Thursday, June 18, 2015

Juhannuksen alla

Äkkiä oli lämmintä ja itikat hyökkäsivät kimppuun. Istutimme aurinkoiselle seinustalle Päivänsinen taimia kuusitoista kappaletta. Aamulla olimme asioilla läheisessä keskuksessa ja poikkesimme hautausmaalla tarkistamassa hautojen tilan. Se on täällä tärkeätä että omaisten haudat ovat kunnolla kaunistettuja. Ihmettelin kylän mahtisuvun hautojen tilaa, unohdetun näköisiä ovat. Voi olla että lapset ovat siirtyneet Saksaan tai jonnekin kauas.

Palattuamme leivoimme korvapuusteja, Bostoninkakkua ja maustekakkua, sekin on tapana täällä. Huomenna haemme julmasti juhannuskoivuja porraspieliin mummolle mieliksi ja kaunistukseksi.

Pölyttäjiä surisee ihan mukavasti omenapuissa. Ampiainen pisti sormeeni, mutta ilmeisesti en ole moinaankaan koska sormi ei turvonnut, saati särkenyt. Luonto on nyt tuuheimmillaan ja maailma järjestyksessä.


Tiet ovat tarpeellisia ja johtavat aina jonnekin. Mökin romanttinen polku on nyysitty maan tasalle ja mökkitie on muuttunut mitään sanomattomaksi. Höperö käki kukkui aamuyöstä kauan. Korpit ovat hyvänonnen lintuja ja niitä oli viisi kun ajoimme kotipaikkaamme. Juhannusruusut eivät kuki juhannuksena, ainakaan tänä vuonna.

No comments: