Rosvorantueen tarinoita VII

Ukko-Antti oli kuollut. Hän makasi keskikammarissa, yläpihan vanhassa rakennuksessa, valmiina arkkuun laitettavaksi. Yläpihan Maija vei meidät katsomaan kuollutta isoukkia. Olin kaiketikin neljän vanha. Muistan ainoastaan tunnelman ja kuolleen ja että lumi tuoksui ulkona. Oli kevättalvi. Tuohon aikaan vielä kuolemat ja syntymät olivat osa ihmisten luonnollista elämää. Suru oli yhteisöllistä ja hautajaisvieraita oli paljon, koska suvut olivat suuria ja pitivät yhteyttä eri tavalla kuin nykyään. Kyläläiset olivat tervetulleita säätyyn ja varallisuuteen katsomatta. Ruokatarjoilun piti olla runsasta ja riittävää.

Muistan että kesken hautajaisten säikähdin jotakin ja Anja kiikutti minut alapihaan rauhoittumaan. Muistan lumipyryn ja sen että itkin ihan paniikissa.

Kun isäntä kuolee, seuraa säällisen ajan kuluttua perinnönjako. Perinnönjaot ovat melkein aina epämiellyttäviä tilaisuuksia koska ihmisten alkuvoimaisuus pyrkii esille ja saa aikaan ongelmia. Itse pelkäsin kauan korotettuja ääniä ja riitelyä.