Pikku pakkanen sai joen rutisemääan. Kuuntelimme sen puhetta kävellessämme jokirantakävelyämme näin joulupäivänä, tässä hiljaisessa maaseutukaupungissa. Hiiren jäljet lumessa kuin koruommel entisissä nenäliinoissa, joihin ei kukaan niistänyt. Niillä oli aivan muu tarkoitus, kuten kyynelten sipaiseminen silmäkulmasta tai hien kuivaaminen kauniilta, kalpealta otsalta. Ainakin vanhoissa elokuvissa. Niihin elokuviin ei todellakaan proosallinen paperinenäliina olisi sopinut. Teeman kanava on lähettänyt hienoja elokuvia klo. 10.05 alkaen joka päivä ja edelleen...
Oravia ei ole tänään näkynyt, lienevät omissa joulujuhlissaan.
Olen joka vuosi joulurauhanjulistuksessa ihmetellyt miksi rauhanjulistuksen yhteydessä veisataan vallan sotainen virsi Jumala onpi linnamme.
Pohjois-Karjalassa äitini 89 vuotta ja lapsenlapsi 9 vuotta olivat samalla aaltopituudella joulun suhteen: joulupukkia odotettiin ja tonttuja tirkisteltiin ikkunoiden kulmista aatto-iltana. Olen aina ollut sitä mieltä, että joulu on ennen kaikkea lasten ja vanhusten juhla.
No comments:
Post a Comment