Thursday, October 10, 2013

Turun Dostojevski Kalle Isotalo


Kirjamessuilla oli Kalle Isotalolle omistettu paneeli ja näyttely. Odotin että Anu ja Kalle tulevat tuon´ìlmaisista kummittelemaan. Tie vaikka olisivat olleetkin paikalla koska tunnelma oli hilpeän hyväksyvä. Aikoinaan Kalle oli kosinut Anua kohtalokkaat kolme kertaa, mutta Anun tunteille oli toinen kohde. Kalle puolestaan löysi nuoren ja kauniin kirjallisuutta opiskelevan Tuulan. Heille syntyi kaksi lasta. Mielestäni se oli elämän makuinen rakkaustarina.

Monitoimimies Harri Kumpulainen oli tehnyt jopa kirjasen Kallesta. Toivon että kirjasesta kasvaa romaani tai dekkari.
Sitten joku tekee elokuvan, jonka pääosassa ovat Laura Birn ja Jussi Lehtonen.

Kalle Oli poliittisesti puolueeton vasemmistolainen. Näin hän sanoi joskus 1970-luvulla. Porvaria hänestä ei koskaan tullut, siihen hän oli liian vakaumuksellinen työväenluokkainen ja ideaali humanisti.

Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat myös kuvataiteilijat ja hänellä oli taidetta seinillä ja varastoissa. Pertti Kolehmainen maalasi taideteoksen Airikintien asunnon seinään. Maalaus tuhoutui talon mukana.

Veikko Laukkanen maalasi Kallen ikoniin. Kuva ylinnä.

Jotkut kutsuivat Kallea Turun Dostojevskiksi.



No comments: