Ludmila Ulitskaja ei petä lukijaansa. Meidän tsaarimme väkeä on huikea teos. Pääsiäisen aikaan on ilo lukea kaikessa rauhassa tätä. Hänen teoksensa Vihreän teltan alla on vangitseva kirja. Sen alussa on kuvaus Stalinin kuolemasta ja hautajaisista. Hurja ja pelottavakin kuva henkilöpalvonnasta ja hysteriasta.
Suomalaisen maaseudun kuvaajille olisi tilaisuus tallentaa sanoin ja kuvin autioitumisen tarinat. Syrjäseutujen elämä alkaa muistuttaa uhkaavasti kapitalismin voiton maksimoinnin irvikuvaa. Ensin vietiin koulut, kyläkaupat, pankit ja pappilat. Kaikki keskitetään taajamiin ja edelleen taajamien näivetyttyä kaupunkeihin. Terveysasemat lakkaavat toiminasta. Miten sellaiset vanhukset selviytyvät kun ei ole omaisia tuomassa ruokaa ja rahaa ja lääkkeitä. Kotisairanhoito ei tule käymään koska se maksaa ja matka on liian pitkä. Lääkärille et saa aikaa, vaan heti ohjataan yksityisille jonnekin sadan kilometrin päähän. Yrittäkää kuvitella milta se tuntuu. Kohta varmaan viedään väkisin reservaattiin, kuin intiaanit jenkeissä muinoin. Ilomantsissa on lunta paljon. Siellä mennään kaikin puolin kuin mummot lumessa.
Tein huomion että meillä kuollaan keväällä, pääsiäisen aikaan enimmäkseen. Kotikylässäni on vielä tallella sielunkellojen soitto kun kylän asukas kuolee. Kelloja soitetaan sovittuna aika ja siten tiedotetaan kyläläisille että kyläläinen on kuollut. seurakuntalaisia kehotetaan lukemaan kuolinrukous kuolleelle. Tapahtuma on yhteisöllinen ja samalla yksityinen.
Ikoninäyttely jatkuu vielä.
No comments:
Post a Comment