Thursday, March 27, 2014

Nyrkit savessa


Taideryhmä muovailee, lämmittelee savea hampaat irvessä. Saven tulee olla tietyn lämpöistä ja notkeaa. Sitten syntyi kuperaa, koveraa ja mielentilaan sopivaa ilmennystä.
Yksi henkilö sai aikaan olemattoman taivaankappaleen.

Ryhmän komein muotoili korkeasti kirkollisen piispanhiipan. Sellainen se oli, katsoi mistä kulmasta hyvänsä. Suomenruotsalainen nainen sai aikaan pelottavan kulkurikissan ja minä puolestaan aran kotihiiren. Sitten sanoin kohtalokkaan lauseen: tuon kissan kanssa en haluaisi joutua riitoihin. Hän kosti minulle katalasti. Hän asuu nykyään Ruotsissa, Järnassa. Hän on kovasti henkistynyt ja eterisoitunut. Kulkurikissasta on tullut hieno persialainen. Itse olen erakko ja henkisyyskin horjuu.

Sanoin seuraavalle: Näyttää vahvasti piispanhiipalta ja hän, tämä komein, otti sen kohteliaisuutena. Hän ei reagoinut sen kummemmin. Loput työt jäivät vähemmälle huomiolle.
Yhden miehen savipallo oli niin kuuma että siinä olisi voinut polttaa näppinsä. Oli varmaankin alkuräjähdys tuloillaan.

Kaikki sanoivat jotakin kakista, paitsi tietysti joukon kriittisin, hän vaikeni.



Tuesday, March 25, 2014

Konevitsa - kvartetti lauloi enkelten lailla Turussa


Turun ort. kirkossa oli Konevitsan kvartetin konsertti 25.3.2014
Ortodoksinen laulu soi nelodisen pehmeästi. Ihmiset tuoleissaan rauhassa kuunnellen. Enkelilaulua. Kuulijoita ei ollut niin paljon kuin edellisellä kerralla mutta melko paljon kuitenkin. Ensimmäinen osa käsitti ortodoksista kirkkolaulua, toinen osio taas venäläistä perinteistä kansanlaulua. Mantsuurian kummut sai muistoja aikaan; isäni lauloi sitä joskus eläessään on hiljaisuus kummuilla tuuli soi
Meni kylmät väreet selkää pitkin. Itkeneet on äidit lukea kuka taitaa kyyneleet
Toivottavasti ei Venäjällä, eikä muuallakaan, äitien tarvitse itkeä poikiaan kumpujen yössä. Eivätkä isät katso kumpujen kätköstä, mullasta maan poikiaan.

Konsertin jälkeen kävelin tuulessa ja pölyssä kotiin. Tee maistui hyvälle ja kaikkinensa oli hyvä olo, niin kuin pitääkin olla tällaisen konsertin jälkeen.

Kuvassa oikealla kanttori Pasi Torhamo.
Seurakuntaa edusti kanttori Pasi Torhamo. Monia armorikkaita vuosia hänellekin kanttorina ja muutenkin.

Monday, March 24, 2014

Kuka tutkisi itkun historiaa


Tapahtui monta vuotta sitten.

Saako hautajaisissa itkeä? Itä-Suomessa saa. Länsi-Suomessa se on huonoa käytöstä ja osoittaa huonoa itsehallintaa. Luterilaiset eivät itke, he haluavat säilyttää kasvonsa. Ihmiset istuivat siellä yleensä tönkkönä patsastellen.

Surumusiikki soi. Omaisten penkissä oli tyhjää. Anoastaan vainajan kumppani istui yksin etupenkissä. Yksi myöhässä tullut sisko yritti kävellä kumppanin luo mutta vanhin sisko sihisi Takapenkkiin siitä! Miksi siellä pitäisi istua kun kerran koko etuosa on tyhjä? Ihmetteli nuorin sisko. Istu meidän muiden kanssa komensi vanhin sisko. Häne pani auktoriteettinsa likoon.

Siunaustilaisuus jatkui melkein säällisesti. Kesken kaiken tuli paikallinen Kassi-Alma takapenkkiläiste luo ja kailotti Miks hyö täällä istuu vaikka sisko on kuollut? Se oli tämä Hille tämän vainajan vaimo. Nuorin siskoista sanoi että kysy Almalta, hän osaa vastata.

Kumppani alkoi itkeä. Nyt ollaan idässä sanoi nuorin sisko, täällä itkeminen on luvallista. Hän sipsutteli kumppanin viereen istumaan. Hänkin itki. Turkulainen anoppinsa paheksui tapausta ja hautajaisia pitkään. Sellainen naisrakastaja-pari ja julkiset hautajaist. Sus siunakkoon, meillä Turussa ei tuollaista siedettäis.

Itkemisen kulttuuri on tutkimisen arvoinen asia. Seikkiksessä yksi työntekijä oli kerran itkenyt viljalti. Työkaverit eivät suinkaan lohduttaneet häntä, vaan soittivat pomolle että itkijä sai kohtauksen. Tätä itkua käytettiin myöhemmin häntä vastaan. Jopa Tampereen Steiner-seminaarissa liikkui huhuja häiriintyneestä itkijästä. Minusta se oli hyvin outoa. Turkulaiset nyt ovat niin outoja.

Saturday, March 22, 2014

Meidän Herramme hyväntuulenlähettiläät keskuudessamme


Kaupan kassajonossa kukaan ei ollut huonolla tuulella eilen. Hyväntuulenlähettiläät olivat kaupoilla. Tarkoitan vammaisten lähiryhmää ja heidän ohjaajiaan. Nämä ihmiset loivat tapansa mukaan iloisen ja positiivisen ilmapiirin ja kaikki oli kivaa. Olen aina käyttänyt kehitysvammaisista ihmisistä sanontaa Meidän Herramme hyväntahdonlähettiläät keskuudessamme Kuulostaa melkein yhtä juhlalliselta kuin Korkeasti Pyhitetty kirkollisissa piireissä, mutta on inhimillisempi näin meidän kesken sanottuna.

Kerran hyvinä kirkollisina aikoinani menimme vammaisten kanssa Helsinkiin ja halusimme mennä tervehtimään Helsingin Metropoliitta Ambrosiusta. Muutamaa tuntia aikaisimmin, matkalla ollessamme, hänen sihteerinsä ilmoitti ettei Ambrosius voi ottaa meitä vastaan koska hänelle tuli muuta tekemistä. Vahinko, sillä hän olisi saanut paljon hyvää energiaa itselleen.

Aurinko oli huikean kirkas ja taivas oli sininen ja täynnä reikiä. Minusta tuntui että hyväsilmä katsoi taivaanreiästä lempeästi. Poika pyörätuolissa kysyi kassa-tädiltä: Osaatkos venäjää yhtään? Kassa-täti nauroi ja sanoi: Osaan paljon asioita, mutta venäjää en osaa. Poika sanoi: Olis syytä osata kohta. Hän oli tehnyt johtopäätöksiä uutisia kuunneltuaan.

Maailmallista politiikkaa ei pääse pakoon kukaan.

Thursday, March 13, 2014

Turun torin ympäriltä puretut vanhat rakennukset takaisin


Luin Turun Sanomien tiedottajan tiedotuksen Toriparkista.
Kuka uskoo enää Toriparkkiin?

Minulla on rakentava ja työllisyyttä lisäävä ehdotus: rakennetaan vanhat puretut talot uudelleen torin ympärille. Viimeisimmän sodan jälkeen Euroopan sivistysvaltiot rakensivat vanhoja rakennuksia uudelleen vanhojen piirustusten pohjalta. Turku on tuhonnut ihan ilman sotaa, rauhan aikana, arvokkaita ja kauniita rakennuksia ja rakentanut tilalle rumaa arkkitehtuuria.

Toriparkin sijaan nostaisimme keskustan profiilia edellä mainitulla tavalla. Rahoitus ei varmaankin olisi ongelma. Euroopassa on löysää rakennusrahaa kyllä ja moni työtön saisi työtä.

Perustakaamme Vanha yliopiston rakennus takaisin-liike!

Wednesday, March 12, 2014

"..Kanteleemme ripustimme pajuihin..."


Tänä aamuna, pyykkien, räsymattojen ja pölyn siivomisen jälkeen etsin Turun ortodoksisen kuoron äänitettä Älä itke minua äitini . Löysin kaikkea muuta ortodoksista musiikkia mutta juuri tuo äänite oli kadonnut. Ja lopulta se nökötti ihan nenäni edessä. Se on yksi niitä ortodoksisisia äänitteistä, joista en luovu.

On Suuren Paaston aika. Jostakin sielun pohjalta kumpuaa kaipaus ja ikävä.

Päästä meidät pahasta. Älä peitä kasvojasi sillä minä olen ahdistuksessa...

Auringon valo on nyt kirkasta ja paljastavaa. Musiikki soi hiljaa. Naapurista kuuluu poran pistävä tirinä; arkea ei voi paeta.

Saturday, March 8, 2014

Jääkö puistosta jäljelle hiiren hipaisu


Ylioppilaskylään mentäessä, Helsinginkadun tuntumassa tököttää maastopukuinen militanttia peltipurkkia muistuttava kerrostalo. Se ei ole kaunis, en tiedä onko se edes toimiva asuintalo. Kts kuvaa alla:

Ylläoleva kuva on vuoden 2013 kesältä kuvattuna Kuuvuorelta päin. Alla sama talo alempaa:





Samanlaista tötteröä (seitsemän kerrosta) esitettiin rakennettavaksi Aurakadun ja Linnankadun kulmaan. Toivottavasti edes siitä luovutaan, sillä uuden suunnitelman mukaan rakennus olisi kaksikerroksinen. Parkkiluola on suunnitteille samaiseen kulmaan. Puistoa jäisi jäljelle Hiiren hipaisu.


Kävelin eilen tuon puiston ohi ja ihmettelin, että mihin se puisto mahtuu mikäli talo rakennetaan? Kadun toisella puolella on vanha barokkityylinen kivitalo. Miten ihmeessä tuo uusi rakannus sointuu miljööseen. Joku lohkaisi että: sitten puretaan uuteen taloon sointumattomat vanhat talot pois




Monday, March 3, 2014

Sitten puu teki ensimmäisen silmunsa

Eräässä luostarissa munkki istutti vuoren laelle kuivuneen puun. Hän pyysi yhtä munkkia kastelemaan joka päivä puun. Munkki lähti jokisena aamuna vesisankot mukanaan ja kasteli puun. Matka kesti niin kauan että hän saapui luostariin takaisin vasta illalla. Tätä jatkui kolme vuotta. Sitten puu teki ensimmäiset silmunsa.

Tarkovskin elokuva Uhri alkaa siten että isoisä ja poika istuttavat japanilaisen puun näköistä kuivaa puuta rannalla. Isoisä kertoo pojalle tarinan munkista ja kuivasta puusta vuoren huipulla. Elokuva loppuu siten että poika makaa puun juurella ja odottaa lehtien puhkeamista. Lopuksi hän sanoo: Alussa oli sana. Isä miksi? Hän puhui ensimmäisen lauseensa. Siihen asti hän oli ollut sanaton.

Ensimmäisen ja viimeisen kohtauksen väliin mahtui kokonainen elämä. Tämäkään elokuva ei ole nopea ja helppo, se on viipyilevä. Hiljaisuus puhuu enemmän kuin sanat. Huoneet ovat yksinkertaisen kauniit ja Marian huoneessa, vanhan kirkon takana, mystisyys ja pysähtynyt aika synnyttävät valon kokemuksen. Iäisyyden koskettava kaipuu on läsnä.

Minusta huumoria ei pidä unohtaa Tarkovskin elokuvia katsellessa. Kyllä sitä sieltä löytyy. Mitä useammin Tarkovskin elokuvia katsoo, sitä vähemmän välittää siitä että pitäisi istua kuin kirkossa. Mieli kyllä puhdistuu kuin olisi ollut ripillä.
Alitajunta tekee loput. Siksi analysoiminen kannattaa jättää tuonnemmaksi, mikäli analyysiä ylipäätään pitää tehdä.