Saturday, June 27, 2009

Toisena markkinapäivänä


Keskiajan markkinat jatkuvat edelleen Turussa. Väkeä oli niin paljon että pakenin joen toiselle rannalle, käsityöläisten putiikkeihin. Ehdin kuitenkin varpistella kuolemankulkue-näytelmää. Katolilainen miesnäyttelijä oli ylpeä koska sai taas näytellä katolista pappia. Edellisinä vuosina hän oli katolinen piispa tai joku muu mahtihenkilö.



Porthaninpuisto on paikka jossa kannattaa käydä sillä siellä on kansanperinnettä työnäyttein ja puhein. Ihastelimme aitavitsaksia, katoavaa kansanperinnettäkö? olisin ostanut sirpin jos olisi ollut kaupan.


Virolaiset ilahduttavat markkinatunnelmaa aina. Heillä on luontevaa kanssakäymistä ja puhetapa hyvin miellyttävä. Tuotteet ovat korkeatasoisia ja hinta-laatusuhde on kohdallaan.

Alla mekkoja näytillä.



Muinaisemäntäkin oli paikalla ja rinkilänsä tuoksuivat vastustamattomasti.

Ikoneitakin oli myynnissä, mutta en päässyt lähellekään kyseistä kojua.

Sitten törmäsin kalakukkoihin ja kuittasin ruoanlaittopulmat ostamalla pari kukkoa.
Kukon kanssa kuuluisi olla kokkelipiimää, mutta mistä sitä nyt oikeaoppista sellaista löytyisi. Keskiajalla ei varmaankaan ollut kevyttuotteita. Elämänlaatunsa lienee ollut silti hyvä. Riippuu tietenkin mihin vertaa ja kuka on vertaamassa.

No comments: