Saturday, September 30, 2017

Viivyttämällä vainajaks, erään talon outo käänne

Alexander Nyström (24. toukokuuta 1869-24. helmikuuta 1926) Suunnitteli Kaskenkatu 15. Nikkarijugend talon, joka nyt KHO:n luvalla aiotaan purkaa, ohella Park Hotellin, Betaniakirkon Martissa, joka tuhoutui sodassa, Biologinen museon, Volter kilven talon Vartiovuoren mäelle ja monia muita julkisia rakennuksia.

En ole koskaan asunut Kaskenkatu 15:sta, olen vieraillut muutaman kerran ja olen ihmetellyt miten taloa tuhotaan huonolla hoidolla ja piittaamattomuudella. Katto olisi pitänyt korjata aikoinaan, sillä olisi pelastettu paljon. Silloin kun vierailin siellä talo oli vielä erään professorin perikunnan omistuksessa. Nyt talon omistaa Turunmaan Sairaala, jonka piti rakentaa talon paikalle sairaalan hallintorakennus. Turunmaan rakennusoikeus on jäissä koska SOTEen se ei sovellu. On syntynyt outo tilanne: Rakennus on purkulistalla mutta tontti on rakennuskiellossa.

Jos nyt kuitenkin puratte, niin eikö olisi viisasta ottaa talteen pienet ja isot kakluunit ja muut kauniit erikoisuudet. Tämäkin talo on kokenut klassisen viivyttämällä vainajaksi kohtalon.

Venäläinen elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski on sanonut: Aikamme surullisinpia piirteitä on kaiken sen totaalinen tuhoutuminen ihmisen tajunnassa, mikä liittyy tietoiseen kauneudentajuun. Nykyajan massakulttuurin, massakulutuksen, kulutuksen tarpeisiin suunniteltu korvikesivistys rampauttaa sieluja tukkimalla ihmisen tien hänen olemassaolonsa peruskysymyksiin, itsensä tiedostamiseen henkisenä olentona...

Edellämainitusta talosta on useita juttuja blogissani. Ensimmäiset vuonna 2009.

Friday, September 29, 2017

Arkkipiispa Leon kirjaa lukiessa aistin kauneuden merkityksellisyyden

Kirkonmenoissa on tärkeää että palveluksen suorittaja liikkuu kauniisti. Mietin viimeksi kirkossa ollessani että milloin tämä kauneus on loppunut. Kun uusi jäsen liitetään kirkkoon, sen yhteydessä lausutaan kauniit sanat silloin kun risti laitetaan kaulaan. En laita sanoja tähän koska en muista sitä sanatarkasti. Tätä osaa ei enää sanota. Kirkkoon liittäminen on nykyään "pakollinen" toimitus varsinaisen liturgian aikana tai aluksi. Petri Ratilaisen aikana kirkkoon liittäminen oli kaunis tapahtuma. Turun liturgiat muutenkin ovat muuttuneet väsähtäneiksi.

Kun luin Arkkipiispa Leon runokirjaa, niin kauneuden merkitys maailmassa ja kirkollisessa elämässä tuli monen muun tärkeän aiheen ohella selväksi.

Metsän humina
haapojen havina
ääniä muistikuvina
ajalta joka oli


Puusukset seinustalla
räystään alla
maalla
kevään ja tervan tuoksu

Kirjassa on runot suomeksi ja karjalaksi

Arkkipiispa Leon viimeisin runikirja on hyvin henkilökohtainen isoisän kirjoittama kirja lapsenlapselleen siitä ajasta jossa hän on elänyt. Tunsin montakin kertaa aisteissani tutun miljöön, tuoksut ja mielen liikkeet. Kirjassa on myös luonnon säilymisen puolesta huokauksia ja parahduksia. Ja sitten on elämänviisauksia ja kauneutta. Kirjan fiilis on rakastava ja hellä. Huomasin vanhan viisauden kiireestä ja asioiden täyttämisestä tunnollisesti, Kattili-täti sanoo kiirettä tuskailevalle että tämä istuisi hiljaa paikallaan. Kiire menee menojaan...

Arkkipiispa Leo, METSÄTÄHTI ja mies joka metsään lähti. Karjalan Kielen Seura Helsinki, 2015.

Thursday, September 28, 2017

Arjen kauhua ja pahaa, todellista kauhua

Olimme kerran, kauan sitten, kylässä erään tutkijan luonaä. Hän teki väitöskirjaa aseteollisuuteen liittyvästä aiheesta. Hänellä oli revolveri kädessä ja hän ojensi sitä minulle katsottavaksi. Haistoin aseen hajun ja tunsin siitä huokuvan vallan. Tunsin primitiivistä kauhua. Jotkut ihmiset kuulemma kiihottuvat aseiden parissa, minä en. Tutkija selitti että ase ei ole ladattu, ja laittoi piipun ohimolleen. Sanoin että:" oletko koskaan kuullut yhdestä unohtuneesta luodista?" En tavannut häntä enää koskaan. En tiedä valmistuiko väitöskirja vai ei.

Toisen kerran Turun keskusta oli täynnä satilasparaati-kalustoa ja sotilaita, joskus 1980-luvulla, ilma oli täynnä lyijyn tuksua ja raskautta. Pyöräilin pitemmän lenkin kotiin päästäkseni. En ole niitä ihmisiä jotka menevät paraateja katsomaan. En myöskään innostu minkään laisista sodista. Arjen kauhu riittää minulle hyvin.

Kerran yksi ihminen kertoi minulle siitä miksi hän oli ollut jo nuoresta lähtien työhullu eli elättänyt itsensä melkein lapsesta saakka itse. Hän oli syntynyt väärään perheeseen, väärään aikaan ja oli äidilleen pelkkä riesa, isästä ei saanut edes puhua. Kun hän oli kuusivuotias lähetettiin hänet isöäidin luo, maalle pois jaloista. Hänen vanhin veljensä, josta myöhemmin tuli vapaan suunnan pastori, haukkui häntä loiseksi. Keskimmäinen veli yritti tappaa hänet ainakin kaksi kertaa lyömällä kivellä päähän ja jättämällä hänen päänsä oven väliin. Hän ei kuollut. Hän säilyi täyspäisenä mummonsa luona maalla. Kuusitoista vuotiaana hän lähti merille. Hänen äitinsä ei pitänyt hänestä ja näytti sen selvästi. Hän on ollut itsellinen ja maksanut laskunsa ja menonsa itse. Läheisissä suhteissa on kyllä ongelmia, en ihmetellyt miksi. Hänen äidillään oli viisi lasta. vanhinta poikaansa hän rakasti, muita hän vihasi tasapuolisesti ja nuorimman tyttärensä hän teki "hulluksi" ihan piruuttaan. Tytär oli syntynyt vaikka hän ei ollut halunnut häntä.

Kaiken kauhun keskellä katselin vielä eräänä iltana Isis taistelijoiden arkielämää-dokumenttia. Jo kolmas jakso ja lisää luvassa ensi viikolla. Siinä kyllä tapettiin raaásti naisia ja lapsia ja omia uskossa hairahtaneita. Ei pidä sekottaa isisläisiä ja hädässä olevia maahanmuuttajia. Kaikki, tai monikaan maahanmuuttaja tai turvapaikanhakija ei ole isisläinen.

Turussa lämmintä, sumuista ja luultavasti aurinkoista.





Tuesday, September 26, 2017

Värien arvoituksellinen käyttäjä

Tyko Sallisen maalauksissa on yksi värinen käyttöön liittyvä tapa, en tiedä onko se tahallista, vai tahatonta: Hänen lähimmistä ihmisistä maalaamat kuvat ovat armottomia ja pehmeät ja lämpimät värit vain lisäävät armottomuutta ja syventävär naisvihaa ja empatian puutetta. Äidin muotokuvassa jännite on suorastaan sietämätön. Hihhuleissa ja Jytkyissä on samaa värin käyttöä ja se korostaa yhteisöllistä tunnelmaa ja kokemusta, jopa hurmioitumista.

Tyko Sallinen pukeutui mustaan viittaan ja renessanssi hattuun, arvatenkin huomota herättävä persoona. Sallisen ympärille kehittyi 1916 Marraskuun ryhmä, se kokoontui Brondin kahvilassa. Ryhmään kuului nuoria lupaavia taiteilijoita. Myöhemmin toimi myös Lokakuun ryhmä.

Sallisen isä oli kraatari. Hänestä kerrotaan että hän oli tuurijuoppo ja pieksi lapsiaan solkipäävyllä. Kuitenkin, toisaalta isä pysrtyi luomaan kohtalaisen menestyksekkään liikeyrityksen, joten ristiriitaista tietoa riittää, kuten koko Tyko Sallisenkin elämä oli ristiriitoja täynnä. Sallinen matkusteli ulkomailla suhteellisen paljon. Kööpenhaminassa oli yksi taiteilijan tukikohta.

Elämänsä loppu puolella Sallinen vietti aikaa Laatokan Vanhassa Valamossa ja sieltä maalaamat kuvat ovat pysähtyneitä ja jotenkin sammuneita. Niistä puuttuu elämän dynamiikka. Ihmettelen värien masentavuutta.

Turussa sumuista, lämmintä ja kesäistä.

Sunday, September 24, 2017

Viimeisiä kesäisiä päiviä meneillään


Tässä arkkipiispan takapihaa gryndereille pohdittavaksi. Mitähän huomisessa kokouksessa mahdetaan päättää kirjastoa vastapäätä olevasta tontista. Minulle jäi epäselväksi Turun Sanomien entisen toimitustalon kohtalo. Se on Alvar Aallon suunnittelema rakennus.

Kaunis ja lämmin sää. Rantapolulla perhe piknikillä. Joki savinen ja liikkumaton. Multavierunkadun alkupäässä invalidipoika pähkäili avustajan kanssa miten pyörän saisi ylös rantapolulta. Siinähän on ne kiviportaat ja vieressä jyrkkä muta rinne. Hinasimme pyörän ylös. Terveisiä vaan kaupungin suunnittelulaitokselle: Kyllä invaliditkin saavat liikkua esteettä virkistysalueella.
Se mahdollistuu heti kun kulku on tehty esteettömäksi.

Luin seurakuntalehteä ja ihmettelin kirkollisia palkitsemisia. Minusta piispallisen siunauskirjan sijaan voisi myöntää Pyhän Karitsan valkoisen mitalin pitkäaikaiselle seurakunnan toimijalle. Kun niitä myönnetään "muillekin." Mitenkä näitä ansioita mitataan kirkossamme yleensä.

Siunauskirja on tietenkin arvokas sekin.

Luen parhaillaan Arkkipiispamme Leon viimeisintä runokirjaa METSÄTÄHTI ja mies joka metsään lähti, suomeksi ja karjalaksi.


Toiseksi luen myös Arvi Pertun Papaniinin retkikuntaa. Kun nyt puhutaan Antti Tuurin Ikitie romaanista ja sen pohjalta tehdystä elokuvasta, niin suosittelen Arvi Pertun kirjaa siksi että se pohjautuu aikalaistietoon perustuvaa aineistoon Petroskoissa ja Neuvosto-Karjalassa Stalinin vainojen aikaan. Teki vaikutuksen tämä kirja.

Lisäksi luen Marja-Leena Mikkolan Raskasta ja keveää runokirjaa Lauluja aikuisille ja lapsille 1965 - 2015. Uskokaa tai älkää, nämä kolme kirjaa ovat "samaa sukua".

Maxence Ferminen Lumi on kaunis ja lyyrinrn teos. Yoko Akitalla oli kaksi intohimoa. Haiku. Ja lumi.

Friday, September 22, 2017

Pyhän Olavin veljeskunnan muistomerkillä


Dominikaaniveljestön muistomerkki Turussa, Kaskenkadun ja Itäisen Rantakadun kulmauksessa. Perustettiin 1200-luvulla. Dominikaaniveljet oliva saarnaaja munkkeja. He olivat myös kerjääjä munkkeja.

Turun Pyhän Olavin luostari perustettiin 1249, jolloin Sikstuunan luostarin kirkonkirjoihin merkittiin latinankielinen teksti "Konventi on saapunut Suomeen". Luostari vaikutti maassamme lähes 3oo vuotta. Turun palo 1537 ja uskonpuhdistus lopettivat luostarin toiminnan. Dominikaanien merkitys maamme sivistyksen, kulttuurin ja hengellisen elämän alueilla oli merkittävä. Kerjäläismunkit liikkuivat Euroopassa ja toivat vaikutteita tullessaan. Lisäksi nuorten miesten koulutus ja opiskelu Euroopan yliopistoihin ja dominikaanikouluihin mahdollistui.

Dominikaaniluostareita oli maassamme kaksi, toinen Viipurissa, ja toinen Turussa. Kerjääminen oli osa kristillistä toimintaa.

(Aloin kuvitetta mielessäni mitä tapahtuisi jos Dominikaanimunkki nyt eksyisi kerjäämään ortodoksikirkon tontille, siellähän kerjääminen ja almujen anto on kielletty)

Turussa sataa tihuttaa. Märkää tuulta ja lämmintä.


Wednesday, September 20, 2017

Syyskuun 20. päivä


Löysin syvänpunaisen vaahteranlehden.
Suomi 100 juhlavuosi voisi laillistaa saamelaisen vähemmistön oikeudet. Ovahan he meidän alkuperäiskansa. En tiedä missä määrin Suomessa osallistuttiin kallojen mittauksiin ja muihin epätieteellisiin rotututkimuksiin, Ruotsi kyllä kunnostautui häpeällisesti.

Tyko Sallisen näyttelyssä Turun Taidemuseossa tuli selvästi esiin kansan yhteiskunnallinen kahtia jako. Sallinen kuvasi kansaa joka eli köyhyydessä, tietämättömyydessä ja esivallan ja kirkon uhan alla. Voi olla että kirkonmenot toivat hetkellistä lohtu arjesta, ne jotka pystyivät menemään stranssiin lestadiolaisissa seuroissa, saivat henkisen potkun kestää ankeutta. Tätä kansaa Sallinen kuvasi vastineeksi yläluokkaisten tavalle maalata. Sallinen uskalsi uhmata itseään Gallen-Kallelaa sanomalla häntä Paskahousuksi pyhän taideyhdistyksen kokouksessa jota johti edellä mainittu Gallen-Kallela. Tosin hänen oli paettava Amerikkaan kahdeksi vuodeksi, mutta oli vain vuoden siellä riitaannuttuaan joidenkin kanssa.

Näyttelyssä, Mirrin kuvien ohessa, on Sallisen tärkeimmän naisen, äidin muotokuva. Kuva on pelottava: äiti oli syvästi lestadiolainen ja tiettävästi tunnekymä nainen. Muotokuvassa on nähty yhteys Marian (Jeesuksen äiti) äitiin Annaan. Minun intuitioni sanoo että tämä nainen sekaantui poikansa avioliittoon ja olisi ehkä nähnyt Helmin mielellään perinteisenä hellan ja nyrkin välissä olevana palvelijana.

Samaa naiskuvaa toisti Kirjailija Tito Colliander Sallisesta kirjoittamassaan kirjassaan. Ina Golliander ylsi joidenkin mielestä varmaan madonnamaiseen suoritukseen taiteen ja perheen sovittamisessa taiteilija elämää ja henkisyyttä etsivän ortodoksimiehensä kanssa. Jos Inasta tuli madonna, Helmiä yritettiin istuttaa huoran ja hankalan naisen rooliin, Helmi oli ennen kaikkea taiteilija ja äiti jolta riistettiin taiteliaisuus ja äitiys. Lapsi vietiin Tanskaan koska (todennäköisesti) Sallinen pelkäsi ettei pystynyt taloudellisesti huolehtimaan perheestä jossa oli lapsi. (Ehkä hän oli mustasukkainen uros, joka halusi päästä lapsesta eroon.)

Minulla oli kerran opettaja joka oli ollut Sallisen Taju tyttären opiskelukaveri. Tämä opettaja syytti Helmiä rumilla nimillä tyttärensä tuhosta. Taju, Irja Salla) vietti loppuelämänsä Nikkilän sairaalassa. Minun nuori intuitio sanoi silloin että hän oli väärässä. Kuollutta on helppo haukkua ja syyllistää.
Tämä opettaja maalasi alttaritaulun jossa madonna hehkui. Hän sanoi säpsähtävänsä aina kun näki kirjailija Anna-Leena Härkösen, sillä niin paljon tämä muistutti Tajua. samaa eteeristä herkkää ja jotenkin särkyvää kauneutta.

Sallisen kunniaksi on toki sanottava että hän ei ollut pönöttäjä.

Naiset menivät lahes aina näiden nerojen puolelle kärsiviä vaimoja vastaan, He kuvittelevat itse olevansa parantavaa eliksiiriä jota vaimo ei osannut olla. Se siitä naisten keskinäisestä solidaarisuudesta. Monikohan tämänpäivän nainen ylpeilisi sillä että sai kunnian pestä suuren taiteilijan pensselit koska tämä oli hyvällä päällä Sallisen toinen vaimo oli saman ikäinen kuin Taju, siis yli kolmekymmentä vuotta Sallista nuorenpi. Hän jumaloi kuulemma Sallista. Mitähän legendaa tämä on.

Suomi 100 juhlavuosi on sota ja väkivaltapainotteinen tarjontansa suhteen. Olisin kaivannut naisenhistorian hyödyntämistä monelta kannalta, sillä ei Suomen historia ja taide ole pelkastään miesten historiaa; missä ovat naiset ja lapset.

Turussa pilvistä ja syksyistä

Sama vaahteranlehti aamulla.

Sunday, September 17, 2017

Tyko Sallinen ei ollut valtavirtataiteilija



Tyko Sallinen (1879-1955 Nurmeksessa) tunnetaan suomalaisen modernismin ja expressionismin airuena, jonka taiteen keskiössä olivat maisemat, ihmiset, etenkin ensimmäinen vaimo Helmi Vartiainen lempinimeltään Mirri. 1910-luku oli erityisen voimakas kausi hänen taiteessaan. Silloin myös hän aiheutti kovimmat taidekiistat Suomessa. Myöhemmin voimakas väri-ilottelu vaihtui murretuiksi maanläheisiksi sävyiksi mutta muotokielen vahvuus pysyi samana varsinkin kansankuvauksissa. Tyko Sallinen tutustui myös Valamon luostariin Laatokan saarella. Hänen luostarimaalauksensa ovat ahdistavan luotaantyöntäviä ja ulkokohtaisia. Värit ovat likaisen harmaita.

Sallinen ei ollut poliittinen henkilö. Hän maalasi kansan sielun tauluihinsa ja hänen kuvaamiaan ihmisiä arvosteltiin rumiksi ja rujoiksi. Elettiin rotuhygienian aikaa ja suomalaiset oli luokiteltu mongolirotuisiksi. Sallinen maalasi tietoisesti vastinetta tälle rotuajattelulle. Hän luultavasti kansan parista tulevana ihmisenä oli havainnut yhteiskunnassa olevan kahtiajakautuneisuuden. Oli kieliriitaa ja kultakautta ja yleensäkin parhaat taiteilijat olivat yläluokkaisia suomenruotsalaisia. Jytkyt ja Hihhulit ovat Sallisen kuuluisinpia töitä.

Seksuaalimoraalin kaksinaismoraalisuus näkyi taidemaailmassakin: yläluokasta tulevat miestaiteilijat harrastivat hyväksyttävästi seksiä itseään alempien luokkien naisten kanssa ja kävivät työläiskaupunginosien bordelleissa. Oman luokkansa naisten kanssa seksi oli tuomittavaa ennen avioliittoa. Taas tämä miehessä oleva eläin, jolta oman säädyn tyttöjä ja naisia piti suojella.


Tykö Sallisen ensimmäinen vaimo Helmi Vartiainen, oli käsityöläistaustansa vuoksi päässyt ns, vähemmistöjen edustajana taidekauluun. Hän oli kotoisin Sortavalasta ja edusti alenpaa rotua ja aäätyä. Hänen kaksi omakuva maalaustaan kertoo lahjakkaasta naistaiteilijasta joka koki kovia Tyko Sallisen vaimona. Hänen roolinsa oli olla Tyko Sallisen vaimo, eitaitaiteilija. Hän oli pieni ja hento nainen, Sallinen maalasi hänet lihavaksi ja "vähä-älyiseksi" Mirriksi. Imetyskuva sai aikaan pienen skandaalin sillä naisen nänni ja rinta maalauksessa ei ollut sopivaa. Sallinen aivan ilmeisesti vihasi naisia. Sallisen lesdatiolaisuus oli voimavara ja tuho. Ensimmäisen lapsensa Sallinen lähetti Tanskaan kasvatiksi sisarelleen Helmiltä salaa. Sallinen oli aivan ilmeisesti hankala ihminen ja alkoholisti, ja väkivaltainenkin. Jalmari Ruokokoskella ja Sallisella oli Hyvinkäällä Taiteilijakodit Humala ja Krapula vastineena yläluokkaisten taiteilijoiden hienoille taidekodeille.

Avioeron jälkeen Helmi maalasi jonkin verra ja lahjakkaasti,hänestä olisi tullut melko varmasti tasokas taiteilija jos olisi saanut elää. Hän kuoli 31-vuotiaana. Naimisiin mennessään hän oli 18-vuotias, Sallinen oli yli kymmenen vuotta vanhenpi.

Sympatiaa Helmi Vartiaiselle. Hänestä puhuttiin pahaa ja hänen maineensa tuhottiin. Kuitenkin hän kesti murtumattä. Helmi ei ollut heikko tai huono missään mielessä.

Saturday, September 16, 2017

Oikeusvaltion periaate ei toteudu Turun kaavoituspolitiikassa

Turun kaupungin kaavoitus ja rakennusmaailmassa on sota käynnissä. Jos ette huomaa sitä, niin menkää ja ottakaa selvää mitä kaavoitusrintamalla on manossa, suunnitteilla ja päätettynä. Olen sitä mieltä että tässäkin kaupungissa korkeinta päätösvaltaa käyttää valtuusto. Kaavoituksessa valtuusto on sivuutettu täysin. Tämä on hämärtynyt useimmilta Turkulaisilta äänestäjiltä. Kaavoituksessa todellisuudessa valtaa käyttävät kokoomus, virkamiehet ja grynderit. Asiat päätetäänja voidellaan aivan muualla kuin oikeusvaltion hyväksymissä paikoissa. Tavoitteena on rakennusoikeuden maksimointi. Aina kun jokin talo keskustassa suojellaan, annetaan gryndereille korvaavaa rakennusoikeutta toisaalta eli kompositio toimii. Lisäksi suojelukohteita lahotetaan paikalleen (Strandellin talot, Turunmaansairaalan kaavoitus, Kaskenkatu 15) tai poltetaan jotta rakennus täytyy lopulta purkaa. Korruptio kukoistaa. Postimerkki kaavoitus ei ole kadonnut mihinkään.

Luulisi demarienkin vihdoin tajuavan että kaupunkilaiset alkavat kyllästyä heihin ja ääniä ei vaaleissa tule. He ovat myyneet aatteensa kapitalismin alttarille. Pelkään pahoin että vihreille käy samoin elleivät herää voitonhuumasta arkeen. Grymderiden kanssa veljeilystä ei seuraa mitään hyvää.

Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset Pukkilan(Hirvensalossa) tilannetta, tai Luostarikadun 1700-luvun talon uhattua purkua ja seitsenkerroksista kerrostaloa tilalle rakennettavaksi. Miksi täällä vainotaan taas 1700-luvulla rakennettuja taloja rumina rakennuksina. Sivistys on todella katoamassa, kauneuden atribuutti ei merkitse mitään, ainoastaan ahneuden himo on hyve. Suomen kirkkolaki 1917 kirjaa että viisikymmentä vuotta ja sitä vanhempia rakennuksia ei saa purkaa. Moniko oli perillä tästä?

Kansalaisilla ja kaupunkilaisilla on velvollisuus valvoa kaupunkimme poliittista tilaa, kaavoitusta ja rakentamista. Kaupunki kuuluu kaikille ja kaupungista vastuu kuuluu kaikille. Tietoa kyllä saa kun vaan ottaa selvää ja tutkii. Kansalaistottelemattomuus on hyve.



Friday, September 15, 2017

Kun luonto riisuu "pöheiköt" paljastuu syy miksi rantaa ei voi raiskata uusrakentamisella


Tehtaankati 1:n tonttia. Täällä oli ensimmäinen piispantalo, joka oli hirsirakenteinen ja siirrettiin sittemmin toisaalle. Tässä nykyisessä talossa on asunut historiallinen henkilö nimeltään Kustaa Mauri Armfelt. Nykyisin nämä kaksi taloa ovat kaupungin omistamia vuokrataloja. Joissakin huoneistoissa on saleja ja erkkereitä. Huomattavaa on kadun varren puubarokkiaita.

Samat talot tässä näkyvillä.

Arkkipiispan nykyinen talo on puiden takana, silläkin on upea tontti, sitäkö kokoomus ja grynderit halajavat raiskattavaksi. Lisäksi piispalla on ollut, ja lienee vieläkin, ihan oma laituri veneelleen jos hänellä sattuu olemaan vene. Kun syksy tulee todella ja puut riisuutuvat lehdistä, voivat rakennuslautakunnan henkilöt tehdä retken jokirantaan ja todeta että ei siellä rakennusmaata liiemmin ole. Elleivät suunnittele historiallisten paikkojen käpelöintiä.

Vanha tammi ja Sibeliusmuseo sekä Jan-Erik Anderssonin taideteokset ja kasvitieteelliset istutukset. Näitäkö he himoitsevat tuottavaan kapitalistiseen käyttöön.

Wednesday, September 13, 2017

Ritari jalkapuussa

Mietin tänään aamulla että Mitä piispa Irja Askola mietti tai sanoi kohdatessaan Kai Sadinmaan jalkapuuhun virittäytyneenä kokouspaikan ulkopuolella. Itse sanoin ääneen heti että eivät uskalla erottaa vaikka mieli varmaan tekisi. Kai Sadinmaa sai vakavat eli totiset nuhteet, hän oli ollut "tuhmapoika" ja vihkinyt homoja avioliittoon huhtukuussa. Olen sitä mieltä että tarvitaan aina "ritarihahmoja" aukaisemaan teitä väljemmille ja vapaammille vesille.
Tässä täytyy sanoa että piispa Irja Askola ei ole tiukkapipo niuhonakkeli. Päinvastoin, kirkkolaki se on joka laahaa jäljessä.

Toinen askarruttava asia oli kun yksi opiskelija kertoi että yliopistonmäellä oli kirjaston edessä haahuillut veitsimies. Kirjasto suljettiin kun joku oli nähnyt veitsen. En mene kovin mielelläni yleisiin tiloihin ja rakennuksiin. Turun ortodoksisessa kirkossa on kuulemma tyhjää. Loogisesti ajatellen sekin rakennus on yleinen tila. Täytyy oppia ajattelemaan että tämänkin suunnan väkivalta on arkea, eikä kyllä yhtään tunnu mukavalta.

Kolmas asia on amisten ihmiskokeilu. Ilmeisesti kokonainen nuorison osa aiotaan uhrata syrjäytetyksi. Olis syytä tehdä ja nopeasti jotakin.

Minun aikomuksenani oli ottaa kuvia joen itäisen puolen Tuomaansillan pöheiköstä. Kokoomukselainen rakennuslautakunnan puheenjohtaja kertoo visiostaan, jossa jokiranta Tuomiokirkkosillalta Tuomaansillalle siivotaan puista ja pensaista ja tilalle tehdään kerrostaloja, ravintoloita ja muuta tuottavaa toimintaa. Puskat kuulemma häiritsevät. Minua ei häiritse yhtään kyseinen jokirannan pätkän vihreä luonto. Ei siellä puskissa juoppoja ole, siellä on kalastustaitoisia maahanmuuttajia.

Tarkemmin ajatellenainoa paikka johon grynderit ovat iskeneet silmänsä on Armfeltin talo ja tontti Tehtaankadun alkupäässä. Siinä on kaupungin vuokra-asuntoja joissa asuu "parenpia ihmisiä".

Turussa tänään lämmintä ja kaunista. Nää syyskuiset päivät mieleeni jäivät...

Tuesday, September 12, 2017

Heinäkuussa vaeltavat valkoiset maitovalaat jäämerelle

"Vienanmerellä, jossa yöt ovat poissa puoli vuotta, Iso Solovetskin saari kohottaa vedestä valkeat kirkkonsa, joita ympäröivät kiveen iskostuneesta jäkälästä ruosteenpunaiset, järkäleistä rakennetut kremlin muurit, ja tuon kremlin yläpuolella liitelevät ja kirkuvat kaiken aikaan Solovetskin harmaanvalkoiset lokit."

Aleksandr Solzenitsyn

Solovetskin luonto ja eläimistö oli varmaankin erilainen kun perustaja munkit saapuivat saarelle. Järkevintä luulisi olevan ollut saapua keväällä, jo siksikin että munkkien piti omin käsin rakentaa ensimmäiset asumuksensa. Meressä oli kalaa ja varsin pian he keksivät miten saadaan suolaa merivedestä keittämällä. Valkoiset maitovalaat vaelsivat jäämereen juhannuksen mentyä heinäkuun puoliväliin. Yöttömän yön valo oli varmasti totuttelua vaativa kokemus ja luultavasti myös kaamos oli opittava elämään.

Varmasti myös karhut, sudet ja muut pedot, puhumattakaan ihmisistä, laittoi munkit rukoilemaan kirves toisessa kädessä. Munkit olivat tunkeutujia alueelle jossa oli luonnonuskoista alkuperäisväestöä. Munkit toisaalta pakenivat maailmanääriin vainoja tai tsaarin lähettäminä maaperän kartoittajina, Tsaari oli kiinnostunut laajenemisesta pohjoiseenkin. Oli yleisesti tiedossa Solovetskin alueen luonnonrikkaudet. Edellisissä kirjoituksissa on ainaistoa näistä toimista.

Ilmastollisesti Solovetski on talvella karun kylmä, jäistä ja lumista, ja mereltä puhaltava viima lienee hyytävää. Jää oli silta mantereelle hyvässä ja pahassa. Kesällä voi lämpötila kohota helteiseksi, sadetta saadaan kohtalaisesti.

Solovetskin historia ja kulttuurihistoria on kiehtovan mielenkiintoista.

Neuvostoliiton alun uudelleenkasvatus-ja keskitysleiriltä karkasi 200 henkilöä Suomeen. Millä tavalla tai kenen avustamana. Rupesin ihmettelemään tätäkin muiden outojen tapahtumien ohessa.

Monday, September 11, 2017

Solovetskin Pyhät ja pahat

Solojevskiin lähetetyt munkit eivät suinkaan olleet pelkästään Jumalan sotureita, heillä oli myös velvoituksia keskusvallan taloudellisia ja yhtenäistämisen tavoittaita kohtaan. Venäjän luostarilaitos levittäytyi 1400-luvulla pohjoisen Venäjän osiin. Solovetskin luostarin perustajat Zosima, Savvati ja Herman olivat lukutaidottomia munkkeja, joilla oli intoa työssään. Oli tuolloin tapana että munkit ja nunnatkin rakensivat asumuksensa käsin itse.

Vasili III:n ja Iivana IV:n hallitusaikoina luostari sai tuntuvia lahjoituksia, luostari rakennettiin nykyisin nähtävään muotoonsa. Siinä on kilometri vahvaa muuria ja se sai myös vankilastatuksen. Luostarin muuri rakennettiin laivan muotoon. 1547 Savvati ja Zosima julistettiin pyhiksi ja heidät kanonisoitiin.

Luostarin historian kannalta merkittävä hahmo oli igumeni Filip Kolutsev ( 1507- 1569) hän oli luostarisäännön uudistaja, mittava rakennuttaja ja aikansa suuri lahjakkuus. Hengestään pääsi hänkin ja aivan erityisen julmasti; hänet kuristettiin Moskovassa lidurgian aikana koska hän oli arvostellut Iivana Julman raakaa hallintatapaa.

Jeleazar Anzerilainen (k. 1656) Hanhisaaren kilvoittelija, patriarkka Nikonin opettaja, tuomitsi Nikonin kirkollisen reformin. Hanhisaaren pyhän skitan perustaja oli pyhitetty Jeliazar 1620. Skiitta on samalla paikalla jolla kalastajat näkivät tulisen patsaan nousevan taivaalle.

Ristiinnaulitsemisen Golgatan skiitan Azerin saarelle perusti munkki Job 1700-luvulla. Job, skeemamunkki nimeltään Jeesus, näki näyn että paikalla menehtyisi suuri määrä uhreja, ja juuri siksi hän rakensi Ristiinnaulitsemiselle pyhitetyn kirkon. Juuri tarina Jobin näystä on antanut aineksia metaforaan "Solovetsk- Venäjän Golgata", joka 1900-luvun vainoissa todellistui erityisen vahvana ajankohtaiseksi.

1668-1676 luostari oli kahdeksan vuotta piiritettynä kirkollisen reformin vastustajien vanhauskoisten munkkien ja keskusvallan kirkollisen skisman vuoksi. Munkki Feoktist kavalsi munkit päästämällä keskusvallan joukot sisälle kuostariin ja kaikille kävi huonosti- heidät tapettiin.

Sopii kysyä, oliko kyse kolonialismista vai valistuksesta, vai molemmista ken ties. Luostari kävi jatkuvaa "kahinaa" paikallisten asukkaiden kanssa kalavesistä ja luostarille maksettavista veroista. Ryöstöretkiä tehtiin niin Ruotsi kuninkaan toimesta kuin Novgorodin ruhtinaskunnankin toimesta. Kun Kajaani tuhottiin, (1953) Manamansalon kirkonkellot päätyivät luostariin. Tämä ryöstösaalis paljastui vasta 1900-luvulla luterilaiselle seurakunnalle. Suomalaiset luterilaiset ja Venäjän ortodoksit kävivät omaa jatkuvaa uskon kahinaansa.

Pietari Suuren aikana luostarin geopoliittinen asema korostui. Tsaari vieraili kaksi kertaa luostarissa ja perusti laivastonsa tukemaan sotilaallisia pyrkimyksiä. Jänissaareen tuli laivastotukikohta. Solovetskista tuli Venäjän toiseksi rikkain luostari. Krimin sodan aikaan luostri osallistui asein Englantia vastaan. Tässä sodassa ainoastaan Jumalanäidin ikoni haavoittui ja siitä tuli ihmeitätekevä ikoni.

Aleksanteri II:n vieraili luostarissa ja hänen aikanaan luostarista kasvoi taloudellisen voiman ja sivistyksen ja tieteen keskus. 1900-luvun alussa luostarissa oli pomorilaisten koulu, teologinen veljeskunta, sääasema, radioasema, vesivoimala, kirjapaino, kasviteteellinen puutarha.

1923- 1939 luostarissa toimi uudelleenkasvatuksen- ja keskitysleiti johon itse Hitlerkin ihastui ja toteutti natsisaksassa "Työn avulla takaisin yhteiskuntaan" ohjelman ja loi tunnuksen "Arbeit macht frei" keskitysleireihinsä. Luostarissa uskonto yritettiin kitkeä juuriaan myöten ja kasvatus aloitettiin massiivisella ryöstelyllä ja rikkomisella. Leireillä ja pakkotöissä menehtyi noin 95000 henkeä. Tämä "Solovetskin malli" oli kauheuksisaan ja julmuuksissaan kidutuksen korkeakoulu.

Sunday, September 10, 2017

Solovetskin historiaa I

Venäjän Golgataksi kutsuttu Solovetski juontaa juurensa historiallisista syistä. Tavallaan se on luostari saaren kärsimystarina, joka sai alkunsa karkotettujen ja vankien historiasta. Pohjolan Thebaksi kutsuttu saaristo kertoo askeesien paosta vallan vainoja yksinäisyyteen ja mahdottomiin oloihin. Solovetski sanan etymologia kertoo suola sanan olevan kantasanan, toisaalta saamelaisten sanastossa se tarkoittaa saaristoa. Ja sitä että he rukoilivat kirves toisessa kädessä.

Munkkeja lähetettiin Solovetskiin keskusvallan käskystä verottamaan talonpoikia ja suojaamaan stradegisia liikenneväyliä. Tietenkin kastattiin myös pakanoita eli luonnonuskoisia ortodoksiseen uskoon. Munkit viettivät askeettisissa oloissa vaatimatonta ja vaiteliasta elämää. He keittivät suolaa, kalastivat ja rukoilivat. Sinne joutuivat myös keskusvallan epäsuosioon joutuneet munkit, karkoitetut eivät pelkästään olleet tavallisia vankeja.

Esimerkkinä tässä epäsuosioon joutunut Moskovan metropoliitta Filip, hänet karkotettiin Solovetskiin kun hän oli arvostellut Iivana Julman hirmuhallintoa. Hänen jo palattuaan Moskovaan hänet kuristettiin kuoliaaksi kesken liturgian.

Luostarin tuettua vanhauskoisia taistelussa keskusvaltaa vastaan, munkit pitivät luostaria hallinnnassaan kahdeksan vuotta, keskushallinnon joukkojen piirittäessä heitä. Lopulta munkit joutuivat antautumaan ja heidät tapettiin kaikki.

Solojevskin historian ristiriitaisuus on siinä että saari on vetänyt aina puoleensa ja toinen puoli on vainottujen julmat kidutukset ja kuolemat. Näistä elementeistä syntyvät kulttuuriset myytit, paikan erityisyydestä kertovat tarinat ja kertomukset ja ikiaikaiset symboolit kuten Jatulintarhat.

Kulttuurimyytillä tarkoitetaan tässä yhteydessä välinettä jonka avulla ylläpidetään yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta yhteisössä, etnistä, uskonnollista ja kansallista tietoisuutta, sekä siitä kumpuavaa historian tulkintaa.



Ehkä pitäisi tutkia myös sulkevatko vastakkaiset myyttien tutkimiset pois toisiaan? Tarkoitan tässä vankien kärsimysmyyttiä vastaan saaren myyttinen vetovoima. Ketkä kirjoittavat historiaa tänään?

Solovetski ilmentää venäläisen kulttuurihistorian keskeisiä käsitteitä: Pyhä Venäjä, ortodoksisen ja vierasuskoisten virallisen ja epävirallisen, keskuksen ja periferian välinen kaksinapaisuus. Solovetskin saarten muistomerkeissä voi aistia Solovetskin Golgata-teeman avoimuuden ja ristiriitaisuuden. Saarelle on nykyään perustettu muistolehto (joukkohaudan paikalle) Solovetskissä kuolleille vainotuille, karkotetuille ja muillekin siellä kuolleille henkilöille.

Saturday, September 9, 2017

Solovetskin luostarin historiaa ja arkkitehtuuria

Jos matkustat Solovetskiin juhannuksen jälkeen saatat nähdä maitovalaita Vienanmeressä vaeltamassa isommalle merelle. Laivamatka Solovetskiin kestää 2,5 tuntia. Kilometreissä mitettuna matka on 60 km. Saarien luonto ja kasvillisuus on rikasta ja siellä on kasvitieteellinen puutarha. Saarella on myös pimeän historian puolensa joista Ville Haapasalo on kertonut kansanomaisesti tv-ohjelmissaan.

Luostarin perustivat 1400-luvulla munkit Savvati Solovetskilainen ja Herman Solovetskilainen. Savvatin kuoltua Herman Solovetskilainen jatkoi luostari rakentamista yhdessä munkki Zosiman kanssa. Luostari kasvoi ja saarelle muutti asukkaita enmmänkin.
Solovetskin luostari oli 1600-luvulla vahva talouskeskus luostari omisti suolatehtaan, kalakauppa oli luostarin valvomaa samoin turkiskauppa, jopa kaivostoiminta oli osittain luostarin hallinnassa. Luostarilla oli myös oma, hyvin varustettu varuskunta. Varuskunta oli oltava sillä "ruotsit" tekivät ryöstöretkiä. Luostari hallitsi Vienanmeren luonnonvaroja.

Solovetskin pääluostarin kokonaisuus on kolmiosainen. Keskellä on suljettu kirkkojen ja muiden luostarirakennusten reunustama pääaukio. Pääaukion pohjoisen ja eteläisen sivupihan, jossa on käsityöpajoja ja talousrakennuksia, Aluetta kiertää järeä kivilohkareista muurattu kivimuuri linnoitus. Viisitornisen ja viisikulmaisen linnoitusmuurin alaosa on seitsemän matriä paksu ja sen sisäpuolelle jäävä alue on lähes viiden hehtaarin kokoinen.

Keskusaukiolla sijaitsevat Novgorotin tyylinen Marian kuolonuneen nukkumisen katedraali(1557), Kristuksen kirkastamisen katedraali(1566), kellotorni(1777) ja Pyhän kolminaisuuden, Sosiman ja Savvatin katedraalit (1859). Pääluostarin lisäksi luostarikokonaisuuteen kuuluu vielä neljä saarella olevaa sivuluostaria. Muilla saarilla on kolme luostaria jotka myös kuuluvat luostarikokonaisuuteen. Kolminaisuuden luostari Amsininsaarella, Pyhän Sergiuksen luostari Isolla Muksalensaarella, sekä luostarikokonaisuus Isolla Jänissaarella.

Solovetskin luostari oli 1600-luvulla Pohjois-Venäjän kristillisyyden keskus. Luostarissa oli munkkeja 350 ja yli 600 muuta työntekijää. 1668 - 1676 luostari oli pääosassa poliittisassa ja kristillisessä kriisissä: Munkit tukivat virallisen kirkon kannalta katsottuna kapinallisia vanhauskoisia. Seurauksena oli että lähes koko veljestö vaihdettiin ja luostari siirrettiin Holmagonin arkkihiippakunnanistuimen alaisuuteen.

Neuvostoliiton aikaan luostari lakkasi olemasta luostarina 1920. 1923-1933 luostari toimi rangaistusvankisiirtolana. 1939 se oli vankila. Sodan jälkeen luostarisaaret olivat sotilaallisessa käytössä. Kun Neuvostoliitto romahti alettiin 1991 luostarissa elvytykset ja korjaustyöt. Luostari on Unescon maailmanperintökohde Venäjällä.

Luostarissa on nykyään hyvätasoinen hotelli. Luostarisäännön mukaisesti miehet ja naiset ssuvat erillään, omilla puolillaan. Saarella on myös perhehotelli, joka on hieman vaatimattomanpi, mutta sosiaalisesti antoisa ja siisti, kuten luostarhotellikin. Luostari elää nykyään matkailusta ja museo on korkeatasoinen. Satamassa on kioski josta saa "taivaallisia piirakoita". Hienohelmaortodoksien lienee viisasta välttää näin vahvaa luonnon ja Jumalan kohtaamista. Itsensä pienuuden kohtaaminen voi järkyttää.

Wednesday, September 6, 2017

Tällaisena aikana pitäisi puhua armosta arvojen sijaan

Hapankaalia tehty muhimaan. Kaali on nyt huokeaa, edullista ja hyvää. Kaalissa ei ole juurikaan hiilihydraatteja. Olisin laittanut retikkaakin muhimaan mutta en löytänyt retikoita.

Äitini 92v. oli kerännyt musta ja punaherukat ja oli ylpeä että vielä pystyi siihen. Tosin oli kyllä ottanut voimille. Karhu(t)ovat sitten käyneet putsaamassa loput, kuten niin monena syksynä ovat käyneet. Tuntui olevan iloinen kun karhut säilyivät metsästyksessä hengissä. Jokaisella ei olekaan omia karhuja!


Huomasin ettei kenelläkään ole varmaa tietoa siitä miten Turun viimeisin suurpalo syttyi. Tsaari ei sitä sytyttänyt se on mahdoton oletus, hän oli kaiketikin sukurasitteinen, mutta ei hän pyromaani ollut. Jos olisi ollut, olisi hän polttanut jatkossakin isoja kyliä. Venäjän tsaareilla on ollut tapana kyllästyä pestiinsä ja he ovat luopuneet, menneet luostariin tai kadonneet yksinkertaiseen elämään, pois vallan läheltä. Sopisi ohjeeksi muillekin "tsaareille."

Tällaisena aikana pitäisi puhua enemmän armosta kuin arvoista.

Turussa oli aamuviileyden jälkeen huikea syyskesän päivä.

Monday, September 4, 2017

Ennen harmaita sävyjä loistavat kukat


Vanha omenapuu kantaa hedelömää. On syyskuun neljäs päivä. Tuuli käy heidän ylitseen, eikä heitä enää ole. Puhdas pyykki liehuu narulla taivasta päin. Kuulas taivas kuin vain olla voi. Oravat tulivat taas metsästä kaupunkiin. Tänään on rajua tuulta, aurinkoa ja lämpimänpää kuin juhannuksena yleensä on Suomessa.

Kukkalaatikoissa kukkivat kesän viimeiset kukat. Junat kulkevat Helsinkiin ohi, radan varressa siniset, punaiset ja oranssiset kukat loistavat. Se mitä loiston jälkeen tulee on hidas kuolema, harmaus ja sen eri sävyt.

Lisää kukkakuvia.

Saturday, September 2, 2017

Krasnaja borin mäntymetsän valkoiset hautaristit

Petroskoin kaupungin läheisessä Krasnaja borin mäntymetsikössä on valkoisia hautaristejä paljon. Niihin on kiinnitetty vainajien nimiä ja kuvia. Myös mäntyjen rungoissa on kuvia ja nimiä. Nämä hautaristit on laitettu Stalinin vainojen, 1937-38, uhreille jotka teloitettiin järjestelmällisesti mm. vakoilijoina suurSuomen hyväksi. Suurin osa ammutuista on suomalaisia.
Osa näistä uhreita on niitä jotka lähtivät rakentamaan ihanneyhteiskuntaa neuvosto-Karjalaan, osa on muilutettuja, rajalle kuskattuja vasemmistolaisia tai sellaiseksi luokiteltuja henkilöitä. Heidän kuljettajansa olivat äärioikeistolaisia suomalaisia.

Kaikkiaan uhreja lienee 2000 henkilöä. On luultavaa että teloitettavat kaivoivat omat hautansa ennen teloitusta. Siellä on myös selkeästi painanteita jotka ovat joukkohautoja.

Kirjailija Antti Tuurin romaani Ikitie käsittelee edellämainittuja tapahtumia ameriikansuomalaisen henkilön näkökannalta. Hän oli tullut neuvosto-Karjalaan ihannevaltiota rakentamaan ja hänen unelmansa muuttui kauhuksi ja kuolemaksi. Kirjan pohjalta on tehty elokuva Ikitie. Se tulee Suomen elokuvateattereihin syyskuun puolivälissä.

Ohjaaja A.J. Annilan mukaan elokuva ei ole poliittinen, vaan humaani kannanotto ja kummianosoitus vainajille.

Petroskoin kaupungissa on nähtävissä vieläkin suomalaisten ja amerikan-suomalaisten rakentamaa arkkitehtuuria.