessä yhteiskunnassa. Keskiluokka on peloissaan sillä syrjäytyneisyyttä on havaittu myös heidän keskuudessaan. Aikaisemminhan syrjäytyneisyys oli alaluokan ilmiö ja tavallaan kuului heille. Koko huolestuneisuus kohdistuukin nyt parempien ihmisten tulevaisuuden turvaamiseen.

Turha syyllistää koteja syrjäytymisestä sillä yhteiskunta toimii elinkeinoelämän ehdoilla ja on se, ja sama mitä osaat, tai et osaa, Miten saada aikaa lapsille ja perheelle ja yhteiselle hyvälle. Ei syytä huoleen sillä kohta iso osa vanhemmista on työttömiä ja syrjäytyneitä; aikaa yhdessä oloon on liikaakin.

Meillä on hyvin kapea toimintamalli siihen miten tullaan hyväksi kansalaiseksi ja veronmaksajaksi.

Miten sijoittuvat mielenterveydenongelmista kärsivät, rikoksiin hairahtaneet, käytöshäiriöiset koululaiset, huumeisiin sortuneet ja huoriksi leimatut alaikäiset tytöt ja seksuaalisesti poikkeavat nuoret?

Ehkä sittenkin pitäisi pohtia yhteiskunnan rakenteita syrjäyttäjänä.


Wednesday, September 12, 2012

Suomen tuntemattomin runoilija-patsas

Joensuussa, Penttilänrannan taidekaupunginosassa paljastetaan ensi kesänä kuvanveistäjä Anssi Kasitonnin veistämä Suomen tuntemattomin runoilija-patsas. Patsas on ensimmäinen Penttilänrannan taidekaupunginosan taidekilpailun taideteos. Näkemässäni videossa laihakoipinen henkilö seisoo runoilijan asennossa(veistäjän termi) hursti korvilla.

Ken lienee vai lieneekö kukaan. Veistäjä Satatonni on luvannut myöhemmin panna huhuja liikkeelle, ehkä.

Turussa sateista ja puolipimeää. Runoilijat ovat hiljaa yhteiskunnallisista asioista, he pelkäävät apurahojensa puolesta.


Kissa-Kallun patsaalla, jonka on veistänyt Simo Helenius, puistossa, joka on pieni ja haavoittuvainen, grynderi rakentaa kerrostaloa.




Pyöräilin ohi ja pysähdyin ihmettelemään. Yksi henkilö tuli juttusille ja kertoi olleensa Euroopan kaupungeissa vuosia ja palanneensa Turkuun. Hän hämmästelee turkulaisia busseissa: jos niiden kanssa yrittää keskustella niin näyttävät panikoituvan. Keskustelin aikani ja kuuntelin Kissa-Kallun patsaan puiston kohtalosta. Henkilö oli soitellut virastoihin ja saanut selville asioitakin.





Monday, September 10, 2012

Ikoni katsoo ulos...

Pihlaja ei kanna kahta taakkaa. Mikäli tämä vanha olettamus pitää paikkansa, on tuleva talvi vähäluminen. Puolukoita näyttäisi tulevan reilusti. Puolukoista ja sienistä ei kukaan liene ennustanut mitään.

Viiniköynnös kasvaa syksyä uhmaten saunan ikkunan vieressä. Puu pudottaa omenoitaan. Muumio-omenat täytyy siivota pois metsiköstä. Omenakakku tuoksuu uunista ulos.

Työhuoneen naapurissa on hiljaista. Taisivat pelästyä kasvatusta. Yli sata kaljatölkkiä väärässä roskiksessa.

Andrei Rublevin ikoni katsoo kadulle. Aito ikoni lienee Moskovassa. Tämän löysin kerran jostain kirpputorilta, lumppukoriin harhautuneena. Nyt se katsoo ulos työhuoneeni ikkunasta. Olisiko aika muuttaa täältä jonnekin muualle.

Friday, September 7, 2012

Syyskuu II

Syksyilee. Kävelin toipilaan kanssa kauppaan ja takaisin. Kohtasimme miehen joka oli nauttinut jotakin ainetta niin ettei katu riittänyt. Paluumatkalla kohtasimme saman miehen maassa makaamassa, taju kankaalla. Huolestunut nuori nainen soitti apua. Jäimme odottamaan koska apu saapuisi. Apua ei saapunut puoleen tuntiin ja oli pakko jättää hänet siihen ja toivoa että kyse oli vain juopumuksesta. Myöhemmin tajusin että kyseinen "juoppo" ei edes haissut alkoholilta, ehkä hänellä oli muita aineita liikaa.

Oli monenlaista ohikulkijaa: toiset huolestuivat ja jäivät nykimään kadulla makaajaa. Sitten oli niitä, jotka menivät kiireesti ohi. Nuoret ihmiset olivat huolestuneita ja asiallisia. Yksi täti kertoi että juopot ennen sekoittivat pirtuun suolaa pakkasella ja ryystävät sitä. Nykyään varastellaan käsidesejä kuulemma terveydenhoitopisteistä tämän tästä, minkähän moinen humala siitäkin tulee.

Jokainen ihminen on huolestumisen ja huolenpidon arvoinen. Oli sitten vankilakundi, juoppo ja pahanhajuinen luuseri, hänelläkin on ihmisarvo.

Ei tarvitse olla uskovainen auttaakseen toista ihmistä ja usein seurastaan tarkat uskovaiset jättävät auttamiset muille. Koskahan kristillisyyteen on pesiytynyt eriarvoisuuden eetos? Luterilaisilla on aina ollut hyvän ulkoinen käytöksen ja varallisuuden tavoite. Nyt ortodoksitkin näyttävät luisuvan samaan. Odotan innolla milloin seurakuntiin perustetaan likaisen työn tekijöiden kasti; he tekevät työtä köyhien, sorrettujen, lapsiperheiden ja muiden ahdingossa elävien hyväksi kaduilla ja kodeissa. Siksi puhe seurakunnan profiilin kohotuksesta tuntuu rienaukselta. Ainakin minun korvissani.

Wednesday, September 5, 2012

Syyskuu I

Pentti Saarikoski olisi täyttänyt 75 vuotta, mikäli eläisi. Hänen kirjansa elävät vielä pitkään luulen. Minulla hän on ennen kaikkea runoilija. Olen nähnyt Pentti Saarikosken ainoastaan kerran Otavassa joskus 1970-luvunn alussa. Minulla ei ole mitään henkilökohtaisia suhteita häneen.

Tuo tuli mieleeni kun erään yliopiston tutkija alkoi tehdä tutkimusta eräästä toisesta runoilijasta; hänelle alkoi ilmaantua naisia jotka väittivät olevansa " ainoa nainen jota kyseinen runoilija oli rakastanut". Yksi tosin paljasti että kyseessä oli homo, koska ei huolinut häntä vaimokseen.

Kirjaillinen ja taiteellinen maailma lienee julmaa ja raadollista. Kirkollinen maailma seurakunnisa on aivan yhtä raastavaa ja julmaa. Parasta hakeutua arkisiin elämiin jotta pysyisi tolkuissaan.



Saturday, September 1, 2012

Kohtaaminen

Istuin taannoin ensiavussa odottamassa tuttavaani jonka olin vienyt tutkittavaksi. Viereeni aulaan istumaan laahusti mielestäni "kuolemaasyleilevän" näköinen mummo. Hän istui kyyryssä ja suihkutti "astmapiipun" näköisellä esineellä suuhunsa ahkerasti.

Sen enempiä ajattelematta kysyin että: tiedättekö onko tämä se sairaala joka paloi äskettäin? Mummo ponkaisi kuin vieteri virkeään asentoon ja alkoi selostaa tapahtumia. Keksin kysyä että: Onko Teillä astma?
Mummo henkäisi syvään ja aloitti leuhkia sairauksillaan: uniapnea, keuhkoahtaumaa, jotakin muuta pientä ja mitätöntä ja sitten syöpä. Sanoin että on hyvä ettei ole diabetestä.
Mummo vastasi että verenpainetta on kyllä... Hän nautti saamastaan huomiosta ja ponkaisi pystyyn nähdessään nuoren potilaskuljettajan. Sanoi menevänsä syöpälääkäriä valistamaan. Hän ei ollut turhautunut potilas ja näytti ottavan irti kaiken elämäntilanteestaan. Tai sitten hän on yksinäinen ja nauttii asiakastilanteista, mene ja tiedä.

Muistin takavuosilta erään henkilön varoituksen että mummoilta ei saa kysyä: Miten olette voinut viime aikoina? Kertoja sanoi mummon kertoneen sairauksistaan koko illan ja vielä aamullakin. Tuo ensiavun mummo oli virtuoosi, aivan omaa luokkaansa. Piristyin itsekin.