Lankkupolulla syysauringon paisteessa on raikasta hengittää. Sorsat uiskentelevat joessa. Keskellä jokea seilaavat muoviämpäri ja pelastusrengas. Toistuvasti juuri tässä kohtaa heitellään jokeen mitä oudoinpia tavaroita. Lienee asialla jokivarren räyhäremmi joka kuvittelee hallitsevansa jokirantaa satamaan asti.
Miehen ääni ärjyi jotakin Jumalan armosta ja vaikeni äkkiä, penkillä jokirannassa vatapäätä Tuomiokirkkoa. Hänen suunsa ympärillä oli harmaanvalkoinen rengas. Menin huomaamattomasti ohi ja tunnistin naisen huutajan vieressä. Hän oli kärsineen näköinen ja valkoinen suun ympäristö kertoi jostakin. En olisi halunnut nähdä näitä ihmisiä tuossa paikassa, tuollaisina... Nämä henkilöt eivät ole entisiä tai nykyisiä kirkonmiehiä tai naisia.
Lankkupolulla kävelee pitkä ja ohut tyttö. Huppu on vedetty pään yli, huulet toistavat jotakin mantraa. Silmät ovat tuikean tappavat. Hän ei ole maahanmuuttaja.
Viluttaa. Juuri tuossa kohtaa kolme miestä ryösti vanhan miehen ja pahoinpiteli myös. Idyllinen lankkupolku on muuttunut uhkaavaksi ja pelottavaksi. Joillakin on viha pinnassa ja kohteet tuntemattomat. Kuka tahansa näköjään voi olla vihan kohde joka ei tunne satuttajaansa.
Olihan siellä hyvinkäyttäytyviä nuoria miehiäkin jotka sanoivat aina siivoavansa jälkensä ja vievän oluttölkit mukanaan pois.
No comments:
Post a Comment