Friday, September 19, 2014

Paljaimmillaan rakkaus on rivi neulanpistoja...


Tautinen sää, suorastaan keuhkotautinen. Lämmintä, nihkeän viluista ja sitten tuskaannuttavan hikistä. Minulla on uusi ja hieno vanhanajan partiolaisreppu. Monta taskua ja iso tavaratila. Testasin sen Lidln käynnillä. Paljon kyllä mahtuu. Kotiin kävellessä muistui mieleen muikkukontti jonka ukki laittoi selkääni kun olin 8v. Se oli niin painava että kaatua tai kompastua ei saanut. Samaa ryhdikästä kävelyä uuden reppuni kanssa.

Kirjailija Andrei Makine saapuu Turun kirjamessuille. Olen lukenut kaikki hänen kirjansa. Ensi tiistaina 23.9. klo.18.00 Turku-Pietari Seurassa Jukka Mallinen kertoo tapaamisestaan Makisen kanssa. Uudenmaankatu 1. siellä ylimmässä kerroksessa, entisessä maaherran virka-asunnossa.

Olen vaikuttunut Riikka Pelon kirjasta Jokapäiväinen elämämme. Harvemmin enää olen virittynyt kirjaan niin kuin tähän.

Otsikko on Marina Stvetajevan runosta Lopun runoelma 1934
(suom. Kaisa Ijäs)

Näin kirjamessujen alla on hyvä muistaa erään poliitikon lausuma: Viisaus ei tule vanhoista kirjoista. Olen kyllä toista mieltä, mutta minähän en poliitikko olekaan.
Haluan kirjastojen ja lukutaidonkin säilyvän.

2 comments:

Ripsa said...

Saa nähdä miten täällä käy kirjastojen ensi vuonna. Sen verran olen kuullut, että on säästettävä.

Sivukirjastojakin täällä on, mutta ainakin tähän asti tärkeämpiä ovat olleet kirjastobussin käynnit, kun täällä on suht. lähellä olevia lähiöitä, eli pientaloalueita.

Mutta hyvä juttu on se, että kun meillä on myös tiedekirjasto Tritonia, niin mun ei tarvitse lähteä koikkelehtimaan sille huonolla polvella, vaan pääkirjasto tilaa omaan kirjastoon lainana, mikäli tarvitsen jotain painavampaa luettavaa.

Meillä kirjastomäärärahoja on enemmän kuin useimmissa paikoissa kaksikielisyyden vuoksi. Se vielä toistaiseksi vaikuttaa.

Hauskoja kirjamessuja! Jännitän parastaikaa A. Konkan Unennäkijän muistelmia, että mahtaako se ehtiä sinne Turun kirjamessuille. Se käsitys on jäänyt että voi olla suht. hyvä kirja. Ainakin kirjailija on siellä.

quijote said...

Kirjastojen lakkauttaminen ei säästä paljoakaan. Paradoksista on että Turun kirjamessujen johtaja oli lakkauttamassa kokoomuksen riveissä Porin lähikirjastoja. Voi olla että yksilönä hän olisi toiminut toisin kuin ryhmässä.

Odotan innolla Anita Konkan uutta kirjaa.