Monday, November 9, 2015

Savi on ikuista

Virallisen ilmoituksen mukaan Turun ortodoksisessa kirkossa korjataan portaita. Minulle kerrottiin henkilökohtaisesti aikaisemmin että portaissa ei ole mitään korjattavaa, ainoastaan tasanteen vajoaminen, jonka voi nähdä kuka tahansa, aiheuttaa ongelmia. Olkoon mitä tahansa, mutta mikäli se kirottu toriparkki tulee, niin vaikeuksissa ollaan.
Turussa ei rakenneta kalliolle. Lausahti Ambrosius jokin vuosi sitten. Ei rakenneta kalliolle, savelle kylläkin useimmiten. En tiedä mitä hän tarkoitti todella. Hän on piispa ja heistä ei aina tiedä.
Nurmikolla olevissa kelloissa on kauniit reliefit. Ortodoksisessa kirkossa on kauneus läsnä kaikella tavalla. Kirkkolaulu ja ikonit ja arkkitehtuuri. Kaikki Jumalan kunniaksi.
Ihmiset kaunistavat kirkkoja. Ihmiset myös ovat ilkeitä ja pahansuopia ja ajavat usein omaa asiaansa. Älkää luottaa ihmislapseen, hän ei voi teitä auttaa muistaakseni näin lauletaan kuorossa usein. Ihmisellä on tekemistä omien olemisiensa kanssa, miten ihminen jaksaisi muiden asioita. Empatia on aikamme kupla. Sen takaa ei löydy muuta kuin itsekkyyttä.
Olen ollut 45 vuotta saman miehen kanssa. En ymmärrä seurakuntalaisten vinoja ilmeitä ja pahoja puheita. Jotkut haluavat lopettaa kirjastoja ja väittävät ettei viisaus ja sivistys tule vanhoista kirjoista. Voi olla että joillakin on piilohomous rasitteenaan ja pitää mustamaalata seksuaalivähemmistöihin suvaitsevasti suhtautuvia. Olette pieniä suurine suinenne. Mitä taas runoihin ja erityisesti Haikuihin tulee, niin jättäkää niiden arvostelu niille jotka niistä jotakin ymmärtävät.
Mitä teette jos kirkkonne kallistuu? Ette mitään; löydätte syyllisen muualta kuin itsestänne. En äänestä ketään.

Asun talossa jossa, pelkään pahoin, on puupaalutus. Talo liikkuu rajummin kuin ennen. Savi on arvaamaton maalaji rakennuksille. Vanhojen talojen puupaalutukset ovat lahotessaan aikapommi, ellei tiedä niiden olemassa olosta.

Savi on ikuista. Talot ja ihmiset eivät ole.
Viimeinen kuva on kirkon kadunpuoleisesta nurkasta. Syksyn viimeiset värit. Noissa kelloissa oli eri pyhien kvuvia, akku sippasi ja kokelma jäi vaillinnaseksi.

No comments: