Monday, October 31, 2016

Haluan Kekrin takaisin

Viikon päästä on pyhäinpäivä. Se on suomalainen Kekri, vanha luonnonuskoisilta peritty juhla. Silloin kaikki sato oli laarissa, eläimet teurastettu ja palkolliset lähtivät vapaalle sukuloimaan ja uutta pestiä hakemaan.
Kekrijuhlassa syötiin kekrilihapullia, niihin oli mahdutettu satotuotteita kuten punajuurta. Lampaanpaisti oli myös kekrin ruokaa. Juomapuolesta en tiedä, ehkä olut oli mukana. Keski-Euroopassa varmaankin juhla oli karnevalistinen.
Marraskuusta alkoi talvi ja hiljaiselo maatalousvaltaisessa maassamme. Myöhemmin juhla sai kristillisiä piirteitä. Lapsuudessani kekri oli Pyhäinmiesten päivä. Vanhat ihmiset puhuivat kekristä.

Vainajia muistettiin ja muistetaan edelleen viemällä kynttilöitä eli elävää tulta haudoille.

Aaveet, möröt ja kummitukset kuuluivat kekriin.

Haluan Kekrin takaisin!

Sunday, October 30, 2016

Torilla tuulee



Torilla oli tuulista. Romani kerjäläisiä oli liikkeellä ja he olivat aggressiivisia. Jäin seuraamaan kameran kanssa kahta, lähes lasta, jotka ahdistelivat vanhaa miestä. Pelästyivät kameraa ja siirtyivät uuden kohteen luo. Ehkä heillä oli tehoiskupäivä. Yleensä kerjääjät ovat paikallaan istuvia ja hiljaisia naisia. Ehkä nämä olivat eri porukkaa kuin nämä istujat.

Ajattelin toriparkkia ja miltä tori näyttäisi kun savipatja alkaa liikkua. Turussa on pohjavesi ollut kauan alhaalla ja sen seurauksena vanhat puupaalutetut rakennukset ovat vaarassa, koska puupaalut ovat murentuneet kuivuessaan. Turun keskustassa on yli sata rakennusta vaarassa, ja toriparkin kaivausten myötä vaara moninkertaistuu. Savipatja lähtee liikkeelle, on jo lähtenyt joissakin paikoissa kun naapuritalo oli paalutettu ja maata kaivettu.

Mitenkä tuon kirkonkaan lopulta käy. Moniko todella rukoilee kirkkonsa puolesta?
Turun Orttodoksisessa seurakunnassa on tärkeää laulaa maineikkaassa kuorossa, joka on hyvä kuoro. Tai kuulua tiistaiseuraan, noihin herran valittuihin. Nyt kun Ameriikassa on vaalit, muistuu mieleen viimeisimmät seurakuntavaalit; ne olivat hyvin amerikkalaiset.

Piispamme on hyvinkin viisas mies, nyt hän on kadottanut sydämensä ja istuu linnassaan. Vilu vierellä vikisee, kylmä kyyti kyselee. Tämä liittyy Turun seurakuntaan uskokaa pois. En pidä äärioikeistolaisesta politiikasta

Sitten on näkymättömät, he eivät yritä olla mitään erityistä.

Saturday, October 29, 2016

Jo Engel aikoinaan sanoi ettei plinnisavelle voi rakentaa kirkkoa



Eilen kävelin campuksella. Kauppakorkeakoulun lähellä oli kadonnut talo. En tiedä miksi se oli kadonnut, ehkä syystäkin. Tässä kaupungissa katoaa taloja tämän tästä.

Kaupunkimme talousarvio paljastaa että kaupunki maksaa Toriparkki oy:lle 24 miljoonaa euroa. Talousarviosta ei löytynyt tuota, piti katsoa osoitteesta Keskustan kehittäminen. Esitys on menossa valtuustoon. Toriparkki oy:n puheenjohtaja Heikki Vaisteen mukaan todellinen hinta Toriparkille on 50 miljoonaa. Toriparkki oy:llä on kassassaan 0 euroa. Jos Toriparkki oy menee konkurssiin, niin kaupunkilaiset maksavat.

Kannattaisi tutkia tarkoin torin alainen maaperä. Jo Engel aikoinaan sanoi tsaarille ettei ortodoksista kirkkoa voi rakentaa keskelle toria, syystä että torin alla oleva savipatja on petollinen ja kohta kirkko on vajonnut pahasti. Sama savipatja on edelleenkin torin alla, entistä merenpohjaa, plinnisavea.

Toriparkkia ei tarvita.

Friday, October 28, 2016

Riemastuttava Dovlatov löytyi taas


Päiväni on pelastettu. Löysin uusien kirjojen telineestä Sergei Dovlatovin Ulkomuseon Dovlatov on yksi suosikkini läpi vuosien.


Tämä ei ole Dovlatovia.
Lainaus eräästä näytelmästä:"Muistan kun näin sinut viimeisen kerran ennen kuin menit luostariin. Satoi pakkaslunta jonka läpi katsoimme toisiamme, eikä meillä ollut sanoja enää.

Minun jalkojani paleli. Olit kuin maalauksessa. Se jäi mieleeni vuosikymmeniksi, ikoniksi muistini nurkkaan. Ikävä kyllä, et tyytynyt pysymään nurkassa vaan tungit koko ajan esille. Hallitsit minua vaikka olit poissa. Nyt olet kuollut ja pelkään pahoin että hallitset vieläkin, pelkään yön pimeitä hetkiä kun uni ei tule. Herra armahda!"


On ollut mahtava lokakuu säidenkin puolesta. Vasta eilen oli lotisevan syksyn tuntua ilmassa. Linnut pakkautuvat talojen pihoille, ne eivät laula näin syksyllä.

Tuesday, October 25, 2016

Maailma kiitää kohti pahuuden ydintä; sillä ei ole tiettyä nimeä, ei paikkaa

Onko Suomessa nykyään sotaministeri? Ihmettelen syvästi näitä sodan lietsojia, kuten tämä Paatero. Luulevatko he että vihteät miehet tulevat maalta, ei ilmasta. Marsista, jota sitäkin havitellaan siirtokunnaksi. Vähemmästäkin Marsilaiset hermostuvat.

Olen ällistynyt. Maailma kiitää kohti pahuuden ydintä; sillä ei ole tiettyä paikkaa, ei nimeä.

Talvi ja lumi saavat minut uneliaaksi. Lunta ei ole tullut. Luen Ferranten Loitava ystäväni kirjaa. Sen rinnalla jotkut asiat himmenevät.

Monday, October 24, 2016

Autonomianajan tutkimaton arkkitehtuuri Turussa


Suomen kasarmi perustettiin Turkuun 1883. Elettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa, autonomian aikaa. Elettiin myös pitkää rauhan aikaa. Tämä unohtuu usein, loppu ajan vihanhuuruisten ja ryssänhajuisten vihapuheiden alle.

Autonomian ajan venäläinen arkkitehtuuri Turussa ei liene ollut silloin ja nyt seksikäs tutkimuskohde. Muistelisin että arkkitehti Jukka Paaso on julkaissut pienehkön tutkimuksen, mutta muuten se on koskematon alue. Pitäisi tutkia ennen kuin ei ole mitään tutkittavaa.


Voi olla että näissä pitsihuviloissa puhuttiin ranskaa, kuten tsaarin armeijoissa upseerit tekivät erottuakseen musikoista. Voi olla että tuossa polulla kävelivät rouvat valkoisissaan, päivänvarjot hipiää suojaten. Mennyttä aikaa kaikki ja siksi kiinnostavaa.

Tässä olemme kasarmin katveessa. Nuo rakennukset luultavasti puretaan. Patsas nurkalla on minulle tuntematon, ei löytynyt informaatiota tai en huomannut.

Sunday, October 23, 2016

Sunnuntaina puistossa


Tuomaanpuiston vanha puu oli oli kaadettu, tai kaatunut, sen osarunko hymyili.

Tässä on puun sisäkalut.

Tämä torso kävisi Vapauden patsaasta.


Ajattelin että muuttaisin asumaan Tuomaanpuiston laidalla. Kun kuulin että pitsihuvilat ovat purku-uhan alla, niin ajattelin ettei kukaan halua muuttaa sinne missä tuhotaan kauneutta. Jos nuo puretaan niin maailma on eri, pahassa mielessä.

Nämä ovat tsaarin vallan aikaisia kasarmin huvila rakennuksia. Ovat olleet yliopiston humanistisen tiedekunnan käytössä vähän aikaa sitten.

Saturday, October 22, 2016

Järisyttävän hyviä mustavalkoisia kuvia Joellassa


Kävelin silakkamarkkinoille, ostin ison pussin palsternakkoja ja poikkeasin sitten Galleria Joellaan. Siellä oli Juha Joron kuvia näytillä. Kuvat ovat mustavalkoisia ja järisyttävän hyviä, ainakin minunlle. Ihmettelin miten metsäpolku tummine varjoineen vangitsee valon.


Sää on puuskatuulinen ja enteilee sadetta. Joen vesi on edelleen alhaalla ja linnut pitivät kokousta kivikarikolla. Tässä kohtaa jokea tuomiokirkko dominoi kuvia. Piti vaihtaa kuvakulmaa paremmaksi. Muutenkin vältän näitä jokikuvia nykyään. Niitä on niin paljon jo otettuna että muutakin voisi kuvata.

Friday, October 21, 2016

Lokakuusta marraskuuhun

Kokkapuheita on kansan parissa harrastettu kautta aikojen. Olin luullut seuraavaa puheenpartta Pentti Saarikosken runoksi, mutta löysin sen kokkapuheiden joukosta. "Ihminen syntyy että ehtisi rauhassa miettiä missä asennossa haluaa tulla haudatuksi." Syy, miksi etsin kyseistä runoa, oli erään tuttavan ortodoksisissa hautajaisissa kokema outo juttu: Hautaustoimiston ruumisauton kuljettaja oli kysynyt papilta että miten päin vainaja haudataan? (Ajattelin että kasvot kohti itää ja auringonnousua) Pappi ei tiennyt, tai ei ymmärtänyt kysymystä. Onneksi joukossa oli pappi joka tiesi, ja pelasti tilanteen. ( Rupesin kuvittelemaan kuin lapsi, että kun viimeinen tuomio tulee, niin jotkut ovat väärin päin rivissä.)

Tuhkatulla vainajalla ei ole tätä ongelmaa.

Lokakuu hupenee, marraskuu, kuolemankuu lähestyy. Keskiajalla Marra istui rinnan päällä aiheuttaen ahdistusta. Aina voi ajatella että puolen vuoden päästä on jo kevät ja valoa.

Kuvan hauta on jossakin Uhtuan monista luonnonkalmoista.

Wednesday, October 19, 2016

Joen vesi on alhaalla


Joen vesi on alhaalla. Mietin että voisiko joen ylittää hyppien kivikoilta toiselle. Aurajoki ei ole koskaan ollut syvä ja leveä ja siksi muualta tulleet ihmettelevät miksi sitä ylipäätään joeksi kutsutaan. Tietenkin, jos on nähnyt Kemijoen, Tenojoen, Pohjanmaan suuret joet, Pielisjoen, Kymijoen ja Kokemäenjoen, niin ihmetyksen ymmärtää. On olemassa joki-ihmisiä, järvi-ihmisiä tai meri-ihmisiä. Nämä vesi-identiteetit voivat muuttua jos muuttaa asuin paikkaa. Itse olen järvi-ihminen.

Joku viisas sanoi päivällä, että kun Suomenlahti on matalassa vedessä, se edesauttaisi suolapulssin onnistumista. Sitä me odotamme, saapumista ja onnistumista.

Oli lämmin ja aurinkoinen päivä. Lokakuu on yli puolen välin. Kävelin jokirantaa ja kuvasin kivikoita. Joen toisella puolen räyhäsi joku mies jollekin. Nämä kaupungin ihmisvarikset saavat masentuneeksi.


Tämä varis kylpi rantamudassa ja meni sitten puuhun kuivattelemaan.

Tuesday, October 18, 2016

Haluan rauhan ajan, sen jota ei ole ollut enää aikoihin



Kuuntelen radiosta uutisia jotka ovat todella rajuja. Mitä tapahtuu kulisseissa, ne uutiset joita ei kerrota. Ajattelen äitini (91) ikäpolvea. He muistavat vielä sodan, jopa muistisairaat muistavat sota-ajan tapahtumia. Äitini muistaa hyvin ja sanoi että: Niinköhän nuo vielä sotimaan rupeavat. En usko että kukaan sodan elänyt ja nähnyt sitä haluisivat enää koskaan.

Sodan enteitä ei kukaan, joka elää siinä ajassa, pysty näkemään. Historiat kirjoitetaan jälkikäteen, jälkiviisaasti. Historioitsijalla ei ole todellista kokemustasiitä mitä tapahtui. Sota jatkuu sukupolvien ketjussa traumoina. Hyökkäysohjukset jossakin Baltian rajalla ovat totta, moniko todella ajattelee miten tottane ovat? Tai Irakissa joukot etenevät nopeasti ajaakseen pois Isispahat ja matkalla taas siviilit kärsivät. Korttelisota on kauhein sotimisen muoto.

Aleppon kellot eivät soi turhaan. Toivon etteivät kohta soi sodan kellot Euroopallemme. Taustalla kauhukuva Venäjän ja USA:n sota Euroopan unionia vastaan. En rupea ennustaja eukoksi. En halua Natoon. Haluan rauhan ajan, jota ei ole ollut enää aikoihin.

Sunday, October 16, 2016

Maailmamme on romahtava tapahtuma jo nyt

Luin Claes Anderssonin Oton elämän jatko-osan. Pidin siitä, kirja on muutakin kuin vanhenevan miehen ruumiin rapistumisen kuvausta, se on aivan muuta ja siksikin merkittävä. Claes Anderssonin kirjojen yleismaailmallinen humanius on kunnioituksellista.

Menin kirjastoon ja löysimme Elena Ferranten kirjan Hylkäämisen päivät. Amalian rakkaus luettiin juuri. Kaunista kieltä ja tarina on lumoava. Odotan että hänen Loistava ystävä kirjansa putkahtaisi kirkaston hyllyyn. Lukunurkkauksessa sitä voisi lukea mutta en oikein viihdy siellä. Syy on minussa, ei kirjastossa.

Sitten lainasin ohuen kirjan jonka välissä oli hieno kirjanmerkki.





Kävelimme rantapolkua ja kohtasimme naisen jolla oli silmäkulma auki ja mustelmilla. Mies pauhasi englanniksi rumasti. Vastaantulijat sanoivat että huutoa oli ollut jo jonkin aikaa. Naisella ei ollut puheoikeutta kuulemma. Toivoin mielessäni naiselle kaikkea hyvää.

Ilta pimenee. Jos joku väittää että maailmamme romahtaa kohta, niin se on väärä havainto: Maailmamme on koko ajan romahtuva tapahtuma.

Sunday, October 9, 2016

Arkkitehtuurikävelyllä Portsassa

Mikko Laaksonen on julkaissut kirjansa Turun puutalot, ja sen kunniaksi kävelimme kirjan viitoittamana kierroksen Portsassa.


Portsan Pubi sulkee ovensa vuoden lopussa. taka vuosina siellä pidettiin jouluaattona kirkollinen ja kulttuurinen palvelus.

Tälle, kaupungin omistamalle, ja tulipalossa tuhoutuneelle talolle ei näytä tapahtuvan mitään. Vuosia hän on kököttänyt tuossa. Tämä Portsan puutalokortteli on Portsan surkein. Kaupungilla ei kaiketikin ole resursseja yllä pitää puutalojaan. Surullista.

Annankadun alkupäätä, Kakolanmäen juurella. Tuossa vaaleassa talossa on ollut ja on vieläkin pelkästään hellahuoneita.


Malmikadun siniset koristelaudat.

Lokakuun 9. päivä

Nykyinen sukunimeni on Tikkanen. En ole koskaan pitänyt siitä nimestä. Itse asiassa sillä nimellä ei ole miehelleni mitään omaa, paitsi traumat. Se on isäpuolen nimi. Anoppini oli vihassaan laittanut lapset isäpuolen nimelle.(Ei ole lajissaan ainoa) Oikea nimi oli Svegin ja muunnelmat. Toinen lapsistani vaihtoi nimensä heti kun voi isoisänsä nimeksi. Anoppi suuttui ja rupesi ilkeäksi. Hän oli kokenut eronneeseen naiseen kohdistuneiden loukkausten koko kirjon sodanjälkeisessä Turussa. Uusi mies teki hänestä kunniallisen naisen, jopa uskovaiset lakkasivat lyömästä Raamatulla päähän ja huorittelemasta; he tervehtivät kadulla. Hinta täsätä kunniallisuudesta oli kova. Anoppini olisi pitänyt käydä koulua ja opiskella, se ei vain ollut mahdollista hänen nuoruudessaan, mikä aiheutti katkeruutta hänessä.

Joskus ajattelen että nimi voi olla toiselle lottovoitto, toiselle se voi olla kirous.

Jos joku väittää että perheessä lapset ovat tasa-arvoisia, niin erehtyy pahasti. Steineristit selittävät että lasta pitää ymmäsrtää hänen omasta erityisyysestään käsin. Miten moni vanhempi on kyvykäs tunnistamaan lapsessa olevan erityisyyden. Jos perheessä on viisi lasta, jatkuvia rahahuolia ja köyhyyttä sekä ahdistavaa mustasukkaisuutta, niin luultavasti erityistuntemus jää tapahtumatta. Sinänsä arvokas näkökanta kasvattajille, vahinko vain että se jää etuoikeutettujen oikeudeksi.

Turkulaisissa kusipääkulttuuripiireissä ei pahemmin ole ymmärretty runoilijoita jotka ovat elättäneet itsensä työllä 16 vuotiaasta lähtien itse ja kouluttautuneet ihan itse ilman papn avustusta. Taka vuosina se oli mahdollista tuo itsensä elättäminen työllä, tänä päivänä se ei ole; käsitys työstä on kokenut inflaation. Aatteellinen duunariluokka on katoava luonnonvara. En uskalla edes ajatella mitä aatteellisuuden tilalle sikiää.

Ystävämme Maru kertoi esimerkin miten tasa-arvo saa luulemaan ja luottamaan. Hän oli aina käsittänyt että yliopistolla kaikki ovat tasa-arvoisia toisiinsa nähden toimijoina. Hän todella syhtautui työkavereihinsa kuin ihmisiin ja kunnioittaen heidän autonomiaansa. Miespuolinen eronnut työkaveri pyysi häntä kotiinsa käymaan keskellä päivää. He menivät asuntoon ja mies esitteli mielenkiintoisia asioita. Erityisesti Maru muisti körttirovastin lakin joka oli naulakon päällä aivan kuin isä olisi käymässä jossakin ja saattaisi saapua koska tahansa. Sitten oli yläkerta jonka rappusilla alkoivat soida hälytyskellot. Mies kehui makuuhuoneesta avautuvaa näköalaa. Maru sanoi että hän laskeutui portaat alas ja ajatteli miten selviytyä menettämättä kasvojaan. Samaa taisi ajatella mies. Hän tajusi erehtyneensä ja oli hyvin vaivautunut ja halusi kyyditä hänet takaisin. Matkalla puhuimme saksalaisesta aaterunoudesta sivistyneesti.

Tämän yliopistomiehen kunniaksi on sanottava ettei hän koskaan leuhkinut naisjutuillaan. Maru kysyi että olinko kuullut "juttuja". En todellakaan ollut ja totesimme että tämä mies oli herrasmies oikeasti. Harvinaista yliopistolla.

Saturday, October 8, 2016

Veteraanit, hevoset ja sotahevoset



Talvisodassa hevosia oli sodassa 71800, näistä kuoli tai katosi 7200. Jatkosodassa hevosia oli sodassa 62000, joista kuoli tai katosi 14500. Hevosia käytettiin tykkien vetäjinä ja he olivat hyvä maalitaulu viholliselle silloin. Hevosia käytettiin vaikeassa maastossa ruokakuljetuksiin, ruumiiden kuljetukseen ja muihin huoltotehtäviin.

(Helvi Hämäläinen, Sukupolveni unta) Tämän kauniimmin ei voisi enää kirjoittaa Suomen hevosesta sodassa.

Friday, October 7, 2016

Lokakuun 7.

Ilmatilaloukkauksista tuli mieleeni kun Vinkaran vaaralle saatiin sähköt ja oli valojuhla, johan osallistui erinäisiä ihmisiä ja kyläläisiä. Ilta pimeni ja kaikki valot olivat tietenkin päällä. Vaaran yli lensi matalalla sotilaskone idästä. Isäni sanoi että naapuri taisi hermostua ja tuli katsomaan mitä tapahtuu. Kukaan ei erityisesti välittänyt
tapahtumasta, sillä meillä ollaan suurpiirteisiä. Tämä tapahtui noin neljäkymmentä vuotta sitten. Oliko se kone todella naapuri, vai joku muu, lienee turha pohtia.

Muistin edellisen ilmatilaloukkauksista uustisoinnissa päivällä. Maailma on ennallaan, eikä mikään ole entisensä. Ei mikään.

Ripustin pyykkiä narulle. Lintu paskansi pestylle lakanalle. Saunassa sentään oli hyvä löyly.

Wednesday, October 5, 2016

Puutalon tarinaa

Viime kevättalvella talomme alustaan valui kakkavedet kun ulkomaalaiset( ei maahanmuuttajat) asukkaat söhlösivät jäätyneen viemärin kanssa. Alusta piti tyhjentää silloin imurointia varten. Puoli vuotta on kulunut ja alusta haisee edelleen. Avasin päivällä alustan ovet ja lemu iski päin naamaa. Vesivahinkohuoneistoa "havutetaan " kuin hautaa talven varalle. Todella vanhat jäärät ovat hankalia osakkaita. Koska asunto on purettu lähes alkutekijöihin, olisi se helppo myydä remonttihimokkaalle ostajalle. Osakas ei myy, on hukannut kauppakirjansa ja haluaa pitää asunnon itsellään kolmen vesivahingon jälkeenkin. Hän asuu muualla kokonaisvaltaisesti.

Yrttimaa on siivottu sisälle. Rosmariini on vielä vihreä ja elinvoimainen. Itse olen jähmettynyt ja etsin lämpimiä vaatteita; kylmyyden tiedostaminen saa kohmeiseksi.
aamulla laitan tulen hellaan, se lämmittää ja nostaa mielentilaa.




Monday, October 3, 2016

Kaukana kavala maailma

Jos olisin nuorenpi niin menisin metsään ja erämaahan asumaan. Huomasin Ylälutissa, Patvinsuon kupeessa olevan "taidetalon" jota on asuttanut kolmen perheen taiteilija porukka. Pihaan ei pääse autolla, vaan on soudettava muutama sata metsiä joen yli. Sähköä ei ole, ollaan raja-alueella. Vahinko ettei kuvia myyntikohteesta saa tähän linkitetyksi.
Jos joku kiinnostuu niin voi hakea hakusanalla Ylälutti.
Naapureita ei ole lähi mainkaan. Luontoa on metsää, eläimiä ja kaloja, puolukoista puhumattakaan. Sitten ajattelin sieniä, perunamaata ja yrttitarhaa ja ryytimaata. Suomunjärvi ja Koitere ovat lähellä. Rantaoikeus on.

Kohde on talviasuttava. Kalustus on kuvanveistäjän käsialaa. Talo ja muut rakennukset ovat harmaahirsisiä eräkämpän rakennuksia. Ne jotka pelkäävät venäläisten haamuja, ei ehkä kannata ostaa tätä, sanoi yksi viisas. Minusta venäläiset eivät ensimmäiseksi osu tälle eräkämpälle, vaikka rajavyöhykkellä ollaankin.

Sanomattakin on selvää, että syntymäkotini on linnuntietä jokseenkin lähellä.

Olen niin tympääntynyt nykyiseen kaupunkiin jossa asun.