Kuka tutkisi itkun historiaa

Tapahtui monta vuotta sitten.

Saako hautajaisissa itkeä? Itä-Suomessa saa. Länsi-Suomessa se on huonoa käytöstä ja osoittaa huonoa itsehallintaa. Luterilaiset eivät itke, he haluavat säilyttää kasvonsa. Ihmiset istuivat siellä yleensä tönkkönä patsastellen.

Surumusiikki soi. Omaisten penkissä oli tyhjää. Anoastaan vainajan kumppani istui yksin etupenkissä. Yksi myöhässä tullut sisko yritti kävellä kumppanin luo mutta vanhin sisko sihisi Takapenkkiin siitä! Miksi siellä pitäisi istua kun kerran koko etuosa on tyhjä? Ihmetteli nuorin sisko. Istu meidän muiden kanssa komensi vanhin sisko. Häne pani auktoriteettinsa likoon.

Siunaustilaisuus jatkui melkein säällisesti. Kesken kaiken tuli paikallinen Kassi-Alma takapenkkiläiste luo ja kailotti Miks hyö täällä istuu vaikka sisko on kuollut? Se oli tämä Hille tämän vainajan vaimo. Nuorin siskoista sanoi että kysy Almalta, hän osaa vastata.

Kumppani alkoi itkeä. Nyt ollaan idässä sanoi nuorin sisko, täällä itkeminen on luvallista. Hän sipsutteli kumppanin viereen istumaan. Hänkin itki. Turkulainen anoppinsa paheksui tapausta ja hautajaisia pitkään. Sellainen naisrakastaja-pari ja julkiset hautajaist. Sus siunakkoon, meillä Turussa ei tuollaista siedettäis.

Itkemisen kulttuuri on tutkimisen arvoinen asia. Seikkiksessä yksi työntekijä oli kerran itkenyt viljalti. Työkaverit eivät suinkaan lohduttaneet häntä, vaan soittivat pomolle että itkijä sai kohtauksen. Tätä itkua käytettiin myöhemmin häntä vastaan. Jopa Tampereen Steiner-seminaarissa liikkui huhuja häiriintyneestä itkijästä. Minusta se oli hyvin outoa. Turkulaiset nyt ovat niin outoja.