Saturday, November 27, 2010

Vanhanajan markkinoilla



Kävelyllä Vanhalla Suurtorilla, vanhanajan joulumarkkinoilla, jonglöörit temppilivat, tontut hyppelivät ja tuuli kuljetti lunta. Kirjakahvilassa vegaanitorttua kahvilla. Ihmisillä iloiset ilmeet ja haudutettu joulupuuro tuoksui jouluaatolle.





Maistoin palsternakkakakkua. Oli ihan syötävää. Jossakin laulettiin joululauluja. Aurajoki kimmelsi jäisenä iltapäivän kajossa.

Jokirannan polku oli luminen ja kiiltäväksi tallattu. Tuomiokirkon edessä oli perinteinen joulukuusi paikallaan. Kynttilät puuttuivat, vain tähti loisti latvassa, kuten kuuuluukin. Luterilaisilla alkaa adventin aika.



Taivaanrannan kajo ennustaa kiristyvää pakkasta. Nyt voisi tehdä jäädytettyjä lyhtyjä pihalle. Ilta muuttui siniseksi. Keraaminen rujo enkeli odottaa eteisessä paloöljyä, palaakseen jouluajan pimeydessä. Oravat kisailevat pihapuissa. Kaakeliuunissa palaa tuli. On paaston aika ja minä syön avocadoa sitruunapippurilla suoraan kuoresta. Miesväki mässäilee paistin ja laatikoitten kanssa.

Meillä jää aina piparit paistamatta sillä "taikinahiiriä" on runsaasti liikkeellä
Itsekin syön taikinaa mieluummin kuin pipareita.


Tuulen hyinen hipaisu...


Talvi yllätti taas, kuten jokaisena vuotena tulemalla liian aikaisin ja liian voimakkaasti. Tuulen hyinen hipaisu ei jättänyt mitään epäilystä alkavasta kohmeisesta ajasta. Kevääseen on vielä aikaa.

Poliittinen tietoisuuteni heräsi taas kuvan sanoman myötä. Katainen kansa syö kateisen leipää jatkossakin mikäli kansa niin haluaa. Minä en halua.

Ortodoksisessa kirkolliskokouksessa, Valamossa, piispat kummastelivat edustajien tietoisuutta omasta roolistaan. Ketään ei tiettävästi kannettu ulos, eikä kukaan kahlinnut itseään tuoliinsa.

Talvi siis jatkuu tivakkana. Tuuli piiskaa uusia ajatuksia.



Rakennuksen katollakin tuuli pyörii miten haluaa. Kuva Bulevardilta Helsingistä.

Monday, November 22, 2010

"Pahaa sutta ken pelkäisi..."


Ei ainakaan Pohjois-Karjalassa, Enossa, asuva iäkäs emäntä, hän nimittäin karkotti suden pihaltaan pilliin puhaltaen ja rappuharjaa heiluttaen. Susi ei vahingoittunut fyysisesti, psyykestä ei liene tietoa. Tapahtuman jälkeen susi löntysteli naapurin kompostille tutkailemaan, josko sieltä löytyisi suupaloja.

Maakunnissa mummot eivät ole uusavuttomia missään suhteessa.

Sunday, November 21, 2010

Asioiden suhteet vai suhteettomuus...


Lunta, valkoista lunta. Huoneessa soi paaston ajan musiikki, ajalta jolloin paasto oli vielä paasto kaikissa kirkkokunnissamme. Vanhan ajan Joulumarkkinat Turun Vanhalla Suurtorilla alkavat ensi lauantaina. Iän karttuessa joulu saa uusia merkityksiä. Materia väistyy ja tilalle tulee tunnelmasta nauttiminen ja herkistyminen henkisille asioille.

Joulumarkkinoille voi osallistua aistimus mielessä, katselemalla ja kuuntelemalla ja nauttimalla. En enää hamua edes villalankoja, sillä olen herkistynyt villanpölylle siinä määrin että kutomiset voi unohtaa. Täytyy keksiä jotain muuta tilalle.

Tulin hyvälle mielelle siksi että vietnamilaiset Buddha-temppelin rakentajat saivat Turun kaupungilta 10.000 euroa. Kuten muistamme temppeli yritettiin tuhopolttaa alkusyksystä. Jos vertaa summaa jenkeistä ostettujen peltisten puistonpenkkien hintaan, paljastuu arvojen suhde, tai suhteettomuus kaupungissamme. (Tarkennetun hinta-arvion perusteella Turusta lähti USAhan vain 100.000 USD veronmaksajien yhteistä rahaa.)



Olen herkistynyt myös instituutioille. Ilmeisesti niillekin pitää etsiä korvikkeita.

http://www.adressit.com/kaskenkatu15 Tässä linkki Kaskenkatu 15. adressiin. Vanhojen talojen puolustaminen kuuluu kansallishyveisiin. Jotkut ovat siitä kuitenkin eri mieltä.

Saturday, November 20, 2010

"Hän paljain jaloin käy Jumalan puutarhaan..."


Katsoin eilen Derrickin, saksalainen rikossarjan 1980-luvulta. Sarja on kiinnostava asenteiden ja tapojenkin tarkastelussa. Sarjan nuori, puhdassydäminen kappalainen oli avannut ympäri vuorokautisen palvelupuhelimen itsemurhaa suunnitteleville. Minusta hän muistutti Dostojevskin Idiotin ruhtinas Myskiniä. Hän ei ollut menettänyt uskoaan ihmisen hyvyyteen. Derrick lausui että Elämme murhaajien ja ryövärien keskellä.

Kappalaisesta ei ollut tärkeää saada murhaaja kiinni, vaan pelastaa hänen sielunsa. Tuomitsemisen hän olisi jättänyt Jumalalle. Ruhtines Myskin ja kappalainen eivät oikein hyvin sovi rationaaliseen, länsimaiseen ajatteluumme. Heille kävisi huonosti pelkästään hyvyytensä tähden.

Vanha kirkkoherra ja esimies oli ihmeissään kappalaisen uskosta ja halusta pelastaa toivonsa menettäneitä ihmisiä. Hän sanoi: Hän paljain jaloin käy Jumalan puutarhaan...

Allaoleva kuva ei liity TV-sarjaan. Tähän aikaan kylläkin, muuten.

Thursday, November 18, 2010

Pelottavat vaipat elämän illassa...

Sattumoisin kuulin Kirsi Virtasen ohjelman kiusaamisesta. Miksi tosiaan kiusattu lähtee koulusta ja työpaikasta, ei kiusaaja tai kiusaajat? Suoraan sanoen en usko että kiusaamista otetaan kovinkaan vakavasti puheista huolimatta.

Muistan sanonnan " vanhan naisen kusi" Jostain syystä sanoja on yleensä nuorehko nainen. Sporttinen, ulkonäöstään orjallisesti huolehtiva ja itseään täynnä oleva. Törmäsin nimittäin eräässä hoitavassa ja sivistävässä laitoksessa kiusaamiseen. Nuorehko nainen oli saanut jostain syystä pissavian ja meni ajattelemattomuuttaan puhumaan asiasta naisten kesken. Hän oli jonossa laserleikkaukseen asian tiimoilta. No, naisten kesken alkoi nenän pitelyä ja merkitseviä ilmeitä kun henkilö kohdattiin. (Tässä vaiheessa voi todeta että akateeminen koulutus ei ole sama kuin sivistys, joka tarkoittaa muuta kuin oppiarvoja.) Kun nainen oli jo toisessa työssä tapasivat vanhat työkaverit muistuttaa häntä viesteillä ja puheluilla asian tiimoilta.

Voi olla että nainen saa loppuikänsä kuulle noita "vanhan naisen kusi" vihjailuja. Minä taas haluaisin nähdä nämä kiusaajanaiset vaipoissa kroonikko-osastolla. Sieltä ne tulevat vaipat ja vanhan naisen kusen hajut teillekin vastaan ikuista nuoruutta ja kuolemattomuutta tavoitellessanne.

Miksiköhän juuri vanhan naisen pissa on pelottavampaa kuin muiden? Veikkaan syyksi kuolemanpelkoa.


Mitä me tästä opimme? Työkaverit eivät ole kavereita,eikä heille pidä kertoa itsestään kuin tarpeelliset tiedot, jos niitäkään.

Wednesday, November 17, 2010

"Minun kuolleeni ovat runsaslukuisia ja puheliaita"

Eräässä Fred Wanderin kirjeestä vaimolleen Maxielle: "Jotkut ihmiset ovat lukeneet minun Seitsemännen kaivoni ja kirjoittavat minulle ihastuneita kirjeitä. Toiset eivät löydä avainta koskaan. Niin kuin venäläisessä ruletissa - kuusi yhtä vastaan, ettei luoti osu sinuun.

Luen parhaillaan Fred Wanderin kirjaa Seitsemäs kaivo Holokausti-romaania. Löysin sen kirjaston poistomyyntihyllystä. Teksti tempaa mukaansa. Kertoja kertoo ilman vihaa, tarkasti havainnoiden keskitysleirin arkea: kuoleman läsnäoloa, kärsimystä, nälkää ja toivottomuutta. Kauhua, kun muisti ja muistot alkavat sumentua ja ajatus siitä mitä on enää jäjellä jos minuus häviää. Näin kirjoittaa vain kirjailija, joka on kokenut holokaustin henkilökohtaisesti.

Siis kuusi yhtä vastaan: avain tähän teokseen on kertoja, joka ei koskaan kadota ihmettelevää katsettaan, jonka kanssa jokainen ihminen aloittaa elämänsä. Tosin hän esittää saman kysymyksen, jonka jokainen natsidiktatuuria käsittelevä kirja esittää: Kysymyksen hyvästä ja pahasta. Hän esittää sen suoraan ja hän esittää sen kätketysti...

Lainaukset ovat Ruth Klugerin loppusanoista kirjan lopussa.

Seitsemäs kaivo julkaistiin ensimmäisen kerran DDR:ssä vuonna 1971. Vuonna 2005 romaani julkaistiin uudelleen Itävallassa.

Kirjan on suomentanut Raija Nylander. Like 2009

Tuesday, November 16, 2010

Isku tajuntaan

Älä, Mitro, sure turhaan, pitäähän joukkoon hullujakin mahtua, kun teitä on niin monta!

Tämä iski tajuntaani kun luin isä Mitron 2009 ilmestynyttä kirjaa Isä Mitron ajatuksia elämästä, työstä ja uskosta.

Kysymys oli hänen lahjakkaan veljensä sairaudesta. Viisas sukulainen sanoi nuo lohdullisen viisaat sanat.

Suosittelen kirjaa kirkkokuntaan katsomatta kaikille.

Saturday, November 13, 2010

"Muistin hullu pulpahdus..."



Perjantain Runoseminaari Turun pääkirjastossa oli sekoitus tieteellistä plätinää ja ja maanläheistä pohdintaa, ja esimerkkejä siitä mitä me yleensä muistamme, haluamme muistaa ja muistamme, vaikka emme haluaisi muistaa ja sitten yritämme muistaa mutta ilman hullua pulpahdusta emme muista.


Otsikko oli Miten runo muistaa? Satu Manninen käsitteli kollektiivista muistia ja yhteiskunnallisten tapahtumien käsittelyä runoudessa. Tätä muistin osaa on käsitelty paljon historiassa. Nyt saatiin sitten runokin mukaan.

Kristian Blomberg kysi: Sensuroivatko moderniset tyyli-ihanteet kirjallista muistamistamme.

Sirkka Knuuttila: Friedrike Mayröcker - ruumiillisen muistin taiturimainen veteraani. Suosikkini ja malliesimerkki luennoitsijasta joka voi olla luennoitsijana verevä ja hauska, olematta löperö.

Friederike Mayröcker on Itävaltalainen runoilija, syntynyt 20. Joulukuuta vuonna 1924 Wienissä. Friederiken esityksessä Sirkka Knuuttila vilautti kuvia Friederiken työhuoneesta. (Hetken luulin että kuvissa oli mieheni työhuone.) Mayröcken runoja on hänen kootuissan noin tuhat; suomeksi niistä ei ole runsaammin näkynyt. Sirkka Knuuttila on niitä suomentanut parisataa kpl. Mayröcker on hänkin, kuten niin moni muukin kirjailija mainittu vuosittain Nobel-ehdokkaana.


Sitten päästiinkin maanläheiseen aineistoon: Muistisairas runo. Mitä sitten jos runo ei muista? Timo Harju Ja Miikka Laihinen puhuivat: Mitä me ylipäätään tiedämme muistisairaiden ihmisten muistista. Todennäköisesti dementikkoja ei saisi jättää yksin ja unohtaa. Muisti aktivoituu jotenkin toisen ihmisen seurassa. Dementikon hautajaisissa käy yleensä niin että omaisilta unohtuvat vainajan viimeiset vuodet. Puhutaan ja muistellaan sitä aikaa kun hän oli normaali muistaja. Dementikoille tapahtuu usein "muistin hullu pulpahdus". Asiat tulevat kiteytyneinä ulos.

Minusta tuntuu että muisti sinänsä on epäluotettava ja noudattaa omia lakejaan. En väitä että muisti valehtelee, aika vain todennäköisesti värittää muiston.

Ja aika ajoin on parasta että ei muista, mitään. Seminaari jätti muistilokeroihin pohdittavaa; joskus on parempi jättää vastaus vastaamatta heti ja vastata vasta viiden nukutun yön jälkeen. (Vapaasti Mayröckeriä lainatakseni.)



Kuvat suurenevat jos klikkaat niitä hiirulaisella. Samalla hiiren kohdistuksella tulee näkyville myös kuvien nimet.

Friederike Mayröcker Wikipediassa:

http://en.wikipedia.org/wiki/Friederike_Mayr%C3%B6cker

Friday, November 12, 2010

Runosirkusta ja asemalle jääviä junia

Mietin aamulla ensimmäiseksi että miten junan veturi voi olla junan väärässä päässä. Junan lähtö Turusta Helsinkiin myöhästyi kuulemma kaksikymmentä minuuttia edellä mainitusta syystä. Saman illan klo 18.00 juna jäi asemalle koska "konnari" puuttui. Jos kuulemani on totta, niin VR ei nauti luottamustani enää. Turussa tyritään jatkuvasti. Tampereella moinen ei olisi mitenkään mahdollista.



Eilisessä runosirkuksessa keilat, veitset ja pallot lensivät. Susilapsen tarina on niin moniulotteinen että suosittelen esitystä erityisesti opettajille ja sosiaalikeskuksen tädeille. Heillä luulisi olevan arki hallussa.

Joku tietenkin voisi kyseenalaistaa sirkuksen ja runon yhteen sopivuuden. Edellä mainitussa trilogiassa se toimi hyvin. Tietenkin runon voi, ja pitääkin, lukea paperista. Runosirkusta on kuulemma luvassa jatkossakin. Runisirkuksen toteuttajina olivat Runoilijat Tuija Valipakka ja Jussi Sutinen sekä Turun Taideakatemian toisen vuosikurssin opiskelijat.

Alla valaistu hunajakenno Kirkkopuistossa hehkuu omaa sisäistä valoa leppeään iltahämärään:

Thursday, November 11, 2010

On se niin aneemista ja köyhää nykyään...


Aamulla katselin ulos ikkunasta. Lumiukko oli nuljahtanut maahan ja sulanut, melkein lätäköksi jäätynyt.

Runoviikko alkaa olla lopuillaan. Eilen illalla olimme katsomassa ja kuulemassa sirkusrunotrilogian toista osaa Vanhan Suurtorin kellarissa. Ympäristö oli inspiroiva, mutta aivan liian matala kaikille sirkustempuille. Yleisöä oli niin paljon että ovi jouduttiin sulkemaan. Tuija Välipakka aloitti runoesityksen; hyvät runot jos mahdollista paranivat toiseen kertaan kuultuina. Turun Taideakatemian sirkuslaiset ylittivät matalan kellarin mahdollisuudet. Ja kattoholvit pysyivät paikoillaan.

Jussi Sutisen runot melkein hukkuivat sirkuslaisten välkkyvien veitsien ja pallojen alle. Runoilijasta kuva alla. Sirkuslaisista kameraan ei tarttunut kuvaa; keilat, pallot ja kiiltävät lentoveitset eivät pysyneet paikoillaan kuvauksen ajan. Hektistä.



Tänään näemme trilogian viimeisen osan rotundassa. Siellä keilat saavat lentää korkealle.

Huomenna on Pääkirjaston studiossa Runoseminaari. Ennen muinoin runoseminaareissa oli verevyyttä ja hohtoa. Nykyään kaikkien täytyy käyttäytyä koko ajan ja tukan pitää olla hyvin, joten ei saada aikaan kuin konsensusta. Aina ei sitäkään. Toista se oli 1960-luvulla kun Pentti Saarikoski ampui pyssyllä kattoon Turun Runoseminaarissa. Itse en ollut paikalla mutta olen kuullut versioita ja jopa teatteriesityksenkin jossain kirjallisessa "salakapakassa". On se niin aneemista ja köyhää nykyään.

Wednesday, November 10, 2010

Talven ensimmäinen lumiukko



Terhakkana lumiukko pitää sadetta. Saa nähdä sulaako lumiukon olomuoto vedeksi ennen iltaa. Lumi ja tuore nurmi eivät kuulu yhteen, mutta nyt ne vaan näyttävät kuuluvan talvisen loskaiseen maisemaan. Puolen vuoden kuluttua on taas kevät.

Tuesday, November 9, 2010

Sydämenkääntötemppu Rotundassa


Tänään iltapäivällä oli todella mielenkiintoinen ja viehko runoviikon tapahtuma Rotundassa. Tuija Välipakka esitti runojaan ja Turun Taideakatemian sirkuksen toisen vuosikurssin oppilaat tulkitsivat niitä tavallaan. Yleisössä oli nuoria, ja sitten meitä vanhempiakin. Tämä oli trilogian ensimmäinen osa. Toinen osa esitetään Raatihuoneen kellarissa huomenna klo 19.00 Osan nimi on Paholaisen pyörä.

Kolmas osa esitetään torstaina Rotundassa klo 15.00. Osan nimi on Kun susilapsi eksyy kirjastoon.

Tykkäsin tästä ja on ihan pakko katsoa kaikki muutkin osat.

Sirkusvuosikurssilaisten viuhuvista keiloista ei saanut kunnon kuvaa, koska ne eivät pysyneet ilmassa paikoillaan kuvattavina .-) Ohessa pari kaunista kuvaa runoilija Tuija Välipakasta, ja yksi ikkunamaisema. Talven ensimmäinen lumimyräkkä saapui Turkuun!



Tuija Välipakka, Klovnin pelko - kokoelma Kiiltomadossa:
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+runous&rid=2049

Gummerus-kustantamo kertoo nettisivuillaan kokoelmasta mm:
"Klovnin pelko haastaa havaitsemaan ympärillämme vallitsevan surrealismin: miten järjestyksen alla lymyää sekasorto ja millaisessa sirkuksessa elämme. Ilmestymisen ja katoamisen, salaamisen ja paljastamisen vuoropuhelut aaltoilevat runonsäkeissä. Klovnerian sanaton huumori ja komiikka puhkeavat esiin ällistyttävinä ja säteilevinä paradokseina, jotka pysäyttävät."

Monday, November 8, 2010

Korvarunoja


Turun Seudun Omaishoitokeskus. Vanha Hämeentie 105 Muistojeni Runo - Runollinen iltapäivä oli lämminhenkinen tapahtuma. Vanhusten runoista oli koottu runoesitys ja nämä runot ilmestyvät joulun tienoilla kirjanakin. Kahvihetki oli vilkasta rupattelua. Tiloihin oli myös ripustettu tauluja myytäviksi. Oikealla Silja Linkisen Lehmät - teos.

Sanataiteen opettajat Timo Harju ja Veera Vähämaa ovat tehneet töitä vanhusten sanataiteen ohjaajina ja koonneet runot kansiin. Timo Harjun mukaan runot ovat mitä suurimmassa määrin Korvarunoja.

Liitekuvien kohteilta en muistanut kysellä julkaisulupia.

Sunday, November 7, 2010

Päivän aatos...

Määrääkö joku Kulttuuri-Mooses kuka runoilija saa esiintyä Turun runoviikolla? Määrääkö joku mikä on oikea runo? Jostain syystä samat tyypit esiintyvät, olivat sitten runoilijoita tai ei. Koskenniemen elähtänyt henki elää edelleenkin.

Ja mikä on Turun runoseminaari? Kirjallisuustieteen ja opiskelijoiden foorumiko.

Helmenä joukossa sentään Sirkka Turkka.

Saturday, November 6, 2010

Auringon viisto säde kohtaa hämärän

Venäläinen toimittaja Oleg Kashin pahoinpideltiin koomakuntoon kotiovellaan Moskovassa.
On vainajien muistelupäivä. Valon ja pimeyden kohtaamisen hetki. Sytytän kynttilän koomassa olevalle toimittajalle.



Radiossa keskustelevat valosta ja pimeydestä. Miesääni puhuu että mitä enemmän rakkautta, sen enemmän rajoja. Minä ajattelen lapsia jotka laitetaan piirtämään mielivärillään omenaa. Suurin osa lapsista piirtää ensin rajat ja värittää huolellisesti rajatun alueen. Sitten on lapsia jotka aloittavat keskeltä ja piirtävät omenan ilman rajoja. Heidän omenansa kasvaa rajattomasti.

Auringon viisto säde kohtaa hämärtyvän pyhäinpäivän.



Ortodoksisella hautausmaalla oli hiljaista. Nikean metropoliitan hauta oli tyylikäs ja kynttilöitäkin paloi. Etsin erään unohdetun seurakuntalaisen hautaa mutta en löytänyt, tai sitten muistin väärin haudan sijainnin. Kappelin oven yläpuolella oleva kultainen ikkunaristi on edelleenkin korjaamatta.

Vanhan puun juuret tarraavat maasta voimaa.

Thursday, November 4, 2010

Nikkarijugendia ja empiretalo III


Utuinen myöhäissyksyn päivä. Katselen lähes autiota taloa ja ajattelen että ensimmäinen konsti talon säilymiseksi olisi ehjä katto. Rännit pudonneet, tai repsottavat ja alimman kerroksen ikkunoissa, talon pihanpuolella laudat. Kuitenkin talon korjaaminen ei olisi isokaan operaatio. Kävin tyhjässä rappukäytävässä ja alasvarisseiden maalausten kauneuden saattoi vieläkin aistia. Kupittaan saven punaruskeat laatat kestävät kauan, uhmaavat aikaa ja välinpitämättömyyttä. Käytävässä pienoiskakluuni, ennen aikaan käytävät lämmitettiin puulla.

Vanha empiretalo kadun varressa elää kaiketikin taiteilija-artisaanien työhuoneenä ja materiaalivarastona. Joku aika sitten toisesta päädystä mentiin "kappeliin." Hengellisyys ja materia saman katon alla. Lähes maaseutumainen rauha liikkui pihan yllä ja Perttalan hautaustoimisto muistutti ihmisen katoavuudesta ja ajan rajallisuudesta. Pihalla on punainen leikkimökki, rakennus "E".



Ihmiset kuolevat ajallaan, talot elävät kauemmin, mikäli järki voittaa ahneuden.

Aina kun vanha rakennus kuolee tulee tunne että osa ihmistäkin unohtuu hyödyttömänä pois.

Kuvassa vasemmalla Kaskenkatu 15 isännöitsijän rappuun on ovi raollaan. Rappukivi on tasainen ja sileä.

Elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski on todennut: Aikamme surullisimpia piirteitä on kaiken sen totaalinen tuhoutuminen ihmisen tajunnassa, mikä liittyy tietoiseen kauneudentajuun. Nykyajan massakulttuurin, kulutuksen tarpeisiin suunniteltu korvikesivistys, rampauttaa sieluja tukkimalla ihmisen tien hänen olemassaolonsa peruskysymyksiin, itsensä tiedostamiseen henkisenä olentona...

Kaskenkatu 15 takapihan ulkorakennuksen katolla viihtyy orava. Kts kuva alla.



Osoittaa suurta kauneudentajun puutetta tuhota kauniita taloja ja pihoja. Vanhat rakennukset eivät uusiudu. Uudisrakennukset muistuttavat yhä enemmän avaruusraketteja; ammutaan ihmiset avaruuteen?

Kaskenkadun nikkarijugentalosta enemmän taustaa, katso bloggausta maaliskuu 2009:
http://mataleena.blogspot.com/2009/03/nikkari-jugendia-ja-empiretalo.html


Mitä tekee "kulttuurikaupunki" Turku? Sen kokoomuslainen johtaja on tiettävästi ostanut tuhat amerikkalaista puistonpenkkiä Turkuun. Jos huhu pitää paikkansa on turkulaisilta äänestäjiltä lähtenyt USAn lamankohennukseen yli miljoona US Dollaria. Maksaahan EU Suomi EU tukia Kreikkaankin...

Wednesday, November 3, 2010

Nikkarijugendia ja empiretalo II

Kaskenkatu 15

Tämä on valmistelua tulevaan. Tänään satoi niin rankasti että päätin siirtää kuvauspäivän tuleviin sateettomiin aikoihin. Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut noista Kaskenkadun arvotaloista jotka suomenruotsalainen Turunmaan sairaala osti laajentaakseen sairaalarakennuksiaan ja purkaakseen vanhat nikkarijugendtalon ja kadun varrella olevan 1800-luvun alun empiretalon uusien rakennusten tieltä. Siitä on nyt kaksivuotta. Talot ovat toimintakiellossa. Helsinkiläinen kulttuuriryhmä on valittanut talojen puolesta ja näillä näkymin mitään ei tapahdu ainakaan kolmeen vuoteen.

Kansalaisaktivismi kannattaa aina! Ehkä Turunmaan kannattaisi laajentaa jonnekin missä on väljää, rakentamatonta maata jäljellä.



Kaskenkatu 15 pihatalo hautaustoimiston takana.

Kts bloggausta maaliskuu 2009:
http://mataleena.blogspot.com/2009/03/nikkari-jugendia-ja-empiretalo.html

Monday, November 1, 2010

Marraskuun 1. 2010

Kirjailija, akateemikko Kirsi Kunnas sanoi radiossa että pimeys on turvallista. Marraskuu on aina ollut minusta oudoin kuukausi. Kuoleman kuukausi. Toisaalta on kajastavaa valoa pimeyden keskellä, toisaalta on päiviä jolloin on pidettävä sähkövaloja päällä aamusta lähtien. Minulle ei tuota vaikeuksia pimeässä kävely ilman valoa. Silmä tottuu pimeään hyvin.

Pimeyden kodat tuo valoa ja piristystä pimeään vuodenaikaan kolmen erilaisen kotamaisen teoksen muodossa. Kotiin on vapaa pääsy ja niihin voi poiketa vaikka päivittäin lämmittelemään ja rauhoittumaan. Satunnaisesti niissä voi olla myös pienimuotoista ohjelmaa.

Valmiina on Lönnrotinpuistossa Kokka kota, sen on suunnitellut ja toteuttanut kuvanveistäjä Simo Helenius. Brahenpuistoon pystytetään
Hunajakenno kotaa. Reino Koivula on toteuttanut tämän kodan. Pääkirjaston eteen tulee kolmas kota Terrastella Ruotsalaisen Helena Hildurin välineenä on taiteenvapaus.

Kotien rakentamiseen osallistuu myös Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemian opiskelijat Josefina Kiikka, Jouni Kuru, Eini Sahla ja Eero Nives.

Istuin Kokka kodassa hyvin veistetyillä puupenkeillä ja katselin merenneito veistosta. Nurkassa oli toinen veistos, jota luulin norpaksi, kunnes hahmotin ihmisen kasvot. Siinä olikin syntymä ja lapsen pää kohdusta ulkona.

Enemmän tällaista taidetta ja hiljaisuutta.

Aamulla olin unenhorroksessa kuullut radiouutisista jonkun kulttuurivirkamiehen käninää taidemuseoiden ilmaisista näyttelypäivistä. Hän haluaisi lopettaa ilmaiset päivät. Hänen mukaansa taidemuseoiden katsojaprofiili vääristyy kun kaikenlaiset ihmiset pääsevät ilmaiseksi sisälle. Eikö taide kuulukaan kaikille? Elitismiäkö halutaan yleisönkin olevan. Eriarvoisuus halutaan jopa taidemuseoihin.

Pelottavaa.