Saturday, November 29, 2008

Adventti-enkelit ja musta maa

Turun tuomiokirkon portailla adventti-enkelien kuoro. Esityslavalla esitettiin jotakin joulunalusaikaan liittyvää näytelmää. Lumet sulivat jo eilen ja märkä, musta maa lotisee saappaan alla. Vanhalla suurtorilla alkoivat joulumarkkinat taas kerran. Jotakin hauskaa harmaassa, pimenevässä illassa. Markkinat jatkuvat vielä kolmena viikonloppuna. Jos osaa nauttia tunnelmasta ja vain olla, niin on saama puolella. Myyjät kojuissaan ajattelvat varmasti toisin. Ostava asiakas on varmasti paras, sillä joulumarkkinat on vuoden parasta myyntiaikaa pienyrittäjillekin.

Vanhan Raatihuoneen Harmaassa salissa on etnisten ryhmien joulubasaari. Hieman huomaamaton ja syrjäinen paikka, mutta mielenkiintoinen tavaroiden ja palvelemiskulttuurin suhteen. Hieman arkoja, pelokkaita ja ystävällisiä myyjiä. Toivoisi että ihmiset löytäisivät sinne. Kannattaa ottaa kolikoita mukaan, niin kaupanteko onnistuu paremmin. Olen itsekin joskus myyjäisissä tiskin takana ollessani pannut merkille että viisas ostaja tulee kolikkokukkaron kanssa ostoksille. Jos jokaisella on 20euroa hyppysissä on kaupanteko todella hankalaa.

---

Myöhemmin illalla katsoin Kummisetä III. Ensimmäinen osa on suosikkini. Missähän määrin roomalaiskatolinen kirkko on ollut mafian kanssa tekemisissä? Olen aina suhtautunut lievästi kammoksuen kirkkojen ja vallan pyhään yhteyteen. Pelottavia visioita. Pitäisi kiertää kaukaa nämä instituutiot.

Thursday, November 27, 2008

Huovutettu lumiukko ulkoilee


Huovutus on vanhastaan tuttu Mongoliassa. Siellä huovutetaan jurttien materiaalit hevosia apuna käyttäen. Tämä minun huovutukseni on heihin verrattuna näpertelyä. Kerran näin Turun kirjamessuilla Tuula Nikulaisen huovuttaman ja pystyttämän jurtan. Se oli mahtava. Villa sinänsä on mukava materiaali kädelle ja mielelle.

Wednesday, November 26, 2008

Kirgiisialainen uni ja muita otuksia


Olen kehittänyt huovutetun hatun, jonka nimeksi tuli Kirgiisialainen uni. Aluksi se oli kuin karamelli, sitten se muuttui uhmakkaaksi. Siinä on nyt hevosenhännän oloinen koriste päälaella. Kaikesta päätellen myyjäiskausi lähestyy ja on keksittävä vanhaa ja uutta, tarpeellista ja vähemmän tarpeellista! Kuten huovutettu viinipullon lämmittäjä. Näin viini selviytyy ehjänä ja sulana kotiin pakkasella. Muista otuksista voin sanoa punasilmä myyrän, puntsikka lumiukon ja päänlämmittimen vetoisiin työtiloihin.

Itä-Suomessa vielä elää lahjan antamisen perinne ilman taka-ajatuksia. Naapurille voi antaa itsetehtyä hilloa tai lämpimäisiä, ilman että saaja alkaa pohtia mitä sen takana on. Moisen pohtimisen sijaa voi tehdä jotain itselleen odottamatonta ja yllättää iloisesti ympäristönsä. Ihminen ei tarvitse isoja asioita saavuttaakseen hyvän mielen.

Joulukuuset ovat muuttuneet persoonattomiksi koristeidensa puolesta. Siispä kehitämme kokonaan uuden muistojen joulukuusen. Näin kerran Tarmo Mannin koristeleman joulukuusen. Hän oli käyttänyt sanomalehtiä materiaaleina. Se oli vaikuttava! Tällaiset joulukuuset kertovat enemmän kuin ymmärrämmekään. Itse pidän askeettisesta koristelusta. Kaikkein rakkaimmat koristeet ovat lasteni tekemiä.
Vanhat joulukortit voi hyödyntää kuusenkoristeiksi. Tarvitaan hieman kekseliäisyyttä, liimaa, sakset ja lankaa.

Jouluikonia ei enää ehdi maalata täksi jouluksi. Onnellisia ne joilla on sellainen vanhastaan. Porissa on kohta puolin ikoninäyttely jonka teemana on Pyhä perhe. Sanalla on maallisessa mielessä kitkerä kaiku. Ortodoksisessa mielessä se on hyvä teema. Ennen menimme ryhmänä ortodoksien ja muiden samanhenkisten kanssa erilaisiin paikkoihin. Nyt menen yksin tai korkeintaan kaksin.

Tuesday, November 25, 2008

Runot ovat ikuisia ja muuttumattomia

Mietin mielessäni runon ja runoilijoiden merkitystä kulttuurissamme nykyään. Kuva keuhkotautisesta, juoposta ja kuppaisesta runoilijasta on onneksi entistä. Proosan ja runon välinen raja on kuulemma nykyään häilyvä. Kuulostaa prosaismin valtapyrkimykseltä nitistää runous lopullisesti. Nykyproosaa lukiessa tulee pakostakin ajatelleeksi että osa kirjoista on kirjoitettu laskelmoivista lähtökohdista. Suoritteisuus on selkeästi nähtävissä kustantamisessa, kuka myy eniten, sitä palkitaan eniten. Runoudessa tämä ei toimi, sillä runouden tehtävä on jotain muuta kuin yleisön kosiskelu ja narsismi. Runoilijat itse ovat aivan yhtä raadollisia kuin muutkin ihmiset. Runous ja runoilijat ovat kaksi toisiaan tukevaa puolta. "Runoja ei kannata kustantaa, vielä vähemmän julkaista, ainakaan käännöslyriikkaa." Tämän sanoi eräs onneton pienkustantaja. Toivottavasti runoja kustannetaan jatkossakin, edes jossain määrin.

En erityisemmin välitä enää koohottaa erinäisistä kirjallisuuspalkinnoista. Runous on paitsiossa, sillä se ei myy, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kustantajat ovat myyvien prosaistien asialla, siinä sivussa kustannetaan esimerkiksi Juha Seppälän pienen lukijakunnan kirjoja, onneksi. Piti vielä sanomani että myyvä kirja ei välttämättä ole huono kirja.

Sunday, November 23, 2008

Lumi lentää kipakasti

Lumisade iskee naamaan ja tekee hengittämisen työlääksi. Käännän selkäni tuuleen. Kävelen takaperin. Lumen alla on liukasta, mutta kotipihalla on tyyntä ja hiljaista. Katselen taivasta, siellä lentää valkoinen lumieläin kieppuen. Vai keijutko siellä tanssivat lumitanssiaan. Sisällä on lämmintä ja ikkunoista loistaa lämmin valo.

Saturday, November 22, 2008

Vainottujen uhrien muistopäivä

Tänään marraskuun 22 päivänä 2008 vietämme vainottujen uhrien muistopäivää. Jos olisi nuoskakeli, rakentaisin lumilyhtyjä pihalle. Pakkanen on mietoa Siperiaan verrattuna. Vainoilla ei ole kotimaata, tai osoitetta. Mikä takaa, että meistä hyvinvointivaltion kansalaisista ei tulisi suotuisissa olosuhteissa vainoajia. Ihmisen sivistyksen kuori on ohut. Lievän vainoamisen hallitsemme oikein hyvin.

Ilta sinistyy, kuten se maassamme tekee talvella ennen pimeää.

Keveät viikot vierähtävät,
en tajua tapahtunutta,
en sitä, kuinka vankilassa
sinua, poikani, katselivat
valkeat yöt, ja katsovat taas
kuumilla haukansilmillään
ja kertovat kuolemastasi
ja korkeasta rististäsi.

Kevät 1939
Anna Ahmatova, suom. M-L Mikkola.

Friday, November 21, 2008

Jälkiä lumessa

Aamulla pihalla suden jäljet. Jäniksen jälkiä seuraten, jonkun on juostava ruokansa kiinni. Täällä ei susia säikytä niin kuin etelässä. Tonttu oli käynyt hakemassa lasten joulukirjeet. Tämä on nyt tätä joulun alusaikaa. Paaston aikaa.
Lapset ovat iloisia lumesta. On tekemistä: täytyy kokeilla hiihtämistä, kelkalla laskua ja lumen kolaamista.

Joulu erämaassa houkuttaisi. "Siellä ei ole laajakaistayhteyttä", sanoo mies. Jouluna voisi kuvata kaikkea mikä vastaan tulee. Kukaan ei tulisi sattumalta käymään, jos nyt tulisi ollenkaan. Yrittäisi olla sinut itsensä kanssa, kävisi haudoilla sukulaisia tervehtimässä. Heräisivät tarinat muistojen myötä. Tulisivat eläviksi.

Olisi tähtitaivas ja kuutamoyö. Pakkasta. Eikä tietoakaan lanttulaatikoista ja muista perinneruuista. Miehille kinkku. Lahjoina hyvää mieltä ja yhteishenkeä. Kun joulu olisi. Ja joulusauna, kuten lapsena.

Thursday, November 20, 2008

Lumienkeli katsoo joen yli


Joki virtaa hiljaa. Pysähtynyt hetki maisemassa. Lunta. Eilen sain valmiiksi pienoisnäytelmäni. Olen ruvennut pitämään minimalistisesta kerronnasta.

Wednesday, November 19, 2008

Markus ja Lentokala

Markus Jääskeläinen on julkaissut taas runoja. Olenkin jo odottanut sitä. Australiassa ei liiemmin lumen tuoksua ole. Onkohan hänellä yhtään ikävä meidän pohjoisen karua alakuloa ja harmaansävyistä myöhäissyksyämme. Markus on etsijä. Hän etsiytyi kerran Turun ortodoksikirkon pääsiäisyön aterian huoltoporukkaan ja tiskasi kaikki tiskit ja päästi minut pahasta. Vanhat tädit suuttuivat meille koska olimme järjestäneet kupit ja lautaset väärille hyllyille.
Nyt hän on Australiassa ja pelkään hänen äidinkielensä puolesta. Hänen runokokoelmansa Lentokala on kaunis ja pinnan alta aistin koti-ikävää ja kaipuuta jonnekin. Ja sitten on rakkaus naiseen, josta tulisi koti ja talo ja seesteinen elämä. Asettua aloilleen, lakata pelkäämästä. Ovatko loputtomat lähdöt ohi?

Minulta ei puutu mitään,
sen mukana kaikki.


Lentokala ei lennä, mutta se ui nopeasti mainingeissa.

Suomen Tielaitos palvelee

Pitää mainostaa Tielaitoksen kelikameroita internetissä. Niistä voi ennen lomamatkaa käydä katsomassa maantien keliolosuhteita. Alla 19.11.08 Uimaharjun sillalta Tielaitoksen kuvaa, lainattu ihan ilman lupaa, mutta hyvällä mielellä:

Lumen tuoksua kuvan täydeltä. Kaivoin vanhan maiharin ja kimisaappaat komerostani. Villapaitoja, sukkia ja muuta reilunkelin varustetta.
Kummipoikani (3vuotta) on onnellinen ja toimelias, koska on tekemistä.

Monday, November 17, 2008

Kuoliniskuja kulttuurissa

Turun kaupunki haluaa Kirjakahvilan pois Vanhalta suurtorilta. Heidän suunnitelmiinsa kuuluu ravintolahanke kyseisiin tiloihin. Epäilemättä kulttuuri pääkaupunki saa aikaan omituisia tapoja saada rahaa. Kirjakahvila on täysin vapaaehtoistyöhön perustuvaa toimintaa ja uusiin tiloihin siirtyminen olisi kuolinisku. Kirjakahvila on järjestänyt taidenäyttelyjä, luentoja ja erilaisia kirjallisia tapahtumia. Miksiköhän kaikki vähänkin omaleimainen yritetään piilottaa kulttuuripääkaupunkiuden tieltä? Eurohenkisiä kuppiloita on Hansakortteli täynnä, pitäisikö sellainen vielä saada Kirjakahvilan tilalle? Vaihtoehto- tai alakulttuurista täytynee puhua kuiskaten. Huonon itsetunnon merkki on omaleimaisen kulttuurin häpeäminen. Ravintoloita on liika jo muutenkin Vanhan suurtorin tuntumassa. En usko uuden ravintolan menestymiseen.

Toriparkista aijotaan tehdä päätös nopeutetusti. Tyypillistä Turun kunnallispolitiikassa. Toivottavasti kansanäänestys saadaan aikaan ja toivottu määrä nimiä kerättyä.

Saturday, November 15, 2008

Viimeinen ruusu



Rukoilla Morozovan vierellä,
tanssia Herodeksen tytärpuolen kanssa,
Didon roviolta nousta savuna,
Jeannen viereen roviolle palata.

Jumala! Näethän, en jaksa enää,
elää, kuolla ja ylösnousta.
Ota kaikki, mutta salli tuntea
taas kerran tämän ruusun tuoreus.

Anna Ahmatova 9.8.1962 Komarovo.
---
Nunna Kristoduli on hyvä luennoitsija. Hän puhui seurakuntasalillamme tänään Naisluostareista ja kilvoittelusta. Hän pyysi siunausta Emeritus piispalta. Tämä kieltäytyi. Hän on loukkaantunut Kristodulin arkkipiispa Paavalia käsittelevästä kirjasta. Kotimatkalla katselin vanhoja, riisuttuja puita ja keksin uuden sanan: Risuhörhelö! Joulupaasto alkoi eilen. Muistakaamme vaikeuksissa olevia ja eläviä lähimmäisiämme! Ei niin syvää varjoa, ettei vieressä olisi valoa!

Olisi hyvä myös osallistua paastonajan joulukeräykseen.

Friday, November 14, 2008

Mietteitä marraskuussa

Aurinko viipyili hetken ja sai maiseman näyttämään epätodelliselta maalaukselta. Harmaan kanssa rinnakkain häivähdys purppuraa ja sinistä. Sen jälkeen vain harmaata.
Mietin itsekseni Jumalanpilkkaa. Voiko ihminen pilkata Jumalaa? Onko Jumala kenenkään pilkattavissa? Minusta tuntuu että näissä Jumalanpilkka oikeudenkäynneissä ovat ihmiset loukkaantuneet Jumalan puolesta ja haluavat omille asenteilleen vahvistusta. Hannu Salaman Juhannustanssien ympärille kehkeytynyt oikeusjuttu oli sen ajan hengen mukainen. Tätä henkeä löytyy kyllä vieläkin evankelisluterilaisesta kirkosta. Näennäisen suvaitsevaisuuden alla on vanhoillinen arvomaailma.

Miten tämä oikeusprosessi vaikutti Salaman kirjailijan laatuun. Miten se vaikutti häneen ihmisenä ja miten se vaikutti hänen lähimmäisiinsä? Tähän ei pystyne vastaamaan muut kuin sen kokeneet. Lopultakin näiden asioiden kanssa ihminen on yksin. Pakostakin tulee mieleen Andrei Tarkovskin kirjoitus kirjassaan Vangittu aika. " Vyöhyke on vyohyke, vyöhyke on elämä, jonka läpi kulkiessaan ihminen joko murtuu tai kestää. Se, kestääkö ihminen, riippuu hänen omanarvontunnostaan."

Ristiinnaulitseminen

"Älä itke minua, Äiti
kun tulet haudalleni."


1.
Hetken valtavuutta ylistivät enkelit,
ja taivaankansi suli tuleksi.
Isälle hän sanoi: "Miksi hylkäsit?"
ja Äidille: "Voi, älä murehdi..."

2.
Magdaleena vääntelehti itkien,
Johannes kivettyi kauhusta;
mutta sinne, missä seisoi Äiti vaieten,
kukaan ei rohjennut edes vilkaista.

Anna Ahmatova, Valitut runot,Tammi Oy, 2008. suom. M-L Mikkola.

Thursday, November 13, 2008

Kaksi rantaa

Andrei Makisen romaani Vain rakkaus on sukellus lähihistoriaan. Angolassa käydään itsenäisyden taisteluja. Kuvat ovat rujoja, veren, kuoleman ja spermanhajuisia. Ihminen tämän kaiken keskellä menettää kaiken. Kuuban vallankumous on suuri seikkailu porvaristytölle, mutta kova kokemus ideoligiansa kanssa painivalle Eliaalle.

Ja vuodet Moskovassa, jossa muukalaisviha ja rasismi tekevät elämän lähes mahdottomaksi. Kuitenkin kaiken tämän keskellä Anna, nuori opiskelijatyttö, saapuu öisellä kadulla tuoksuen lumelta, hänen elämäänsä. Matka Siperiaan, Annan kotikylään, saa Eliaan ajattelemaan että kylä on paikka missä on harmonia ja rauha. Missä kaikki elävät toisiaan tukien. Totta kyllä. Anna valistaa häntä että kyläläisillä ja kylällä ei ole toivoa tai tulevaisuutta, siksi he ovat solidaarisia toisillee. Hessä ei ole enää ahneutta ja, kun se puuttuu, on harmonia ja rauha mahdollinen. Heillä ei ole muuta kuin elämä päivästä toiseen. Kuitenkin Elia haluaisi nähdä vihertävät koivut Siperian keväässä.
Rakkaus on mahdollinen vihan ja pelon ympäröimässä maailmassa. Ja usko ihmiseen ja ihmisyyteen on läsnä raadollisuuden keskellä.

"Silti nämä kaksi rantaa ovat
yhtä ja samaa maailmaa, eikä sen
näkeminen vaadi muuta kuin että
nousee seisomaan varpailleen."

Tuesday, November 11, 2008

Ensimmäinen maailmansota

IN MEMORIAM 19.7.1914

Vanhenimme kokonaisen vuosisadan
yhdessä ainoassa tunnissa.
Lyhyt kesä oli loppumaisillaan,
musta kynnös höyrysi kuin ruumis.

Äkkiä rauhallinen tiemme kirjavoitui,
itku nousi siivilleen, helkkyi hopeaa...
Peitin kasvoni ja pyysin saada kuolla
ennen ensimmäistä taistelua.

Laulujemme, intohimojemme varjot
kuin turha kuorma pyyhkiytyvät pois,
ja Korkeimman käskystä tyhjä muistimme
muuttui rajuilman kauheaksi kronikaksi.

Kesä 1916 Slepnjovo, Anna Ahmatova.

Sunday, November 9, 2008

Turun Seurakunnan tarkistuksen päätösjuhla 9.11.2008

Sää Turussa oli pehmeää tihkusadetta ja kaupunki oli harmaan marraskuinen. Aurajoki oli tasaisen saviharmaa. Tori oli autio ja tyhjä. Vain talouselämän kello tikittää jossakin Toriparkin tulemista, kuin liikemiesten messiasta.
Kirkossamme liikkui pyhän kosketus ja kauneus. Lounaspöydästä puuttui ruisleipä ja kahvipöydästa perinteinen kakku. Muuten tarjoilu oli erinomaista.
Metropoliitta Ambrosius toimitti papiston avustamana päätösliturgian. Tampereen kirkkoherra Markku Toivanen,isä Petri Korhonen ja isä Ion Durac olivat mukana. Lisäksi toimitusta avustivat diakonit Mikko Ylinen ja Jari Ananin. Kuoro lauloi kuten kuorot aina laulavat: upeasti. Pasi Torhamo toimi kanttorina.
Väkeä oli entisiin aikoihin nähden vähänlaisesti. Neuvoston jäseniä en nähnyt montaakaan. Muutenkin vanhoja seurakuntalaisia ei juurikaan näkynyt. Asiallista asiaa oli jonkin verran. Entinen kirkkoherra Saa toimittaa sakramentteja taas kirkossamme. Tämän sain selville kun uskalsin lähestyä Metropoliitta Ambrosiusta ja kysyin häneltä asiaa. Metropoliitta oli hyväntuulinen ja hänestä huokui tahtovoima. Teki mieli rutistaa häntä, mutta eihän sellainen sovi. Muutama täti katsoi "tappavasti" ja muutama muu ilkeästi. Papiston taholta olin aistivinani huvittunutta ylenkatsetta. Jos pitkien puheiden sisällöstä jotain ymmärsi niin Turun seurakunta on seurakunnistamme köyhin ja velkaisin. Muuten kaikki on niin hyvin kuin on. Ylidiakoni Paavo Kokotti Kuopiosta kertoi taloudellisesta tilanteesta ja, jos oikein ymmärsin niin tällä hetkellä velkaa on yli (2milj.)kaksi miljoonaa euroa. Herroilta unohtui ilmeisesti kiitos edelliselle kirkkoherralle. Tarkkana talousmiehenä hän vakautti seurakunnan talouden ja eheytti seurakunnan. Mutta kissat ne kiitellen elävät.

Emeritus, Nikean Metropoliitta kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan. Hän silminnähden nautti olostaan seurakuntasalilla.

Arkkimandriitta Andreas Larikka oli pätevän tuntuinen. Minulla oli kunnia nostaa hänelle kakkulapiolla kakkua lautaselle. Olen aina tuntenut "sielunveljeyttä" häntä kohtaan.




Vanha kunnon kirkon palvelija Pavel Verikov miettii syvällisiä rahilla istuen. Olemme paljosta kiitollisia hänelle. Olen kuullut että alttari on aina hyvässä järjestyksessä. Minulla on kokemuksia Pavelin räiskyvästä tempperamentistä. Hänellä on luonnetta.
---
Kirkon katto aiotaan korjata ja yleisilmettä kohottaa. Ulkovalaistustakin pitäisi kuulemma kohentaa. Kirkkomme seisoo osittain kalliolla ja kelluu savipatjallaan kuin Nooan arkki. Kuka mahtaa olla Ukko Noa?

Vanha emeritus kanttorimme ja kuoronjohtaja Pekka Torhamo, legenda jo eläessään. Laulaa edelleen kuorossa. Monia armorikkaita vuosia hänelle.

Kanttori Jouni Mäkelä sai Tasavallan Presidentin myöntämän kunniakirjan palveltuaan kanttorina 32 vuotta.

Saturday, November 8, 2008

Runo syntyy myös vaikeissa oloissa


Turun runoviikon "Teksti ei tullut koneesta" runotapahtuma Vanhan Raatihuoneen Harmaassa salissa oli intensiivinen. Keskustelijoina olivat Kurditaustaiset Nizar Kwestani ja Rauf Golbadan, sekä Japanilais-taustainen Kensuke Shimizu.

Shimizu on myös kuvataitelija ja muusikko. Hän ei ole pakolainen, vaan vapaasta tahdosta tullut Suomeen. Maalaustensa perusteella häntä voisi luonnehtia kansainväliseksi taiteilijaksi.
(Klikkaa kuvaa suuremmaksi.)

Yleisöä oli niukasti, kidutettujen runoilijoiden runon kirjoittamisen taustat eivät varmaankaan ole kovin kiinnostava aihe. Toinen kummallinen asia vaivasi kurdi runoilijan Kwestanin mieltä: " Turkulaiset eivät vastaa tevehdyksiin, vaikka hän toistaa kolme kertaa ja hymyilee. He ovat vaiti ja kurtistavat kulmiaan". Hänen Omenapuu runonsa oli kaunis ja koskettava. Kuten hänen vankila-elämänsä poliittisena vankina Irakissa vähemmän kaunis, mutta koskettava.
Omenapuu-runo eli runo yksinäisyys löytyy täältä. (http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/11/turun-runoviikolla-2008-esiintyivt-mm.html)

Rauf Golbadan kertoi että kurdit ovat pirstoutunut kansa, on olemassa Irakin kurdit, Turkin kurdit, Iranin kurdit, Syyrian kurdit ja Armenian kurdit. Kieli on yhteinen, murteita tosin on. Kurdien kirjallisuutta on vähän saatavilla. Runous on kuitenkin rajaton ja runon kirjoittaminen on vapautta.

Yhteistyössä Runoviikko ry:n kanssa Rauhankone tuottaja Petri Öhman.

Päivän sitaatti

Helsingin Metropoliitta Ambrosius Turun Sanomissa tänään: "Vanha Raamatullinen periaate, jonka mukaan tulee rakentaa kalliolle, ei päde täällä".

Friday, November 7, 2008

Runoviikko jatkuu Turussa


Taiteiden talossa tänään runoilija Jouni Inkala alusti teemasta heilurin liike ja runo.
Hän kertoi pikkupoikana katselleensa kuinka ukki veti seinäkelloja. Heilurin liike on tietystä pisteestä toiseen, paluuta lähtöpisteeseen. Kun ihminen kuolee loppuuko heilurin liike, pysähtyykö kello? Uponneen laivan hytissä kello tikittää irronneessa ranteessa. Anna Ahmatovan runossa ihmisen kuoltua muotokuvansa saa uuden ilmeen. Tästä keskustelimme, mutta Inkalan runot ovat muualla. Hänen runoissaan on lähtöjä, junia ja ajatuksia. Visuaalisia.
---

Lankkupolku oli petollisen liukas kävellä. Kuu loisti maisemassa. Sorsat rääkyivät mustassa joessa. Naakat kadonneet, vain harva pesä harakan. Mustat varikset pitävät juhliaan. Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.

Positiivista Turussa. Kaupunki on palauttanut kulttuurille rahoja jotka se oli käyttänyt muihin kohteisiin.

Käy lämmin hönkäys


Erinäisten epäonnistumisten jälkeen meillä on uusi, toimiva ilmalämpöpumppu. Itse kaipaan pakkasilla lämmintä uunin kylkeä. Olen uuni-ihminen. Polttopuuta on vaikea saada nykyään. Suomen metsät, sellaisena kuin metsän ymmärrän, ovat vähemmistönä. Puu on yksilö, silloin kun se on puu, eikä tehometsänhoito tuote. Jokisella meistä pitäisi olla muutama aari metsää ja yksittäisiä puita.

On ihmisiä jotka pelkäävät metsää. Ymmärrän heitä, sillä kaupungissa eläneelle metsä on outo ja pelottava. Yksitäinen puu on vaaraton. Tässä me erehdymme. Puulla on henki ja mieli. Aina se ei ole ystävällinen. Kotipuun kaataminen on pahasta, silloin kuolee puun henki pihapiiristä ja kosteus kasaantuu. Pihan tasapaino horjuu ja harmonia samoin. Puut elävät kauemmin kuin ihmiset ja se on hyvä ja kunnioitettava asia.

Thursday, November 6, 2008

Kirkko keskellä kylää


Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko Turussa elää rauta-aikaa. Sain sähköpostia seurakunnasta. Kukaan ei ollut allekirjoittanut viestiä, mutta sanoma oli outo. "Rippi isänne ei voi antaa teile katumuksen sakramenttia, koska hän on irtisanottu seurakunnastamme vuosi sitten." Häneltä voi kyllä saada katumuksen sakramentin Tamperella tai jossain muussa seurakunnassa. Rahastako tässä onkin kysymys? Luulen että kysymys on lain soveltamisesta seurakunnan sisällä ja lopultakin matalamielisestä syrjinnästä. Jumala on tietenkin näiden syrjijien puolella, ainakin heidän mielestään. Seurakunnan tarkastus alkaa huomenna. Lehdistötilaisuudessa lienee tyhjiä aukkoja asioissa.

Sunnuntaina seurakuntasalilla on mahdollisuus keskustella asioista. Parasta varautua äänitallennus ja kamera arsenaalien kanssa. Ehkä on parasta olla poissa tilaisuudesta.

Routa-aika ennen lumen tuloa



Toinen pakkasyö. Kadunvarsilla kuuraa. Rännin alla vesiämpärissä jäätä. Aurinko tuli juuri näkyviin ja lämmittää ikkunan läpi. Saa aikaan suloisen petoksen tunteen. Jouluun on vielä aikaa. Tulisi lumi, näkyisi tontunjäljet ikkunan alla. Kummipoikani (3-vee!) odottaa lunta, että olisi tekemistä.

Tuesday, November 4, 2008

Ajatus kirjoittamisesta

"Ei kirjailijan suurin toive ole keksiä kuolematonta aihetta, vaan keksiä, miten saisi pariksi kuukaudeksi tyhjennettyä päänsä kaikesta vähänkin kirjallisuudelta haiskahtavalta." Juha Seppälä.

"Älymystö on hiljaa niin kauan kuin sitä palkitaan." Sama

Epämukava, mutta tarpeellinen lukuelämys: Juha Seppälä, Paholaisen haarukka.

Monday, November 3, 2008

Runoviikko on taas täällä

Kirjastossa Tommi Parkko puhui filosofisesti ja luki runojaan. Sieltä siirryimme Bar Kuka baariin. Siellä vanha runokonkari Kari Aronpuro luki runojaan. Kiitos hänelle niistä.

Voisihan Mataleenan teatteriryhmäkin esittää runoviikolla runoja, hoksasin asian liian myöhään. Olen kyllästynyt rahastajiin joka paikassa. Yht´äkkiä tajusin että, kun ryhmän kassassa oli rahaa, oli myös jakajia tyrkyllä. Oli tosin niitäkin jotka tekivät asian puolesta ilmaistyötä. Runous on elämäntapa ja olotila.



Turku kirjailijan kaupunki (Ritva Hapulin, Tuula Åkermanin ja Leena Päivösen toimittama.) Teos lienee tehty Turun julkisuuskuvan kirkastamiseksi. Kuka mahtoi olla tilaaja ja rahoittaja? Turussa on merkillinen kaksijakoinen tapa suhtautua kaupunkiin joko kaunistelevana tai vihaisena. Eikö mitenkään saataisi aikaan totuudenmukaista keskustelua, joka ei olisi karamellin kaunis tai ruma. Kirjasta tulee pakostakin kriittiselle lukijalle mieleen vähemmän mairittelevia kysymyksiä. Mikä on kohderyhmä? Ehkä tämäkin on yritys nostaa yleistä profiilia, kuten taannoin eräs lakinainen mainitsi eräässä tilaisuudessa, puhuessaan juopoista.

Saturday, November 1, 2008

Kuoleva köynnös ja pahan kosketus

Pakkanen tekee riitettä vesirapakkoon. En soisi talon kuistilla olevan köynnöksen kuolevan. Iso myrtti viihtyy kuistilla. Viime vuonna se viihtyi pitkälle syksyyn. Kaipasin jouluun eräänä pimeänä iltana. Voiko paholainen tulla ihmisen hahmossa kirkkoon? Tunsin kerran, enkä vain kerran, pahan kulkevan ohitseni jonottaessani tuohuksen kanssa Kristusikonin edessä sytyttääkseni. Hän kiilasi ohitsei liukkaasti, naamallaan ovela ilme. En pidä hunosta käytöksestä, vaikka asialla olisi itse vanha vihtahousu. Piispa saisi pitää kirkossamme pahojen henkien karkotuksen. Miksi minä tästä kirjoitan. Asia vaivaa minua, sillä näin marrakuussa kuolema tulee luonnon myötä käsin kosketeltavaksi. Tulisi lumi ja loppuisi etelän kaamos. Tulisi lumi. Tulisi. Lumi.

Päivällä kävelimme jokivartta. Vesi oli korkealla ja oli nousemassa rantapolulle. Portugalista soitettiin että lämmintä oli 28 astetta. Meressä oli uitu ja kukko uunissa, viinipullo avattu ja vieraita tulossa. Suomalaisen kalakukon kanssa täytyy aina juoda punaviiniä. En ollut kateellinen. Olen kokenut Portugalin monta kertaa. Pidän Lissabonista. Siellä on hieno merimuseo. Vado lauluista en ole oikein päässyt perille. Portugalilaiset muistuttavat suomalaisia. He eivät tule liian lähelle. He hallitsevat surumielisyyden hienolla tavalla.
Torilla tapasimme tytöt jotka sanoivat esittävänsä japanilaista rockia. Otimme kuvia ja kiitimme. Kaupunki oli hiljainen.