Sunday, July 31, 2011

Kaksi kuikkaa lensi lahdella


Illan viiletessä tuuli kääntyi pohjoiseen. Järvelle liiteli iltataivaan sinisyys ja ajattelin että huomenna on kirkas ja raikas sää. Yöllä kuuntelin hiljaisuutta jossa mökkien ovien kolahtelut saivat merkityksiä. Aamulla tuuli raikkaasti pohjoisesta ja aurinko oli kirkas, mutta helteen jälkeen suorastaan hyytävä. Pikkumökkiä kannattaa tuulettaa reippaasti näin raikkaassa tuulessa ja muulloinkin, vaikka ei käyttäisikään sitä.

Kaksi kuikkaa lensi lahdella ja sukelsivat yhdessä äkkiä näkymättömiin. Mustasiipiperhonen katosi jonnekin. Järven pehmeys tekee maisemasta lempeän. On kohta elokuu ja täysikuu on kahden viikon päästä täyteläisimmillään.

Saturday, July 30, 2011

Yöllä kuulin kuikan huudon


Yöllä kuulin kuikan äänen. Unessa seikkailin surrealistisessa menossa, vaikutteita kirjallisista ja ortodoksipiireistä. Todellisuudessakin näyttää meno piireissä varsin surrealistiselta. Mustasiipiperhonen, valkoista siipien kärjissä, liihoittelee pihalla, kuvattavaksi ei halua. Minulle tuntematon iso perhonen. Mikä lie siperianmustasiipi.

Ihana viikko Mansikkapaikassa on lopuillaan. Pesin eilen käymälän maton ja horjahdin järveen hutaralta laiturilta. Laituri on mielestäni väärässä paikassa, pitäisi olla venevalkamassa. On uimarantanakin parempi tuo valkama. Kätevät ja toimeliaat lomailijat voisivat keksiä tekemistä sopivassa ja järkevässä mielessä.

Maanantaina jatkuu matka kauemmas "villiin itään". Helvi Hämäläisen isä Aaro Hämäläinen oli syntyisin Ilomantsista. Olemmekohan kaikki Ilomantsin Hämäläiset samaa sukua. Tutulta tuntuu tuo Helvi Hämäläisen sielunmaisema.

Friday, July 29, 2011

Kim-Peter Waltzer Valamon luostarin kulttuurikeskuksessa



Valamon luostarin kulttuurikeskuksessa on näyttely, jota sanoisin demiurgiseksi nykytaiteen edustajaksi. Kertakatselulla ei aukene, mutta aikaa on ja taiteeseen ei mennä älyn, vaan tunteen kautta.

Ensimmäinen kuva on nimeltään Ukko-Koli. Siinä on voimaa ja jatkuvuutta. Koli on vanha ikikallio maailmansynnyssä. Kun puhutaan kulttuurien synnystä ja kolin iästä, ovat kulttuurinsynnyt nuoria tapahtumia. Toinen kuva on sininen ja mystinen. Sitten luin numen:Igumeni. Jokainen katsoja näkee taideteoksen omalla tavallaan. Yhtä ainoaa ja oikeaa käsitystä ei ole. Eikä kauneus ole koskaan katsojan silmässä. Taide todellistuu katsojan tajunnassa, siinä miten katsoja taideteoksen näkee.


Sää oli lämmin, suorastaan kuuma kun katselimme teoksia. Heinäkuun sateeton päivä suosi turisteja joita oli paljon. En mennyt kirkkoon, vaikka siellä alkoi juuri päiväpalvelus. olin kadottanut huivini ja retuliininen kesähattu ei oikein tuntunut sopivalta. Lisäksi huomasin että kirkon ovesta virtasi jatkuva virta sisään ja ulos. Miten kukaan voi keskittyä olennaiseen, tuumailin ja päätin keskittyä taiteeseen.

Alla oleva teos on ehkä merkityksellisin ja arvoituksellisin. Veistos näytti erilaiselta, riippuen mistä suunnasta katsoi. Luin esitteestä että Arkkipiispa Leo on tämän taiteilijan ja näyttelyn kummisetä. Hienoa, että juuri tämä näyttely on Valamossa.

Näyttelyyn voi tutustua ensi vuoden helmikuuhun asti. Jos ei välttämättä pidä tästä näyttelystä, on toki alakerrassa perinteistä ortodoksista taidetta ja Valamon historiaa nähtävillä.

Thursday, July 28, 2011

Yön ääniä kuuntelin...


Hevonen sinisen kukan syönyt, mansikan syönyt
hirnui suussaan kukka, suussaan keto.
Kedon sanoja, heinän sanoja kuin pieniä lintuja,
kirjavia kukan sanoja puhui hevonen hyvä ja viisas.


Helvi Hämäläinen,Ketunkivellä s.545


Yön ääniä kuuntelin. Metsä puhui, koivikko lauloi. Varjot häilyivät. Aamulla maailma hymyili, kastetta varpaissa sammakko loikki varvikkoon ja järven pehmeä vesi hyväili rannan kiviä. Metsämansikka kurkkasi aholla. Muistin lapsuudesta tuoksun, sietämättömän ihanan. Metsämansikka.

Wednesday, July 27, 2011

Kalojen narrattavana



Autereinen aamu. Luin illalla Helvi Hämäläisen Kadotettua puutarhaa. Mielenkiintoista ajan ja tapojen kuvausta, ajasta joka on jo mennyt. Suosittelen kaikille luettavaksi. En jaksa enää kuunnella uutisia ja keskustelua Norjan joukkotuhosta. Eilen soutelimme järvellä ja yritimme narrata kaloja, mutta kalat narrasivat meitä ja söivät madot koukuista.

Hektistä hommoo. Allaoleva kukka pysyi paikoillaan kuvauksen ajan. Kiitos siitä.

Monday, July 25, 2011

Järven pinnalla käy vire


Ilta hämärtyy. Järven pinnalla käy vire. Kiireetöntä oloa, saunanlämmitystä ja ihmetystä miten Mansikkapaikka voikaan olla ihmeellinen. Saapuessani tein ristinmerkin, aivan kuin joku olisi sanonut. Oli jo toinen kuollut kulttuurihenkilö jonka mökille tullessa oli samanlainen olo. Täällä on tontti ja ympäristö jossa on hyvä olla. Luonnontilassa, mutta ei aivan. Jossakin kukkui käki. Eikö sillä pitäisi jo olla vihne kurkussa? Kännykässä ei ole kenttää. Haitanneeko tuo mitään.

Sunday, July 24, 2011

Kevät meni ja kesäkin puolessa...

Kevät

Puissa juopottelee haltija paksu
punasuukkoja kuuselle paiskaa, lepät, lehmukset nai,
humalassa villi on haltia joka puussa,
joka puussa haltijat mahloja juo,
viini vihreä pärskyy ja lehtiä muovaa.

Helvi Hämäläinen 1947


Niin meni kevät ja kesäkin puolessa.

En ajattele syksyä.

Maailma ei ole koskaan valmis.
Suruliput liehuvat.

Jokaisessa meissä asuu pahan mahdollisuus.

On hiljaisen puheen aika.

Herra armahda!

Friday, July 22, 2011

Lehmäleiri on hieno idea



Alkukeväästä luin Pogostan Sanomista, Ilomantsin ja Tuupovaaran paikallislehdestä, että siellä päin on kehitetty ja, nyt jo toteutettukin Lehmäleiri. Kyseessä ei ole lehmille tarkoitettu leiri, vaan jokaiselle halukkaalle lapselle ja melkein nuorelle tarkoitettu leiri. Leirillä hoidetaan lehmiä, lampaita, karitsoita ja ollaan mukana eläinten maailmassa. Pojat ovat kuulemma olleet erityisen kiinnostuneita Lehmäleiristä. Lehmä on esimerkillinen eläin. Leirin lehmät ovat kyyttöjä, ja luulen että he ovat lehmiä, ei tuotantolaitoksia, kuten teollisuusorja-lehmät nykyään ovat.

Jos asuisin maalla, ottaisin kyytön. Vai onko se luvallista näin Euroopan unionin aikaan? Toistaiseksi minulla on ainoastaan kirmaavia lehmiä t-paidassa.



Mies tuli taannoin kirjastosta ja toi Vilja-Tuulia Huotarisen Iloisen lehmän runot - kirjan. Aivan viehko runokirja.

Kts juttua:

http://mataleena.blogspot.com/2009/11/runoviikon-tiistai.html




(Vilja-Tuulia Huotarinen, Iloisen lehmän runot, WSOY 2009. 72 sivua.)

Tuesday, July 19, 2011

Hans Holbein maalaus Kuolleen Kristuksen ruumis haudassa


Dostojevskin toinen vaimo Anna Grigorijevna on kirjoittanut muistelmissaan Dostojevskin reaktiosta Hans Holbein maalauksen, Kuolleen Kristuksen ruumis haudassa, (1521-22)edessä. Hän seisoi kaksikymmentä minuuttia liikkumatta paikallaan ja hänen oli ilmeisen vaikea hillitä itseään. Hänen kiihtynyt ilmeensä enteili epileksiakohtauksen alkua. Anna Grigorijevna vei hänet nopeasti pois maalauksen luota.

Dostojevski siirsi kokemuksensa Idiootti-teokseensa. Ruhtinas Myskin näkee samaisen maalauksen kopion erään huoneen seinällä ja huudahtaa: Tuon maalauksen takia moni saattaa menettää uskonsa.

Maalauksen Kristus on mätänevässä tilassa, jalat sinertävät ja silmät muljahtavat. Ruumiin kuolema on todellinen. Länsimaisessa kristillisyydessä korostettiin ruumiillisuutta, Kristus oli läsnä ruumiillisena, kokonaisvaltaisesti. Tämä on vierasta Bysantin hengellisyydelle. Bysantissa korostettiin hengellisyyttä ja Pyhää kolminaisuutta. Jeesuksen maallinen vaellus ei ollut niin merkittävä Bysantille kuin länsiaiselle kristillisyydelle.

Tämän tyyppisiä maalauksia on enemmänkin. Kuolemantanssi-aihe syntyi juuri kärsimyksen ja ruton seurauksena. Tässä on ainoastaan Hans Holbein maalaus, joka lienee hautakannen kansimaalaus.

Alla vielä osasuurennos jaloista.
Lainattu ilman lupaa teoksesta Suuret venäläiset mestarit ja kuva Jeesuksesta. Retretin taidekeskus 2002. 200 sivua.

Sunday, July 17, 2011

Jumalanäiti, pahojen sydänten pehmittäjä-ikoni


Viime aikoina on usein närkästyneenä hoettu: Ei Turku ole ainoa kaupunki Suomessa jossa on tuhottu ja purettu vanhaa arkkitehtuuria. Totta se onkin, mutta pyhittääkö muiden typeryydet Turun purut.

Puutorin perinteinen kirjatori-tapahtuma siirtynee huhujen mukaan Helsinkiin? Näin on huhuttu. Jotenkin minusta tuntuu että kirjojen ja kirjastojen Turku on kohta alakulttuuria. Kaikesta huolimatta löysi valpassilmäinen mieheni Suuren Venäläisen ikonikirjan.

Ikoni Jumalanäiti, Pahojen sydänten hellyttäjä on Kuzma Petrov-Vodkin, vuonna 1914-1915 valmistunut maalaus. Ortodoksit antoivat ikonille nimen Jumalanäiti, pahojen sydänten pehmittäjä. Maalaus on pienikokoinen, mutta vaikuttava. Maalausta on pidetty taiteilijan kannanottona ensimmäisen maailmansodan tapahtumiin.


Tilapäisesti Turussa tänään. Aurinko näyttäytyy sateiden lomassa. Matkustamme kohta paikkaan jossa ei ole yhtäkään järjestettyä tapahtumaa. Poikkeuksena laiturilta hoettu mantra: Anna Ahti ahvenia. Onki ja vapa on jo valmiina autossa!

Alla turkulaiseen menoon sopiva Mene pois, Saatana! jonka on maalannut Ilja Repin noin vuonna 1895.

Kyseinen maalaus oli, analyysin mukaan, vaikea työ ja taiteilija teki kaksi erilaista versiota, eikä ollut tyytyväinen tulokseen. Lopulta hän koki kirkastumisen ja loi salaperäisen ja mystisen tunnelman. Maalauksessa saatanan synkän arvoituksellinen hahmo näyttää kokevan jatkuvia muodonmuutoksia linnuksi, lohikäärmeeksi, naiseksi ja tulista miekkaa piteleväksi sotilaaksi. Tämä muistuttaa katsojaa pahuuden voimien hienostuneista keinoista, yhä uudelleen toistuvista valintatilanteista elämässä ja tarpeesta vahvistaa alituisesti hengen lujuutta. Kyseessä on luonnos, varsinainen maalaus tuhoutui toisessa maailmansodassa.

Wednesday, July 13, 2011

Harri Nordell, Runoilija



Savunsyvä hämärä angervojen lyhdyt, eteenpäin
laukkaa hiljaisuus.




Nämä eivät ole helppoja runoja lukijalle. Se on hyvä. Kesällä suositellaan aina luettavaksi kepeää kirjallisuutta. Nämä runot eivät ole kepeitä ja juuri siksi suosittelen kesällä luettavaksi ja mietittäväksi Harri Nordellin Valitut runot - runoteokseoksen Sanaleikki Äänettömyydessä. Runot ovat vuosilta 1980-2006 ja ne on valinnut Tarja Roinila.

Kun kehtolaulu on vaiennut,
lyö kivien sydän, hiljainen ja julma.




Harri Nordell, Sanaleikki Äänettömyydessä, Valitut runot 1980-2006, WSOY 2011. 186 s.

Tuesday, July 12, 2011

Turun Sanowat kertoi muinoin asioita Turun kunnallispolitiikasta

Turkua ei pääse pakoon Suomessa tässa kuussa, paitsi jos sulkee radion järjestelmällisesti. Turkulainen heinäkuu on ollut ihan siedettävä teema sinällään. Aamupöpperössä avasin radion ja Turun piispa Kaarlo Kalliala sai minut hyvälle tuulelle. Huonolle tuulelle saivat Markku Heikkisen ohjelmassa esiintyneet kokoomuksen ja demareiden edustajat. Niitä näitä kaalinpäitä...

Smolanderin Kirsti taputettiin ulos Hämeenportista aikoinaan. Hän oli juuri loikannut kokoomukseen ja kertoi että "oikeesti minä olen aina ollut porvari mutta 1960-luvulla ajauduin vasemmistolaisiin (älymystö) piireihin..." Varjolehti Turun Sanowat kertoi asioista Turun kunnallispolitiikassa, vastapainoksi valtalehdelle. Täytyy sanoa että tuohon aikaan, 1970-1980-luvuilla, oli opiskelijoilla ja kulttuuri-ihmisillä vielä selkeä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden tunne. Nykyään yliopistollakin pitää olla kuin "pissasukassa" ja kumartaa elinkeinoelämän suuntaan kiltisti, luulen.

Leivon valkosipulipatonkeja ja sämpylöitä. Tänään on viileää ja leipominen tulee edullisemmaksi kuin kaupan leipä, josta ei enää tiedä mistä maasta on kotoisin.

Ajattelen että kirjailija Helvi Hämäläinen ei ollut ihan tavallinen ihminen. Hänen rehellisyytensä saa hiljaiseksi. Edesmennyt ystävämme Anu sanoi että Helvi Hämäläinen oli kaunis ihminen. Hänen rakkauskäsityksensä ehdottomuus kiehtoo. Siinä ei ole tilaa relativismille.

Sunday, July 10, 2011

"Tänään en voi luokses tulla..."


Partisaanit ovat määritelmän mukaan sotilastoiminnan määrittelemätön ja ulkopuolinen joukko joihin on vaikea soveltaa Geneven sopimuksen ehtoja. Yleensä kiinni jääneet partisaanit teloitettiin paikanpäällä. Toisen maailmansodan aikaan itäisen rajamme tällä puolen liikkui venäläisiä partisaani-ryhmiä, jotka tappoivat kokonaisten kylien kaikki paikalla olleet ihmiset. Tässä kohtaa on hyvä muistaa että partisaanit eivät olleet ainoastaan venäläinen ilmiö, myös suomalaiset tekivät retkiä Neuvostoliiton puolelle samoissa tehtävissä.

Lapsuudessani näistä partisaanien hirmuteoista puhuttiin vaivihkaa, hiljaa tai useimmiten vaiettiin kokonaan. Hämmästyin suuresti eräässä Turun yliopiston kulttuurihistorian seminaarissa kun partisaanien toiminta ja teot tuntuivat olevan täysin tuntematon asia siellä. Muutenkin olen sitä mieltä että Stalinin hirmuteot eivät pyhitä Hitlerin hirmutekoja, eikä Israelin toiminta Lähi-Idässä nykyään oikeuta meitä väheksymään juutalaisvainoja toisen maailmansodan aikaan. Olin havaitsevinani kummallisia historian tulkintoja nuorison suunnalla.



Kotipaikastani muutama kymmenen kilometriä Pielisjärvelle tapahtui sodan aikana tapaus jossa kokonainen kylällinen naisia, lapsia ja vanhuksia tapettiin läheiseen metsikköön. Tapaus sai varmasti kaikki muut kylät varuilleen ja pelkäämään. Mikä mahtoi olla syy näiden sotaansyyttömien siviilien teloittamiselle mietiskelin mielessäni. Petroskoissa asunut, ja nyt jo kuollut partisaani Maria oli vielä 1990-luvulla vakuuttunut tekojensa olleen palvelus Stalinille. Ehkä kysymys oli luvuista, sillä Stalin oli suurten lukujen mies kaikessa.

Pohjois-Karjalassa on tänään todella lämmintä. Miksi minä näitä partisaanien tekoja näin kauniina kesäammuna mietin. Jostain kumman syystä nämä todelliset tapahtumat tuntuvat luissa ja ytimissä vieläkin. Olen sitä mieltä että sodat jatkavat elämäänsä sodan jälkeisissä sukupolvien muisteissa ja tajunnoissa. Tässä ei ole mitään romanttista. Inhoan sotaromantiikkaa ja partisaanien romantisoimista joissakin elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Friday, July 8, 2011

Nuori tyttö juoksi karkuun kasakkaa...


Venäjän ylivallan ajan aika kosketti myös syrjäistä kotikylääni Ilomantsin Koitereella.
Oli Suuri Pohjan sota (1700-1721) Tanska, Saksa, Puola ja Venäjä valtasivat aikaisemmissa sodissa menettämiään alueita Ruotsin suurvallalta. 1713 Venäjä miehitti Suomen pohjoi-pohjanmaata lukuunottamatta. Miehitys kesti kahdeksan vuotta. Miehittäjä kohteli väestöä tylysti: heitä vietiin Venäjälle orjiksi, jalkavaimoiksi ja sotimaan. Suomessa toimi monia sissiliikkeitä Venäjää vastaan ja näitä sissiliikkeitä jahdatessaan kasakat rosvoisivat ja polttivat kyliä.

Äitini kotikylässä oli vielä hänen lapsuudessaan (1930-luvulla) ankara varoitus lapsille olla menemättä, isonvihan aikaisiin, vaaran alla oleviin maatunneleihin. Kylän väki oli asunut tuolloin maan alla aika ajoin, kasakoita paossa.



Tuohon aikaan sijoittuu tositarina nuoresta tytöstä joka pakeni juosten kasakkaa kalliolle, hyppäsi suohon ja vajosi hetteeseen. Kyseinen kallio on hyvin vaikean maaston takana, joten hevosella liikkuva kasakka oli heikoilla tällaisessa maastossa. Tässä olisi ainesta myyttiseen tarinaan, mutta en ole kuullut kenenkään mystisoivan tätä naiskohtaloa. En ole myöskään kuullut että kukaan olisi nähnyt nuorta tyttöä kummittelemassa kalliolla. Hän kuitenkin kuoli, häntä ei viety seksiorjaksi Venäjälle. Pitäisi lukea Kanteletarta sillä silmällä, josko siellä olisi aiheesta jotakin.

Tapahtuman jälkeen Kalloita alettiin kutsua Neitikallioksi.

Wednesday, July 6, 2011

Anjuska Karjalan kukka



Nyt on Eino Leinon päivä. Luin Sininen risti runoelmaa. Anjuska oli todellinen henkilö. Hän vaelteli Leinon oppaana kylässä ja metsäpoluilla. Oliko heidän välillään rakkautta, sitä emme voi todella tietää. Nuori tyttö ja kokenut runoilija rajakarjalaisessa maisemassa. Legenda jäi kuitenkin elämään. Muistan kuulleeni aikalaisten kertomia tarinoita lapsena. Anjuska eli Ilomantsissa rajakarjalaisen työteliään ja köyhän elämän. Hän oli kuulemma komea, suoraryhtinen nainen, joka ajaessaan hevosella kirkolle, reessä seisten, sai päät kääntymään. Jos oikein muistan, niin Anjuska oli jäänyt varhain leskeksi seitsemän lapsensa kanssa ja selviytyi yksin elättäen lapsensa, jopa metsätöitä tehden.

Vanhemmiten Anjuska avautui kyselijöille ja kertoi kuulemma että Leino, hiän oli semmonen konna. Ainnaa kun silimä vältti, ol hammeen alle mänössä. Minulla ol keppi ja sillä hätistelin...

Hän ei käsittänyt miksi Leino oli laitettu Esplanaadille kiven päälle korkealle. Aivan ilmeisesti hänestä Leino kuului maahan, ihmisten pariin. Maantietä matkaa kirjaton, karjaton mies...

Tästä alkaa sarja ilomantsilaisia naisia. Alla Eino Leinolle vielä erikseen yksi kukkiva:

Monday, July 4, 2011

Suuntana Villi-Itä

Olimme eilen Turun Tuomiokirkossa ja katselimme holveja ja muita keskiaikaisia rakennelmia. Pyöreä katolinen munkki käveli sivukäytävällä. Oli juuri päättynyt keskiaikainen messu.

Tuomiokahvilassa ei ollut tuomioleivoksia. Väkeä oli niin paljon, että lähdimme Vanhalle Suurtorille, Kirjakahvilaan. Siellä oli Keskiajan markkinat, meluisaa, kuumaa ja värikästä. Kahvin sijasta joimme Laitilan sitruunalimonaatia.

Matkaamme kohta Villiin-Itään, Matelin maille. Otsikon lainasin pastori ja kirjailija Jouko Lehtoselta.

Mikä lie minussa nähty
kuka kumma keksittynä...
(Kanteletar)

Friday, July 1, 2011

Kukkivat kivet 2



Lapin kivet kukkivat, kukat taas yrittivät vasta kukkia. Nyt on Heinäkuu ja lämmintä. Kivet kuumenevat paahteessa. Eivät ne siitä miksikään muutu. Vesi jäätyessään rapauttaa kiveä. Vesi liikkuu, kivi pysyy paikallaan, paitsi ne jotka vierivät, eivätkä sammaloidu.

Juuan Nunnanlahden Kivikeskuksessa on meneillään kivinäyttely Kivimaailman aarteet. Kts tarkemmin:

http://kivikyla.fi/2011/05/03/saihkyvat-“kivimaailman-aarteet”-esilla-juuassa-10-6-31-10/


Pielisen vesi on viileä keidas kuumassa iltapäivässä, kertoi paikkakuntalainen. Kummipoikani (6v.) Ilmoitti olevansa kalamies.

Kalliolle rakennetut talot eivät vajoa saveen.