Köyhyys luo yhteisöllisyyttä ja välittämistä

Pohdin yhteisöllisyyttä sammakkoperspektiivistä. Ennen vanhaa kun yhteisölliasyys oli pakonsanelema eli elinehto kylissä ja kaupungeissa, juoksutettiin taikinanjuurta, oluenpanoaineita talosta toiseen tarvitsijoille. Saunottiin yhteissaunoissa ja elot leikattiin yhteisvoimin. Jos joku oli vähemmän yhteisöllinen eli induvidualisti olo oli välillä hankalaa luulen.

Lapset syntyivät yhteisöllisesti, tarkoitan että he syntyivät yhteisöllisyyteen. Ajattelen kaavailtuja suuria synnytysyksikköjä nykyisessä tulosajattelun yhteiskunnassa. Kohta varmaan joku keksii kuolemisen suuret yksiköt jossakin helvetin esikartanoa muistuttavissa valkoisenkalseissa kuoleman odotussaleissa. Nämä eivät ole yhteisöllisiä kaskuksia, ne ovat talousmiesten ja poliitikkojen suunnittelemia kuolemansellejä kuolemaantuomituille.

Olen havaitsevinani yhteisöllisyyden paluuta köyhtymisen myötä yhteiskunnassamme. Nuoret perustavat kommuuniasumismuotoja, lasten kimppakasvatusta ja hoitoa ja ruokapiirejä. Jaettu elämä on aina palkitsevanpaa kuin yksin eläminen. Sitäpaitsi yksin syöminen on tylsää. Menot puolittuvat ja mieli voi paremmin. Olemme yhteiskunnallisesti menossa sellaiseen tilaan että emme selviä enää individualismin yksilökeskeisillä toimintamalleilla; on aika elvyttää yhdessäelämisen toisten huomioon ottamisen taidot.

Olen kyllästynyt omalta osaltani tähän pinnallisuuden ja itsekkyyden kulttuuriin. Moni muukin näyttää kyllästyneen ja se on hyvä se.