Silmällä näkymättömässä hiekansirussa asuu ikuisuus. Runoilja matkaa yksin aikakusien läpi pohtien pysyvää ja katoavaa olomuotoa. Eloton muuttuu eläväksi ja elävä kuolleeksi.
Mykät aaltojen hylkäämät kuoret, joissa tietoisuus uinui
Aikakudet sulautuvat yhteen, aikaa ei enää ole. Tunne paikasta jossa on jo ollut, eikä lähteminen tarkoita pois lähtöä. Muistin jälkiä ei voi hävittää.
samaa erillään oleva
ja kaikki mikä läpäisee sen, kaikki.
Anne Hännisen kolmastoista runokoelma Hiekkaleijat on ehjä teos.
Unet näyttivät,
ollutta kaikki,
vieritetyt lohkareet leposijoilla.
Merenraja; pysähtynyt sammal.
Anne Hänninen, Hiekkaleijat
WSOy, 2012
Painettu EU:ssa
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment