Tuesday, September 22, 2015

Maria Pariisilainen

Maria Jelizaveta Jujernava Pilenko syntyi Riiassa 1891. Hän kuoli 1945 Ravensbrucken keskitysleirillä. Hän meni kuolemaan toisen tuomitun, nelilapsisen äidin puolesta.

Äiti Maria oli alkujaan aatelinen ja runoilija Venäjällä. Vallankumouksen jälkeen hän oli emigranttina Pariisissa ja auttoi maanmiehiään uuteen elämään Ranskassa. Maria oli naimisissa kaksi kertaa. Toisen miehensä jälkeen hän valitsi nunnuuden. Hän toimi köyhien ja unohdettujen hyväksi päivätyötä tehden, hän ei koskaan mennyt luostariin, vaan eli maailmassa. Maria perusti kaksi köyhäintaloa Hän toimi Ranskan vastarintaliikkeessä aktiivisesti ja auttoi juutalaisia pois maasta ja piilotti heitä kotiinsa. Hän lähetti ruoka-apua vangeille ja lopulta hänet kavallettiin ja hän joutui keskitysleirille.

Hänet kanonisoitiin 2004.

Pyhä Maria ei ollut tekopyhä. Hän oli käyttänyt huumeita ja juonut olutta ja polttanut tupakkaa, mutta hänen tekonsa olivat moraalisesti korkeita ja esimerkillisiä ja kohosivat korkealle. Hän antoi henkensä lasten ja tulevaisuuden puolesta.

Marian rukous:
Herra, älä muista vain hyviä ihmisiä, vaan myös pahoja.
Äläkä muista vain niitä kärsimyksiä joita he ovat aiheuttaneet meille, vaan myös hedelmiä, joita me olemme kantaneet, niiden kärsimysten ansiosta: toveruutta, nöyryyttä, rohkeutta.
Muista suuruutta, joka kasvoi niistä.

Ja kun astumme tuomioistuimen eteen, anna kaikkien hedelmien, joita olemme kantaneet, koitua heidän anteeksiannokseen. Amen



Kirjoittaja ei ollut eilisessä luentotilaisuudessa ort.seurakunnassa Turussa.

No comments: