Pakkanen nipisteli naamaa ja leuka tuntui kylmältä lasilta. Viima oli vaimennut mutta pakkanen oli kiristynyt selvästi. Jokirannan polku oli lumesta nariseva ja kaislat törröttivät kuuravartisina. Pihalla sulattelin jäälyhtyämpäreitä ja ihmettelin miten kiireettömäksi olen tullut: ei tietoakaan joulustressistä. Aamulla olin tehnyt karjalanpiirakoita. Sitten keksin että itsetehdyt laatikot ovat halvempia kuin kaupan alennetut laatikot. Sitäpaitsi tekeminen on hauskaa. Kakkuhiiri oli iskenyt ja syönyt taatelikakun ja osan venäläisestä joulukakusta. Kaksijalkainen hiiri sanoi että kakut on syötäviksi, ei näytettäväksi. Näin on. Kinkkumestari paistaa kinkun, minä en sekaannu raatoihin. 
Jouluksi kylmenee. Mutta torstaina aurinko tulvahti pidentämään päivää eikä pakkanen tuntunut (mukamas!) niin hyiseltä. Huomenna on jouluaatto. Kummipoikani Pohjoi-Karjalassa on nähnyt tontun jälkiä lumessa. Kuusivuotiaan ymmärryksellä hän järkeilee joulupukin mysteeriä. Jäälyhdyt loistavat pihalla. Taivaalla loistaa monta tähteä.
No comments:
Post a Comment