Thursday, June 30, 2011

Kukkivat kivet 1




Värit latistuivat hehkuvista kivien pinnoista. Tässä joitakin vähemmän valjuja. Kivet ovat ikuisia, mutta eivät muuttumattomia. Jos tulisi uusi jääkausi, niin kivet ja kalliot olisivat sen jäljiltä toisenlaisia ja muotoisia, luulisin.

Kivet voivat näyttää harmailta ja ykstotisilta, mutta aurinko saa ne loistamaan. Väri toisen, erilaisen, värin vieressä synnyttää uusia sävyjä.

Kiven pinnalle usein kertyy sammalta ja jäkälää. Kivillä taapertaa hyönteisiä. Kivi elää, vaikka se on kuollut mineraali.

Ihminen, varo kivisydämisiä ihmisiä.



Bonuksena vielä yksi kivi:

Friday, June 24, 2011

Reidar Särestöniemi

Reidar Särestöniemen taide teki minuun ensimmäisen kerran vaikutuksen Kuopiossa 1970-luvun alussa. Hän oli itse paikalla. Olin nuori ja kunnioitusta täynnä. Maalausten väkevyys sai minut hiipimään ja viipyilemään.



Toissapäivänä kävimme Särestömuseossa. Paikka on kaukana metsässä, Ounasjoen rannalla. Taloja ei ole lähimailla. (Paitsi vuolaan Ounasjoen vastarannalla mökkeröitä.) Siellä on kaksi ateljeetaloa, sekä kahvila ja Särestöniemen lapsuudenkoti. Rakennusten arkkitehtuuri on yhtä hänen taiteensa kanssa.



Reidar Särestöniemen äiti kannusti poikaansa taiteilijan tiellä. Äiti oli syvästi uskonnollinen, mutta samalla suvaitsevainen taiteita kohtaan. Lapsuudenkodin seinällä on vieläkin Kristusikoni ja Kaikkien Pyhien ikonit. Reidar S. auttoi myöhemmin perhettään taloudellisesti.



Vesi lienee ollut hänelle tärkeä elementti. Ensimmäisessä, edustusateljeessa, on syvä ja pitkä uima-allas yläkerrassa. Lapsuudenkodin rannassa on myös uima-allas, Ounasjoen rannalla.




Taiteen intensiteetti ja voima huokuu hänen töistään. Mietin mielessäni että voiko taiteilija elää kovin vanhaksi, tehtyään noin vahvan ja intensiivisen elämäntyön.



Reidar S. kuoli 56-vuotiaana.

Monday, June 20, 2011

Sade lankesi maahan...




Sade huuhtoi maisemaa. Hetken oli lähes pimeää. Huomenna on kesäpäiväntasaus. Juhannusruusut tuskin kukkivat näillä leveyksillä. Täällä ei varmaankaan pidetä paras piha-kilpailuja.

Tänään ukkonen jytisi metsän takana. Käki kukkui kultiaan ja mökin ikkunan alla kukkii puolukka. Toisen kuvan kukka kasvaa Jäämeren rannalla, Ailun mökin tuntumassa. Ailu Valkeapää oli, ja on arvostettu runoilija ja taiteilija Norjassa. Suomi ei ole ollut juurikaan kiinnostunut hänestä. Oliko hän itse kiinnostunut Helsingin kulttuuripiireistä, en tiedä.

Keskikesän juhla, Juhannus, on aivan pian.


Luin sadetta pitäessäni Heikki Turusen Pohjoinen ulottuvuus kirjaa. Ne menevät syvälle nuo Turusen lauseet. Jos on kotoisin lähes samoista maisemista, niin tietää ja tuntee asioita ja muistinkuvat ja jopa ruumiinmuisti alkaa toimia. Kieli on niin elävää ja moniulotteista. Tässä on kuiva akateeminen tekstinmaku kaukana.


Alla oleva postikorttimainen kuva on jostakin nyppylästä, isojen tuntureiden juurella. Sinisyyden sävyt ovat ominaisia näille kuville. Miksihän nuo turistit kiipeävät tuntureille ja ihmettelevät kiviä. ihmetteli entinen poroisäntä. Minäkin ihmettelen ja päätän olla kiipeämättä tunturin laelle.

Lapissa asuminen vaatii asennetta. Täällä ovat välimatkat todella pitkät ja auto välttämättömyys. Lapinlumo ei ole koskaan iskenyt minuun. Minulla on ulkopuolisen asenne. Tämä ei ole negatiivista, vaan rehellisyyttä. Kaipaan etelän nurmikoita jalkojen alle.

Hyvää Juhannusta!


Sunday, June 19, 2011

Koutokeinon kirkolla




Koutokeinon vanha kirkko rakennettiin ruotsalaisten toimesta vuonna 1701. Saksalaiset polttivat sen 1944. Kirkko oli yksi Finnmarkin vanhimmista kirkoista. Kirkosta ennätettiin viedä turvaan ennen saksalaisten tuloa ja kirkon polttamista alttarin kynttilänjalat, kattokruunut, sakraaliesineet ja toinen kirkonkelloista. Kaikki nämä esineet ovat nykyisessä kirkossa nähtävillä ja käytössä.

Alttaritaulu on hollantilaisen Jorg Mundin maalaama. Esitteen mukaan alttaritaulu kuljetettiin ilmavoimien koneella Oslosta Koutokeinoon. Koutokeinon kirkkoyhdistys vaikuttaa aktiiviselta ja seurakuntalaiset käyvät kuulemma kirkossa ahkerasti.

Kautokeinon hautausmaalla oli avaraa ja tuulista. Karua maaperää elävöitti muutama kukkanen. Hautakivet ja puiset ja rautaiset ristit näyttivät ankarilta kirkkaassa paisteessa.

Koutokeinossa aurinko paistoi häpeämättä niin syntisille kuin vääräuskoisillekin.

Norjan puoleinen Lappi on vauraanoloista ja näköistä.

Porot ovat ihailtavan itsetietoisia eläimiä. He eivät kunnioita yhtään autoja. Pysähtyvät taukoilemaan keskelle ajotietä, eivätkä lotkauta korvaansakaan tööttäilyille. Ainahan voi kurvata pientareelle ja ohi, mikäli rotko tai oja ei satu olemaan kohdalla. Aikansa porot ovat ja sitten kiirettä pitämättä menevät metsään eli varvikkoon.

Näillä matkoilla on hyvä olla evästä ja kahvitermari mukana. Luontokeskukset, lukuun ottamatta Pallasta, olivat kiinni ja kahviloita ei juurikaan ollut matkan varrella. Kittilän Teboilin baari on mainitsemisen arvoinen. Siitä on eurokahviloiden samaisuus kaukana. Sieltä saa hyvää kahvia ja täytettyjä sämpylöitä kohtuuhintaan ja kaupanpäälle hyvää palvelua.

Tässä välissä on hyvä kertoa että Koutokeino kirjoitetaan laajasti Kautokeinoksi. Molemmat lienevät sallittuja.




Kautokeinon kirkon eteisessä oli lasten tekemiä kuvia Raamatun kertomuksista. Kuvan enkeli on heleä ja hennon kaunis jämäköiden ja mustien ristien keskellä. Tiettyä kaksijakoisuutta tässäkin näyttelyssä oli. Lasten kait kuuluisi luonnostaan piirtää iloisia kuvia raamatunkertomuksista. Harmi ettei ottamani valokuva karvahattu-Jeesuksesta pakkasessa onnistunut, se oli huikean hauska kuva.

Valoista maailmankuvaa todistaa Eeva paratiisissa ja sitten tuo Eeva Aatamin kanssa paratiisissa. Viikunanlehti kuvastaa viattomuutta ja sen riisuminen taas viettomuuden loppua. Luulin ensin punaisia omenia sydämiksi, mutta sitten oivalsin omeniksi. Siellä se synti ja sen tiedostaminen killuu vielä puussa ja se on hyvä. Lasten kuuluu olla lapsia, vaikka nykyään vaaditaan lapsilta aikuisen suorituksia ehkä liikaakin.

Turussa kerran hätkähdin ja järkytyin kun kdulla vastaan tulleiden äitien joukossa oli tyttö, arviolta kymmenvuotias, jolla oli täydellinen meikki, aikuismaiset, paljastavat vaatteet ja laskelmoiva ilme kasvoilla. Näky vaivasi minua silloin, ja vaivaa yhä. Avoin seksuaalisuus ja sen korostaminen lapsen yhteydessä saa aikaan ahdistusta.


Takaisin lasten töihin joissa aurinko paistaa ja on paratiisillinen olo. Käärmeestä ei ole tietoakaan vielä. Enkeli on hyväntuulinen ja kuukin kaunis tummaa taivasta vasten.

Lapissa pilveilee ja siunattu sade lankeaa kohta karuun ja kuivaan maahan.

Friday, June 17, 2011




Eilen kävimme Norjan puoleisessa Lapissa. Jäämeri loisti vihreän ja sinisen sävyissä.

Tunturit karunkauniit ja tienvarren vehmaus yllätti kyllä.

Kävimme Ailu Valkeapään talon pihamaalla. Lumottu maisema.

Tänään on lepopäivä. Kaipaan ruohikkoa paljaiden jalkojeni alle.

Mökki, jossa asustelemme, on kivien ja varpujen ympäröimä.

Alla kuva Ailun Lassagammista Skibotnissa.

Thursday, June 16, 2011


Mies pakkaa terästermaria autoon. Käydään Norjan puolella. Palataan mökille "ennen pimeää", vastasi ukko.

Kuvassa unituhnuinen Lapinorvokki.

Tuesday, June 14, 2011

Kalervo Palsan Getsemane Kittilässä


Ränsistynyt talo, luonnontilassa olevan pihamaan keskellä, on kuvataiteilija Kalervo Palsan kotitalo ja Getsemane-ateljee Kittilän keskustan läheisyydessä Palsanpolun päässä, joka on Kivitieltä erkaantuva lyhyt kyltillä merkitsemätön polku.



Taiteilija on poissa mutta henki elää. Sinisiä ja punaisia kukkia kasvaa ja kukkii heinikossa. Linnut laulavat ja erityisen innokkaat hyttyset kisailevat.



Kittilän suuren pojan suuruutta ei ole vielä täysin tajuttu täällä, tai on tajuttu liiankin hyvin ja siksi yrittävät vaieta, unohtaa. Tämä ei kyllä onnistu.

Taiteilijan tehtävä ei ole miellyttää. Taiteilijan tehtävä on näyttää ja ravistella, synnyttää ajatuksia ja keskustelua. Laudat Palsan kotitalon ikkunoissa kertoo Kittilän hengestä, ja suhteesta kulttuuriin laajemminkin.



Wikistä info: Huugo Kalervo "Kalle" Palsa, sarjakuvien nimiölehdellä myös Porno-Kalle ja markiisi de Palsa (12. maaliskuuta 1947 Porvoon mökki, Kittilä – 3. lokakuuta 1987 Kittilä) oli suomalainen kuvataiteilija. Palsan taide on luokiteltu milloin surrealismiksi, naivismiksi tai primitivismiksi. Palsa itse määritteli taiteensa fantastiseksi realismiksi.

Hakusanoja:
Kalervo Palsa
Getsemane
Kittilä

Monday, June 13, 2011



Aurinkoinen polku nousi ylös, maasto oli liiankin siistiä ollakseen kansallispuistoa. Ohitimme rämettyneen suolammen ja kuulimme kellon kalinaa näreikössä. Porouros, laumansa johtaja, tarkkaili meitä oksien läpi. Emme häirinneet toisiamme, vaan siirryimme tahoillemme.

Sää oli tuulinen ja raikas. Hyttysiä ei ole ollut koko aikana, mikä on tietenkin hyvä asia. Yllä olevan kuvan puu on vaikuttavampi luonnossa kuin kuvassa. Näitä erikoisia puita on metsä täynnä.

Tien varressa kuusi ojenteli oksiaan ja kerkkä oli loistavana kynttilänä kirkkaassa valossa. Valo on tosiaan niin kirkasta että se haittasi valokuvaamista. Kivet, joita löysimme, olivat mahtavan värisiä.

Ajattelin että jos olisin tekstiili-ihminen tallentaisin kivien väri- ja kuvamaailman kankaisiin. Mikäli sää olisi lähiaikoina utuisempi, niin kivien kuvaaminen ehkä onnistuisi paremmin, ilman että kirkas otsonisäde polttaa kameran kennon karrelle.

Käki kukkui eilen. Korppeja ei ole näkynyt, vaikka luulin haaskojen seuraavan raatoja. Poroja kuulemma kuolee tämän tästä, onneksi tuuli tuulee pois meistä ja raadon lemu ei häiritse. Tänään on viileää, yöllä oli suorastaan kylmää.


Sunday, June 12, 2011




Järveltä poro nousee kohden pohjoisia metsiä. Sarvet tanassa, kuin uhoten voimaansa. Järveltä huokuu tuuli ja vaimentaa auringon voimaa. Metsikössä poron raato kuivuu, merkillisen usein olen törmännyt raatoihin viimeaikoina. Yötön yö ei aiheuta ahdistusta, päinvastoin; olen valonlapsi. Maisemassa männynkäkkäröitä, varpuja ja koivuja. Suopursu kukkii kankaalla. Järvi pilkottaa puiden takaa. Paikka, jossa olemme, on hiljainen ja olemme lähes ainoat olijat. Voi olla, että tänään käyskentelemme kansallispuistossa, suorittamaan en rupea lomalla. En kävele muutoin kuin ilokseni poluilla.

Sunday, June 5, 2011

Puhetta puutarhasta ja elämästä

Puutarhassa on oltava puita, ollakseen puutarha. Metsä on liian iso hallitttavaksi. Istutin Päivänsinet ulos ja toivon niiden viihtyvän.
Kesän jälkeen tulee syksy, aivan kuten ennenkin. Ajatukset ovat omiani, eivät jonkun muun ajatuksia.

Minä en kirjoita käsin, täytekynällä, mahtaville, kirkollisille henkilöille. Sitä varten ovat kirjureiden haamut ja kattilankalisuttajat. Kyökki-ihmiset ovat erityisesti piispojen mieleen; naisen paikka on määritetty. Ortodoksiset seurakunnat ovat vainoharhaisia yhteisöjä. Kulttuuripiirit ovat lähes yhtä vainoharhaisia.

Tekstinkäsittely on tylsää puuhaa. Talo on hiljainen, vain yksinäinen mummo seinän takana ja minä, joka yritän olla. On totta, että puutalot vaimentavat liikenteen melua paremmin kuin elementtitalot. Asun lähellä Helsingin tietä, ja täällä on aina hiljaista ja rauhallista.

Tästäpuolin siirryn muihin maisemiin. (Muun Suomen ortodoksit älkää pelätkö, en saastuta kirkkojanne tai luostareitanne läsnäolollani. En johda mitään "anarkistista" toimintaa kirkonne vahingoksi, puolustamalla sorrettuja.)

Hyvää kesää lukijoille!

Lapin kukkia


Lapissa kaikki kukkii aikanaan. Kevät tulee pungertamalla. Päivät ja yöt ovat valoa täynnä. Jossakin tuntematon lintu laulaa. Tunturissa on kevään kuulas tuoksu. Jossakin taivaansinessä yksinäinen valkoinen pilvi haituvana seilaa. Tuuli enteilee sadetta. Kukan nimeä en menisi arvaamaan, mutta kaunis se omalla tavallaan on. Luulen kuitenkin että se on suopursu.



Kun astuu kumisaappaalla, maa itkee kosteutta. Se on tarpeen sillä, kosteus, on hyväksi, koska kuivuus alkaa kohta ja aurinko porottaa kellon ympäri.
Maailma kulkee menojaan; Lappi on ihan omanlaisensa. En kuitenkaan välittäisi etelän ihmisten ajatuksesta että Lappi olisi taianomainen ja eksoottinen. Toisenlainen se voi olla, ja onkin. Ja toisenlaisuus on aina hyväksi.

Tämä kukka lienee Lapin vuokko. Päättelen keltaisesta väristä. Lapissa kasvaa myös kulleroita. Niitä ei enää näe etelässä tai sitten en ole sattunut näkemään. Ilomantsissa muistelen nähneeni joskus viime kesänä. Nekin ovat kauniita, keltaisia kukkia.

Tätä alimmaista kukkaa veikkaisin orvokiksi.Tai orkidean sukuiseksi kukaksi. Voi se ollakin. Sininen ja kaikki sen sävyiset kukat ovat kesäkukkiani. Ihmisen paikka on siellä missä hän tuntee olevansa kotonaan. Pitäisikö ihmisen olla nomadi, varoa juurtumasta minnekään. En tiedä, toisille kulkeminen on elämäntapa, toiselle uuvuttava pakko.

Jos saisi valita, niin miten valitsisi. En usko ihmisen elämänhallintaan, pelkkä sanakin on hirvitys. Luonto on itsensä hallitseva subjekti, ihminen ei ole.

Kevään jälkeen tulee kesä, joka on lyhyt ja valoisa. Syksystä en halua nyt juuri puhua sillä se on liian rankkaa ajateltavaa kaiken tämän kasvamisen ja vihreyden keskellä.
Metsässä, etelässä kukkii mustikka, suolla lakka ja puutarhoissa viinimarjat. Älä tule halla tai raekuuro nyt, tule vasta myöhemmin jos tarvis on.

Saturday, June 4, 2011

Puhe puista on hulluutta...


1960-luvulla laulettiin " puhe puista on hulluutta koska vaikenemme silloin niin monista rikoksista..." Jotenkin näin se meni. Nykyään tuntuu olevan turvallisinta puhua vain ja ainoastaan linnuista ja puista. Yhteiskunnallinen tilanne ja koko maapallomme on muuttunut käsittämättömäksi paikaksi elää. Siksi nostan hattua aina kun tapaan ihmisiä jotka uskaltavat olla erimieltä ja jopa asettua vastahankaan rahan ja vallan edessä.

Olen ollut mukana seurakunnissa ja nähnyt sen todellisuuden, joka on eri kuin kristillisen yhteisön pitäisi olla. Jos totuutta etsit, et sitä sieltä löydä, sillä valta keskitetään aina ja valta myös turmelee joskus. Kun vastuu jaetaan se katoaa (Erno Paasilinna) Siksi nostan myös hattua näille jotka uskaltavat olla vastavirtaan myötäilemisen sijaan. Ja sitten on myös osattava lähteä seisovasta vedestä virtaavimmille vesille kun aika on, sillä tuleen ei saa jäädä makaamaan sanoi inkvisiittori teloituskomppanialle. Huti tuli, lumi suli, puro sanoi puli, puli.

Olen muuten sitä mieltä että seurakunnat ja kaupungit pelkäävät lahjakkaita ja idearikkaita työntekijöitä. Heistä ei voi koskaan olla varma mitä he saavat päähänsä. Siksi sinne valitaan lähes aina keskinkertaisuuksia. Ja lisäksi yksi ihminen ei voi olla yksin vastuussa kaikista arvosteluista sanokoot kattilankalisuttajat mitä haluavat. Miten monta jäsentään yhteisöt ovat ajaneet itsemurhaan? Onko kukaan tilastoinut. Nämä ovat asioita joista puhutaan kuiskaustakin hiljaisemmin. Itsemurhaajan puolesta rukoilevat ainoastaan tosikristityt ja hekin hiljaa, valmiina kieltämään jos inkvisiittorit kysyvät.

Turun ortodoksisessa seurakunnassa pelätään että minäkin osallistun seurakunnan vastaiseen toimintaan ja sitä johtaa kuulemma entinen kirkkoherra, joka ei muuten ole kenenkään kanssa juurikaan tekemisissä. Mihinkähän tämä paranoidinen yhteisö vielä yltää.

Ylinnä oleva kuva ei liity mihinkään erityisesti eikä sitä kannattane pelästyä.

Friday, June 3, 2011

Lapin kevät


Lapissa silmut vasta raottelevat vihreyttään. Jos haluaa kokea kevään kahdesti niin ensin etelässä ja sitten Lapissa. Valo on huikeaa ja taivas niin sininen. Kukkia ei kuulemma vielä ole kuvattavaksi.

On kesäkuu ja keijukaismetsässä tuulee...

Wednesday, June 1, 2011

Helatorstain aattona

Vanhan puutalon ikkunat ovat vanhanaikaiset ja pari oli juuttunut kiinni niin lujasti että ikkunoidenpesu jäi vaillinaiseksi. Olohuoneen kulahtaneen muovimaton alta paljastuivat leveät lattialankut. Miten käsitellä osittain maalatut lankut.

Eilen ja tänään oli niin tuulinen ja kuiva sää että kaikki pestyt matot alkavat olla kuivia. Muutama räsymatto jäljellä pestäväksi.

On helatorstain aatto. Pistäydyin vigiliassa. Lämmitin saunan ja pyöräilin Lokinkadulle. Talo on nykyisin hiljainen sodankävijän kuoltua eteiseensä. Omaisia ei vielä ole löytynyt, toivottavasti löytyy kuitenkin. Ihmiset kätkevät salaisuuksia itseensä.

Ihmiset jättävät asuntoihinsa energiaansa. Olen hyvin herkkä näille tuntemuksille. Energiat eivät ole pelkästään huonoja.

Ihmettelen, miten joku voi olla rakastunut vuositolkulla saamatta vastarakkautta. Luulisi hiipuvan ajanoloon yksipuolinen eetos. Minä ainakin luulisin hiipuvan.