Ehkä leipäjonoissa solmitaan sosiaalisia suhteita ja muodostetaan verkostoja piankin

Eilen oli outojen äänien ilta puutalossamme. Oli ihan pakko mennä keittiöön tarkistamaan ettei siellä ollut vieraita. Kaksi kertaa illan aikana voimakas ääni, kuin vettäisiin astiakaapin laatikkoa auki ja työnnettäisiin äkäisesti kiinni, niin että lusikat ja veitset kilisivät, katkaisi rutiinin. Ajattelen että savi elämöi taas ja rako muurissa levenee.

En usko että täällä olisi siunaamaton ruumis kellarissa, tai "rouva Lindeman" melskaisi tuonpuoleisesta. Kerran olen tuntenut nenässäni kalman hajun ja ajattelin sen tulevan aistielämyksenä lapsuudesta joka elävöityi sopivastai muistissa.

Ennen vanhaan vainajat olivat näytillä ennen hautaamista ja uskon että haju oli myös läsnä. Nykyään kaikki on niin steriiliä. Hautajaiseksetkin vieraantunutta menoa.

Aamulla herätessäni ajattelin että perunat ovat loppu. Eivät olleet, sillä olin kompastua perunapussiin. Seuraavaksi päättelin että ruoka hallitsee liikaa elämääni nykyään. On pidettävä varansa ettei ruoasta tule uskonnon korvike. Monelle tuntuu tulleen. Ajat eivät ole ilmeisesti vielä menneet liian vaikeiksi koska ihmisillä on varaa ruokauskoon.

Hallituksen toimintaa katsellessa voi tulevaisuus olla kohta leipäjonossa oloa monellakin. Ehkä leipäjonossa solmitaan sosiaalisia suhteita ja muodostetaan verkostoja piankin. Koskahan valtiopoliisi alkaa valvoa leipäjonoja? Jos luulette että ne epämääräisen näköiset köyhät eivät ajattele, tai pysty toimintaan, niin erehdytte pahasti. Nälkä ja epävarmuus ovat voimakkaita tuntoja.

Elämää ja ajattelua on muuallakin kuin yliopistoilla, joskus tuntuu että muualla sitä vasta onkin ajattelua ja ennen kaikkea elämää.