Saturday, September 5, 2015

Turussa olisi kunnollisia majoitustiloja pakolaisille jos haluttaisiin

Hätämajoituspaikkoja löytyisi Turussa kyllä, ilman että yksittäisten henkilöiden pitäisi majoittaa heitä. Yksittäinen henkilö voi majoittaa toki pakolaisen kotiinsa mutta mitkä valmiudet heillä on järjestää pakolaisille sopivat olot. Heillä voi olla traumoja, kroonisia sairauksia jotka vaativat oikeaa hoitoa.

Ihmettelen kyllä ettei tätä pakolaistulvaa ennakoitu ajoissa. Miksi pääsi näin käymään. Jokin ei nyt täsmää Euroopan unionin toiminnassa. Suomessa ei saisi nousta yhtäkään pakolaistelttaa tähän aikaan vuodesta. Mikä Turussa mättää kun tuntuu että poliittisella tasolla ei haluta ratkaista pakolaisten majoitusongelmaa. Miksi yksittäisiä avustustyöntekijöitä uhkaillaan tappotuomioilla ja poliisi joutuu partioimaan asuntojen lähellä. Varsinais-Suomessa suhteudutaan kaikkein nuivimmin pakolaisten vastaanottokeskuksiin alueellaan Suomessa. Miten iso raha liikkuu pakolaisten hädän ympärillä.

13.9. kerätään ortodoksikirkoissa kolehti (arkkipiispan määräyksellä) pakolaisten auttamiseksi. Toivottavasti Turussa tiedotetaan asiasta paremmin kuin on tapana. Onhan meillä entinen pakolainen kirkkoherranan. Pakolaisten valikoiminen autettaviin ja ei autettaviin olisi epäkristillistä.

En tiedä onko Sofia avannut ovensa pakolaisille, toivoisin että on, sillä esimerkillisyydessä on voimaa.




No comments: