Nuhtelujen historiaa seurakunnassa...

Edellisessä luvussa kerroin kinkerien nuhtelu osuudesta. Nyt kerrottava tosi tarina sattui kirkonkylän liepeillä, ei meidän kylässä.

Jossakin kirkonkylän liepeillä olevassa kylässä oli nainen jäänyt leskeksi. Huhut alkoivat kiertää tämän elävän siveetöntä eli huonoa elämää. Rovastin piti ottaa seville oliko valituksissa perää. Hän lähti lesken luo ja otti mukaansa kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja kaksi uskottua henkilöä.

Rovasti kysyi: Oletko viettänyt huonoa elämää?

Leski: En sen huonompaa kuin mieheni eläessä.

Rovasti: Onko kylän miehet tehneet sopimattomia ehdotuksia tai peräti ahdistelleet?


Leski: Ei. Paitsi tuo kirkkovaltuuston puheenjohtaja.

Tarina ei kerro miten jatko sujui.

Kaikesta saatiin pahaa aikaan, mikäli haluttiin. Koulukaverini äidillä oli allergista ihottumaa ja yksi vanha ja tekopyhä emäntä sanoi ihottumien johtuvan huonosta elämästä. Nyt kun oikein muistan niin oli myös noidaksi nimittelyä ja kerran yksi huusi perääni että Antakkoo tuon tytön olla rauhassa tai ukko Otto taikkoo hulluksi. En usko että ukilla oli noitiin verrattavia kykyjä.

Tietäjiä kyllä oli ennen aikaan vähän joka kylässä; he seisauttivat verenvuodon ja olivat perillä mieleen vaikuttamisen saloista. Tietysti näitä kykyjä voi joku pahaa toivova käyttää koston välineenä. Kaikille ei nämä henkihommat sopineet, tarvittiin älyä, tunnetta, vahvuutta ja herkkyytä. Häilyvät persoonat eivät pystyneet näihin hommiin. Tietäjät kysyivät neuvoa Jumalalta. Näkivät näkyjä ja kuolleiden kuvia. Itä-Suomessa tietäjät olivat yleensä miehiä, mutta vahvoja näkijänaisia oli kyllä.

Näkijän lahjat periytyivät meillä Beatta mummon suvusta joillekin henkilöille. Asioita, joita ei voida tieteellisesti todistaa, kutsutaan yleensä taikauskoksi. Jos taikausko on pelastanut verenvuotoon kuolemassa olevan, niin eipä tuosta haittaa liene ollut.