Luonnonvoimat pihatöissä

Viikolla myrskysi ja satoi.

Pihamme vanha lehmus menetti muutaman järeän oksansa. Kaatui naapurin puolelle ja sitten tuli moottorisahamies ja sahasi oksat lopullisesti irti rungosta. Jotakin hyvääkin oli sillä pihamme tuli valoisammaksi ja ikään kuin ilmavammaksi. Luonnonvoimat ovat ihmeelliset! Elämä jatkuu.

Rehabilitoitu Hannes Manuscriptin johdossa

Hurraa! Satakuntalainen kirjoittajayhdistys Manuscript-63 on puhallettu henkiin. Heti rupesin nostalgiseksi ja muistin taidemuseon Taimin Kahvilan, josta sai ällistyttävän halvalla keittoa ja kahvia. Kahvila soti kaikkia kapitalismin lakeja vastaan. "Manut" tekivät nykyisen museonjohtajan Esko Nummeliinin siipien suojissa erinäisiä kirjallisia tapahtumia. Kirjailija Torsti Lehtinen piti esseen kirjoittamisen seminaarin ja muitakin kirjallisia iltoja oli. Kirjailijaliitto risteili Ulvilasta Poriin Kokemäenjokea pitkin. Arvo Salo kävi puolustamassa kirjastoja.

Oli Reposaaren Kiviset äänet ja Sulo A. Savon vieraanvarainen kulttuurikoti. Pori on aina ollut minusta tavallisten ihmisten kaupunki ja nöyrä sellainen. Sitten oli Muusa kustantamo. Hannes Tiira, sokea näkijä, pastori ja älykäs lintumies. Hän oli myös demareiden kaupungin valtuutettuna ja toimi kulttuurilautakunnan puheenjohtajana. Hänen suutaan ei saatu tukittua, mutta syrjään hänet kyllä laitettiin, tai hän kyllästyi itse. Edellisellä tarkoitan poliittista toimintaa, "Manuissa" hän oli mukana minkä ehti. Minä ja Hannes pystyimme olemaan sovussa samassa huoneessa noin kymmenen minuuttia, sillä molemmat olimme ja olemme edelleenkin nopeita replikoijia.

Aika jolloin olimme "Manuissa" oli dynaamista aikaa. Oli kaverihenkeä jollaista en ole Turussa tavannut. Oli Kimmo Koivisto, Kristiina Suutari, Laura Seppi, Olavi Peltonen Sirpa Lundgren ja organisointikykyinen Juhani Tikkanen, joka oli oikeasti turkulainen ja monta runokirjaa kirjoittanut. Oli myös joukko poikkitaiteellisia henkilöitä, jotka toimivat mukana. Oli myös Olli-Pekka Uusitalo ja Pekka Ruissalo, runoilija ja Analfabeter-bändin kantava voima. Porissa oli tuolloin monia pieniä teatteriryhmiä. Tuli porttikieltoja kirjastoon, mutta jotkut taas kantoivat ruusuja sinne. Kokoomuksen naiset touhusivat kovasti porukkaa ruotuun. Satakunnan Kansa oli muistaakseni hyvin oikeistolainen lehti. Voi olla että kirjoittaja-yhdistysten historiikeistä unohdetaan mieluusti tiettyjä ajanjaksoja ja henkilöitä. Ehkä se on sitä kuuluisaa profiilinkohotusta. Kaupunginjohtaja Martti Sinisalmella oli muistaakseni kauniit silmät ja vino hymy. Porin ortodoksisessa kirkossa en ole enää käynyt aikoihin. He ovat ystävällisiä ja kunnon kristittyjä. "Manulainen" Simo Ojanen on nykyään ortodoksi ja kirjoittaa Analogiin. Monia armorikkaita vuosia heille.

Huomasin eräästä tiedotteesta että Hannes on "Manujen" uusi puheenjohtaja. Kaikkea hyvää jatkossakin "Manuille" ja Hannes Tiiralle myös.

Verso vanhassa petäjikössä

Kesäpaikkamme rajanaapuri on vakaavarainen. Olen viimeiset kolmekymmentä vuotta ihaillut harmaansävyistä hongikkoa, jota ei ole harvennettu, eikä tehty muutakaan. Jos äkkiä metsälle tehtäisiin jotain radikaalia, luultavasti se aiheuttaisi sydämentykytyksiä. Kuvan verso sai aikaan ajatuksia vanhoista arvoista joita nuori vesa uhkaa. Jos nyt otetaan vertauskuvallisesti kirkkokuntamme, niin metsänhoidollisesti olisi hyvä tehdä metsäänparannustöitä. Ei kuitenkaan pidä päästää tehometsäparturia asialle, sillä se turmelee maastoa ja, jos maasto on turmeltu, ei pohjalle kasva uutta pitkään aikaan.

Suolla ei näy lakkaa, marjaa

Suolla ei kannata ehdoin tahdoin mennä tarpomaan, ellei harrasta suojuoksua, sillä lakkoja ei ole. Alkukesän lupaavat kukat kuivuivat tai karisivat tai paleltuivat. Harmi, sillä rakastan aivan erityisesti suossa tarpomista helteellä paarmojen näykkiessä ja mäkäräisten tunkeutuessa nenään, korviin ja silmiin. Lisäksi liian monet suot on ojitettu aikoinaan hulluina vuosina, joten kävely on vaikeaa.

Lisäksi ihan oikea kerhuvaara on olemassa. Karhuemo on eläin johon en halua törmätä edes kuivalla maalla. Käärmeet hökelehtivät tänä kesänä vilkkaasti, sillä myyriä on paljon. Heinikossa on oltava kumisaappaat jalassa. En hyppää pöydälle hiirien tai hämähäkkien takia, mutta rotta on minulle kauhistus. Saan primitiivisen kohtauksen pelkästä rotan näkemisestä. Tunnen rotan hajun epämiellyttävissä tilanteissa. Käärmeitä en kammoa, sillä ne syövät rottia.

Mustikoista ei vielä tiedä sillä ne eivät näyttäydy vielä. Haluaisin sirpin tai viikatteen. Jos olisi kukkaketo, sitä pitäisi hoitaa viikatteella niittäen.

Jos olisi ylimääräistä rahaa, matkustaisin Aunuksen ja Vienan karjalaiskyliin opintomatkalla.

Mustavalkoisia ajatuksia

Missä viipyy Autonominen kulttuurikeskus kaupungissamme? Mikä siinä pelottaa päättäjiä ja porvarisieluisia kaupunkilaisia niin kovasti. Luin tuossa nuorten julistusta vapaaksi kulttuurikeskukseksi. Minusta siinä on järkeä enemmän kuin poliittisissa julkilausumissa yleensä on. Minusta eläkeläiset voisivat ruveta kimppaan näiden nuorten kanssa. Ajatelkaa mikä voimavara se olisi.


Kirjaston ja kulttuuripalvelujen saaminen kaikille ilman korkeaa kynnystä olisi suorastaan vallankumouksellista.

Kaupungissamme on runsaasti tyhjillään olevia rakennuksia. Graffitien tekijöiden metsästyksen sijaan voitaisiin keskittyä rakennusten hyödylliseen käyttöön kulttuurikeskuksen muodossa. Olen aina ihmetellyt miksi täällä saa oikein luvalla rakentaa rumia rakennuksia, mutta ei saa maalata graffiteja.

Saatteeksi mustavalkoisia kukkia luonnossamme.

Sinisiä kukkia, sinisiä ajatuksia

Sinisiä ajatuksia kukkii.
Lonttisissa kukkii sinisiä kellokukkia. Kuvassa oikealla. Pidän erityisesti sinisistä kukista. Sininen ei ole mielivärini, paitsi kesäisin. Laitan siniset ikkunaverhot ikkunoihin ja kävelen sinisissä sandaaleissa. Sinisiä kukkia ei luonnossa ole niin paljon kuin keltaisia ja punaisia. Violetti takiainen on huikea kukka.

Naapurin kukkapenkissä kasvaa sinisiä ruiskukkia. Ruiskukalle on nykyään sälytetty poliittisia merkityksiä. Sääli, sillä kukka on kauneimpia luonnonkukkiamme,tosin luonnossa ei ole enää juurikaan ruispeltoja, saati ruiskukkia. Luonnonkukat ovat muutenkin maanviljelyskulttuurin muututtua katoava luonnonvara. Luonnonkukkia ei pitäisi riipiä luonnossa kävellessä, paitsi niitä joita on paljon kuten, horsmat ja leinikit.

Aika kitsaasti lähistöltä löytyi sinisiä kukkia. Ajatuksia olisi. Päällimmäinen sininen ajatus olisi olla jossakin vaaramaisemassa. Katsella järvelle ja juoda kahvia ja jättää tukan kampaamatta. Ainoana vaatteena halaatti. Sellainen olisi kätevä kesävaate joka tilanteessa. Savottakämppä siintelee silmissäni petäjäisessä maisemassa.

Heinäkuu, kukkaisa kuu

Heinäkuussa ihmiset ovat iloisia kukkien ja tuoksujen moninaisuudesta. Yksi suosikeistani on ohdake. Se ei vielä kukkinut. Muutama muu kukkanen kukki ja niistä kuvia täällä.
Päivänkakkarat kukkivat porukalla.




Vasemmalla ylhäällä voikukkanen on ylimmäisenä linssiluteena. Alempana mehiläinen ahkeroi toisen kukinnon kimpussa. Oikealla ylhäällä on kukkasen trötö, olkoot toistaiseksi nimeltään "Trötökukkanen".