Voimattomana sängyn pohjalla viruessani hissutteli sisälle henkilö Pertti Niemisen viimeisimmän runokirjan Maailma pitäisi aloittaa alusta ja punaviinikanisterin kanssa. Join kuumalla vedellä laimennettua punaviiniä ja luin runot siltä puoli-istualtani. Mestarien runoja on luettava aina uudelleen ja uudelleen. Ne ovat kuin viini, paranevat vanhetessaan.
Syksy hämärtyy,
päivä pimenee, pimenee entisestään.
Sataa ensilumen, lumi sulaa pois,
sataa uutta lunta.
Jouluvalot syttyvät,
eivät sytytä.
Kauneimmat joululaulut soivat,
eivät kaiu.
Aurinkoa odotan.
Sitä aurinkoa,
joka vuonna 1942 tammikuussa
tervehti matalalta aamupilvien raosta
pihan kaakkoiskulman yltä.
Syyspäivän tasaus,
vuoden apein päivä:
valo katoaa katoamistaan.
Tänään putosi (miltei puun latvasta)
viimeinen valkeakuulas.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment