Tuesday, August 11, 2015

Järvi on sama ja erilainen

Järvi on sama ja kuitenkin erilainen. Emme ole grillaajia, mutta mummon iloksi paistamme joskus makkaroita ja tänään olimme mökillä lettuja paistamassa. Pois tullessa ajoimme vanhaa Ruotinniemen kylätietä. Isänäitini oli kotoisin Ruotinniemen talosta, joka toimi myöhemmin kouluna ja sitten purettiin Pamilon voimalaitoksen käskystä 1950 luvun loppupuolella. En tunnistanut samaksi sillä paikka oli metsittynyt ja tien päässä oli puomi.

Eilen kävimme kauniissa paikassa katsastamassa uuden uunin ja puuhellan. Muurari on todella ammattitaitoinen, sillä uuni oli täydellinen.
Äidin syntymäkodissa Vaaralla ei ollut ketään kotosalla, vain pyykki liehui iloisesti narulla. Ihailin perinteisiä kukkia ja tummansiniset kukat metsän reunassa olivat kauniita.
Eilen olivat Ambrosiuksen synttärit ja Sofiassa avoimet ovet. En ole osallistunut mitenkään niihin juhliin, on ollut muita juhlia ja rahanikin ovat rajalliset, joten toivon että kaunis mosaiikkiseinä pyhineen saa taloudelliset resurssit valmistuakseen.
Monia armorikkaita vuosia päivänsankarille.

Loppukesän fiiliksissä Koitereella

No comments: