Luin 1980-luvulla kirjan, jonka oli kirjoittanut Romanian saksalaiseen vähemmistöön kuuluva, ja silloin jo Saksaan paennut Herta Müller. Muistan että hän teki vaikutuksen omintakeisella tavalla kirjoittaa. Tuolloin en paljoakaan tiennyt Romanialaisesta arjesta ja siitä miten vähemmistöt ja toisinajattelijat elävät. Olen käynyt Romaniassa ja aistinut pelon. Kerran pelkoni konkretisoitui kun venee kuljettaja veti pyssynsä esiin ja ampui. Vaistomaisesti rääkäisin että "Jeesus Kristus..." Vieressäni seisonut henkilö sihisi että "Turpa kiinni..." Romanian pahamaineinen turvallisuuspalvelu oli kaikkialla ja muistutti menetelmiltään kuulemma Stasia. Kaikki ne jotka eivät suostuneet yhteistyöhön, olivat vainon kohteita. Mitenkä paljon mahtoi koko kansasta olla vainottuja tai yhteistyöhaluisia? Oliko kolmas vaihtoehto olemassa? Herta Müller kertoi haastattelussa kasvaneensa saksalaisessa vähemmistössä, joka oli natsimyönteinen ja siveyttä arvostava yhteisö. Hän kuvaa kirjoissaan syrjäytymistä, yksilön sivullisuutta ja mahdollisuutta elää lähes mahdottoman kanssa. Surrealismi ja ironia ovat tapoja kirjottaa tällaisista asioista.
Turvallisuuspalvelu voi tulla vainotun kotiin ja hirttää henkilön tämän kotiin.
Tänä vuonna Herta Müller sai kirjallisuuden Nobelin. Hän ansaitsi sen.
Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin presidentti Obamalle. Olin hämmästynyt aidosti. Minulla ei ole mitään häntä vastaan. Rauha on aina hyvä asia.
