Naisten kesken II

Katsokaa nyt se on taas täällä kirkossa. Tietenkin koska piispa on paikalla. Mokomakin lihava kääpiö ja ruma ja pukeutuukin kuin hippi tai kansatieteilijä. Kaksi naista naamat ilkeässä naurussa supisivat omiaan. Pappi messusi. Piispan pukeminen oli kestänyt liian kauan; hän näytti kärttyisältä leijonalta. Pelkäsin hänen purevan pukijaa. Kääpiön tuntomerkit: lyhyet jalat, usein väärät. Ei ollut vääriä sääriä. Keskivartalo liian pyöreä. Pää liian iso vartaloon nähden. No, ei sekään täsmännyt.

Hiukset pitkät ja letillä. Eihän se sovi noin vanhalle. Pitää olla permanentti tai säällinen nuttura. Polkkatukka on liian raju. Naiset tirskuivat keskenään. Toinen oli opettaja ja toinen seurapiirihenkilö rannikkokaupungista, Lokalahden läheltä. Heillä on muodin mukaiset vaatteet ja tukka hyvin. Ei mitään rasvaisia nutturoita niskassa.


Kääpiöt ovat 120 senttiä pitkiä. Olen 153 senttiä. En käytä korkokenkiä kuin pakosta. Pojalle, jonka äiti sai siunauskirjan arkkipiispalta, on on noussut kusta päähän. Kohta hän on varmaan arvoasteikossa korkealla. Älä tule vastaan pimeällä kujalla beibi hyräilen ohi kirkkoveisujen. Teatteriohjaajalla on pilkallinen hymy. Olisi mennyt reilusti noiden supisevien akkojen joukkoon.

Kääpiöt seurakuntalaisten sisällä kasvavat, päät ovat kohta katossa, sinisessä tähtitaivaassa ja kohta ne puhkovat kattoon reikiä. Vanhat aarteet kupolin henkareista leijuvat alas ja peitymme vanhaan tekstiilipölyyn. Kerran yksi nainen löysi aarteen kirkon kupolista. Siitä on kauan ja liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi. Miehet pilkkasivat aarretta. Niin kuin miehillä on tapana silloin kun eivät itse ole aarretta löytäneet.

Poistun hiljaa avonaisesta ovesta ulos. Sumusadetta tihkuu taivaalta. Olen vapaa hapatuksesta.