Joulupuuroon hullaantunut kissa

Tapasin bussipysäkillä mummon, joka kissansa kanssa oli ollut taas Vanhalla suurtorilla joulupuuroa ostamassa. Kissa oli 13 vuotta vanha lady, joka oli korissa ja keskusteli ihmisten kanssa naukuen ja kurnutellen. Luulen että hän tunnisti äänensävyt. Mummo puhui kissalleen koko ajan. Kissa kuulemma odotti että päästään kotiin ja saa joulupuuroannoksensa. He ovat kuulemma olleet lähes joka joulumarkkinoilla ja kissa vaatii jo oman puuronsa äänekkäästi haistaessaan puuron tuoksun. Mukavan kuulosta heidän keskustelunsa.

Aurinko tuli esiin ja hetken oli valjun kirkasta.

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2009

On se aika vuodesta jolloin Turussa Vanhan Suurtorin joulumarkkinat alkavat. Tänään oli ensimmäinen ja varmasti rauhallisin päivä. Mahtui kävelemään ja näppailemaan kuvia. Oli joulukuusen koristelukilpailu. Kaupungin eri instanssit olivat koristelleet erityisesti kuusia. Perinteisin oli V-S käsityöläisten kuusi. Muut olivat luovia ja jouluisuus oli hakusessa.

Pieni poika mittelöi äitinsä kanssa saadakseen lähes itseään isomman krillimakkaran. Kaksi tonttulasta riiteli rahoista ja kaiken keskellä iloinen muori huusi: Hyvää puuroa tarjolla kaikille! Joululauluja oli vähän, mutta riittävästi. Virolaisten villapuodossa haistelin villan tuoksua ja ostin pitsiset sormikkaat. Tekisi mieli ostaa taas kunnon villapaita ja pipo. Yksi lapsi kyseli että: Missä se outolintu on?
Se on putiikin nimi. Lintua ei löydy etsimälläkään. Oli kostean koleaa. Rupesi palelemaan, vaikka oli vaatteita kunnolla päällä. Koska olin yksin liikkeellä en mennyt kahville Kirjakahvilaan sillä yksin juominen on yhtä tylsää kuin yksin syöminenkin. Pois kävellessäni tapasin vanhan seurakunta-keverini Jonin. Melskattiin teatterissa ja muutenkin. Hän on ortodoksikodin lapsi ja osaa nauraa yhteisöjen älyttömyyksille. Olinkin jo ihmetellyt missä hän on ollut.

Kerran me matkustimme Jonin ajamalla bussilla Helsinkiin ja olisimme menneet vammaisten kanssa kylään Ambrosiuksen luo, mutta hänelle ei sitten sopinutkaan. Sääli. Se kohtaaminen olisi avartanut kaikkia.

Joulumarkkinat ovat vielä neljänä viikonloppuna ennen joulua.

Tuomiokirkon edessä tapahtui jotakin. Olisikohan adventti tulossa.

"On silmä sammunut auringon..."

Jouluvalot olivat syttyneet, vaikka eivät ne sytytä. En tuomitse niitä, joille jouluvalot ovat joulun alku, sillä tuohan se lohtua pimeään. Maassa ei ole hanki, eikä järvetkään jäässä, sen sijaan silmä auringon on sammunut toistaiseksi.




Turku Joulukaupunki avataan viikon loppuna. Olen ymmälläni tästä. Minusta Joulukaupungin pitäisi näyttää joululta. Tuoksua joululle ja olla iloisen ystävällinen. Ei seurapiiriteeskentelevä rahankerääjä. Kuuntelin radiosta uusintana tullutta Jarkko Tirkkosen koskettavaa ohjelmaa jossa hänen isänsä, Näyttelijä Harri Tirkkonen puhui elämästä. Hän sanoi muun ohessa että liian hyvä kotikasvatus on haitaksi näyttelijälle. Hän tarkoitti vaimoaan Eira Soriolaa, joka oli hyvästä perheestä. Olen ajatellut samaa asiaa monesti. Minulla on vaikeuksia näiden hyvän kasvatuksen saaneiden kanssa ihan tavallisessa elämässäkin.



Joulu on rauhaisaa aikaa, eikös niin. Totta kyllä! Totta on myös se, että joulu on monelle ahdistavaa ja pelottavaa aikaa. Jostain syystä jouluun kohdistuu kohtuuttomia odotuksia ja pettymykset muuttuvat väkivallaksi. Kristus-lapsi ei taida kovin usein tulla mieliimme jouluna enää. Joulun pohja on maallisuus ja lahjat annetaan enemmänkin tavan vuoksi. Itse lopetin lahjojen annon lasten kasvettua. Hassuin kuulemani lahjatarina oli Portsassa, jossa vanha täti seisoi toisen tädin oventakana ja ojensi vihaisesti vanhan, (noin 20 vuotta vanhan) lahjansa takaisin. "Ei tämä kaksinen ollut! Väärän värinenkin vielä." Kiukkuinen täti oli hoitanut perheen lapsia päivisin. Lahjan antaja oli ajatellut ihan hyvää antaessaan vaaleanpunaisen trikooyöpaidan joululahjaksi. Paitaa oli käytetty, siinä oli reikiä ja se oli virttynyt, palautettaessa.


En syö burgereita. Muut saavat syödä minunkin edestä. Muuten olen sitä mieltä että jos kielletään viina ja tupakka, pitäisi kieltää epäterveellinen ravintokin. Säästettäisiin lääkärikuluissa.

Suomalaisten viat ovat hyveitä

Tänään auringon valju valo viistosi maisemaa. Vettä tihuutti ja pian laskeutui pimeys mustan maan ylle. Jokunen aika sitten kävelin Portsassa, Arvinkadun päässä, Kakolan mäen juurella. Ihmettelin voimakasta tasaista helisevää hurinaa. Myöhemmin kuulin sen johtuvan jätevesipuhdistamon tuulettimesta. Miten mahtaa olla löyhkän laita. Siellä päässä katua on ollut asuntoja halvemmalla myynnissä.


Kirjastot ovat kiinni lomautusten vuoksi. Kulttuurikaupunki näyttää todellisia hampaitaan, ne ovat kapeat ja terävät kuin saha. Tik, Tak, Tik, Tak.

Luen Herta Müllerin Ihminen on iso fasaani kirjaa. Hänen omenoitaan syövä omenapuu on verraton kuvaus. Luin äskettäin myösMikko Viljasen Maan paino romaanin. Siitä jäi surullinen olo. Kirja itsessään on mainio, mutta tuli mieleen tuhansien murheellisten laulujen maailma.
Miksi suomalaisten pitäisi olla muuta kuin ovat, synkkä ja melankoolinen kansa. Se on mielestäni voimavara. Meillä on syviä tunteita vielä. Eivätkä syvät tunteet ole vain tappoja ja viinan juontia. Suomalaisten viat ovat hyveitä.

Kirjan kansikuva: Yksityiskohtia Hieronymus Boschin maalauksesta "Kadotukseen tuomitun kuolema." suunnittelu Zanzibar.

Marssi nahkurin orsille

Siirsin yhden myrteistä viileään talvehtimaan. Se rupesi kuolemaan. Aina kun myrtti kuolee, kuolee joku tuttu johon on tunnesiteitä. Tämä vanhan uskomuksen mukaan. Eräs tuttu ruustinna, nyt jo kuollut, kertoi että hänellä oli kaksi myrttipensasta, kymmeniä vuosia vanhoja. Toinen myrteistä kuoli äkkiä. Sitten kuoli mies. Ehkä kukka tunnisti kalmanhajun ja kuoli, sillä myrtit ovat herkkiä kukkia. Minulla on myrttejä seitsemän tällä kertaa. Ne ovat syvän vihreitä ja kun niitä koskettaa, ne alkavat tuoksua eteeriseltä öljyltä.

Leipien tuoteselosteet täytyy tutkia tarkasti. Ostin hyvänmakuista aamiaisleipää. Kurkkuni turposi ja oksensin. Leivässä oli auringonkukkajauhoa ja kurpitsan siemeniä. Luultavasti aito ruisleipä on ainoa joka ei aiheuta oireita. Koko päivän oli hankala olo. Elämä jatkuu.

Luin Dostojevskiä ja ajattelin että kun maallinen laki otetaan seurakunnan ohjenuoraksi ja kulmakiveksi, ollaan matkalla nahkurin orsille. Sattuvampi nimi olisi ollut Ristisaatto nahkurin orsille.

Kuolemattomuuden vastakohta on itsemurha

Kuolemattomuuden vastakohtana on itsemurha; ihminen, joka kieltää sielun kuolemattomuuden, sen, että ihminen on ikuinen, päätyy itsemurhan ajatukseen, jos hän kykenee loogisesti etenemänn kieltämisen loppuun asti.

Dostojevski osoittaa sanansa rakkauden ja sielun kuolemattomuuden välttämättömästä yhteydestä materialisteille, valurautaideoita tuottaville Herroille. Päiväkirjassaan Dostojevski asettuu heidän kanssaan rintamaan ja sanoo: "väitän että rakkaus ihmisiä ja ihmiskuntaa kohtaan on mahdoton, jos puuttuu usko sielun kuolemattomuuteen."


Tämän materialisteille osoitetun huomautuksen toistaminen on aiheellista, sillä jos kokonainen yhteiskunta julistaa, ettei Jumalaa ole olemassa, ettei sielu ole kuolematon, alkaa tällainen yhteiskunta tuhota itse itseään. Jos ei ole kuolemattomuutta, päädytään itsemurhaan. Dostojevskin sankareista Kirilov ja Svidrigailov päättivät itse elämänsä.

Ajatus kuolemattomuudesta

Ajatus kuolemattomuudesta ei Dostojevskille ole filosofinen idea, vaan kuolemattomuus on käytännöllinen, realistinen käsite. Kuolemattomuus on yhtä käytännöllinen asia kuin liikennesäännöt. Kuolemattomuus on rakkauden edellytys, mutta se on sitä enemmän - se on elämän edellytys.
Kuolemattomuuden ydin on itse elämä. "Se on elävä elämä, ja lopullinen kaava totuuden a ja o." Näin kirjoittaa Dostojevski päiväkirjassaan. Kuolemattomuus on hänen käsityksensä mukaan kulmakivi ihmiskunnan elämässä.

Ujo oravanpoikanen

Tänään kokeilin toipilasrajojani ja kävelin kirjastoon. Löysin Anita Konkan Mustapassi romaanin. Olen kyllä lukenut sen aikaisemminkin mutta jokin asia alkoi vaivata mieltäni ja päätin lukea sen uudelleen. Petroskoissa aikoinaan eräs paikallinen kulttuurivaikuttaja vähätteli Anita Konkan tuotantoa ja minä taas kehuin. Hän oli sovinnainen mies ja viittasi seksiin. En ollut lukenut sillä silmällä, enkä lue nytkään.

Kotipihallani temmelsivät oravanpennut. Yksi pieni karvapallo kyhjötti aidalla. Otin kuvia ja löpisin sille aikani kuluksi. Luulin että se oli jotenkin outo. Ei ollut sillä hetkessä se säntäsi puun latvaan. Luulen että se oli ujo oravanpoikanen. Pelkään vapaana vaeltavien kissojen tekevän sille pahaa.

Olo on kuottakuntoinen mutta siedettävä.

Sarvikuonojen heimo

Vuonna 1938 anoppi-vainaani meni naimisiin Pietarista vallankumousta paenneen perheen pojan kanssa. Teko oli rohkea sarvikuonojen maassa. Myöhemmin nämä sarvikuonot pahoinpitelivät miehen ja avioliitto hajosi muutenkin. Anoppi eli silti yli yhdeksänkymmentä vuotiaaksi. Heille syntyi kolme poikaa, joita sarvikuonot tökkivät. Minulla oli tunne että anopillani ollut yhtään ihmistä josta hän piti todella. Mielestäni hän oli hyvin ennakkoluuloton ja rohkea aikana jolloin ei ollut tavallista avioitua pakolaisen kanssa. Mies pyysi häntä jättämään sukunsa ja seuraamaan häntä. Hän ei voinut koska sarvikuonojen suku on yksipäisten heimo.

Nyt 2009 hänen "pakolaisensa" täyttää 92 vuotta. Viimeisimmän tiedon mukaan hän ajaa autoa, on selväjärkinen ja fyysisesti ikään nähden hyvässä kunnossa. Hänessä on häivähdys kansainvälisyyttä. Sarvikuonojen suku vihasi ja halveksi häntä kaiken aikaa.



Lunta ei vain kuulu, ei näy.

Varjoja asfaltilla

Marraskuussa kävelee vastaan varjomaisia ihmisiä. Sataa tihuuttaa tai kuin märkä seinä olisi pystyssä. Kävelen torin poikki kirjastoon. Ihmettelen luonnonvoimia. Ihminen luulee hallitsevansa luontoa mutta tiedän että luonto hallitsee ihmistä, luojan kiitos.

Ortodoksikirkon vintissä mahdollinen aarre odottaa löytäjää. Mikähän se tällä kertaa on. Merkkimiehiä höynäytetään jälleen. Ainoalle järkevälle annetaan kenkää, kuten aina. Varjot laahustavat kadulla. Ihmisen hitaasta tappamisesta ei rangaista ketään. Niin monella on Juudaksen merkki otsassa ja vankka luulo omasta oikeutuksestaan. Ihminen on julistanut itsensä Jumalaksi jopa seurakunnissa.

"Talonvaltaus lailliseksi"

Tänä aamuna Turussa talonvaltaajat häiritsivät, Turun Sanomien mukaan, oikeuden istuntoa. He kiipeilivät oikeustalon ikkunoiden taa ja häiritsivät. Poliisit soitettiin paikalle, mutta ikkunoissa ei enää silloin ollut ketään. Talonvaltaajat oliva saapuneet paikalle koska Kulttuurikeskus Jokikadun talonvaltauksessa syytettynä olevaa kolmea nuorta syytettiin aution rakennuksen hallinnan loukkauksesta, vahingon teosta ja niskottelusta virkavaltaa vastaan. Turun kaupunki vaatii 1000e korvausta.

Talonvaltaajat vaativat talonjen valtausta lailliseksi ja Vaihtoehtoisen Autonoomisen kulttuuritalon perustamista Turkuun.


Turussa kyllä riittää autioina lojuvia taloja. Kysymys lienee enemmänkin vanhoillisuudesta ja vinoutuneesta toimintamallista. Suurille rakennusfirmoille lahjoitetaan puoli-ilmaiseksi rakennuksia mutta nuorisolle pelkkää märkää rättiä naamaan. Poliittisesti aikamme on niin oikeistolaistunutta ettei edes vihreitä erota kokoomuksesta. Arvot yhteiskunnassamme ovat muuttuneet todella koviksi. Ihmettelin Oras Tynkkysen lausuntoa että ilmastonmuutoksen torjunnan kuluja ei pidä sälyttää tuotanto-ja pääomaluokan maksettavaksi, vaan palkkatyötätekevien ja muiden tavallisten ihmisten maksettavaksi. On sitten kaikottu kauas Koijärvi-ajoista.

Toivottavasti tällaiset oikeudenkäynnit voitaisiin tulevaisuudessa sovitella muualla kuin käräjillä. Säästettäisiin yhteiskunnan varoja. Selkäpiitäni karmi eilen uutisissa väläytetty "rahalla oikeuden ostaminen". Mistä ihmeestä tämä malli on kehitelty?

Potilaalle sopimaton käytös

Levottoman yön jälkeen parempi päivä. "Yöllä unissani seikkailin sairaalan ruumishuoneen kylmiössä, jonne minut estelyistä huolimatta yritettiin tunkea. Olin kuulemma kuollut. En uskonut, vaan karkasin. Jostain syystä omaisille oli ilmoitettu jo että olin vainaa. Sitten ilmeni että minulla oli salainen huoneisto jossakin ja menin sinne seuraamaaan tilanteen kehittymistä.

Halusin tietää kuka kuollut haudattiin minuna. Ajattelin vaatteitani ja "hautajaisteni" aikaan kävin hakemassa henkilökohtaiset tavarani kotoa. Pelkäsin tuottaa pettymyksiä omaisilleni.

Sairaalassa korostettiin että potilaalle sopimaton käytös voidaan tuomita korkeimmassa oikeudessa. Joten jos sanotaan että olet kuollut, niin olet kuollut. Täällä ei siedetä toisinajattelijoita. Lopuksi ilmestyi kirkkoruhtinas joka sanoi etten pääse taivaaseen, koska minut on todettu synodissa sopimattomasti käyttäytyväksi seurakuntalaiseksi. Minut oli julistettu kuolleeksi monella taholla. Näytin keskisormea kaikille ja sanoin että mitä väliä kuolleen käytöksellä on!"

Sataa. Harmaus saa ulottuvuuksia. Sen huomaa jos on aikaa katsoa maisemaa.

Mestarien runot

Voimattomana sängyn pohjalla viruessani hissutteli sisälle henkilö Pertti Niemisen viimeisimmän runokirjan Maailma pitäisi aloittaa alusta ja punaviinikanisterin kanssa. Join kuumalla vedellä laimennettua punaviiniä ja luin runot siltä puoli-istualtani. Mestarien runoja on luettava aina uudelleen ja uudelleen. Ne ovat kuin viini, paranevat vanhetessaan.

Syksy hämärtyy,
päivä pimenee, pimenee entisestään.
Sataa ensilumen, lumi sulaa pois,
sataa uutta lunta.

Jouluvalot syttyvät,
eivät sytytä.
Kauneimmat joululaulut soivat,
eivät kaiu.

Aurinkoa odotan.
Sitä aurinkoa,
joka vuonna 1942 tammikuussa
tervehti matalalta aamupilvien raosta
pihan kaakkoiskulman yltä.



Syyspäivän tasaus,
vuoden apein päivä:
valo katoaa katoamistaan.
Tänään putosi (miltei puun latvasta)
viimeinen valkeakuulas.

Hämäränhyssystä toiseen

Lumi satoi maahan ja puiden oksille. Sitten pakkanen jäädytti oksat. Muutama iso hopeapajun oksa rapsahti poikki lumen painosta pihamaalla. Kummipoikani 4v. halusi puhua asioita puhelimessa. Häneltä oli otettu verikoe ja hän uskoo saaneensa rokotuksen sikainfluenssaan. Jänikset mellastavat mansikkamaalla öisin ja sitten nuori, hyvin juossut jänis päätyi pataan.

Posket kuumottavat, kurkku on "neuloja" täynnä ja olo on höperö. Nuha vaivaa ja silmiä aristaa. Hämäränhyssyssä eletään. Välillä vaaleaa aikaa niuhasti, sitten tulee pimeys. Minulla on lukemattomien kirjojen pino. Luen parhaillaan Mikko Viljasen Maan paino teosta.

Kuuntelin Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla trilogiasta dramatisoitua kuunnelmaa. Nyt eletään maanjaon aikaa. Kaikki dramatisoijat ovat onnistuneet työssään. Juha Seppälän dramatisoima sisällisodan aika pani kyllä itkemään. Niin syvältä se meni.

"Kaiken yllä humisevat iäisyyden tuulet"

Riisutut koivut seisovat lumisin oksin. Järvi on hiljaa. Pakkasen kylmässä koprassa kalman haju. Raatosaaressa muinoin säilöttiin vainajien ruumiita, jotka kevään tullen soudettiin kirkkomaihin siunattavaksi. Elämä oli raadollista konkreettisesti.

Mateli Kuivalatar kuoli tiettävästi syöpään. Hän itse paransi ja lääkitsi ihmisiä, mutta itseään hän ei pystynyt auttamaan. Tämä oli yksi hänen elämänsä paradokseista. Hänen lapsiaan oli haudattu Luumäkeen kirkolle. Hän tunsi kuoleman, eikä se aina ollut julma; se oli myös armollinen ja lempeä.

Mitä jää ihmisestä jäljelle kuoltuaan. Muistot ihmisten muistissa. Matelin omat runot ovat jäljellä. Elias Lönnrot tallensi hänen runojaan, mutta kuten runoilijat usein, ei Matelikaan saanut arvostusta eläessään. Voi olle että hän ei siitä olisi välittänytkään. Hänelle oli tärkeätä pysyä hengissä talven yli. He säilöivät ja kuivasivat kalaa, marjoja, sieniä ja viljaakin, ellei halla vienyt, kuten usein tapahtui.

Talot lahoavat vuosisatojen saatossa. Ihmiset kuolevat ja kaiken yllä humisevat iäisyyden tuulet.

Kaksi valkoista rottaa

Aina kun olen ahistunut näen unia rotista, jotka haisevat ja ovat takkuisia. Viime yönä näin ihan oudon unen: kaksi kaunista valkoista rottaa kulki perässäni joka paikkaan. Olin kauhuissani ja pakenin kaupungille kyselemään ihmisiltä että ovatko valkoiset rotat parempia kuin mustat ja takkuiset? Äkkiä tunsin itseni naurettavaksi hölmöksi. Ne rotat vipelsivät perässäni ja niillä oli älykäs ja lempeä katse. Ne eivät tuoksuneet edes rotilta. Toivon että mustat ja takkuiset rotat ovat poistuneet unistani lopullisesti. Ihmiset unissani ovat usein tuntemattomia. Tässäkin unessa ei tuttuja ollut.

Aamulla oli haikea olo. Lämmitin puuhellalla tiskivettä ja haudutin puuron. Pölyimuri sammutti itse itsensä, kuten aina, kun pölypussi on liian täynnä. Ilmalämpöpumppu puhaltaa lämmintä sisälle. Ulkona on kostean murjottava sää, kuten marraskuussa yleensä on Turussa. Itä-Suomessa on jo lunta ja lapset näkevät tontunjälkiä lumessa. Voiko siksinfluenssan sairastaa huomaamattaan.

Mitä tässä vouhkaamaan...

Nyt on sitten taas julkistettu Finlandia-palkinto ehdokkaat. Yksi nainenkin on kelpuutettu mukaan. Monikohan kiukuttelee kotonaan kun ei tullut valituksi. Edelleenkin toivon että palkinto annettaisiin Antti Hyrylle koska hän osaa kirjoittaa mestarillisia lauseita. Pelkään kuitenkin pahoin että kaupallisuus jyrää valinnan. Mitä tästä nyt enempiä vouhkaamaan.

---
Joensuun piispa Arseeni avaa näyttelynsä 14.11. 2009 Turussa. Paikka on Taidekappeli Hirvensalossa. En kuulu Turun Valamon ystävien sisäpiiriin, enkä ikonipiiriinkään, joten ehkä on parasta unohtaa koko näyttely. En kyllä kuulu Arsenin ihailijakerhoonkaan. Ehkä emme pidä toisistamme. Minulla on tunne että hän on sarkastinen ja kylmä. En muuten ollut edellisenkään näyttelyn avajaisissa. Ehkä on hyväkin, siten vältyn kuulemasta kylttyrelliä
mielipidettä ikonitaiteesta.

Joulupaasto alkaa

Joulu on pelottavan lähellä. Etsin viimejouluisia paperienkeleitä kaaoksen keskeltä. Mielessäni kävi ajatus niiden myymisestä kirkkomme joulupaaston keräyksen hyväksi. Kohteena on taas Venäjän-Karjalan puutteen alaiset ja syrjäytyneet. Joulupaasto alkaa ensi sunnuntaina 15.11. Keräyksen yhteystiedot löytyvät kirkkomme viralliselta netti sivustolta.

Petroskoi on minulle jotensakin tuttu kaupunki, mutta Aunuksen ja Vienan karjalaiskylät ovat vieraampia. Suhteeni Petroskoihin on kulttuurillinen. Kaikki eivät ole puutteen alaisia sielläkään, mutta ne jotka ovat, ovat sitä todella.

Paperienkeleitä olisi kyllä, mutta minne menisi myymään niitä. Kas siinä pulma.

Hyvät ihmiset eivät kuole

Hyviä ihmisiä ei murhata; heidät kidutetaan hengiltä.
Hyvät ihmiset eivät kuole; heidät muistetaan.

Hyvät ihmiset näkevät tähtiä päivätaivaalla, ja he
lohduttavat kärsiviä sanattomasti katseellaan.

Niille joiden sydämet ovat särkyneet
he antavat hiljaisen siunauksensa.
Hyvät ihmiset eivät kuole; heidät muistetaan.

Omistettu Turun ortodoksisen seurakunnan entiselle kirkkoherralle 26.10. 2006

Julkaistu tekijän luvalla.

Boheemikuntoinen asunto tarjolla

Kävin netissä katsastamassa myytäviä asuntoja. Huomioni kiintyi työhuoneemme lähituntumassa olevaan ja arvoasuntoalueeseen osittain rajoittuvassa puutalossa oleva, noin sadan neliön kaksikerroksinen asunto. Boheemikuntoinen koti idearikkaalle ihmiselle, jolla on vain rajaton mielikuvitus mahdollisuuksien asunnossa. Menen lähipäivinä tutustumaan sillä haluan nähdä Boheemin asunnon.

Boheemikuntoinen asunto? Onko sen omistajat boheemeja jotka ovat tehneet kodistaan boheemin, vai onko asunto itse päättänyt olla boheemi. Katselin nettikuvia ja ihastuin. Nettikuvat vääristävät todellisuuden, sanoo tuttu asunnonvälittäjä. Parasta mennä paikanpäälle töllistelemään. Täytyy katsoa että jalassa on ehjät sukat sillä asuntoja ei katsella kengät jalassa. Minusta olisi kätevämpää laittaa kenkien päälle muovipussit ja hipsutella vinttiin ja kellariin jos sellainen sattuisi olemaan. (Tässä vinkki jollekin kauppiaalle.)

Kerran olin katsomassa Portsassa asuntoa yhdessä virolaisen ystävättäreni kanssa. Välittäjä käski meidät ulos heti kun ystävättäreni avasi suunsa. Hän oli varma että liikuimme muilla kuin asuntoasioilla. Se oli sitä aikaa kun virolaisia naisia mustamaalattiin aiheettomasti ja joskus aiheestakin. Aika aikaa kutakin.

Runoviikon kuoppajaiset Turussa

Runotapahtuma ravintolassa on aina riskaapeli juttu. Hunter´s Inn oli ihan siedettävä, ainakin lähes loppuun. Jossakin vaiheessa pelmahti paikalle työporukka joka kysyi että: Pitääkö noita kuunnella? Ehkä he olivat väärässä paikassa, väärään aikaan. Kuten alla marraskuussa pihallamme kukkiva kukka:



Pauliina Haasjoki luki seesteisiä ja kuulaita runojaan viimeisimmästä kokoelmastaan Pääskynen ja lepakko.

Marja Isopahkala oli varmaankin valinnut paikkaan ja lauantai-iltaan sopivia runoja. Roiseja mutta kuitenkin syvällisiä. Joskus mietin onko Isopahkala tyylinsä vanki. Ehkä.
Muistan aina hänen yhteydessään runon Antakaa minulle pala pohjanmaata. Siinä on jotakin oleellista.

Tapani Kinnunen karjahteli taas mummorunonsa ja muutaman muunkin. Ville Hytönen luki runojaan ja puhui jotakin runoistaan ja väitti olevansa synkkä. Minua rupesi naurattamaan. Esa Hirvonen juonsi ja luki muutaman runonsa ja osoitti uutta tulemista runoilijana. Hän on kehittynyt.

Juha Kulmalan runot ovat ajankohtaisia pääministerirunoja. Sitten oli venäläinen rouva joka halusi aina silloin tällöin osallistua runoiluun. Englantilainen runoilija Andrew Willoughby´n esitys oli shamaaninen. Sitten sokerina pohjalla Helsingistä saapui Kerberoksen päätoimittaja Timo Hännikäinen ja lauloi lopuksi amerikkalaisen sisällis-sotalaulun. Siihen olikin hyvä päättää runoviikko. Tapaamisiin vuoden päästä uusissa merkeissä. Kukkaset kukkivat, mutta lehtiä kuolee.



Valokuvaajan pokkarikamera unohtui keittiön pöydälle, josta syystä kuvatarjonta on niukkaa.

Ei enää sanaakaan...

En halua kuulla enää yhtään uutista sikainfluenssasta. Jokin mättää pahasti tämän tietoyhteiskunnan toimissa. En kuulu riskiryhmään. Ymmärrän hyvin niitä jotka kuuluvat riskiryhmään. Mitähän meille kerrotaan sikainfluenssasta sen mentyä? Se onkin asia joka minua kiinnostaa.

Vuorten yli ei ole suoria teitä.

Votka on vahvaa, mutta liha mureaa(venäläinen sananlasku)

Votka voi olla vahvaa. Liha voi olla myös sitkeää ja jopa karvasta. Pietari pysyy paikallaan.Aika liukuu sen läpi. Vuorten yli ei ole suoria teitä. On vain elettävä tämä aika. Tämä elämä tässä. Nyt.

Minne runokonkarit kadonneet?

Keskiviikon aamupäivänä, kun odotan lumihiutaleita, ajatuksiini tulivat ne turkulaiset runoilijat jotka ovat näkymättömiä. Ajattelen Harri Nordellia, jonka runot ovat laadullisia ja hyviä. Missä ovat Turkka Suominen tai Jorma Eronen. Ihmettelen kirjakaupassa erinäisiä valittuja runoja. Pitääkö runoilijan olla "kovasyrjä" tai omata verkosto jonka avulla päästä julkaistavaksi.

Sitten ovat nämä "Jarkko Laine syndroomasta kärsivät kaunailijat." En usko että Jarkko itse hyötyy moisesta tuon´ilmaisissa. Minusta hän oli hyvä runoilija ja kirjailija ja tavatessamme heittelimme lauseita. Todistelin hänelle että hänen elämänsä laatu paranee jos hän lakkaa olemasta kirjailijaliiton virkamies, sillä hän ei totisesti ollut byrokraatti.
En julistaudu ystäväksi koska se olisi banaalia.

Sitten on Markus Jääskeläinen joka matkusti kauas. Niin monet ovat muuttanet pois Turusta.

Runoviikon tiistai

Akateenisen kirjakaupan nurkkaus jossa runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen puhui runoistaan ja myös luki niitä.

Runoviikon teema on Runo & aika. Aika on minusta kiitollinen teema sinänsä.

Vilja-Tuulia Huotarisen kolmannen runokirjan nimi on Iloisen lehmän runot. (WSOY 2009)

Minusta tuli iloinen jo varhain,
niistä tulee joilla on vain vähän toivoa.
En TIETENKÄÄN itkenyt öisin,
nukuin navetassa poski lehmän vatsaa vasten.
Kaipuu on ihmiselle lohduksi annettu.
Tuuditin uneen koko navetan ja se katosi,
joskus rakastin niin että katosin itse.


Liikutuin Iloisen lehmän runoista. Liikutuin ja jäin sanattomaksi, aivan kuin jostain sukupolvien takaa olisi tullut kaikuja.

Jos lehmät päästää ulos maanantaina
ne menevät metsään, painuvat pitkälle
pyrkivät putouksiin, kallionkoloon ja alas jyrkänteeltä.
Kuolleet palaavat pihatietä pitkin:
Rebekka, Isolde, Rosamunda.
Allison, Eulalia ja Eufrosyne.
Ne eivät tule kummituksina vaan vanhoina ystävinä.
Ketä, ne siivettömät, täällä suojelevat?
Laihaa likkaa, laihaa likkaa.




Turun kauppatorin ylle oli noussut täysikuu.

Runoviikon maanantaina

Avajaisiin emme ehtineet. Ministeri oli ollut paikalla. Ihmiset olivat käyttäytyneet hyvin. Mitä tällainen on? Ennen muinoin huudeltiin ja tehtiin hankalia kysymyksiä poliitikoille.



Olimme Kuka barissa Runo ja aika - avajaisklubin tapahtumassa. Runoviikon teema on tänä vuonna Runo ja aika. Paikalla oli joukko asian harrastajia ja runoilijoita.
Timo Harju, jota Helsingin Sanomat on kohdellut kaltoin kritiikillään. "Runosota" jatkuu edelleen erinäisillä netti palstoilla. Timo Harju tekee arvokasta työtä vanhuslaitoksissa kiertäen. Hän opettaa myös sanataidetta sanataidekoulu Kratissa ja Puolukkatien lastenkodissa. Lyriikan kirjoittamista hän opettaa Työväenopistossa.


Kerää vanhuksista varisevaa jauhoa. Leivo ammattitaitoinen hoitaja.
Ammattitaitoinen hoitaja on välitön ja rehti, avoimesti sanoo että nyt en kyllä jaksa ja voisitko painua vittuun.
Venytä taikinaa. Ihmistyö on keskeltä auki.
etsi kaapista nonparalleja pää täyteen.
Kohota, kaulitse, pyöritä
paina kädet rinnalle.

Toinen runo

Mummo hiljaa hiutuvassa
villatakissa haituvassa
pöydän päässä kädet eessä
ajatuksissaan lämpimän harmaissa
tuudittaa lumihiutaleita hiuskehdossa
silmäkuopat lunta täynnä.

Runot ovat Timo Harjun runokirjasta Kastelimme heitä runsaasti kahvilla. Ntamo-kustannus.

Jussi Sutinen, Kuolleiden kaupunkien MUISTIKIRJA eli mitä opimme elämästä vai opimmeko mitään Lupaava nuori runoilija jonka tuotantoon en ole vielä ehtinyt tutustua. Hän on Savukeitaan runoilijoita.

Kati Neuvonen luki vakavia runoja nuoren naisen elämästä. Margareta Hupa, esiintyi ruotsiksi ja hänen runonsa olivat kuulemma hallittuja ja selkeitä. heidän teoksistaan enemmän myöhemmin.

Tilaisuus oli hyvin sivistynyt ja siisti.



Joni-Matti Joutsijärven kanssa keskustelimme opiskelija-runoilijan elämästä maailmassamme. Runoilijat keskustelivat yleensäkin innokkaasti. Timo Harju on armoitettu puhuja. Olen tavannut hänet yliopistolla ja ort.seurakunnan ikonikerhossa takavuosina. Hänen runonsa herättivät seurakunnan mummoissa ihmetystä. Ikonit jäivät kesken, niin kuin omanikin jäi.



Harri Hertell (kuva yllä) tuli edustamaan pääkaupunkia.
Runoviikko jatkuu ...

Sunnuntain kävelyä

Leppeän kostea myöhäissyksyn sää.

Kävelimme Rauhankatua Portsaan.

Katsastimme Arvinkadun katunäkymiä. Mielenkiintoinen portti.

Puutarhakadulle oli ilmestynyt uusi, pieni kahvila. Sunnuntaisin se on kiinni, kuten kahvilat yleensä ovat Turussa.




Portsasta kävelimme alas rantakadulle. Joki oli harmaan savinen kuten ennenkin.

Galleria Joellassa katselimme mielenkiintoista taidetta ja sain luvan ottaa kuvankin.

Taiteilija Elisa Määttälän piirrosrakennelmia on hauska ja traaginen samalla kertaa.



Yllä olevan kuvan copyright Elisa Määttälä.

Galleria Reginassa oli pirtsakoita värielämyksiä. Romanttisia tauluja ja hallittuja muotoja.

Poikkesimme kirjastossa. En yleensäkään saa sieltä kirjoja joita haluan. Palasimme joenrantaa kotiin. Yksinäinen sorsa uinaili joen kivella.

Rautatiesilta on valmis ja levennetty. Se on maalattu asemasalin vihreäksi.