Friday, June 24, 2011

Reidar Särestöniemi

Reidar Särestöniemen taide teki minuun ensimmäisen kerran vaikutuksen Kuopiossa 1970-luvun alussa. Hän oli itse paikalla. Olin nuori ja kunnioitusta täynnä. Maalausten väkevyys sai minut hiipimään ja viipyilemään.



Toissapäivänä kävimme Särestömuseossa. Paikka on kaukana metsässä, Ounasjoen rannalla. Taloja ei ole lähimailla. (Paitsi vuolaan Ounasjoen vastarannalla mökkeröitä.) Siellä on kaksi ateljeetaloa, sekä kahvila ja Särestöniemen lapsuudenkoti. Rakennusten arkkitehtuuri on yhtä hänen taiteensa kanssa.



Reidar Särestöniemen äiti kannusti poikaansa taiteilijan tiellä. Äiti oli syvästi uskonnollinen, mutta samalla suvaitsevainen taiteita kohtaan. Lapsuudenkodin seinällä on vieläkin Kristusikoni ja Kaikkien Pyhien ikonit. Reidar S. auttoi myöhemmin perhettään taloudellisesti.



Vesi lienee ollut hänelle tärkeä elementti. Ensimmäisessä, edustusateljeessa, on syvä ja pitkä uima-allas yläkerrassa. Lapsuudenkodin rannassa on myös uima-allas, Ounasjoen rannalla.




Taiteen intensiteetti ja voima huokuu hänen töistään. Mietin mielessäni että voiko taiteilija elää kovin vanhaksi, tehtyään noin vahvan ja intensiivisen elämäntyön.



Reidar S. kuoli 56-vuotiaana.

No comments: