Yksinäisinä hortoilevia kirjallisia ihmisiä oli messukäytävillä. Jotenkin yksinäisyys korostui tänä vuonna. Körttiläiset veisasivat virsiä ja pitivät seminaariaan koko aamupäivän. Kaipa se kuuluu kirjamessujen henkeen Turussa. Ja miksi ei kuuluisi. Ortodokseilla olisi ollut sauma kirjalliselle esiintulolle, mutta keneltä riittää aikaa ja energiaa. Tarkoitan alan asiantuntijoita.
Ihmettelin hiljaa mielessäni venäläisvastaista, melkein vihamielistä eetosta. Haiskahtaa historian aaltoliikkeeltä. Monesko vihan aalto nyt lainehtii. Kertoisiko joku uutisoija joskus mitä erityistä ja hyvää tapahtuu Venäjällä. Siellä nimittäin tapahtuu ihan tolkullisia asioita, kaiken muun ohella. Taide ja kulttuurielämä on hyvin mielenkiintoista, paljon mielenkiintoisempaa kuin Suomessa. Vallanpitäjiä pitää arvostella, mutta se ei ole koko totuus Venäjästä. Venäjälläkin voi hurmioitua.
Anna Kortelaisen Hurmio on tervetullut pläjäys meidän tasatapahtumattomille ja eläytymättömiskyvyttömille suomalaisille. Jos ei ole hurmioitunut koskaan, on elänyt vaillinaisesti.
Luulet kulkevasi merta ympäri;
liikut saaressasi, kierrät sitä.
Juuri tällä tavalla olet sokea
ja yhtä kaikki et:
aina kun katsot merta,
silmäsi aavistavat maan,
kun katsot maata,
näkökenttäsi laidoilla
meri, meri.
Rakel Liehu, Runot 1974 - 1997
No comments:
Post a Comment