Rosvorantueen tarinoita XI

Alina mennä vippasi pitkin keväistä hankea naapuriin. Talo ja maat oli myyty ja oli lähdettävä Lieksaan asumaan. Hänen hevosensa Vappu oli myyty naapuriin työhevoseksi. Hän tiesi että Vappu saisi arvoisensa olemisen, ei häntä se kaihertanut. Kaiherruksen syy oli rakkaus ja kiintymys hevoseen. Hän meni ja haukkui ostajan ja oli hyvin onneton. Lopuksi hän esitti toivomuksen että Vapun länget oli tuotava hänen haudalleen, kun hän kuolisi. En tiedä toteutettiinko toive.

Alina oli ollut koko elämänsä köyhä ja vähäosainen. Hän oli tullut Käkisalmesta piiaksi Penttisen kartanoon eli hoviin, kuten Alina oli tottunut sanomaan. Alina tapasi Eetun. Eetu narrasi heti kättelyssä olevansa niin isosta talosta että seitsemästä ikkunasta päivä paistoi yhtä aikaa.

Alina nokkelana sanoi että: Isosta talosta...mutta eihän sinulla ole edes paidassa nappeja. He menivät naimisiin ja ensimmäinen asumus oli hatara ja alkeellinen mökki hallasuon laitamilla. Toinen talo oli mäen kumpareella ja päivä paistoi ainakin kahdesta ikkunasta sisälle.

Evakkoreissu oli raskas, vanhin poika Olavi katosi junamatkalla Vieremälle, eikä häntä koskaan löydetty. Olavi oli erikoinen, ehkä hän kärsi jostain syndroomasta. Matkalla joku hädänalainen paskansi Alinan eväsmaito peilariin ja lapset saivat armeliaiden paloja nälkäänsä. Nyt on kerrottava että evakkojunat suljettiin ja tuttu lähettäjä sanoi että kukaan ei pääsisi matkan aikana ulos. Junissa ei ollut käymälöitä ja jokainen sai selvitä kykynsä mukaan.

Poliisi kuulusteli kaikkia ja epäili henkirikosta.

Lieksassa Alina eli luultavasti elämänsä keveimmät ja onnellisimmat vuodet.