Saturday, September 15, 2012

Syrjään sysätyt ja vieraantuneet...



Syrjäytyä, syrjäyttää, sysätä sivuun, mitätöidä ja vieraantua. Presidentti Sauli Niinistö lienee syrjäytetty, hänen valtaoikeuksiaan presidenttinä on kavennettu. Vähemmästäkin kovan tason poliitikko turhautuu.

En silti epäile presidentin vilpittömyyttä huoleen syrjäytyneiden asiassa. Hänen nimittämänsä syrjäytymistä tutkiva toimikunta on saanut mietintönsä valmiiksi ja sisältö tuntuu siltä kuin se olisi sanottu jo silloin kun porvarillinen perhemalli keksittiin.

Syrjäytetyt nuoret ovat valovuosien päässä mietinnön sanomasta. Hyvä kotikasvatus on tietenkin hyvä asia ja koulutuskin on hyväksi, mutta pullaa eivät suosittele terveysvalistajat edes syrjäytyneille nuorille. Se nyt vain ei riitä nykyisessä yhteiskunnassa. Keskiluokka on peloissaan sillä syrjäytyneisyyttä on havaittu myös heidän keskuudessaan. Aikaisemminhan syrjäytyneisyys oli alaluokan ilmiö ja tavallaan kuului heille. Koko huolestuneisuus kohdistuukin nyt parempien ihmisten tulevaisuuden turvaamiseen.

Turha syyllistää koteja syrjäytymisestä sillä yhteiskunta toimii elinkeinoelämän ehdoilla ja on se, ja sama mitä osaat, tai et osaa, Miten saada aikaa lapsille ja perheelle ja yhteiselle hyvälle. Ei syytä huoleen sillä kohta iso osa vanhemmista on työttömiä ja syrjäytyneitä; aikaa yhdessä oloon on liikaakin.

Meillä on hyvin kapea toimintamalli siihen miten tullaan hyväksi kansalaiseksi ja veronmaksajaksi.

Miten sijoittuvat mielenterveydenongelmista kärsivät, rikoksiin hairahtaneet, käytöshäiriöiset koululaiset, huumeisiin sortuneet ja huoriksi leimatut alaikäiset tytöt ja seksuaalisesti poikkeavat nuoret?

Ehkä sittenkin pitäisi pohtia yhteiskunnan rakenteita syrjäyttäjänä.


No comments: