Istuin taannoin ensiavussa odottamassa tuttavaani jonka olin vienyt tutkittavaksi. Viereeni aulaan istumaan laahusti mielestäni "kuolemaasyleilevän" näköinen mummo. Hän istui kyyryssä ja suihkutti "astmapiipun" näköisellä esineellä suuhunsa ahkerasti.
Sen enempiä ajattelematta kysyin että: tiedättekö onko tämä se sairaala joka paloi äskettäin? Mummo ponkaisi kuin vieteri virkeään asentoon ja alkoi selostaa tapahtumia. Keksin kysyä että: Onko Teillä astma?
Mummo henkäisi syvään ja aloitti leuhkia sairauksillaan: uniapnea, keuhkoahtaumaa, jotakin muuta pientä ja mitätöntä ja sitten syöpä. Sanoin että on hyvä ettei ole diabetestä.
Mummo vastasi että verenpainetta on kyllä... Hän nautti saamastaan huomiosta ja ponkaisi pystyyn nähdessään nuoren potilaskuljettajan. Sanoi menevänsä syöpälääkäriä valistamaan. Hän ei ollut turhautunut potilas ja näytti ottavan irti kaiken elämäntilanteestaan. Tai sitten hän on yksinäinen ja nauttii asiakastilanteista, mene ja tiedä.
Muistin takavuosilta erään henkilön varoituksen että mummoilta ei saa kysyä: Miten olette voinut viime aikoina? Kertoja sanoi mummon kertoneen sairauksistaan koko illan ja vielä aamullakin. Tuo ensiavun mummo oli virtuoosi, aivan omaa luokkaansa. Piristyin itsekin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment