Rosvorantueen tarinoita XIV

Aloitin koulun kuusi vuotiaana, erityisluvalla. Myös naapurin Unto sai erityisluvan samaan aikaan aloittaa koulun kuusivuotiaana. Kyse ei ollut mistään lapsineroista. Kysymys oli koulun oppilasmäärästä. Ilman minua ja Untoa koulu olisi lopetettu. Koulu säilyi niin kauan kuin me olimme koulussa oppilaina. Opettajat olivat niitä joita ei huolittu muualle. Usein he olivat ylioppilaita hakemassa työkokemusta ja rahaa. He vaihtuivat usein.

Koulumatka oli neljä kilometriä ja talvella hiihdimme, muulloin kävelimme. Minä en oikein ymmärrä näitä susipelkoisia juttuja nykyään, meitä neuvottiin susien kohtaamisessa taputtamaan käsiä ja metelöimään. En tiedä miten tehokasta se olisi mutta sudet menivät omia latujaan. Enemmän pelkäsimme katajapehkon takana hohottavaa kylähullua, kuin susia.

Sitten olivat loikkarit joita eksyi joskus tielle. Heistä puhuttiin hiljaa ja salaperäisyys leijui asioiden yllä. Luulen että he katosivat yhtä salaperäisesti kuin ilmestyivätkin. Katosivat usein rajan taakse takaisin ja ammuttiin.

Talvet olivat kylmiä ja käsiä ja jalkoja paleli usein.