Lähikauppaa, lastenkulttuuria ja tätien törsäysvuosikymmen

Lähikauppa on hyvä asia. Muistan 1980-luvun Portsassa oli kivijalkakauppoja. Taloyhtiössämme oli Liisi Kauppilan maitokauppa. Se oli kätevä. Minusta tällaisten kauppojen toimintaa pitäisi tukea.

Tänään Lonttisten lähikauppa avattiin remontin jälkeen ja Valintatalo oli muuttunut Siwaksi. Siwa, sen enempää kuin Valinta talokaan eivät ole Suomalaisessa omistuksessa. Silti lähikauppa on kätevä.

Lähikauppa on myös, kuten kirjastokin, sosiaalisen kanssakäymisen keskus. Siksikin niitä ei pitäisi lopettaa.

Lasten kulttuuri viikot oli myös hyvä idea. Nyt niitä ei enää ole järjestetty, koska lastenkaulttuuria on koko ajan tarjolla. Vai onko, ja jos on, niin minkä tasoista?

Olihan se tuossa tuntityöntekijöiden palkkarahojen muuhun tarkoitukseen kuin työntekijöiden hyväksi,käytössä sekin puoli että hyvään tarkoitukseen ne rahat menivät. Jotkut ovat itsekkäitä huudellessaan pikkurahojen perään kun lapset tarvitsevat kulttuuria, raivosi taiteilija joka ei itse kylläkään tehnyt ilmaistyötä lasten kulttuurin hyväksi. Joku säveltäjä piruili ihan tosissaan että mikäli toimintayksikkö palaa poroksi Mörköoopperan tai Tulitikkutytön kulissien kuivattamisen vuoksi, niin saa palaa! Kauhistelin nimittäin yli yöksi jätettyjä hellanlevyjä ja uunia ja muita sähköpuhaltimia sillä pinkopahvinen seinä savusi. Olin nipottaja ja lastenkulttuurin jarru. Kaiken kukkuraksi olisin joutunut maksamaan oopperasta nähdäkseni sen. Jätin väliin.

1980-luvulla oli rahaa käytössä kyllä, elimme törsäyksen vuosikymmentä. Työpaikkakiusaamisen tätirinki toimi kuin "gestapo" oli Lenttu-täti, Krista-täti, Eija-Täti, Lenita-täti, Ari-täti ja Marianne-täti ja Ritva-täti ja Tuuli-täti joka ponkaisi pomoksi demarien avulla. Ja virastossa istui iso-Täti joka muni mahtipontisia munia. Sitten oli Haije-täti tilulilulei! Hän oli rahasta naimisissa.

Taisipa tämä Jarmo Rosenlöff olla zilloin liittomme puheenjohtaja(demari).