Boheemikuntoinen asunto tarjolla

Kävin netissä katsastamassa myytäviä asuntoja. Huomioni kiintyi työhuoneemme lähituntumassa olevaan ja arvoasuntoalueeseen osittain rajoittuvassa puutalossa oleva, noin sadan neliön kaksikerroksinen asunto. Boheemikuntoinen koti idearikkaalle ihmiselle, jolla on vain rajaton mielikuvitus mahdollisuuksien asunnossa. Menen lähipäivinä tutustumaan sillä haluan nähdä Boheemin asunnon.

Boheemikuntoinen asunto? Onko sen omistajat boheemeja jotka ovat tehneet kodistaan boheemin, vai onko asunto itse päättänyt olla boheemi. Katselin nettikuvia ja ihastuin. Nettikuvat vääristävät todellisuuden, sanoo tuttu asunnonvälittäjä. Parasta mennä paikanpäälle töllistelemään. Täytyy katsoa että jalassa on ehjät sukat sillä asuntoja ei katsella kengät jalassa. Minusta olisi kätevämpää laittaa kenkien päälle muovipussit ja hipsutella vinttiin ja kellariin jos sellainen sattuisi olemaan. (Tässä vinkki jollekin kauppiaalle.)

Kerran olin katsomassa Portsassa asuntoa yhdessä virolaisen ystävättäreni kanssa. Välittäjä käski meidät ulos heti kun ystävättäreni avasi suunsa. Hän oli varma että liikuimme muilla kuin asuntoasioilla. Se oli sitä aikaa kun virolaisia naisia mustamaalattiin aiheettomasti ja joskus aiheestakin. Aika aikaa kutakin.

Runoviikon kuoppajaiset Turussa

Runotapahtuma ravintolassa on aina riskaapeli juttu. Hunter´s Inn oli ihan siedettävä, ainakin lähes loppuun. Jossakin vaiheessa pelmahti paikalle työporukka joka kysyi että: Pitääkö noita kuunnella? Ehkä he olivat väärässä paikassa, väärään aikaan. Kuten alla marraskuussa pihallamme kukkiva kukka:



Pauliina Haasjoki luki seesteisiä ja kuulaita runojaan viimeisimmästä kokoelmastaan Pääskynen ja lepakko.

Marja Isopahkala oli varmaankin valinnut paikkaan ja lauantai-iltaan sopivia runoja. Roiseja mutta kuitenkin syvällisiä. Joskus mietin onko Isopahkala tyylinsä vanki. Ehkä.
Muistan aina hänen yhteydessään runon Antakaa minulle pala pohjanmaata. Siinä on jotakin oleellista.

Tapani Kinnunen karjahteli taas mummorunonsa ja muutaman muunkin. Ville Hytönen luki runojaan ja puhui jotakin runoistaan ja väitti olevansa synkkä. Minua rupesi naurattamaan. Esa Hirvonen juonsi ja luki muutaman runonsa ja osoitti uutta tulemista runoilijana. Hän on kehittynyt.

Juha Kulmalan runot ovat ajankohtaisia pääministerirunoja. Sitten oli venäläinen rouva joka halusi aina silloin tällöin osallistua runoiluun. Englantilainen runoilija Andrew Willoughby´n esitys oli shamaaninen. Sitten sokerina pohjalla Helsingistä saapui Kerberoksen päätoimittaja Timo Hännikäinen ja lauloi lopuksi amerikkalaisen sisällis-sotalaulun. Siihen olikin hyvä päättää runoviikko. Tapaamisiin vuoden päästä uusissa merkeissä. Kukkaset kukkivat, mutta lehtiä kuolee.



Valokuvaajan pokkarikamera unohtui keittiön pöydälle, josta syystä kuvatarjonta on niukkaa.

Ei enää sanaakaan...

En halua kuulla enää yhtään uutista sikainfluenssasta. Jokin mättää pahasti tämän tietoyhteiskunnan toimissa. En kuulu riskiryhmään. Ymmärrän hyvin niitä jotka kuuluvat riskiryhmään. Mitähän meille kerrotaan sikainfluenssasta sen mentyä? Se onkin asia joka minua kiinnostaa.

Runoviikon torstai, Marie

Dramatisointi Arne Nevanlinnan romaanista Marie
Kertoja ja Marie Riitta Vasenkari
Guillaume, tri Holmberg,
Gabriel ja Edouard Mikko Ylinen
Ohjaus ja dramatisointi Marja-Leena Kuronen

Esityspaikka Rotunda, Taiteiden talo, Turun Kaupunginkirjasto

Pelkistetyst lavasteet ja nappiin osunut musiikki ja näpsäkkä dramatisointi tekivät Marien esityksestä nautittavan. Mariella on taatusti ollut vastakohtien elämät Ranskassa ja Suomessa. Ja hyvin todennäköisesti hän on ollut ulkopuolinen ja vieras. Marien elämän miehet takasivat turvallisuuden, mutta jotakin tuntui kuitenkin puuttuvan. Riitta Vasenkari oli omillaan Marien roolissa. Mikko Ylisen sarkasmi pääsi oikeuksiinsa rooleissa. En ihmettele yhtään että Gabriel- veli vietteli Marien niin nopeasti jos aviomies oli noin kuivakas. Lopuksi oli yksinäisyys, kuten niin monella vanhuksella on.

Seuraava esitys on ensi sunnuntaina klo 18.oo ortodoksisella seurakuntasalilla. Suosittelen.

"Ei hän mikään arvoton vanhus ole,
vaan arvokas vanha ihminen, ei
mikään rouva M, vaan Marie Elise
Myhrborgh, syntyään Celine, nimekästä
strasbourgilaista juristisukua"
(Marie,s,17)

Vuorten yli ei ole suoria teitä.

Votka on vahvaa, mutta liha mureaa(venäläinen sananlasku)

Votka voi olla vahvaa. Liha voi olla myös sitkeää ja jopa karvasta. Pietari pysyy paikallaan.Aika liukuu sen läpi. Vuorten yli ei ole suoria teitä. On vain elettävä tämä aika. Tämä elämä tässä. Nyt.

Minne runokonkarit kadonneet?

Keskiviikon aamupäivänä, kun odotan lumihiutaleita, ajatuksiini tulivat ne turkulaiset runoilijat jotka ovat näkymättömiä. Ajattelen Harri Nordellia, jonka runot ovat laadullisia ja hyviä. Missä ovat Turkka Suominen tai Jorma Eronen. Ihmettelen kirjakaupassa erinäisiä valittuja runoja. Pitääkö runoilijan olla "kovasyrjä" tai omata verkosto jonka avulla päästä julkaistavaksi.

Sitten ovat nämä "Jarkko Laine syndroomasta kärsivät kaunailijat." En usko että Jarkko itse hyötyy moisesta tuon´ilmaisissa. Minusta hän oli hyvä runoilija ja kirjailija ja tavatessamme heittelimme lauseita. Todistelin hänelle että hänen elämänsä laatu paranee jos hän lakkaa olemasta kirjailijaliiton virkamies, sillä hän ei totisesti ollut byrokraatti.
En julistaudu ystäväksi koska se olisi banaalia.

Sitten on Markus Jääskeläinen joka matkusti kauas. Niin monet ovat muuttanet pois Turusta.

Runoviikon tiistai

Akateenisen kirjakaupan nurkkaus jossa runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen puhui runoistaan ja myös luki niitä.

Runoviikon teema on Runo & aika. Aika on minusta kiitollinen teema sinänsä.

Vilja-Tuulia Huotarisen kolmannen runokirjan nimi on Iloisen lehmän runot. (WSOY 2009)

Minusta tuli iloinen jo varhain,
niistä tulee joilla on vain vähän toivoa.
En TIETENKÄÄN itkenyt öisin,
nukuin navetassa poski lehmän vatsaa vasten.
Kaipuu on ihmiselle lohduksi annettu.
Tuuditin uneen koko navetan ja se katosi,
joskus rakastin niin että katosin itse.


Liikutuin Iloisen lehmän runoista. Liikutuin ja jäin sanattomaksi, aivan kuin jostain sukupolvien takaa olisi tullut kaikuja.

Jos lehmät päästää ulos maanantaina
ne menevät metsään, painuvat pitkälle
pyrkivät putouksiin, kallionkoloon ja alas jyrkänteeltä.
Kuolleet palaavat pihatietä pitkin:
Rebekka, Isolde, Rosamunda.
Allison, Eulalia ja Eufrosyne.
Ne eivät tule kummituksina vaan vanhoina ystävinä.
Ketä, ne siivettömät, täällä suojelevat?
Laihaa likkaa, laihaa likkaa.




Turun kauppatorin ylle oli noussut täysikuu.