Piispa Eino Sormusella oli tapana kutsua hiippakuntasisarta hiippakuntaneitsyeeksi. Hänestä siinä ei ollut mitään sopimatonta. Ulkomaan matkoiltaan hän toi aina tuliaisia hiippakunta neitsyeelle. Kerran hän kujeili ja toi tuliaisen naapurikaupasta ja odotti milloin neitsyt hoksaisi että se ei ollut Jerusalamia nähnytkään. Hän harrasti kepposia muutenkin.
Nykyään kukaan piispa ei uskaltaisi keppostella tai lystiä pitää tällä tavalla.
Arkkipiispa Johannes (Wilho Rinne) oli viimeinen kirkkoruhtinas ortodoksisessa kirkossamme. Hänessä oli tunnistettavissa kätkettyä naisvihaa. Kerran tulu ekumeeninen ryhmä Kuopioon kokoukseen. Mukana oli yksi korkeastikoulutettu naisedustaja. Johannes ohitti hänet täysin ja sanoi miehille että teillähän on seuraneitikin mukana. Minulle tuli hänen lähellään olo että hän ei ole sitä mitä esittää.
Olen iloinen että isä Mitro voitti oikeustaistelun. Ei kaikkien pappien tarvitse olla seipäännielleitä.
Tänään on Suuri torstai. Huomenna on Suuri perjantai. Kun olin lapsi, pitkä perjantai oli pitkä ja painostava. Mitään ei saanut tehdä ja piti olla hiljaa. Vilho-setä meni tervaamaan venettä sillä oli kaunis ja lämmin päivä. Naiset suuttuivat ja nuhtelivat ankarasti. Usein oli myös uhkaava ja kylmä sää. En pitänyt siitä tunnelmasta. Nyt kaikki on arkistunut. Tanssi ei enää ole kiellettyä ja kaupatkin ovat auki koko ajan.
Pohjoimaiden suurin kaupunkisota ratkesi 3.4.1918. Sodan jäljet olivat pahat: kuolemaa, teloituksia, nälkään näännyttämisiä ja raiskauksia. Ihminen ei ole hyvä, sanoi entinenkin pappi.
Juudas kavaltaa kohta Jeesuksen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment