Tuesday, November 10, 2015

Polkupyörä ja kala ja muita veistoksia

Galleria Joellassa nähty kuvanveistäjä, kuvataiteilija ja kulttuurihistorian tutkijan ja taidehistorioitsija Hasan Fuat Sarin juhlanäyttely. Hän tuli, muistaakseni, Suomeen ja Turkuun 1980-luvun alussa. Hän oli Seikkiksen tuntiohjaajana. Hän näytti meille miten lasitetaan saviastiat. Kerran hänen italialainen tyttöystävänsä saapui tervehtimään häntä Seikkikseen En kyllä vieläkään tajua miten Seikkiksen ulko-oveen ilmestyi virallinen lappu: Tyttöystävien vierailut ovat ei sallittuja. Epäilin jonkin aikaa että Hasan oli pilaillut ja laittanut lapun ihan itse. Hänellä oli ainakin silloin omintakeinen huumorintaju. Noissa töissä on huumoria ja kosmopoliitisuutta. Vesi jä ympäristö on samalla hauska ja vakava teos. Kuvassa osa tästä kokonaisuudesta. hasan on kotoisin Turkista. Hän on minusta maailmankansalainen ja käy luennoimassa monien maiden yliopistoissa taiteesta ja kulttuurista.

Tässä hieman tietoa näyttelyn ajoista.

No comments: