Friday, August 30, 2013

Rosvorantueen kuoliniskuja


Jos ves perssiisseen noussoo, niin pakko tiältä on lähtee! Heinäniemen isäntä sanoi näin erään viikkolehden haastattelussa koskien Pamilon voimalaitoksen invaasioota ja tilojen pakkolunastusta ja rantojen parturointia 1950-luvulla.
Emäntä Iida Karvinen, koko ikänsä Koitereen rannalla elänyt sanoi radiohaastattelussa itkien: Sinne jäivät rannat armaat iäksi...

Myöhemmin nämä rannat alkoivat syöpyä ja valua järveen. Ruotinniemen kylä muuttui autioksi muistojen maaksi. Koulun rakennustarvikkeet vietiin Huhuuksen koulua varten.

Vesistön luontaiselle kalakannalle voimalaitos merkitsi loppua. Koitereen järvitaimenen yhteys Ala-Koitajoen kutupaikkoihin katkesi. Koitajoen planktonisiian lisäntymis alueet vähenivät murto-osaan enitsestään.

Pakkolunastukset alkoivat 1950-luvulla. Rosvorantueen väkiluku väheni todella rajusti. Itse muistan kylän viimeiset Juhannusjuhlat 1956 tai 1957. Sen jälkeen ei juhannusjuhlia ja kalajuhlia järjestetty. Kylä alkoi elää hiljaiseloa. Paradoksaalista kyllä väen lähdettyä jäljelle jääneet saivat kovan väännön jälkeen autotien kylään ja myöhemmin sähköt.

Nyt "Kutsetti" yrittää parhaansa mukaan parturoida Koitereen saaria puista vapaaksi.

Thursday, August 29, 2013

Lutti ja hengissäselviämisen kovat lait

Kun olot luonnon keskellä ja armoilla ovat kovat ja tekemistä paljon, ei mielenterveysongelmia ollut. Piti pysyä hengissä kynsin hampain. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Lutin isäntä Antti Härkönen kuoli 1919. Oli sekavat olot vuoden 1918 tapahtumien johdosta. Lutin emäntä Tiina jäi yksin kymmenen lapsensa kanssa. Elettiin kuulemma omavaraistaloudessa: kasvatettiin ohraa niin paljon kuin suinkin oli mahdollista. Kaskinaurista kylvettiin myös. Koitere antoi kalaa ja vanhin pojista, Kali, oli jo metsästys kykyinen. Savotalaisia oli paljon ja Tiina leipoi leipää ja myi heille. Hän oli selviytyjä kuten naiset yleensä olivat. Oli kyllä oltavakin, sillä kyseessä oli hengissäselviytymisen kova taisto.

Lutissa vallitsi miesten mielivalta tuolloin: jätkät juopottelivat ja tappelivat. Paikalle lähetetty poliisi ei asiaa auttanut, hän juopotteli muiden mukana. Menetti tosin pian virkansa. Lutin pojat kasvoivat ja päättivät että sekasorron oli loputtava sen jälkeen kun humalaiset olivat riehuneet ja rikkoneet kaikki ikkunat. Heillä oli nuorta miesvoimaa järjestyksen palauttamiseen. Näissä kähinöissä syntyi käsite Lutin tasavallasta. Syntyi myös käsite Köpin Keisarista. Hän oli tullut Suojärveltä ja julistautui Köpin keisariksi. Hän oli kruunun metsänvartija.

Katselin Tiinan hautakiveä Kivilahden hautausmaalla ja ihmettelin kolmea sukunimeä hautakivessä. Tiina oli Leena Puhakan avioton tytär. Mari mummo oli hänen sisarpuolensa eli Nissinen. Härkönen oli miehensä nimi. Tiinan originelli Hilkka tytär oli ennen kuolemaansa kultauttanut Tiinan hautakiveen Nissinen nimen, Puhakka oli jotenkin sammaloitunut jo. (Mistä me tiedämme vaikka Tiina olisi ollut Nissisen lapsi)

Minun tuntemukseni Luttiin on hyvin suppea. Kylässämme asui Lutin Aarne ylimaallisen topakan vaimonsa kanssa. Vaimo oli koulun keittäjä ja me kyllä hieman pelkäsimme häntä. Aarne oli komea ja reilu ihminen. He olivat hyvin vieraanvaraisia. Koulun sulkemisen jälkeen he muuttivat pois. Jokin aika sitten äitini kertoi Lutin Tiinan viimeisenkin lapsen kuolleen.

Patvinsuolla voi varmaan kokea jotain samaa luonnon olotilaa kuin Lutissa muinoin.

Wednesday, August 28, 2013

Nuhtelujen historiaa seurakunnassa...


Edellisessä luvussa kerroin kinkerien nuhtelu osuudesta. Nyt kerrottava tosi tarina sattui kirkonkylän liepeillä, ei meidän kylässä.

Jossakin kirkonkylän liepeillä olevassa kylässä oli nainen jäänyt leskeksi. Huhut alkoivat kiertää tämän elävän siveetöntä eli huonoa elämää. Rovastin piti ottaa seville oliko valituksissa perää. Hän lähti lesken luo ja otti mukaansa kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja kaksi uskottua henkilöä.

Rovasti kysyi: Oletko viettänyt huonoa elämää?

Leski: En sen huonompaa kuin mieheni eläessä.

Rovasti: Onko kylän miehet tehneet sopimattomia ehdotuksia tai peräti ahdistelleet?


Leski: Ei. Paitsi tuo kirkkovaltuuston puheenjohtaja.

Tarina ei kerro miten jatko sujui.

Kaikesta saatiin pahaa aikaan, mikäli haluttiin. Koulukaverini äidillä oli allergista ihottumaa ja yksi vanha ja tekopyhä emäntä sanoi ihottumien johtuvan huonosta elämästä. Nyt kun oikein muistan niin oli myös noidaksi nimittelyä ja kerran yksi huusi perääni että Antakkoo tuon tytön olla rauhassa tai ukko Otto taikkoo hulluksi. En usko että ukilla oli noitiin verrattavia kykyjä.

Tietäjiä kyllä oli ennen aikaan vähän joka kylässä; he seisauttivat verenvuodon ja olivat perillä mieleen vaikuttamisen saloista. Tietysti näitä kykyjä voi joku pahaa toivova käyttää koston välineenä. Kaikille ei nämä henkihommat sopineet, tarvittiin älyä, tunnetta, vahvuutta ja herkkyytä. Häilyvät persoonat eivät pystyneet näihin hommiin. Tietäjät kysyivät neuvoa Jumalalta. Näkivät näkyjä ja kuolleiden kuvia. Itä-Suomessa tietäjät olivat yleensä miehiä, mutta vahvoja näkijänaisia oli kyllä.

Näkijän lahjat periytyivät meillä Beatta mummon suvusta joillekin henkilöille. Asioita, joita ei voida tieteellisesti todistaa, kutsutaan yleensä taikauskoksi. Jos taikausko on pelastanut verenvuotoon kuolemassa olevan, niin eipä tuosta haittaa liene ollut.


Tuesday, August 27, 2013

Rosvorantueen tarinoita XII


Kun kylän henkilögalleriaa ajattelee, rupeaa miettimään että miten yleispätevä se on yhteiskunnallisesti. Kylässä oli joukko "kunnollisia ja työteliäitä" naisia, jotka tarvittaessa selviytyvät huonoista ajoista ja lähes nälästä. Sodan jälkeen oli pulaa elintarvikkeista, ja vaikka kylissä elettiin pitkälle omavaraistalouksissa, oli puutetta ruoasta joskus. Äitini on kertonut että hänkin joutui toisen nuoren miniän kanssa teurastamaan vasikoita. Miehet olivat savotoilla ja ruokaa piti jostakin lapsille hankkia. Nykyään hänestä ei ole edes hiiren tappajaksi ja karhujenkin käskee menemään metsänpeittoon metsästäjiltä.

Noista kunnon naisista oli kyllä oudoin se emäntä joka kinkereillä ilmoitti että hän ei koskaanole tehnyt huorin, eikä ole kylmä, vaan aina valmis kun mies haluaa. Toinen taas kertoi pitävänsä flanellihousuja miehen poissa ollessa jotta tavara pysyy lämpimänä miestään varten. Olin noin kuusi vuotias ja ihmettelin kun Hanna mummo nauraa hekotteli että on se hyvä että tässäkin kylässä on muutama emäntä joka julkisesti paljastaa hyveensä.

Oli myös niitä vähemmän kunnollisia, mutta hyvinkin tarpeellisia naisia. Oli "pikkikehno" joka kiroili ja puhui tuhmia ja lapset ajettiin ulos tai kammariin koska hän puhui ihan mahdottomia. Sitten oli yksi "ilolyyli" joka kuulemma antoi kaikille. En tiedä liikkuiko raha. Tästä naisesta ei ollut vaaraa kenellekään.

Kylissä oli kylän vanhin henkiö, jonka tehtävä oli valvoa kylän moraalia. Kinkereillä pappi kysyi häneltä oliko ketään nuhdeltava huonosta elämästä? Se oli kiusallista, varsinkin, jos joku tiukkapipo oli valittanut kirkkoherralle ja asia piti tutkia. Yleensä valittamista ei ollut, ja huono elämäkin oli veteen piirretty viiva.

Kristillisyys oli hyvin fyysistä ja maanläheistä. Ihmisiä autettiin hädässä ja yhteihenki oli olemassa. Oli elonkorjuutalkoita ja perunan nostoa. Noissa talkoissa syötiin yhdessä ja juhlittiinkin joskus.

Nyt ei yhteisöllisyyttä ole, ei ole kylääkään, ainoastaan kesäasukkaita, joista jotkut viipyvät pitkälle syksyyn ilmoista riippuen.

Autoista sentään moikkaillaan.

Sunday, August 25, 2013

Rosvorantueen tarinoita XI


Alina mennä vippasi pitkin keväistä hankea naapuriin. Talo ja maat oli myyty ja oli lähdettävä Lieksaan asumaan. Hänen hevosensa Vappu oli myyty naapuriin työhevoseksi. Hän tiesi että Vappu saisi arvoisensa olemisen, ei häntä se kaihertanut. Kaiherruksen syy oli rakkaus ja kiintymys hevoseen. Hän meni ja haukkui ostajan ja oli hyvin onneton. Lopuksi hän esitti toivomuksen että Vapun länget oli tuotava hänen haudalleen, kun hän kuolisi. En tiedä toteutettiinko toive.

Alina oli ollut koko elämänsä köyhä ja vähäosainen. Hän oli tullut Käkisalmesta piiaksi Penttisen kartanoon eli hoviin, kuten Alina oli tottunut sanomaan. Alina tapasi Eetun. Eetu narrasi heti kättelyssä olevansa niin isosta talosta että seitsemästä ikkunasta päivä paistoi yhtä aikaa.

Alina nokkelana sanoi että: Isosta talosta...mutta eihän sinulla ole edes paidassa nappeja. He menivät naimisiin ja ensimmäinen asumus oli hatara ja alkeellinen mökki hallasuon laitamilla. Toinen talo oli mäen kumpareella ja päivä paistoi ainakin kahdesta ikkunasta sisälle.

Evakkoreissu oli raskas, vanhin poika Olavi katosi junamatkalla Vieremälle, eikä häntä koskaan löydetty. Olavi oli erikoinen, ehkä hän kärsi jostain syndroomasta. Matkalla joku hädänalainen paskansi Alinan eväsmaito peilariin ja lapset saivat armeliaiden paloja nälkäänsä. Nyt on kerrottava että evakkojunat suljettiin ja tuttu lähettäjä sanoi että kukaan ei pääsisi matkan aikana ulos. Junissa ei ollut käymälöitä ja jokainen sai selvitä kykynsä mukaan.

Poliisi kuulusteli kaikkia ja epäili henkirikosta.

Lieksassa Alina eli luultavasti elämänsä keveimmät ja onnellisimmat vuodet.

Thursday, August 22, 2013

Rosvorantueen tarinoita IX


Sota oli ohi. Elämän paluu entiselleen oli mahdotonta, mutta intoa uuden luomiseen oli kyllä. Nuoret menivät naimisiin, puitteet olivat ankeat paperikukkineen ja puukenkineen.

Metsätöitä oli enemmän kuin jaksoivat tehdä. Metsureita asutettiin taloihin ja me lapset ihmettelimme tekojäseniä sänkyjen päällä miesten mentyä saunaan.
Sodasta ei tullut yhtään tervettä henkilöä; ruumis oli ehjä, mieli nyrjähtänyt. Tai päinvastoin, tai molempia. Silloin ei kriisiapua ollut tarjolla muutoin kuin miesten saunoissa ja pappien kanssa ehkä. Suomalainen elämäntapa on karua ja kovaa; kaikesta on selvittävä yksin.

Rosvorantueella oli kesäteatteri. Opettaja Leisti oli itsekin sodan satuttama. Hän kokosi nuorehkoja miehiä teatterikerhoonsa. Aleksis Kiven Seitsämän veljestä sai uusia vivahteita. Isänikin oli mukana kuulemma Timon roolissa. Hän taisi olla ainoa laulutaitoinen porukassa. Joka tapauksessa ryhmä kiersi Pohjois-Karjalassa. Mietin mielessäni ryhmäkuria ja alkoholinkäyttöä. Sodan jälkeen mieliä lääkittiin ja unohdusta haettiin viinan voimalla.

Politiikka tuli näkyväksi seinille ilmestyneistä vaalimainoksista. Kuvassa oli Maunu Pekkala ja Urho Kekkonen ainakin. Suomi alkoi nousta hitaasti mutta varmasti.

Wednesday, August 21, 2013

Rosvorantueen tarinoita VIII


Ennen sotaa venäläisiä tiedustelijoita vaelteli rajakylissä. Myöhemmin nämä desantit ja partiot muuttuivat Stalinin tappo-ryhmiksi heidän piti täyttää Stalinin lukuja; Stalin oli isojen lukujen mies. Kun jokin luku tuli täyteen osa tapettavista jäi tappamatta.

Yksi tädeistäni on kertonut että vihollisen varalta oli suunnitelmia: lapset ja nuoret nukkuivat kesäisin ylisillä, josta oli pakotie läheiseen metsään. Oli annettu ohje että jos talosta alkaa kuulua ammuntaa, piti juosta metsään mahdollisimman hiljaa ja nopeasti.

Ukko Antti otti kirveen syliinsä ja uhkasi sankarillisesti puolustaa kirveskädessä jos tarvis vaati. Kirves takavarikoitiin ja moinen sankaruus joutui pannaan. Jonkin aikaa alapihassakin nukuttiin vanhan tallin vintillä. Hanna mummo kertoi että eräänä yönä kolmen vanha Paavo poika oli herännyt ja lähtenyt kävelemään ovelle. Ovelle oli ilmestynyt valkoinen hahmo joka oli seisonut oven edessä. Paavo oli sanonut että kokkelityttö ei päästänyt ulos.
Oliko ulkona vihollisia? Mene ja tiedä.

Myöhemmin kesällä koko kylän väki oli paossa saaressa, josta heidät evakuoitiin Vieremälle.

Sodan aikana Ritosaaressa oli sotaanväsyneiden metsäveljien korsuja. Yksi isäni sedistä oli myös siellä ja kävi salaa saunomassa kotonaan. Siellä oli Lutin Tasavallan Härkösiä. Ihmettelin itsekseni miten tämän tasavallan ruokahuolto toimi. Myöhemmin he olivat käpykaartilaisten vankileirillä jossakin. Heidät armahdettiin valvontakomitean toimesta.

Sodista palasivat toisenlaiset miehet kuin sinne olivat lähteneet.

Sunday, August 18, 2013

Rosvorantueen tarinoita VII


Ukko-Antti oli kuollut. Hän makasi keskikammarissa, yläpihan vanhassa rakennuksessa, valmiina arkkuun laitettavaksi. Yläpihan Maija vei meidät katsomaan kuollutta isoukkia. Olin kaiketikin neljän vanha. Muistan ainoastaan tunnelman ja kuolleen ja että lumi tuoksui ulkona. Oli kevättalvi. Tuohon aikaan vielä kuolemat ja syntymät olivat osa ihmisten luonnollista elämää. Suru oli yhteisöllistä ja hautajaisvieraita oli paljon, koska suvut olivat suuria ja pitivät yhteyttä eri tavalla kuin nykyään. Kyläläiset olivat tervetulleita säätyyn ja varallisuuteen katsomatta. Ruokatarjoilun piti olla runsasta ja riittävää.

Muistan että kesken hautajaisten säikähdin jotakin ja Anja kiikutti minut alapihaan rauhoittumaan. Muistan lumipyryn ja sen että itkin ihan paniikissa.

Kun isäntä kuolee, seuraa säällisen ajan kuluttua perinnönjako. Perinnönjaot ovat melkein aina epämiellyttäviä tilaisuuksia koska ihmisten alkuvoimaisuus pyrkii esille ja saa aikaan ongelmia. Itse pelkäsin kauan korotettuja ääniä ja riitelyä.



Saturday, August 17, 2013

Rosvorantueen tarinoita VI


Täytyy sanoa että muinoin ihmiset elivät järvestä. Kalaa tuli ja pyynti oli kohtuullista, myöhempien aikojen muikkukadosta tai kuhan istutksista ei vielä tiedetty. Isän äidin äiti Beata eli Pietta oli kova kalastamaan. Joutoajat hän istui veneessä ongella; aikaa ei tuhlattu joutenoloon, vaan aina piti keksiä hyödyllistä tekemistä.

Hän piti järjestystä pirtissä ja isäni mukaan kaikki oli tiptop ja siistiä. Suuressa tuvassa oli aina sunnuntain tuntu; pitkät räsymatot olivat hapsuja myöten suorassa. Hän piti myös tyttöjen kunniaa silmällä: vahti nukkuma-aittoja kesäisin, eikä päästänyt tansseihin Lutin "härkien" kanssa samalla veneellä. Lutin miehet olivat komeita, juoppoja ja vain yksi asia mielessä Pietta oli sanavalmis ja tyttäret aivan yhtä virtuoosimaisia, joten sanansäilä lensi kyllä.

Kuivalaisten suku oli muutenkin sanankäyttäjinä tunnettuja. Parkinsonintauti ja epilepsia kuuluivat suvun rasituksiin. Piettakin vanhemmiten vispasi käsillään ja tutisi rajusti. Siihen aikaan kaikki meni jotenkin vanhuuden heikkouden tiliin. Muistikuvani Pietasta jäävät 1950-luvun alkupuolelle. Hän sairasti silloin jo kuolintautiaan ja puhui outoja, näkyjä näki. Pietta-mummon hautajaisia en muista mutta hautakivestä voi päätellä jotakin. Hän oli syntynyt 1874, Mateli Kuivalatar kuoli jo ennen hänen syntymäänsä, joten mummon tarinat heidän kohtaamisestaan on kyllä tarua. Pietan jälkeläiset löytyvät nykyään Ruotsista, Helsingistä ja Tampereen seudulta ja tietenkin Ilomantsista. Kesäisin osa heistä vaeltaa Koitereen rannoille mökkeihinsä.

Joka kesä Johannan päivänä istuimme Hanna-mummo ja minä kahvipöydän päässä ja joimme väen kanssa kermakahvia ja söimme, en muista oliko kakkua vai mustikkapiirakkaa. Olin neljän vanha ja naapurin Aliina, joka oli jokapäiväinen vieras, oli mukana kahvipöydässä. Hän väitti että olin aivan Pietta-mummon näköinen. Minä suutuin ja aloin osoittaa mieltäni aina kun Alina saapui kylään. Olin loukkaantunut koska peilistä näin ettei minulla ollut ryppyjä, enkä tutissut. Musti koira alkoi pissiä Alinan helmoille ja Alina hutki Mustia kepillä. Silloin en vielä tajunnut Alinan elämän tragediaa ja kurjuuden koko kirjoa.

Thursday, August 15, 2013

Rosvorantueen tarinoita V


Kylässämme oli omasta takaa muutamia erikoisia henkilöitä, joista riitti kyllä juttuja. Erikoisin oli varmasti "ystävämme Ranssi". Me lapset menimme piiloon kun näimme Ranssin saapuvan metsänrajasta mäen alta tietä klenkaten. Tirkistelimme hänen liikkeitään salaa. Ranssi oli suutari ja hänellä oli lesti ja hän uitti purossa nahkoja ja teki kenkiä. Hän kuulemma teki myös päihteitä ja väittämän mukaan juotti juopoille nahkojen liotusvettä. Hän valehteli ja kujeili ja ilveili. Usein myös narrasi ihmisiä. Naiset olivat varuillaan Ranssin ilmestyttyä paikalle. Ranssilla oli pitkät luisevat sormet ja hänen kouraisunsa kankussa oli kamalaa kuulemma.

Ranssin oikea nimi oli Frans Partanen. Hän oli erään emännän kanssa jatkuvassa "sotatilassa". Kerran olimme saaressa, en muista mitä varten, Ranssi kaiversi puukolla koivunkylkeen Hitlerin kuvan ja laittoi kyseisen emännän nimen alle. Ehkä olimme nuottaa vetämässä.

Myöhemmin Ranssilla oli suutarinliike Uimaharjussa. Hän kuoli parakkinsa mukana tulipalossa joskus 1960-luvun taitteessa.

Toisella tavalla erikoinen oli Eetu Tahvanainen. Hän lähetti joskus 1930-luvulla käsikirjoituksen suureen kustantamoon Helsinkiin. Käsikirjoituksen nimi oli Koitere karun Karjalan keskellä. Isäni kertoi että Eetu oli kutsuttu Helsinkiin kustantamoon: maksettu matkat ja yösija ja tarjottu ruokaakin. Kaksi kustantamon herraa oli ollut ihmeissään miten niin alkeellisista oloista oleva henkilö on pystynyt moiseen suoritukseen. Ei siitä kirjaa tullut, mutta ikimuistoinen retki kuitenkin. Eetulla oli myös muita taiteellisia taipumuksia kuten kuvantekemisen kyky.

Eetu eli rankan elämän metsätöissä, elättäen vaimonsa ja viisi lastaan. Vanhin lapsista katosi evakkomatkalla; hän oli hieman "höperö" ja luultavasti eksyi väkijoukossa väärään paikkaan, tai putosi junasta. Eetun vaimo Aliina oli kotoisin Käkisalmesta ja hän ansaitsee kyllä oman tarinansa. Heidän kolme tytärtään olivat kovin kauniita.

Eetu asui, muistaakseni, metsätyömiesten kodissa kuolemaansa asti.

Wednesday, August 14, 2013

Rosvorantueen tarinoita IV


Tämä on edesmenneen isäni kertomaa lapsuudestaa ja siitä miten he menivät vanhemman veljensä Martin kanssa ostamaan hevosta Tahvo Walliukselta. Heillä oli kolikoita taskussa ja he olivat nähneet miten isännät hevoskauppoja tekivät.

Tahvo oli leikkisä mies ja alkoi hieroa kauppoja. Tahvolla oli postitorvi ja rivolli. Hän jakoi postia kävellen kymmeniä kilometrejä kerralla. Luulen että postia jaettiin enintään kerran viikossa tuolloin. Tahvon vaimo oli totinen ja hyvä ihminen, hän taki lopun hevoskaupoista ja oli sitä mieltä että poikien olisi mentävä kotiin kasvamaan. Isäni vei Annin autiolle haudalle keväällä kukan, niin kauan kuin pystyi. Nykyään Annin haudalla on kyllä sukulaistensa tuomia kukkia.

Omat muistoni kyseiseen mökkiin liittyvät pyhäkouluun ja kyläkauppaan, joita molempia hoiti Tahvon miniä Elvi.
Kerran löysin uimakaoulasta tullessani tieltä 50 penniä. Ostin koko rahalla tikkareita kavereilleni ja itselleni. Elvi alkoi rähjätä että olisin ollut lähellä Jumalaa jos olisin tuonut rahan suoraan hänelle olematta ahne ja ostamatta tikkareita. Sanoin että ite out opettanna että Jumala siunovvaa antajjoo ja palkitsee hänet runsaasti taivaassa. Sitäpaitsi pahasilimä on nähnyt sinut makkuulta tutkimassa muurahaissii saniaismetässä papin kansa.

Olen oivaltanut miten eroottissävytteistä oli kylissä vierailevien pappien ja kulkumiesten vierailut. Lapset näkivät kaikenlaisia asioita mutta emme tietenkään tajunneet mitä oikeasti tapahtui. Niin kuin se yksikin rouva joka muhinoi autiotalossa vieraan miehen kanssa. Olin 7-vuotta ja ällistynyt kun mies sanoi että Tyttöä on säikyteltävä niin se ei puhu... Minua ei kiinnostanut pätkääkään heidän touhunsa, ennen kuin mies alkoi uhkailla. Aloin ajatella että jotain luvatonta tässä nyt on, ja jopa vaarallistakin.


Sunday, August 11, 2013

Rosvorantueen tarinoita III


Mari-emäntä oli rivakka ja vilkas ihminen. Tulistuikin nopeasti. Kerran tuli tinuri taloon. Tinurit kiersivät taloissa tinaamassa kupariastioita ja erityisesti kahvipannuja. Tämä tinuri paljastui Marin mielestä huijariksi. Mari otti pannun ja tarkasteli sitä. Tinuri säntäsi ulos karkuun kun Mari heitti häntä pannulla. Mari huusi perään että tämä ei ollut tinuri, vaan huijari. Vanha sukulainen tiesi kertoa että tinuri oli kussut eteisen juomavesikorvoon ja Mari oli haistanut asian ja antoi äkkilähdön ja porttikiellon.

Kiertäjiä oli toki muitakin. Aiemmin 1900-luvun alkupuolella, tsaarinvallan aikaan, kiersivät laukkuryssät ihmeellisten tavaroidensa kanssa. Kaikki "Shemeikat" eivät olleet hurmureita, hauskoja kylläkin. Nyt on sanottava että Hämäläisen suvun miehet yleensä olivat hyvin järkeviä ja lyhytsanaisia. Eivät liikoja lemmestä luritelleet, kuten suomalaiset miehet eivät yleensäkään luritelleet. Mari-emäntä lämmitti saunan, mutta ei sentään mennyt kylvettäjäksi. Ukko-Antti rupesi murjottamaan ja piiat juoruamaan aikansakuluksi. "Shemeikoista" oli hyötyä tiedonvälituksessä.

Tsaarin aikaan jokaisen mökin ja talon seinällä piti olla tsaarin kuva. Oli vuosi 1906. Isäni isä oli tuolloin kuusi vuotias ja toimeliaana lapsena hän oli huomannut tsaarin kuvan pudonneen lattialle. Hän otti vasaran ja naulasi kuvan seinälle, niin että naula sojotti tsaarin kulmakarvojen välissä. Paikalle saapunut laukkuryssä rupesi uhkailemaan että hän kantelee tsaarille ja tuollaiset kapinallisen alut tapetaan. Mari-emäntä suuttui ja sanoi että: Onko tsaarilta tapettavat lopussa kun viattomia lapsia pitää uhkailla. Tämä laukkuryssä ei saanut saunan lämpöä, eikä hyvää kohtelua.




Saturday, August 10, 2013

Rosvorantueen tarinoita II


Elettiin 1930-luvun alkua. Mari emäntä kasasi illansuussa koriinsa naapuriin viemisiä. Nälkä ei ollut kovinkaan outo vieras joissakin mökeissä, joissa oli lapsia ja lisää tulossa. Kapalokangasta syntyvälle, ja muita synnytyksessä tarvittavia välineitä. Ja ennen kaikkea ruokaa ensihätään. Ukko-Antti mutisi : Tuas se on nyyttinsä kanssa nuapurriin mänössa Tähän Marilla oli aina sama vastaus: Kaikki on kelevanna. Mittään ei ole tarvinna takasin tuuva.

Isompien ja vähän varakkaanpien talojen kristilliseen velvollisuuteen kuului auttaa huonompiosaisia. Tämä arjen totuus oli kirjoitettu ihmisten mieliin. Ilman tätä ei olisi selvitty huonoina aikoina.

Oli maaliskuun ilta. Pakkanen oli taas kiristymässä, värnä vinkui hormesissa ja ennusti kiireistä yötä. Sauna lämpisi ja vesi oli kuumaa. Uuden elämän vastaan ottamisessa oli aina jotakin pyhää. Kaikesta kurjuudesta huolimatta.

Tuesday, August 6, 2013

Rosvorantueen tarinoita I


Metsäherra ukko Santanen oli tullut tulokseen että Koitereen pohjoisrannalla olevissa pienissä kylissä tapahtui puiden salakaatoa. Kantojen päälle oli laitettu sammalta. Hän ei saanut syyllisiä kiinni, vaan alkoi noitua ja siinä tohinassa syntyi käsite Rosvorantue.

Esimerkiksi sukuni esi-isä oli tullut Vinkaraan "Kutsetin" maille vaihtokaupan yhteydessä 1900-luvun alussa.

Kylissä elettiin hyvin pitkälle omavaraistaloudessa. Kylät olivat pieniä ja asuttiin monen sukupolven yhteistalouksissa. Vanhat rakennukset olivat sekoitus karjaista ja savolaista talonpoikaistyyliä. Liikkuminen oli kesäisin veneiden varassa, talvella liikuttiin hevosilla.

Kaupoissa ja kirkoissa käytiin harvoin. Papit tulivat joskus jalkaisin salojen halki tai hiihtäen. Kinkerit olivat pakkotapahtuma ja ihmisten lukutaitoa testattiin. Kaikkien elävien henkilöiden oli oltava paikalla.

Ensimmäiseksi Hämäläiset asuivat Kauvonniemellä, josta Antti Hämäläinen siirtyi Vinkaraan. Hän oli mennyt naimisiin Maria Nissisen kanssa, jonka sisko taas oli Lutin Tiina. Näistä vahvoista naisista vähän myöhemmin.

Ruotinniemessä oli mummoni kotitalo. Myöhemmin siinä talossa toimi kansakoulu, jota minäkin kävin kolme luokkaa. Isomummo Beata eli Pietta on oman tarinansa arvoinen.

Nämä tarinat ovat muistin varaisia ja suullista perintöä. Joku toinen muistaisi varmasti enemmän ja toisin.