Friday, December 31, 2010

Hyvää Uutta Vuotta!

Amnestyn kynttilä palaa takapihallamme. Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Wednesday, December 29, 2010

Pienjääkautta uhmaten...


Hiillos hohtaa, lämmittää pienessä jääkaudessa. En varmaankaan osaisi asua asunnossa jossa ei olisi uunia. Elävä, hallittu lämpöä tuova tuli on hyväksi.

Lunta on jo liikaa huonokuntoisille. Vanha rouva oli jättänyt suosiolla rollaattorin kotiin ja yritti selviytyä sauvojen avulla kauppareissustaan. Tienvarret peittyvät lumivalleiksi. Luonnonvoimat paljastavat hetkessä ihmisen avuttomuuden.



Vuosi alkaa pimetä loppuaan kohti. Pihalla palavat viimeiset joulukynttilät.

Sunday, December 26, 2010

Brutalismin aika alkoi jo

Tapasin joulun alla tutun. Hän on tehnyt humanistista "väikkäriään" työnsä ohella. Yliopiston tulosvastuun mielestä liian hitaasti. Hän sai kirjeen jossa hänet siirretään tehottomien tekijöiden mappiin. He saavat häädön yliopiston asunnosta juuri joulun alla. Näitä kirjeitä on lähetetty ja vastaanotettu monessa kodissa. Humanistisen tiedekunnan arvostus ei varmaankaan ole korkealla näinä elinkeinoelämän sanelemina aikoina.



Elinkeinoelämä ei arvosta sivistystä, muutoin kuin välineenä rahan tuotannossa, ja siihen ei tarvita tietämystä kirjallisuudesta, taiteesta tai kulttuurista ylipäätään. Historiatakin voi oppia jotakin.

Arvostan ihmisiä jotka ovat valinneet hitauden tehokkuuden sijaan, sillä asiat vaativat kypsyttelyä, aikaa ja ajattelua. Tulevaisuuden ajattelijat tulevat yliopistojen ulkopuolelta, sillä yliopisto suoltaa putkiaivoja uudistuksensa jälkeen.

Klikkaa kuvaa oikealla niin näkee että polkuja ei avata.

Alan muutenkin arvostaa syrjäytettyjä ja muita tarkoituksella päähänpotkittuja ihmisiä. Arvostan sitä akateemista, kahden laudaturin maisteria joka ei saa Turusta töitä koska ei ole syntyperäinen turkulainen ja on täyttänyt 50-vuotta jokin aika sitten. Hänellä ei ole puolueen jäsenkirjaa. Lisäksi hän on "romuluinen pohjalais-akka" eikä kelpaa seksi-idoliksi. Hän ei ole "pillulla pitkälle" tyyppiä.

Syrjäytetyissä on potentiaalia, josta elinkeinoelämän korkeastipyhitetyt kapitalismin papit eivät välitä, tai ajattelevat heitä hukkainvestointeina. Elämme nousevaa brutalismin aikaa.
Turun yliopiston päärakennuksen ulkoseinässä olevan kirjoituksen: VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE, voisi poistaa.

Allaolevasta kuvasta nähdään että hyvä auto kulkee ilman ulkoistettua auraustakin:

Friday, December 24, 2010

Thursday, December 23, 2010

Aatonaattona aurinko pidensi jo päivää

Pakkanen nipisteli naamaa ja leuka tuntui kylmältä lasilta. Viima oli vaimennut mutta pakkanen oli kiristynyt selvästi. Jokirannan polku oli lumesta nariseva ja kaislat törröttivät kuuravartisina. Pihalla sulattelin jäälyhtyämpäreitä ja ihmettelin miten kiireettömäksi olen tullut: ei tietoakaan joulustressistä. Aamulla olin tehnyt karjalanpiirakoita. Sitten keksin että itsetehdyt laatikot ovat halvempia kuin kaupan alennetut laatikot. Sitäpaitsi tekeminen on hauskaa. Kakkuhiiri oli iskenyt ja syönyt taatelikakun ja osan venäläisestä joulukakusta. Kaksijalkainen hiiri sanoi että kakut on syötäviksi, ei näytettäväksi. Näin on. Kinkkumestari paistaa kinkun, minä en sekaannu raatoihin.


Jouluksi kylmenee. Mutta torstaina aurinko tulvahti pidentämään päivää eikä pakkanen tuntunut (mukamas!) niin hyiseltä. Huomenna on jouluaatto. Kummipoikani Pohjoi-Karjalassa on nähnyt tontun jälkiä lumessa. Kuusivuotiaan ymmärryksellä hän järkeilee joulupukin mysteeriä. Jäälyhdyt loistavat pihalla. Taivaalla loistaa monta tähteä.

Sunday, December 19, 2010

Jouluikoni on kaunis



Aamun valju aurinko loistaa, niin kuin se loistaa joulukuussa; niukasti, matalalta ja viistoillen. Pakkasviima läpäisee vaatteet ja hivelee ihoa.

Radiossa sanottiin että ilmastonmuutokseen on sopeuduttava, sitä ei enää voi pysäyttää. Ihminen tuhoaa maapallon ahneuttaan. Viidenkymmenen vuoden kuluttua on toisenlainen maailma niille jotka elävät.

Jouluikoni on kaunis ja iloinen. Kristus syntyy tänäkin jouluna.


Joulun juuret lienevät myös luonnonuskonnossa.

Tontut ja haltijat ovat arvokasta kansanperinnettä.

Jouluvalot ovat tarpeellisia siksikin että selviydymme tästä arktisesta pimeästä ja kylmyydestä.

Alla Pietarista hankittu Joulun ikoni arvoisessaan pakkauksesssa. Takana on ropani venäjäksi. Löysin tämän ikonin Konevitsan luostarin myyjäispöydältä. Konevitsan luostarissa lienee nyt juuri ulkoisesti ankeaa ja kylmääkin. Laatokalta käy viima. Lunta lienee riittävästi sielläkin.



Konevitsa on oma maailmansa jolla on omat elämisen ja selviytymisen tavat. Vaatii lujaa uskoa ja omistautumista asialle.

Hyvää Kristuksen syntymän juhlaa!

Thursday, December 16, 2010

Joulun ydin on lapsi...


Ilta oli jo pimeä ja tuuli loi Piispankadulle grafiikkaa heiluvista puunoksista. Tuomiokirkon edessä loisti joulukuusi ja adventin ajan kynttilätaideteos. Oli Ekumeeninen joulu Suomen Turussa-juhla. Sisällä kirkossa oli kodikas tunnelma. Entinen pönötys oli kadonnut ja aistin sangviinista vilkkautta ja välittömyyttä piispojen kesken. Viron kulttuuriministeri Laine Jänes toi humanitäärisen tervehdyksen, sillä kohta alkaa kulttuuripääkaupunkien vuosi Turussa ja Tallinnassa.

Kerrankin istuin akustisesti sopivassa paikassa. Musiikki oli nautittavaa ja puheestakin sai selvän. Puheissa oli teemana lapsi joulun ytimessä. Lapset eivät voi kovin hyvin tulosvastuuyhteiskunnassamme. Jeesus-lapsi syntyi luolassa. Hän tuli ihmiseksi jotta meillä olisi valo.

Kävelin Piispankatua kotiin. Tuuli oli voimistunut entisestään. Ensi viikolla alkaa jouluviikko.

Monday, December 13, 2010

Joulukorttipaja, ortodoksista laulua ja maallisia huolia...


Arvostan suuresti joukorttien ja joulukirjeiden lähettämistä. Työhuoneemme on muuttunut joulukorttipajaksi jossa kirjoitetaan, muokataan, fiilataan tekstejä ja kuvia postituskuntoon. Sähköpostilla ja kännykällä lähetetty joulutervehdys on arkipäiväinen ja ilman vivahteita. On hyvä että on ihmisiä jotka eivät luovuta joulukorttiperinteistä. Vuosi vuodelta on luonnollista poistumaa enemmän ja enemmän vastaanottajien joukossa.

Arvokkaimman tervehdyksen tänä jouluna lähetin pienen jouluikonin muodossa. Koska sanoja ei löytynyt ajattelin että ikoni kertoo paremmin. Arvokas tässä ei tarkoita rahallista uhrausta.

Kiitokset Kare Eskolalle tämän aamuisesta musiikkiohjelmasta. Tunsin suurta hengenheimolaisuutta kuunnellessani Välilevyjä. Ortodoksista joulumusiikkia on todellakin olemassa. Luterilainen tuttavani väitti muuttuvansa jouluna läntiseksi kristityksi ja pääsiäisenä taas itäiseksi. Itse olen luultavasti molempia yhtäaikaa. Lieneekö kerettiläistä ajattelua en tiedä, enkä välitäkään tietää.

Kuuntelin Konevitsan kvartetin laulua. Ostin levyn joulumyyjäisistä. Konevitsassa lienee ankaran talvista ja ankeaa ulkoisesti, sillä Laatokka viimailee tuikeasti ja lumi lentää kinoksiksi. Se on talvea nyt.

Maallisemmista huolista on ensimmäisenä juuri nyt joulusiivous. Mies lähti ammattiyhdistysmatkalle Helsinkiin ja sain oivalluksen miten homma hoidetaan tänä vuonna yksin ja ilman riitaa ja maailman parhaiten tampattuja mattoja. Miksiköhän siivoaminen on, lähes aina, tunteita nostattavaa puuhaa.

Thursday, December 9, 2010

Kahden hämärän välissä...


Kahden hämärän välissä hissutellaan. Jäälyhdyt jäätyivät yön aikana ja nyt on niiden sytyttämisen aika. Lunta on nyt riittävästi ja lapset näyttävät onnellisilta. Muistan omat vanuttuneet vanttuuni lapsena. Luonnonmukaista huovutusta. Naapurin putiikissa näin huovutetut ja taitovärjätyt huovikkaat. Laskin päässäni työn ja hinnan suhteen ja ajattelin että oli alakanttiin hinnoiteltu. Ostajalle kaikki hinnat ovat hieman kalliita. Tai riippuu ostajasta. Kotimaista käsityötä täytyy aina suosia.

Jäälyhdyt ovat helpot valmistaa ja käyttää. Vettä jäätymään ämpäriin. Pakkasesta riippuen vesi jäätyy nopeammin tai hitaammin. Umpijäähän ei pidä jäädyttää, sillä kynttilän on mahduttava sisälle palamaan.



Lyhtyjen valon reunamilla lumi hämärtyy varhaista yötä kohden.

Friday, December 3, 2010

Ilta sinistyy ...



Ilta sinistyy. Rujoenkelin liekki valaisee kuistia. Huoneessa tuoksuu Venäläisen Joulukakun mehevä tuoksu. Rommia, omenoita, hasselpähkinää, kanelia, kakaota, tummaa sokeria, vaniljaa, leivinjauhetta, jauhoja, voita ja munia. Venäläisellä suurpiirteisyydellä valmistettu kakku.
On myyjäisten aika. Konevitsan pöytään tehdyt kakut ja paperiset jouluenkelit odottavat ostajia. Tarjolla on myös ikoneita, kirjoja ja muita luostarin tavaroita.

Huomenna 4.12. klo 10.00-13.00 ovat Turun ortodoksien seurakunnan joulumyyjäiset.

Loputtomia markkinoita järjestetään
lihaa keitetään kokit kiehuvat
talvi jätetään historiaan
kaupankäynti on nimensä arvoista
vaaka vapisee jo kuin haavanlehti.

Ote turkkilaisen Gülten Akinin runosta Maa on meissä antologiasta ... kuin ilkikuriset lapset, suomentanut Riitta Cankocak. Palladium 2010.

Rujoenkelin on tehnyt Mette Helve. Olen ostanut sen vanhalta suurtorilta muutama vuosi sitten.

Saturday, November 27, 2010

Vanhanajan markkinoilla



Kävelyllä Vanhalla Suurtorilla, vanhanajan joulumarkkinoilla, jonglöörit temppilivat, tontut hyppelivät ja tuuli kuljetti lunta. Kirjakahvilassa vegaanitorttua kahvilla. Ihmisillä iloiset ilmeet ja haudutettu joulupuuro tuoksui jouluaatolle.





Maistoin palsternakkakakkua. Oli ihan syötävää. Jossakin laulettiin joululauluja. Aurajoki kimmelsi jäisenä iltapäivän kajossa.

Jokirannan polku oli luminen ja kiiltäväksi tallattu. Tuomiokirkon edessä oli perinteinen joulukuusi paikallaan. Kynttilät puuttuivat, vain tähti loisti latvassa, kuten kuuuluukin. Luterilaisilla alkaa adventin aika.



Taivaanrannan kajo ennustaa kiristyvää pakkasta. Nyt voisi tehdä jäädytettyjä lyhtyjä pihalle. Ilta muuttui siniseksi. Keraaminen rujo enkeli odottaa eteisessä paloöljyä, palaakseen jouluajan pimeydessä. Oravat kisailevat pihapuissa. Kaakeliuunissa palaa tuli. On paaston aika ja minä syön avocadoa sitruunapippurilla suoraan kuoresta. Miesväki mässäilee paistin ja laatikoitten kanssa.

Meillä jää aina piparit paistamatta sillä "taikinahiiriä" on runsaasti liikkeellä
Itsekin syön taikinaa mieluummin kuin pipareita.


Tuulen hyinen hipaisu...


Talvi yllätti taas, kuten jokaisena vuotena tulemalla liian aikaisin ja liian voimakkaasti. Tuulen hyinen hipaisu ei jättänyt mitään epäilystä alkavasta kohmeisesta ajasta. Kevääseen on vielä aikaa.

Poliittinen tietoisuuteni heräsi taas kuvan sanoman myötä. Katainen kansa syö kateisen leipää jatkossakin mikäli kansa niin haluaa. Minä en halua.

Ortodoksisessa kirkolliskokouksessa, Valamossa, piispat kummastelivat edustajien tietoisuutta omasta roolistaan. Ketään ei tiettävästi kannettu ulos, eikä kukaan kahlinnut itseään tuoliinsa.

Talvi siis jatkuu tivakkana. Tuuli piiskaa uusia ajatuksia.



Rakennuksen katollakin tuuli pyörii miten haluaa. Kuva Bulevardilta Helsingistä.

Monday, November 22, 2010

"Pahaa sutta ken pelkäisi..."


Ei ainakaan Pohjois-Karjalassa, Enossa, asuva iäkäs emäntä, hän nimittäin karkotti suden pihaltaan pilliin puhaltaen ja rappuharjaa heiluttaen. Susi ei vahingoittunut fyysisesti, psyykestä ei liene tietoa. Tapahtuman jälkeen susi löntysteli naapurin kompostille tutkailemaan, josko sieltä löytyisi suupaloja.

Maakunnissa mummot eivät ole uusavuttomia missään suhteessa.

Sunday, November 21, 2010

Asioiden suhteet vai suhteettomuus...


Lunta, valkoista lunta. Huoneessa soi paaston ajan musiikki, ajalta jolloin paasto oli vielä paasto kaikissa kirkkokunnissamme. Vanhan ajan Joulumarkkinat Turun Vanhalla Suurtorilla alkavat ensi lauantaina. Iän karttuessa joulu saa uusia merkityksiä. Materia väistyy ja tilalle tulee tunnelmasta nauttiminen ja herkistyminen henkisille asioille.

Joulumarkkinoille voi osallistua aistimus mielessä, katselemalla ja kuuntelemalla ja nauttimalla. En enää hamua edes villalankoja, sillä olen herkistynyt villanpölylle siinä määrin että kutomiset voi unohtaa. Täytyy keksiä jotain muuta tilalle.

Tulin hyvälle mielelle siksi että vietnamilaiset Buddha-temppelin rakentajat saivat Turun kaupungilta 10.000 euroa. Kuten muistamme temppeli yritettiin tuhopolttaa alkusyksystä. Jos vertaa summaa jenkeistä ostettujen peltisten puistonpenkkien hintaan, paljastuu arvojen suhde, tai suhteettomuus kaupungissamme. (Tarkennetun hinta-arvion perusteella Turusta lähti USAhan vain 100.000 USD veronmaksajien yhteistä rahaa.)



Olen herkistynyt myös instituutioille. Ilmeisesti niillekin pitää etsiä korvikkeita.

http://www.adressit.com/kaskenkatu15 Tässä linkki Kaskenkatu 15. adressiin. Vanhojen talojen puolustaminen kuuluu kansallishyveisiin. Jotkut ovat siitä kuitenkin eri mieltä.

Saturday, November 20, 2010

"Hän paljain jaloin käy Jumalan puutarhaan..."


Katsoin eilen Derrickin, saksalainen rikossarjan 1980-luvulta. Sarja on kiinnostava asenteiden ja tapojenkin tarkastelussa. Sarjan nuori, puhdassydäminen kappalainen oli avannut ympäri vuorokautisen palvelupuhelimen itsemurhaa suunnitteleville. Minusta hän muistutti Dostojevskin Idiotin ruhtinas Myskiniä. Hän ei ollut menettänyt uskoaan ihmisen hyvyyteen. Derrick lausui että Elämme murhaajien ja ryövärien keskellä.

Kappalaisesta ei ollut tärkeää saada murhaaja kiinni, vaan pelastaa hänen sielunsa. Tuomitsemisen hän olisi jättänyt Jumalalle. Ruhtines Myskin ja kappalainen eivät oikein hyvin sovi rationaaliseen, länsimaiseen ajatteluumme. Heille kävisi huonosti pelkästään hyvyytensä tähden.

Vanha kirkkoherra ja esimies oli ihmeissään kappalaisen uskosta ja halusta pelastaa toivonsa menettäneitä ihmisiä. Hän sanoi: Hän paljain jaloin käy Jumalan puutarhaan...

Allaoleva kuva ei liity TV-sarjaan. Tähän aikaan kylläkin, muuten.

Thursday, November 18, 2010

Pelottavat vaipat elämän illassa...

Sattumoisin kuulin Kirsi Virtasen ohjelman kiusaamisesta. Miksi tosiaan kiusattu lähtee koulusta ja työpaikasta, ei kiusaaja tai kiusaajat? Suoraan sanoen en usko että kiusaamista otetaan kovinkaan vakavasti puheista huolimatta.

Muistan sanonnan " vanhan naisen kusi" Jostain syystä sanoja on yleensä nuorehko nainen. Sporttinen, ulkonäöstään orjallisesti huolehtiva ja itseään täynnä oleva. Törmäsin nimittäin eräässä hoitavassa ja sivistävässä laitoksessa kiusaamiseen. Nuorehko nainen oli saanut jostain syystä pissavian ja meni ajattelemattomuuttaan puhumaan asiasta naisten kesken. Hän oli jonossa laserleikkaukseen asian tiimoilta. No, naisten kesken alkoi nenän pitelyä ja merkitseviä ilmeitä kun henkilö kohdattiin. (Tässä vaiheessa voi todeta että akateeminen koulutus ei ole sama kuin sivistys, joka tarkoittaa muuta kuin oppiarvoja.) Kun nainen oli jo toisessa työssä tapasivat vanhat työkaverit muistuttaa häntä viesteillä ja puheluilla asian tiimoilta.

Voi olla että nainen saa loppuikänsä kuulle noita "vanhan naisen kusi" vihjailuja. Minä taas haluaisin nähdä nämä kiusaajanaiset vaipoissa kroonikko-osastolla. Sieltä ne tulevat vaipat ja vanhan naisen kusen hajut teillekin vastaan ikuista nuoruutta ja kuolemattomuutta tavoitellessanne.

Miksiköhän juuri vanhan naisen pissa on pelottavampaa kuin muiden? Veikkaan syyksi kuolemanpelkoa.


Mitä me tästä opimme? Työkaverit eivät ole kavereita,eikä heille pidä kertoa itsestään kuin tarpeelliset tiedot, jos niitäkään.

Wednesday, November 17, 2010

"Minun kuolleeni ovat runsaslukuisia ja puheliaita"

Eräässä Fred Wanderin kirjeestä vaimolleen Maxielle: "Jotkut ihmiset ovat lukeneet minun Seitsemännen kaivoni ja kirjoittavat minulle ihastuneita kirjeitä. Toiset eivät löydä avainta koskaan. Niin kuin venäläisessä ruletissa - kuusi yhtä vastaan, ettei luoti osu sinuun.

Luen parhaillaan Fred Wanderin kirjaa Seitsemäs kaivo Holokausti-romaania. Löysin sen kirjaston poistomyyntihyllystä. Teksti tempaa mukaansa. Kertoja kertoo ilman vihaa, tarkasti havainnoiden keskitysleirin arkea: kuoleman läsnäoloa, kärsimystä, nälkää ja toivottomuutta. Kauhua, kun muisti ja muistot alkavat sumentua ja ajatus siitä mitä on enää jäjellä jos minuus häviää. Näin kirjoittaa vain kirjailija, joka on kokenut holokaustin henkilökohtaisesti.

Siis kuusi yhtä vastaan: avain tähän teokseen on kertoja, joka ei koskaan kadota ihmettelevää katsettaan, jonka kanssa jokainen ihminen aloittaa elämänsä. Tosin hän esittää saman kysymyksen, jonka jokainen natsidiktatuuria käsittelevä kirja esittää: Kysymyksen hyvästä ja pahasta. Hän esittää sen suoraan ja hän esittää sen kätketysti...

Lainaukset ovat Ruth Klugerin loppusanoista kirjan lopussa.

Seitsemäs kaivo julkaistiin ensimmäisen kerran DDR:ssä vuonna 1971. Vuonna 2005 romaani julkaistiin uudelleen Itävallassa.

Kirjan on suomentanut Raija Nylander. Like 2009

Tuesday, November 16, 2010

Isku tajuntaan

Älä, Mitro, sure turhaan, pitäähän joukkoon hullujakin mahtua, kun teitä on niin monta!

Tämä iski tajuntaani kun luin isä Mitron 2009 ilmestynyttä kirjaa Isä Mitron ajatuksia elämästä, työstä ja uskosta.

Kysymys oli hänen lahjakkaan veljensä sairaudesta. Viisas sukulainen sanoi nuo lohdullisen viisaat sanat.

Suosittelen kirjaa kirkkokuntaan katsomatta kaikille.

Saturday, November 13, 2010

"Muistin hullu pulpahdus..."



Perjantain Runoseminaari Turun pääkirjastossa oli sekoitus tieteellistä plätinää ja ja maanläheistä pohdintaa, ja esimerkkejä siitä mitä me yleensä muistamme, haluamme muistaa ja muistamme, vaikka emme haluaisi muistaa ja sitten yritämme muistaa mutta ilman hullua pulpahdusta emme muista.


Otsikko oli Miten runo muistaa? Satu Manninen käsitteli kollektiivista muistia ja yhteiskunnallisten tapahtumien käsittelyä runoudessa. Tätä muistin osaa on käsitelty paljon historiassa. Nyt saatiin sitten runokin mukaan.

Kristian Blomberg kysi: Sensuroivatko moderniset tyyli-ihanteet kirjallista muistamistamme.

Sirkka Knuuttila: Friedrike Mayröcker - ruumiillisen muistin taiturimainen veteraani. Suosikkini ja malliesimerkki luennoitsijasta joka voi olla luennoitsijana verevä ja hauska, olematta löperö.

Friederike Mayröcker on Itävaltalainen runoilija, syntynyt 20. Joulukuuta vuonna 1924 Wienissä. Friederiken esityksessä Sirkka Knuuttila vilautti kuvia Friederiken työhuoneesta. (Hetken luulin että kuvissa oli mieheni työhuone.) Mayröcken runoja on hänen kootuissan noin tuhat; suomeksi niistä ei ole runsaammin näkynyt. Sirkka Knuuttila on niitä suomentanut parisataa kpl. Mayröcker on hänkin, kuten niin moni muukin kirjailija mainittu vuosittain Nobel-ehdokkaana.


Sitten päästiinkin maanläheiseen aineistoon: Muistisairas runo. Mitä sitten jos runo ei muista? Timo Harju Ja Miikka Laihinen puhuivat: Mitä me ylipäätään tiedämme muistisairaiden ihmisten muistista. Todennäköisesti dementikkoja ei saisi jättää yksin ja unohtaa. Muisti aktivoituu jotenkin toisen ihmisen seurassa. Dementikon hautajaisissa käy yleensä niin että omaisilta unohtuvat vainajan viimeiset vuodet. Puhutaan ja muistellaan sitä aikaa kun hän oli normaali muistaja. Dementikoille tapahtuu usein "muistin hullu pulpahdus". Asiat tulevat kiteytyneinä ulos.

Minusta tuntuu että muisti sinänsä on epäluotettava ja noudattaa omia lakejaan. En väitä että muisti valehtelee, aika vain todennäköisesti värittää muiston.

Ja aika ajoin on parasta että ei muista, mitään. Seminaari jätti muistilokeroihin pohdittavaa; joskus on parempi jättää vastaus vastaamatta heti ja vastata vasta viiden nukutun yön jälkeen. (Vapaasti Mayröckeriä lainatakseni.)



Kuvat suurenevat jos klikkaat niitä hiirulaisella. Samalla hiiren kohdistuksella tulee näkyville myös kuvien nimet.

Friederike Mayröcker Wikipediassa:

http://en.wikipedia.org/wiki/Friederike_Mayr%C3%B6cker

Friday, November 12, 2010

Runosirkusta ja asemalle jääviä junia

Mietin aamulla ensimmäiseksi että miten junan veturi voi olla junan väärässä päässä. Junan lähtö Turusta Helsinkiin myöhästyi kuulemma kaksikymmentä minuuttia edellä mainitusta syystä. Saman illan klo 18.00 juna jäi asemalle koska "konnari" puuttui. Jos kuulemani on totta, niin VR ei nauti luottamustani enää. Turussa tyritään jatkuvasti. Tampereella moinen ei olisi mitenkään mahdollista.



Eilisessä runosirkuksessa keilat, veitset ja pallot lensivät. Susilapsen tarina on niin moniulotteinen että suosittelen esitystä erityisesti opettajille ja sosiaalikeskuksen tädeille. Heillä luulisi olevan arki hallussa.

Joku tietenkin voisi kyseenalaistaa sirkuksen ja runon yhteen sopivuuden. Edellä mainitussa trilogiassa se toimi hyvin. Tietenkin runon voi, ja pitääkin, lukea paperista. Runosirkusta on kuulemma luvassa jatkossakin. Runisirkuksen toteuttajina olivat Runoilijat Tuija Valipakka ja Jussi Sutinen sekä Turun Taideakatemian toisen vuosikurssin opiskelijat.

Alla valaistu hunajakenno Kirkkopuistossa hehkuu omaa sisäistä valoa leppeään iltahämärään:

Thursday, November 11, 2010

On se niin aneemista ja köyhää nykyään...


Aamulla katselin ulos ikkunasta. Lumiukko oli nuljahtanut maahan ja sulanut, melkein lätäköksi jäätynyt.

Runoviikko alkaa olla lopuillaan. Eilen illalla olimme katsomassa ja kuulemassa sirkusrunotrilogian toista osaa Vanhan Suurtorin kellarissa. Ympäristö oli inspiroiva, mutta aivan liian matala kaikille sirkustempuille. Yleisöä oli niin paljon että ovi jouduttiin sulkemaan. Tuija Välipakka aloitti runoesityksen; hyvät runot jos mahdollista paranivat toiseen kertaan kuultuina. Turun Taideakatemian sirkuslaiset ylittivät matalan kellarin mahdollisuudet. Ja kattoholvit pysyivät paikoillaan.

Jussi Sutisen runot melkein hukkuivat sirkuslaisten välkkyvien veitsien ja pallojen alle. Runoilijasta kuva alla. Sirkuslaisista kameraan ei tarttunut kuvaa; keilat, pallot ja kiiltävät lentoveitset eivät pysyneet paikoillaan kuvauksen ajan. Hektistä.



Tänään näemme trilogian viimeisen osan rotundassa. Siellä keilat saavat lentää korkealle.

Huomenna on Pääkirjaston studiossa Runoseminaari. Ennen muinoin runoseminaareissa oli verevyyttä ja hohtoa. Nykyään kaikkien täytyy käyttäytyä koko ajan ja tukan pitää olla hyvin, joten ei saada aikaan kuin konsensusta. Aina ei sitäkään. Toista se oli 1960-luvulla kun Pentti Saarikoski ampui pyssyllä kattoon Turun Runoseminaarissa. Itse en ollut paikalla mutta olen kuullut versioita ja jopa teatteriesityksenkin jossain kirjallisessa "salakapakassa". On se niin aneemista ja köyhää nykyään.

Wednesday, November 10, 2010

Talven ensimmäinen lumiukko



Terhakkana lumiukko pitää sadetta. Saa nähdä sulaako lumiukon olomuoto vedeksi ennen iltaa. Lumi ja tuore nurmi eivät kuulu yhteen, mutta nyt ne vaan näyttävät kuuluvan talvisen loskaiseen maisemaan. Puolen vuoden kuluttua on taas kevät.

Tuesday, November 9, 2010

Sydämenkääntötemppu Rotundassa


Tänään iltapäivällä oli todella mielenkiintoinen ja viehko runoviikon tapahtuma Rotundassa. Tuija Välipakka esitti runojaan ja Turun Taideakatemian sirkuksen toisen vuosikurssin oppilaat tulkitsivat niitä tavallaan. Yleisössä oli nuoria, ja sitten meitä vanhempiakin. Tämä oli trilogian ensimmäinen osa. Toinen osa esitetään Raatihuoneen kellarissa huomenna klo 19.00 Osan nimi on Paholaisen pyörä.

Kolmas osa esitetään torstaina Rotundassa klo 15.00. Osan nimi on Kun susilapsi eksyy kirjastoon.

Tykkäsin tästä ja on ihan pakko katsoa kaikki muutkin osat.

Sirkusvuosikurssilaisten viuhuvista keiloista ei saanut kunnon kuvaa, koska ne eivät pysyneet ilmassa paikoillaan kuvattavina .-) Ohessa pari kaunista kuvaa runoilija Tuija Välipakasta, ja yksi ikkunamaisema. Talven ensimmäinen lumimyräkkä saapui Turkuun!



Tuija Välipakka, Klovnin pelko - kokoelma Kiiltomadossa:
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+runous&rid=2049

Gummerus-kustantamo kertoo nettisivuillaan kokoelmasta mm:
"Klovnin pelko haastaa havaitsemaan ympärillämme vallitsevan surrealismin: miten järjestyksen alla lymyää sekasorto ja millaisessa sirkuksessa elämme. Ilmestymisen ja katoamisen, salaamisen ja paljastamisen vuoropuhelut aaltoilevat runonsäkeissä. Klovnerian sanaton huumori ja komiikka puhkeavat esiin ällistyttävinä ja säteilevinä paradokseina, jotka pysäyttävät."

Monday, November 8, 2010

Korvarunoja


Turun Seudun Omaishoitokeskus. Vanha Hämeentie 105 Muistojeni Runo - Runollinen iltapäivä oli lämminhenkinen tapahtuma. Vanhusten runoista oli koottu runoesitys ja nämä runot ilmestyvät joulun tienoilla kirjanakin. Kahvihetki oli vilkasta rupattelua. Tiloihin oli myös ripustettu tauluja myytäviksi. Oikealla Silja Linkisen Lehmät - teos.

Sanataiteen opettajat Timo Harju ja Veera Vähämaa ovat tehneet töitä vanhusten sanataiteen ohjaajina ja koonneet runot kansiin. Timo Harjun mukaan runot ovat mitä suurimmassa määrin Korvarunoja.

Liitekuvien kohteilta en muistanut kysellä julkaisulupia.