Tyko Sallisen maalauksissa on yksi värinen käyttöön liittyvä tapa, en tiedä onko se tahallista, vai tahatonta: Hänen lähimmistä ihmisistä maalaamat kuvat ovat armottomia ja pehmeät ja lämpimät värit vain lisäävät armottomuutta ja syventävär naisvihaa ja empatian puutetta. Äidin muotokuvassa jännite on suorastaan sietämätön. Hihhuleissa ja Jytkyissä on samaa värin käyttöä ja se korostaa yhteisöllistä tunnelmaa ja kokemusta, jopa hurmioitumista.
Tyko Sallinen pukeutui mustaan viittaan ja renessanssi hattuun, arvatenkin huomota herättävä persoona. Sallisen ympärille kehittyi 1916 Marraskuun ryhmä, se kokoontui Brondin kahvilassa. Ryhmään kuului nuoria lupaavia taiteilijoita. Myöhemmin toimi myös Lokakuun ryhmä.
Sallisen isä oli kraatari. Hänestä kerrotaan että hän oli tuurijuoppo ja pieksi lapsiaan solkipäävyllä. Kuitenkin, toisaalta isä pysrtyi luomaan kohtalaisen menestyksekkään liikeyrityksen, joten ristiriitaista tietoa riittää, kuten koko Tyko Sallisenkin elämä oli ristiriitoja täynnä. Sallinen matkusteli ulkomailla suhteellisen paljon. Kööpenhaminassa oli yksi taiteilijan tukikohta.
Elämänsä loppu puolella Sallinen vietti aikaa Laatokan Vanhassa Valamossa ja sieltä maalaamat kuvat ovat pysähtyneitä ja jotenkin sammuneita. Niistä puuttuu elämän dynamiikka. Ihmettelen värien masentavuutta.
Turussa sumuista, lämmintä ja kesäistä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment