Wednesday, December 31, 2014

Kuu torin yllä


Vuosi vaihtuu. Olkoon se parempi kuin kaikki menneet vuodet yhteensä. Tori on ehjä ja juuri sellainen kuin torit ovat iltaisin: autio ja tyhjä ja hiljainen. Lämmin sää sulattaa torin jäistä pintaa, ja juuri nyt se on hieman vaarallinen käveltävä. Melkein kokonainen kuu loistaa taivaalla.

Kohta alkaa rakettien rätinä ja koirat ja kissat panikoivat. Niin minäkin.





Tuesday, December 30, 2014

Kulttuurista katsottavaa ja luettavaa


Jotkut elokuvat ja kirjat säilyttävät hohtonsa vuosien saatossa. Teema-kanavalla huomenna on parhaimmat Komisario Palmu - elokuvat. Niissä on pohjana Mika Waltarin kirjoittamat dekkarit.

Näyttelijä kaarti on mahtava. Leo Jokelan laulama Silimät tummat niin kuin...on unohtumaton suoritus. Eipä Joel Rinnettäkään kukaan voi ylittää.

Olen lukenut Anita Konkan Unennäkijän muistelmia hartaudella, vaikka se ei hartauskirja olekaan, vaan se on vangitseva ja kuviatuottavaa tekstiä. En pysty ahmimaan tätä tekstiä kuin pieninä paloina, sillä ne antavat niin paljon mietittävää. Huikeeta!

Nyt lähden kaupungille kävelemään. Toivon ettei keli ole muuttunut giljotiiniksi koska mittari näyttää lämpöasteita.



Mitä tämä enteilee katukuvalle tulevaksi?

Sunday, December 28, 2014

Viattomien lasten päivänä

Onnellinen lapsuus lienee harvojen etuoikeutettujen lasten osa maailmassamme. Meillä hyvinvointivaltion asukkailla olisi kaikki edellytykset antaa lapsillemme niin aineellinen kuin henkinenkin onnellisuus. Mutta se ei vain toimi, sillä lapsen edun edelle ajaa aikuisten itsekkäät pyyteet ja joskus jopa suoranainen pahuus. Ihminen on eläin, joka joskus tuhoaa ja tappaa omat lapsensa. Sodissa ja nälänhädissä kuolee lapsia ja muita siviilejä aina.

Lapsikauppa tuhoaa lapsia enenevässä määrin. Toivon ettei lapsibordelleja laillisteta missäänpäin maailmaa koskaan. Halujen ja himojen häilyvä raja on ahneuden samentama bisnes. Uskovaisetkin hyökkäävät homoja vastaan, mutta eivät lähde ristiretkelle lapsikauppaa ja lasten tuhoamista vastaan. Onko lasten hyväksikäyttö niin vanha ja jokapäiväinen tapa, ettei siitä edes Kristittyjen omatunto herää.

Me kyllä jaksamme kantaa huolta naapurin kakaroista ja huonoista vanhemmista, mutta tukea ja välittämistä siihen ei sisälly. Naisten empatia herää merkillisesti vasta sitten kun tapahtuu jotain peruuttamatonta. Tällainen empatia nostaa kummasti omaa itsetuntoa. Tuli vain mieleen Täällä pohjantähden alla kirjan henkilö Leppäsen Aune: hän kylän huono nainen, oli vihdoinkin tullut raskaaksi. Kylän naiset alkoivat empaattisiksi ja kantoivat ruokaa Aunelle. Aune oli palkinnut heidän toiveensa tulemalla raskaaksi. Oliko kyseessä hyvyys, vai oman paremmuuden osoitus?

Muistan eräässä lastenkeskuksessa eräästä ohjaajasta levitettiin jopa juttua, että hän käytti hyväkseen lapsiaan, koska mies oli paljon poissa kotoa. Se oli perätöntä pahuutta saada pois liian totuudellinen työntekijä. Joku roti sentään pitäisi työpaikkakiusaamisellakin olla, vaikka miten haluaisi miellyttää jotakin "johtajaa."



Steiner-kouluissa eivarmaankaan ole näitä ongelmia? Luulisi ainakin että opettajat, vanhemmat ja lapset olisivat kaiken tällaisen yläpuolella.

Lapset perivät maapallon, missä tilassa se mahtaa silloin olla?

Saturday, December 27, 2014

Rujoenkeli laulaa täysin rinnoin Kristuksen syntymän kunniaksi


Joki paukkui äkäisesti kävellessämme jokirannassa. Se vastustaa jääpeitettä, ei muista että vesi liikkuu jään alla. Otin muutaman kuvan mutta joki ei ollut kaikkein kuvattavimmalla tuulella. Mustia kuvia joissa on valon pilkahduksia.

Joulun sekamelska jossa on asioita jotka eivät kuulu joukkoon. Tuolla ylhäällä loistaa Konevitsan kirkko. Tonttu kurkistelee taustalla kuin vahtimestari ikään. Enkelikello kilisee.
Nämä enkelit ovat käsityötä. Ostettu muinoin Joensuun Ortodoksisesta putiikista. Tiettävästi putiikkia ei ole ollut enää aikoihin olemssa. Sieltä on peräisin myös hieno paperinohut lastuenkeli, joka on kuusenkoriste ja aivan hieno.

Olen aina pitänyt enemmän rujoista enkeleistä, niissä on luonnetta enemmän kuin kultahile-enkeleissä. Tämä enkeli on oikeasti öljylamppu. Sydänlankaa on mahdotonta löytää, sillä siinä on omanlaisensa sydänlanka. Tässä alla laulaa kiitosta Jumalalle rujoenkeli täysin rinnoin: Kristus syntyy-Kiittäkää!.

Friday, December 26, 2014

Toinen joulupäivä, kaikkien marttyyrien, hevosten ja hevosmiesten päivä


Tapanin päivä on marttyyri Tefanuksen päivä ja samalla kaikkien marttyyrien muistopäivä. Se on myös hevosten ja hevosmiesten päivä.

Ennen vanhaan perinteisesti ajettiin hevosilla kilpaa Tapanina. En tiedä, järjestetäänkö nykyään Tapani raveja jossakin. Hevonen siinä mielessä kun minä sen ymmärrän, ei taida enää olla olemassakaan. Tarkoitan työhevosia. Hevosia käytettiin myös sodissa. Voi olla, että tämäkin asia on tiedostettu jossakin. Sankari hevonen, veteraanihevonen tai marttyyrihevonen. Mihin aatteeseen hevonen voisi uskoa ja sen puolesta kuolla? Hevonen on toimija joka toimii isäntänsä tahdon mukaan. Hevonen on uskollinen eläin.

Marttyyri Tefanus tapettiin uskonsa vuoksi. Tämän päivän kirkolliset marttyyrit ovat henkisen väkivallan uhreja. Heidät tapetaan hitaasti unohdukseen, syrjäyttämiseen ja kristillissyyden vääristelyyn jonkun edun vuoksi, joka ei aina ole kovinkaan kristillistä.

Jarkko Lainetta ei ainakaan vielä ole kanonisoitu kirjallisissa piireissä, paitsi Turussa. Hänestä ei saa sanoa pahaa sanaa, vaikka hän itse kyllä sanoi mitä halusi. Minulla ei ole pahaa sanottavaa hänestä, mutta eiköhän nyt sentään ihan tavallinen kuolevainen hänkin ollut. Turkulaiset ovat joskus hieman fanaattisia, ainakin joissakin piireissä.


Thursday, December 25, 2014

Joulupäivänä, kun joki puhui jäätyessään

Pikku pakkanen sai joen rutisemääan. Kuuntelimme sen puhetta kävellessämme jokirantakävelyämme näin joulupäivänä, tässä hiljaisessa maaseutukaupungissa. Hiiren jäljet lumessa kuin koruommel entisissä nenäliinoissa, joihin ei kukaan niistänyt. Niillä oli aivan muu tarkoitus, kuten kyynelten sipaiseminen silmäkulmasta tai hien kuivaaminen kauniilta, kalpealta otsalta. Ainakin vanhoissa elokuvissa. Niihin elokuviin ei todellakaan proosallinen paperinenäliina olisi sopinut. Teeman kanava on lähettänyt hienoja elokuvia klo. 10.05 alkaen joka päivä ja edelleen...

Oravia ei ole tänään näkynyt, lienevät omissa joulujuhlissaan.

Olen joka vuosi joulurauhanjulistuksessa ihmetellyt miksi rauhanjulistuksen yhteydessä veisataan vallan sotainen virsi Jumala onpi linnamme.

Pohjois-Karjalassa äitini 89 vuotta ja lapsenlapsi 9 vuotta olivat samalla aaltopituudella joulun suhteen: joulupukkia odotettiin ja tonttuja tirkisteltiin ikkunoiden kulmista aatto-iltana. Olen aina ollut sitä mieltä, että joulu on ennen kaikkea lasten ja vanhusten juhla.






Wednesday, December 24, 2014

Jouluaatto 2014


Jouluaatto. Pikkupakkasta ja kevyttä lunta maassa. Amnestyn kynttilä palaa pihalla muiden kynttilöiden joukossa.

Olin unohtanut kokonaan mainita miten kauniin tekstin Arkkipiispamme Leo luki ekumeenisessa joulurauhanjuhlassa. Hänellä on ihan teatterimiehenkin ääneksi sopiva ääni.
( Tämä ei ole vinoilua.)

Nyt, kun joulu on alkanut ja ihan kohta kävelemme parin kilometrin päähän joulusaunaan, on rauha, toivottavasti, laskeutunut kaikkien sydämiin ja kyynisyyden kylmä viima on kadonnut taivaan tuuliin.

Iloista ja kaunista Joulua!

Tuesday, December 23, 2014

Joulun alla IV


Aaton aatto. Lunta maassa ja pikkupakkasta. Pöllytin räsymatot lumessa aamulla aikaisin. Mies paistaa kinkkua ja se on ylen tärkeä toimitus.

Joulukuusia on kaupunki täynnä. Meille sellaista ei mahdu ja se ei haittaa sillä tärkeintä on asenne. Asennetta oli myös isoisälläni kun hän kävi kuusen taloonsa. Joka joulu toistui sama kuvio: mummo räpätti kuusen hakemisesta hyvissä ajoin ja muistutti asiasta riittävästi. Ukki käytti mahtiaan ja toi aina kuusen viimetipassa. Lasten ja nuorten tehtävä oli koristella kuusi ja ripustelimme koristekarkkeja, koristenauhoja ja tähti, se oli kunniatehtävä muistaakseni Paavolle, isäni pikkuveljelle. Vainajia ovat jo useimmat noista jouluihmisistäni. Äitini elää porskuttaa vieläkin 89 vuotiaana. Lapsuuteni kylän tuvat ovat nykyään muuttuneet kesäasunnoiksi.

Mummo oli joulumme sielu ja ruumis. Hän piti "jouluvehtaamisesta" ja aina joulusaunan jälkeen hän katosi pesemään miestin villasukkia saunaan. Sen aikan tuli jouluakka joka tanssi ja lauloi ja oli hyvinkin hauska. En muista että meillä olisi luettu jouluevankeliumia, tai sitten en vain muista. Yleensä muistan kaikki kauniit ja juhlalliset hetket koska olin hyvin teatraalinen ja ihanteellinen lapsi. Minulla oli idea vähän jokaisesta asiasta.


Monday, December 22, 2014

Joulun alla III


Tänään on talvipäivänseisaus. Vuoden lyhin päivä. Humenna on jo sekuntia pitempi valon aika.

Illan pimentessä sytytän ulkokynttilät ja toivon että lumesta saisi lumilyhdyn.

Seikkiksessä muinoin teimme aamuryhmän kanssa lumilyhtyjä. Iltapäivällä saapuessani paikalle olivat lyhdyt potkittu säpäleiksi. Silloin oli tietyn ikäisillä lapsilla taipumus tuhota kaikkea kaunista.

Pienet lapset tekivät joulukoristeita. Ne olivat lasten tekemiä ja myös näyttivät siltä. Yksi pomo kävi valittamassa ettei sellaista törkyä saa laittaa näytille, No, ohjaajat varmaan keskenään taikoivat kyllin hienoja "näytille". Jotenkin tämä sotii minun oikeustajuani vastaan.

Pitääkö jouluna syödä torttuja vaikka ei niisiä pitäisikään? Pipareita teen tuoksun vuoksi. Joulutunnelma rakentuu paljolti tuoksuista ja muista aistielämyksistä.

Kun olin lapsi, niin koulun kuusijuhlassa saimme jokainen pussin, jossa oli rusinapulla. Sitten oli tapana kirjoitella joulukortti kaikille, jokainen sai riittävästi kortteja koska kaikki lähettivät kaikille. Sitten oli aina joku poika joka kirjoitti että Joulukusella kun piti kirjoittaa että Joulukuusella. Joulukuusella tarkoitti Kuusijuhlaa. Keittäjä valmisti oikeaoppisen joulupuuron kunnanrahoilla. Pikkujoulupuuro oli opettajien kustantama mikä silloin kuulutettiin siltä varalta että joku alkaa valituslaulun kunnanvarojen väärinkäytöstä.

Värikästä oli kyläelämä muinoin. Ukot marisivat turhien asioiden merkityksestä akoille jouluna. Heille riittäisi vallan mainiosti suolakalat, ruisleipä ja joulujuotavat, joita akat taas eivät halunneet jouluna.


Sunday, December 21, 2014

Joulun alla II

Melkein valkea maa. Tyyni sää ja lämpötila nollassa. Tuomaan päivä ja tästä alkaa joulun aika.

Pohjois-Karjalassa taipuvat puiden oksat lumesta ja maassa sitä on kuulemma paljon.
Lapsuuden talvista muistan vanuneet lapaset ja palelevat sormet ja varpaat. Talojen ikkunoissa oli jääkiteitä, jääkukkia ja joskus laitoin sormet ikkunajäähän ja katsoin ulos. Uunit taloissa olivat isot, mutta aamuyöllä vesikorvon vesi jäätyi. Taloissa ei ollut homeongelmaa. Vaatetuskin oli kotikutoisen oloista, laskettiin mäkeä mekko päällä ja villahousut jalassa. Kaikilla oli huopatossut.

Muistin olikitähteä ripustaessani serkkuni Maijan tekemän perunaan upotetun talventöröttäjä joulukoristeen. Otetaan raaka isohko peruna, kääritään se folioon ja sitten pistellään naulalla reikiä sopivasti ja laitetaan talventöröyyäjät reikiin. Minusta se oli kaunis. Voi ripustaa kattoon.

Saturday, December 20, 2014

Joulun alla I

Kuuntelin aamupäivällä radiosta ohjelmaa jossa prof. Veijo Hietala puhui hänelle tärkeistä tapahtumista ja valokuvista. Olen istunut aikoinani hänemkin luennoillaan ja hän on kyllä hyvin läsnäoleva ja jopa tunteikas ihminen. Hänessä on annos nöyryyttä.

Samalla kun kuuntelin, etsin täyteen tungetuista kirjahyllyistämme kadonnutta kameran laturia. Löysin paljon poltettavaa paperia ja vanhoja lehtiä hyllyn takaa. Meillä on kirjoja paljon, ehkä liikaa. Mitä pitäisi tehdä 1960 luvun kotimaiselle proosalle? Laturia en löytänyt ja nyt on tehtävä "joulusiivous" perusteellisemmin.

Veijo Hietala puhui kauniisti Valamosta ja Lintulasta, luostarista ja lapsuudenkodistaan. Enkelit hänen kanssaan.

Minulla ei ole jouluhysteraa. Lahjoja pitää antaa lapsille ja vanhuksille ja Pelastusarmeijalle.


Wednesday, December 17, 2014

Ortodoksit ilman rajoja olisi hyvä tapahtuma...

Konevitsan kirkon pienoismalli loistaa valaistuna kun sisälleen laitetaan kynttilä. Ostin kerran tuon taiteilijan tekemän kirkon pienoismallin itselleni. Silloin kun Konevitsan luostari elvytettiin, oli projektissa mukana paljon pietarilaisia taiteilijoita. Nykyään luostari porskuttaa lähes omillaan, mutta ei torju avustuksia, eikä vapaaehtoistyötä. Konevitsa on Vanhan Valamon vaatimattomampi veli.

Joulun proosallisempi puoli eli kinkku on tarkasti valikoitava. Eräs saksalaisomiteinen kauppa myy ainoastaan suomalaisia kinkkuja kohtuu hintaan. Muuten olen sitä mieltä että joulu menee vähemmälläkin ruoalla. Parempi satsata laatuun kuin määrään. Tämä lausahdus herätti omantuntoni ja kaikki ruokakassijonot ja lapset ilman lahjoja.

Ortodoksinen kirkko voisi tarjota joulupäivällisen varattomille lapsiperheille ja olla esimerkkinä suorasta kristillisestä toiminnasta. En ole koskaan pitänyt ortodoksien nurkkakuntaisesta tavasta ajatella vain omia oikeauskoisia ja paremmin toimeentulevia jäseniään Jouluna. Suhtautumisen pitää olla maailmaasyleilevää ja valikoimatonta.

Joulupukki aaton vigiliassa ei ole hyvä ajatus sillä heille on oma joulujuhlansa Tapanin päivänä. Ortodoksit ilman rajoja jouluna olisi hyvä tapahtuma. En usko että tapahtuu mitään tämänkään asian suhteen sillä asia pitää varmaankin käsitellä ja hyväksyttää kirkolliskokouksessa. Ylipäätään en ole vakuuttunut heidän halustaan auttaa ja lievittää ihmisten hätää. On tervallisempaa juoda teetä "iloisessa seurassa" joka taitaa olla aika sisäänlämpiävä ja harhainen. Teetä on kyllä ihan mukava juoda, ei siinä mitään pahaa ole.





Monday, December 15, 2014

Turun kunnallispolitiikassa loikattiin taas

Kyllä Turun kunnallispolitiikassa osataan. Perussuomalaisten valtuutettu Timo Laihinen joka äänesti Toriparkin puolesta, loikkasi kokoomukseen. Hän menetti kaupungin hallitus paikkansa. Mikael Miikkola nousi PS:n ryhmän johtoon ja sai samalla kaupungin hallituksen paikan. Miikkola äänesti Toriparkkia vastaan.

On täällä ennenkin loikittu. Kummastuttaa vain tämä näkyvä härskiys, vaikka ei se kyllä enää ketään yllätä. Kokoomuksen entinen edustaja Pauli Kossila erotettiin määräajaksi ja hän erosi kokoomuksesta. Hän vastusti Toriparkkia.

Vasemmistoliiton Raimo Huhtasta junaillaan rakennuslautakunnan puheenjohtajaksi, vaikka ei mennyt läpi vaaleissa. Hän kannattaa kaikkea rakentamista ja on ollut muun muassa rakennusliike Hartelan pääluottamusmies. Hän on myötämielinen kokoomuksen ja demarien kunnallispolitiikalle.

Kävelin tänään lenkin Portsan ohi ja keskustaan. Puutaloalueella vallitsi harmonia ja rauha. Toivon sellaisen rauhan jatkuvan edelleen.
Tämä kuva on Tuomiokirkkotorilta eräänä myrskyisenä iltana otettu otos.

Sunday, December 14, 2014

Elämän rupiset realiteeti uhkaavat pinnallisuutta

Joulukortit kirjoitettu. Mies organosoi tämänkin hienosti, ilman paniikkia. Minulta yleensä hukkuvat osoitteet jonnekin, mutta näin sujuu kuin tanssi. Vuosi vuodelta lähetettävät korttipinot pienenevät. Uskollisimmat ihmiset säilyvät, tapahtui mitä tahansa.

Jos ihmisillä ei ole muuta huolta kannettavaksi kuin onko tukka hyvin ja habitus hallinnassa, niin suosittelen matkaa elämän rupisiin realiteetteihin köyhyyden, sorron, riiston ja nälän maailmaan. Siellä kummasti laskeutuu maan päälle pinnallisuuden pilvistä. Anna Pelastusarmeijan joulupataan roposi sinäkin.
Tässä kuvassa pormestari yrittää lepytellä erästä hyvin taiteellista säätyläisnaista huutelemalla raatihuoneen ikkunasta.
Ja tässä säätyläiskaunotar on nokka pystyssä ja nokkaantunut kun jäi huomiotta pormestari taholta aikaisemmin. Hänet nyt olisi kertakaikkiaan pitänyt huomata.

Vanhan Suurtorin viimeinen vanhanajan joulumarkkinapäivä on tänään. Ainoa ostokseni tähän mennessä ovat virolaiset villapitsisormikkaat ja nuorten työpajan kierrätys korvakorut.
Suomi-Viroseuran tilassa ihastelin katajaista puupitsiä; lusikan ja voiveitsen pitsit olivat miniatyyrisen pientä ja taidokasta käsityötä. Minä en ainakaan raaskisi laittaa niitä käyttöesineeksi.

Markkinoilla on myös joulukuusenkoristeiden vaihtokoju. Pakkasukko vierailee vetisessä ja kosteassa säässä tänään.

Thursday, December 11, 2014

Vainotun lahjoittama ikoni tuli Turkuun


Yllä olevan kuvan räpsäisin Tuomiokirkon portailta. Oli märkää ja pimeää, mutta jotain toivon pilkkuja tässä näkyy selvästi; toivoa on.

Olin iltapäivällä Hansatorilla kuuntelemassa Itämeri keskustelua. Keskustelijoina Kari Mäkinen, Pekka Haavisto ja Erja Tikka. Toivon että tulisi myrsky ja roiskauttaisi suolaista vettä Itämereen suurista meristä. Turun Suomalaisen yhteiskoulun merilukion oppilaat osallistuivat paneliin kyselemellä kysymyksiä. He lahjoittivat kaikille kolmelle panelistille ja juontajalle joululahjansa. Nämä lukiolaiset ovat rakentaneet vedenalaisen puiston saaristoon.

Illalla oli ekumeeninen joulujuhla Turun tuomiokirkossa.

Pekka Haavisto toi vanhan, pienen ikonin laitettavaksi Brinkkalan vitriiniin. Hän oli saanut ikonin eräältä venäläiseltä toisinajattelijalta 1980 luvun lopulla. Tämä henkilö oli kuljettanut ikonia mukanaan läpi vankiloiden, mielisairaaloiden ja rangaistusleirien. Hän oli saanut lohtua ikonista vaikeuksissaan. Nyt tuo ikoni on Turussa.

Wednesday, December 10, 2014

Kirkollinen dekkari

Ilmoitus

Ekumeeninen joulurauhanjuhla Turun tuomiokirkossa huomenna torstaina klo. 18.00 Koska juhla taltioidaan ja televisioidaan aattona, olisi oltava paikalla klo 17.40 viimeistään. Pekka Haavisto pitää rauhanpuheen. Tietenkin paikalla ovat arkkipiispat Kari Mäkinen ja Leo, sekä piispa Teemu Sippo ja Pelastusarmeijan edustaja. Tarjolla on korkeatasoista musisointi ja laulantaa.


Katselin yle Areenasta ruotsalaista Maria Lang dekkarielokuvaa. Mietin mikä noissa 1950 luvun dekkareissa ärsyttää niin hirveästi. Olin lapsi 1950 luvulla ja ahdistus tulee sieltä, tietynlainen ajattelun ja tapojen ahtaus ja sovinnaisuus, jopa tekopyhyys. Kaikki on jotenkin liian siistiä ollakseen totta.

Millaisen dekkarin saisi aikaan seurakuntaelämästä? Mehukkaan varmasti. Kerran yksi tuttava suunnitteli sellaista: oli kirkon vuosijuhlat ja väkeä paikalla paremmasta päästä, piispat papit ja luottamusmiehet ja naiset. Kun juhlaliturgia oli korkeimmillaan jotkut salpasivat kirkon ovet ulkopuolelta ja sitten alkoi tulipalo ja kaikki kuolivat. Juoni oli kuin natsisaksan tavasta kostaa valtaamissaan kylissä ajamalla ihmiset kirkkoon ja polttaa kirkkonsa mukana elävältä. Huisin kamalaa. Ehkä hieman liian repäisevä aloitus. Minä aloittaisin hieman lempeämmin.

Tätä täytyy kehitellä.



Monday, December 8, 2014

"Ikonin tila on aika, jonka ikuisuus on täyttänyt"

Sateen pehmittämä rantapolku. Oikeasti olisi ollut kumisaapaskeli, mutta eipä tuo tahtia haitannut. Tallustelimme Pieneen kirjapuotiin ja siellä istui tuttu ukkokööri. Joimme sitten kahvia ja keskustelimme vähän kaikesta. Sitten ostatin Serafim Seppälän Ikonin filosofia kirjan lahjaksi itselleni. Suosittelen joululahjaksi mikäli joku tarvitsee suosituksia. Visuaalisesti kaunis ja sisällöllisesti huikea.

Anita Konkan Unennäkijän muistelmia löytyy myös. Kauppiaan mukaan se on vankkumattomien ja uskollisten ja eriytyneiden lukijoiden suosikki. Suosittelen kaikille, ihan kaikille.

Kotiintulo matkalla poikkesimme kauppatorin glögituvassa.

Ilta pimenee entisestään. Illalla olisi jazzia soittoruokalassa.

Otsikko on lainaus Serafim Seppälän kirjasta.

Sunday, December 7, 2014

Seurakunnan naiset muistuttavat Matti Apusta...

Suurmies, patsaaseen veistetty, kuuntelee ihmisten puhetta, liikenteen kumua ja naakkojen kaakatusta.

Vanhalla Suurtorilla on sirkustemppuja, käryä ja ihania pullapitkoja kuten ennen vanhaan leivottiin kun pullaa ei ollut vielä tuomittua ja rikollista syödä. Ihanaa upottaa pullansiivu kahviin ja mossottaa. Nyt kaikki lastentarhan tädit ja muut kasvattajat paheksukaa. Minä en syö pullaa kuin pikkujoulun aikaan.

Seurakunnan tädit ovat kuin Matti Apunen, noudattavat hyviätapoja mutta ovat hirveitä porvarillisia anarkisteja.(Hah!) He eivät ole ollenkaan hyvätapaisia sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei pidä irvistellä ihmisen seläntakana ja korjata sitten ilmeensä kun asianomainen huomaa.

Elisabet Järnefelt on sanonut jossakin, että hän lakkasi pitämästä jo lapsena eräästä mukavasta tädistä, koska tämä oli kaksinaamainen ja oli ilkeä kun ihminen ei huomannut, mutta sydämellinen kun kohtasi tämän kasvokkain.

Minulla on kyky tunnistaa nämä teeskentelijät.

Kauppatori on edelleenkin entisensä.


Saturday, December 6, 2014

Pyhä Nikolous suojele Operaatio Ruokakassin kassin hakijoita ja muita köyhiä

Kuuntelin Flashmob Finlandian muutaman kerran. Se on komea, asemahallissa Helsingissä, Pekka Haaviston Presidentin vaalikampanjan aikaa äänitettyä esitys.

En jaksanut katsoa linnanjuhlien kättelyä kauempaa kuin että se yksi tuttu suoritti sisääntulon säällisesti, muuten puuduttavaa katsottavaa.

Aikaisemmin päivällä kävin kauppatorilla Operaatio Ruokakassi jonoja katselemassa. Kävijöitä oli kuulemma yli tuhat. Paljon nuoria lapsiperheitä, maahanmuuttaneita ja vanhuksia. Oli siellä akateemisia työttömiäkin jonossa. Mikä perkele tätä maata vaivaa? Minusta tuntuu ettei tilanteen korjaamiseksi edes yritetä enää tehdä mitään. Jos tätä jatkuu vielä kauan niin tapahtuu kauheita ihan varmasti. En ottanut kuvia sillä alkoi tuntua tosi pahalta.

Kävin myös Vanhalla Suurtorilla joulumarkkinoilla. Putiikki Outolinnussa on Ritva Järvisen ikoninäyttely. Tasokkaita ikoneja tarjolla. Näyttely päättyy huomenna.

Tänään on Pyhän Nikolous ihmeidentekijän päivä. Hän on opiskelijoiden, merimiesten ja lasten suojelija. Hän on myös joulun ajan pyhä.

Anna heille anteeksi vaikka he kyllä varmasti tietävät mitä tekevät nämä ministerit ja elinkeinoelämän henkilöt. Ilman vapaaehtoisia täällä ei toimi kohta mikään.


Friday, December 5, 2014

Rautalehtiä piironkien päällä

Joulukuun viides päivä. Harmaata ja lämmintä. Jokirannan puut kuin kuoleman symbolit:riisutut ja liikkumattomat. Huomenna on joulukuun kuudes ja kansa on juhlallista, arvokasta ja vakavaa. Suomalaiset ovat hyvin totista kansaa. Ja taas Kumpujen kätköistä mullasta maan, isät katsovat poikiaan... Äideistä ei puhuta mitään sillä he synnyttivät lapsensa kuolemaan taisteluissa ja sodissa. Rautalehtiä oli runsaasti piironkien päällä.
Torilla jaetaan leipää ja vaatteita tarvitseville. Heitä on vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Kuilu köyhyen ja rikkaiden välillä syvenee juoksuhaudaksi jonka yli ei voi hyppiä. Köyhyydellä ei ole kotimaata eikä paikkaa. Enää ei ruotsinkielisissä kouluissa opeteta että köyhiä on ainoastaan Raja-Karjalassa. Siellä köyhät kylläkin omistavat metsää ja peltoa, useimmat ja siten selviytyvät kriisioloissakin. Köyhyyden käsite ja asenteet ovat muuttuneet, toivottavasti. Toivottavasti myös nationalismi pysyy aisoissa
Tämä kuva on erään päiväkodinikkunasta. Onneksi meillä on vielä päiväkoteja. Paloturvallisuus syistä en sytytä itsenäisyyskynttilää ikkunalle. Puutalossa on kynttilä laitettava lasipurkin pohjalle ja mieluiten ulos.

Tuesday, December 2, 2014

Romeo ja Julia kohtaavat karjalaisissa kylissä


On metsä joka on turvallinen, ja sinne voi mennä piiloon metsänpeittoon, paeta vainolaista, kuka se milloinkin lienee. Siviilit sodan keskellä ovat aina väärässä paikassa ja täysin jonkun armoilla. Muistan hiljaisilla äänillä kerrotut venäläisten kuolemanpartioiden vierailut Suomen puoleisissa kylissä, kun Stalin täytti tilastoja.
Hän oli suurten lukujen mies.

Metsissä liikutaan ja ollaan luonnon armoilla myös Arvi Pertun viimeisimmässä kirjassa Kipu, jossa käydään sotaa heimokansojen puolesta ja vastaan. Olot ovat sekavat Uhtualla, Vienassa ja Aunuksessa. Tämä ei ole kahdenvälistä sotaa; rintamia on monta ja sotilaat menevät tilanteen mukaan. Eletään jokapäiväistä elämää, uskonnolla ei vouhketa koska se on ihmisten elämään kuuluvaa. Kun puhutaan valkoisista ja punaisista on otettava huomioon Suomen käyty sisällisota ja Venäjälle paenneet punaiset. Sitten ovat Venäjän sisällisodan osapuolet, joita on monia. Karjalan paikalliset miehet jotka liittyvät kuka mihinkin ryhmaan. Tällaisessa tilanteessa pitäisi Vienan itsenäistyä Aunuksen liittyä osaksi Suomea.

Arvi Pertun kirjassa ei ole rasismia, eikä myöskään kansallista kouhkantaa;elämä on tässä ja nyt ja on selviydyttävä arjen haasteista. Raja Suomen ja venäjän välillä on määrittämätön, kuten se oli vielä pitkälle 1930 luvulle asti. Muistan yhdenkin sukulaisen käyneen kalastamassa Karjalassa ja minulla on epäilyjä mahdollisista serkuista siellä. Rajan takana käytiin naisissa.

Olen lukenut selostuksia Aunuksen retkistä ja ainakin Paavo Virkkunen halusi luterilaistaa ja länsimaistaa heimoveljet ja siskot. Hän ei ollut ainoa joka ajatteli nostaa alkeelliset heimoveljet ujaaseen suomalaiseen kuosiin. Aivan kuin siirtomaaherra hän haluaa Karjalan parasta ja aikoo tuhota kulttuurin. Hän ei tainnut osallistua Aunuksen sotaan 1918-1922, vaan toisen maailmansodan aikaan, jolloin oli heimoaate taas tapetilla, antoi lausuntoja. Paavo Virkkunen olisi halunnut muiluttaa Suomen ensimmäisen presidentinkin rajan taa. Hän oli valtiopäivämies ja pappi.
Kirjassa on keskushenkilöitä ja päähenkilö, naissotilas Fredrika eli Riikka on outo henkilö, hänen kivustaan varmaan joku "kallonkutistaja" saisi jonkinlaisen taudinkuvan rutistettua. Ajattelin jo ihan alussa että Riikka kuolee tramaattisesti lopussa ja niin hän kyllä tekeekin; palavassa tallissa hevosten ja rakastettunsa kanssa. Vai kuoliko hän todella sitä ei kerrota.

Riikka ja Santeri ovat molemmat kuin Romeo ja Julia jotka on heitetty punaisten ja valkoisten sekaan 1918-1922 Vienan ja Aunuksen korpikyliin. Erotiikka on maanläheistä ja julmankaunista. Karjalainen kulttuuri on ollut hyvin maskuliinista ja naisista on sanonta: remelillä akkaa ja piiskalla hevosta. Naisen osa riippui miehestä, jos hyvin kävi niin oli ihan siedettävää.

Aunuksen ja Vienan sodissa oli kylissä välillä nälkä, sillä kaikki osapuolet syyllistyivät ryöstelyyn. Ihmisiä ammuttiin sattuman varaisesti ja ihan tietoisesti.

Riikka on irrallinen vaeltaja. Hän on asunut Berliinissä ja Pietarissa. Hän on oppinut käyttämään kokaiinia. Hänen kasvoissaan on piiskan iskun aiheuttama arpi. Piiskan heiluttaja oli ollut venäläinen sotilas joka murhasi Riikan enon. Siitä lähtien Riikka on ollut yksin. Hän ruoskii ja häntä ruoskitaan. Toinen nauttii vallan kivusta toinen siksi että ei enää muuten voi seksuaalisuuttaan käsitellä. Kirjassa käydään myös saunassa ja seksi on vahvaa ja maanläheistä. Saunassa ollaan silloinkin kun kylän tietäjä antaa Riikalle Lemmennostatuskylyn. Vanha myyttisyys näyttäytyy tässä kohtaa vahvana. Muistan omasta lapsuudestani miten mummoni joskus lauleli kummallisia lauluja.

Kirjassa on paljon arkipäivän kuvauksia, suunnittelua ja yllättävän vähän sotatilanteita, se on hyvä että näin on.

Jossakin lukemisen vaiheessa ajattelin Riikkaa Suomineitona, mutta sitten lopetin nämä ajatuskiemurat. Sota loppui, Karjala jatkoi elämäänsä Neuvostoliitossa ja nyt Venäjän osana.