Saturday, June 27, 2015

Saippuakuplat saivat aikaan surrealistisia kuvia

Nyt voit mennä Clio cli perinnelaikki menossa.
Sianruho keskiaikaisella vartaalla, paistoseipäällä lävistettynä haisee raadolta. Ihmiset maksavat annoksesta markkinalisää. Elettiin vuotta 1501. Suomi oli Itämaa, Ruotsin vallan alla elävä maa. Millaiselta mahtoi kuulostaa kieli jota kansa puhui. Elettiin Kuningas Hannun aikaa. Kustaa Vaasan aika tuli vasta 1523 luvusta eteenpäin.
Kirkoissa puhuttiin latinaa ja kansa katseli kirkkojen seiniin maalattuja kuvia. Kaupunkeja oli vähän ja ne sijaitsivat vesireittien varrella ihan luonnollisista kaupallisista ja liikenteellisistä syistä.
Keskiajan markkinat vounna 1501 Turussa lienevät olleen hyvinkin erilaiset kuin nyt meneillään olevat markkinat. Musiikki ja laulut ovat esitettäviä vielä nytkin.
Ihastuttavat saippuakuplat lumosivat yleisön rantakadulla. Nämä kuplat olivat isoja ja ihan kaiken kokoisia ja niiden läpi rakennukset ja puut ja pilvet muuttuivat surrealistisiksi.

Saippuakuplien kuvaaminen on vaikeaa, juuri kun ihanin ja suurin kupla on tähtäimessä, se katoaa. Otin ainakin 30 kuplakuvaa.
Piispat olivat varsinaisia kirkkoruhtinaita keskiajallakin. Joskus heidänkin toimintansa meni ahneuden ja vallanhalun palvelemiseen.

No comments: