Saturday, January 29, 2011

Uhatut talot 1

Keväinen lauantai-päivä.
Jokirannassa lauloivat talitintit ja harakat.

Joen luminen pinta hohti.

Kävelimme katsomaan Wikeström & Krogiuksen tuhottavaksi tuomittua Sinistä taloa. Mitenkä iso homma olisi siirtää tämä talo toiseen paikkaan, pois rahamiesten uusrakennusten tieltä.




Mikä on Turkuseuran kanta suhteessa miljööaktivismiin ja kaupunkikuvan muuttumiseen
Turussa? Olenko väärässä jos ajattelen että heiltä puuttuu kriittinen suhtautuminen Turkuun. Turussa on paljon hyviä asioita mutta pitäisi muistaa tulevaisuuteen vaikuttavat tapahtumat.

Thursday, January 27, 2011

Vainojen uhrien muistopaivä 27.1. 2011

Utuinen talvipäivän aamu. On vainojen uhrien muistopäivä. Sytyttäkäämme kynttilä kaikille vainotuille, eläville ja kuolleille.

Seuraava linkki:

http://www.ortodoksi.net/index.php/Kansanmurhan_kasvot


Monday, January 24, 2011

Enkelilaulua Turun ortodoksisessa kirkossa


Turun ortodoksinen kirkko oli tupaten täynnä yleisöä. Viimeinenkin tuoli oli käytössä ja moni meistä seisoi, mutta se ei kyllä haitannut sillä konsertti oli mahtava. Komea basso kaikui niin että pelkäsin rappausten rapisevan. Oli kuin enkelikuoro olisi tullut laulamaan, komeaa ja herkkää laulua. Konsertti alkoi myöhässä koska esiintyjien piti kantaa tuoleja lisää ja lisää ja sitten he jättivät väliajan pitämättä että aikataulu pysyisi kohdallaan. Tämäkään ei haitannut konsertin mahtavuutta ja hienoa tunnelmaa.

Kiitos tästäkin konsertista Konevitsan kvartetille.

Saturday, January 22, 2011

Konevitsa kvartetti esittää

Konevitsa-kvartetti esiintyy Turun ortodoksisessa kirkossa maanantaina 24.1.2011 kello 19.00.


Sisäänpääsy maksuton! Ohjelma 10 €, levyt 20 €

Konevitsalaiskuoro käy Turussakin!
http://konevetsquartet.com/


Millaista mahtaa olla elämä Konevitsan saarella näin keskellä talvea. Ovatko lumenluonti ongelmat yhtä kovat kuin täällä eteläisessä ja lounaisessa Suomessa. Laatokka on tietenkin jäässä ja lumi kiitää pitkin aavaa järvenselkää tuulen mukana. Muistin äkkiä että sinne lienee avattu jo luostarin museo. Ainakin museonjohtaja oli valittu.

Jossakin soivat luostarin kellot ja lumisilla poluilla kulkee henkilöitä liepeet liehuen.

Friday, January 21, 2011

Rauha Kejonen, Toisenlainen elämä

Nurmeksessa asuva kirjailija Rauha Kejonen on kirjoittanut kirjan vedestä, miehestä, kuolevasta kylästä ja elämisen mahdottomuudesta ja mahdollisesta. Ihme on mahdollinen mutta siitä maksettu hinta on kova. Kaivo ja vesi, kannettu vesi, ovat perusta tarinalle. Naiset hallitsevat kaikkea ja miehet ovat ahtaalla, ei edes metsään voi mennä kävelemään ilman hyödyllistä tarkoitusta. Ajattelin sanontaa ota paikkasi jos sitä ei muuten anneta. Naiset ovat ottaneet paikkansa ja kaupunkiasunnot ovat suunnitellut naisten tarpeita varten. Miten siellä kukaan terve samoiluhenkinen mies voisi olla ja asua. Kotimökki maalla on hyvä olla olemassa itse kenelläkin. Sellainen jossa ei ole vesijohtoa, vessaa eikä kylpyhuonetta. Sakari Armas Kuivalainen ei mene viikonlopuksi alkeellisiin oloihin nostalgoimaan, hän elää siellä ympäri vuoden ja nauttii itse kantamastaan vedestä. Vesi on parantavaa vettä janoisille ja sairaille.
Pitkään hänen kaivonsa on kylän ainoa kuivumaton kaivo. Sitten sekin kuivuu. Kaivo on juotu kuivaksi.

Kaivon voi toki syventää ja saada toimivaksi, mutta onko mikään enää entisellään. Sakari voittaa kuolemanpelkonsa ja luultavasti saa takaisin omanarvontuntonsa jonka naiset ja avioliitto ovat alentaneet nollille. Tarinaa voisi pitää miehen kasvukertomuksena ellei lukija olisi asunut kuolevan kylän elämässä ja nähnyt ihmisten särkyvän ja hulluksi tulevan. Tarinan myyttiset ulottuvuudet saa jokainen tulkita mielensä mukaan. Sudet, metsot ja muut eläimet saattavat olla todellisia asukkeja näissä kylissä, ihmisistä en olisi niinkään varma.

Rauha Kejonen, Toisenlainen elämä. Tammi 2004. 196 sivua.

Tuesday, January 18, 2011

Mantelipuut kukkivat etelässä...

Samaan aikaan kun me liukastelemme giljotiiniksi muuttuneita katuja kukkivat välimeren rannoilla mantelipuut. Kempsahdin takakenossa selälleni samassa paikassa kuin äkäinen rouva oli aikaisemmin kaatunut. Hän huusi että miksi ei hiekoiteta vaikka rahaa on kulttuurikaupungin avajaisissa ampua raketteina taivaalle. Yritin selittää että jos niillä ei ole määrärahoja hiekottamiseen. Hän sanoi että on, jos on varaa maksattaa kaupunkilaisilla kaikennäköistä... Palatessani kaaduin samassa paikassa. Onneksi oli se paksumpi pitkätakki päällä.

Ne mantelipuut tosiaan kukkivat etelässä ja lämmintä on.

Lumen tuoksu tuntui taas pitkästä aikaa. Sulavan lumen tuoksu on jäljittelemätön. Lumesta on tullut uhkaava tänä talvena. Lumen uhka vaikuttaa mieleen sanoi toinen hieman lempeämpi rouva. Minusta pimeys on pahasta, ja jää, joka liusuu kengän alla.

Saturday, January 15, 2011

Junttapaalu ja jonot



Turun Kauppatorilla jonotti busseja Forum Marinan suuntaan muutama henkilö. Jonot ulottuivat kauas, ihmisiä virtasi sankasti jokirantaan. Päätimme katsoa avajaiset televisiosta.

Aamupäivällä olivat pystyttäneet kauppatorille ruman junttapaalun. En tiedä kuka oli tuonut ja miksi se oli tuotu. Toivottavasti se ennustaa hyvää, ei pahaa. Turussa on paalutettu reippaasti taloja, mutta Kaskenmäessä oleva vanhusten uudisrakennus kaipaisi paalutusta. Talo on nykyisen rakennustaiteen performassi. Ollut vuoden käytössä ja jo nyt kaipaa korjausta vähän kaikessa. Jossakin mainittiin rakentajien olleen "latvialaisia". Rakentaminen on käynyt tasoltaan horjuvaksi viime aikoina. Ja jostain syystä pelkään että korjausten maksumiehiksi joutuvat kaupunkilaiset.

Pakkanen nipisteli poskia. Nouseva kuu loisti taivaalla jokirannan tiellä. Televisiosta nähty avajaisohjelma oli varmasti huikea ja kallis. Mutta rahastahan ei ole sivistynyttä puhua. Se, rahasta puhuminen on rahvaan asia.

Label: Turun Kulttuuripääkaupunkivuoden viileät avajaiset.

Wednesday, January 12, 2011

Kaipasin Kaikki elämän aamut elokuvaa

Etsin työhuoneenmme hyllyistä videokasettia jossa olisi Alan Corneaun ohjaama elokuva Kaikki elämän aamut, en löytänyt, luulen sen olevan maaseutu asunnossa. Joskus vain on niin että jokin elokuva on iskostunut tajuntaan niin että se täytyy katsoa ja kuunnella uudelleen ja uudelleen.

Elokuva perustuu Pascal Quignardin romaanin. Elokuva kertoo kahdesta barokkisäveltäjästä, Sainte Colomben ja Marin Marais´n suhteesta toisiinsa ja erilaisesta suhtautumisesta elämään ja taiteeseen. Elokuvan musiikki on sieluun käyvää. Kaipasin sitä elokuvaa kyllä ihan haikeasti.

Luen parhaillaan Veronica Pimenoffin Sankarin seisaus romaania. Olin iloinen kun löysin sen uutuuskirjojen hyllystä kirjastostamma, joka toimii, vaikka onkin Kulttuuripääkaupuki vuosi. Veronica P. on suosikkikirjailijoitani. Anna-Maija Ylimaulan ja Anita Konkan kirjoissa on jotain samanlaista, joka kolahtaa minuun. En ole keksinyt vielä mikä se on.

On asioita joita ei voi unohtaa kuin kuolossa, jos silloikaan. Olen ruvennut epäilemään kuoleman kaikkivoipaisuutta.

Tuesday, January 11, 2011

Äkkiä heräsin todellisuuteen...

Joulun ajan rauha rikkoutui ja heräsin karuun turkulaiseen todellisuuteen.

Mitä mahtaa tapahtua Sepänkadun ympäristössä? Turun työttömien yhdistys ilmeisesti saa samanlaisen kohtalon kuin Martin kirjasto. Lisäksi puutalot kyseisellä alueella ovat vaarassa. Sinne aiotaan rakentaa uudisrakennuksia. Ovatko Sepänkadun ympäristön puutalot suojeltuja vai ei? Martin kirjastolle luvattiin pienenpiä tiloja, mutta niitä ei koskaan tullut ja nyt on syytä olla huolissaan varastoiduista kirjoista.

Kurjenmäen mielenterveys aseman kalliisti saneerattu puutalorakennus
saanee myös häädön, sillä tilalle rakennetaan nähtävästi uusia toimistotiloja. Mistä löytyvät tilat mielenterveyshorjuneille, kirjaston käyttäjille ja työttömien yhdistykselle? Turussa toimitaan, ja on aina toimittu, liikemiesten ehdoilla. Siitä on tullut niin normaalia että ihmiset eivät enää edes näytä ihmettelevän.

Kaikkea tapahtuu Kulttuuripääkaupinkiuden varjossa, etten sanoisi pimennossa.

Sunday, January 9, 2011

Tammikuun ensimmäinen vesisade


Vettä satoi siinä määrin että oli turvauduttava bussiin. Saunareissu neljän kilometrin päähän oli piristävä. En olisi pahoillani vaikka kadut olisivat lumettomia ja kuivia. Jäisellä kadulla kävely on lihaksia jännittävää, koko ajan saa varoa kaatuvansa.
Jossakin keskustelussa miesääni sanoi: jos pakkoruotsi lopetetaan, lähtee Suomesta sivistys. En puutu itse kielikeskusteluun mutta miten on mahdollista että pakkoruotsin lopettamisen myötä lähtee sivistys maastamme.
En ymmärrä.

Kuvassa lumiset rappuset johtavat ylös rinnettä.

Toinen kummallinen uutinen oli että Lieksan Ruunaalla oleva metsätyömiesten koti lopetetaan koska ukot eivät ole kilpailukykysia toimintayksikköläisiä.


Raha-automaattiyhdistys ei anna enää avustusta näille vanhoille ja sairaille miehille. On luultavaa että jos miehet siirretään Lieksan keskustan sairaalaan tai hoitokotiin, niin kustannukset tuplaantuvat. Olisi järkevää että he saisivat kuolla "kotona", sillä muuta kotia näillä miehille ei ole. He eivät muka tuota, vaan elävät avustuksilla kun muut tuottavat ja maksavat omat menonsa. He ovat kovalla työllään maksaneet aikanaan yhteiskunnallemme: siinä meni terveys ja rahaakaan ei varmasti jäänyt törsättäväksi eläkkeellä. Ja luultavasti joku heistä oli sodassakin.

Tiedän jotakin metsätyömiesten historiasta ja elämästä muutoinkin kuin Kalle Päätaloa lukemalla. Väheksymättä Päätaloa kirjailijana ja ihmisenä. Jos oikein ymmärsin, niin kannatusyhdistykseltä puuttuu nyt 30.000 euroa selvitäkseen jatkossa. Rahaa löytyy kyllä, jos on tahtoa.
En ymmärrä tätäkään.

Friday, January 7, 2011

Luetut kirjat 2


Kai Nieminen on runoilija. Hänen viimeisin runokirjansa Alan oppia on taattua laadukasta runoa. Minä en ole kriitikko, olen runojen lukija.
...Tilapäisyys on elämän edellytys, muutosta me pelkäämme, pysyvyyteen ikävystymme, tilapäisyydestä me löydämme tarkoituksen.

Kysyin toiselta runoilijalta että osaako Kai koskaan olla ilkeä? Hän vastasi että hankala juttu. Ei helposti. En ole koskaan kuullut Kain ilkeilevän, muut hoitavat sen puolen.

Väitetään että runoilijalla on oltava kurja ja karu lapsuus jotta hänestä tulisi runoilija. Kain lapsuus on ollut tasapainoinen ja rakastava. Kuitenkin hänestä on tullut yksi eturivin runoilijoista maassamme. Taas on kumottu yksi klisee.

En rupea runoja kommentoimaan, lukekaa ja nauttikaa niistä.

Kai Nieminen, Alan oppia. Tammi 2010. 124 sivua.



tuntuu että minua on petetty,

kaikki ystävänikin ovat kuin kaksikymmentä,
kolmekymmentä, neljäkymmentä vuotta sitten

(Sivulla 96.)

Thursday, January 6, 2011

Luetut kirjat osa 1



Muistin ihmeelliset polut ja valikoivuus ovat hämmästyttäneet minua tämän tästä. On asioita jotka ihminen haluaa unohtaa, vaikka se onkin tuhoon tuomittu yritys. Muistijälki ei katoa. Luin Marjatta Ripsaluoman Torpeedo romaanin. Suosittelen romaania kaikille sodanjälkeisen lapsuutensa eläneille ja muillekin. Mielestäni se pitäisi sisällyttää koulujen kirjallisuustuntien kirjoihin. Kieli on sujuvaa ja pakostakin ajattelin että kirjoittaja on draamallinen osaaja. Kirjan äiti vetää vertoja Tito Collianderin äidille ailahtelevan mielenlaatunsa vuoksi. (Lapsuuteni huvilat)

Kirjan tyttö on ilmiselvä selviytyjä. Epäilen kyllä kirjan tytön analyyttistä suhtautumista ympäristöönsä, ennemminkin kyseessä on lasten tapa jäsentää ja tarkkailla ympäristöä ja ihmisiä. Isä on turvallinen ja ymmärtäväinen lapselleen. Tytön suhtautuminen eläimiin tasvertaisina olentoina riemastutti erityisesti.

Torpeedo on vanha saksalainen polkupyörä.

Marjatta Ripsaluoma, Torpeedo. 2010 UltraArt, Jyväskylä.

Wednesday, January 5, 2011

Siipirikkolintu lentää korkealla...

Pieni poika, siipirikkolintu kämmenellään, katsoo taivaalle. Pellon heinät niitetyt ja kukat kuihtuneet. Yksi eksynyt ruusu kukkii ojan reunalla. Valokuva on kuusikymmentä luvulta, kun Suomi kurkotti hyvinvointiin ja maailma muuttui.

Hän, joka ei ole maistanut katuojan vettä, ei tiedä mitä elämä on. Pappi, jota ei ole puukotettu selkään, ei tiedä mitä usko todella on.

Älä maalliseen kiinnitä sydäntä,
Älä himoitse vaimoa, huonetta,
ota leipä lapsesi kädestä
ja vieraalle se lahjoita.

Ja mustinta vihollistasi
nöyrimmästi palvele,
kutsu metsän petoa veljeksesi,
älä Herralta mitään anele.


Joulukuu 1921 Pietari
Anna Ahmatova
Runon suomentanut M-L Mikkola

Sunday, January 2, 2011

Turun Kulttuurivuoden 2011 avaus



Turun Kulttuurivuosi 2011 on alkanut! Pirteässä pakkasessa kävelimme katsomaan yön aikana ilmestynyttä taideteosta. Vivusta vääntäen kirves liikkuu. Oli myös vieraskirja, kynän muste oli jäässä, joten terveiset jäivät kirjoittamatta. Taiteilijan nimi on kateissa, mutta arvailuja on kyllä esitetty. Toivottavasti patsas pysyy paikallaan ainakin kulttuurivuoden ajan.
Patsaasta tuli mieleeni että: Suomen Turku-poika takoo kirveellä käskettäessä. Että reippahasti lietsomaan rautaa tässä taotaan, säkenet lentää ja hiki. Veistoksen kyljessä oleva postilaatikko oli rikottu. Toivokaamme ettei Turku pala oikeasti!

Olin uskonut että kulttuurivuoden avajaiset olisivat olleen vuoden vaihtuessa, kuten Virossa, mutta luin ilmoituksesta että avajaiset ovat 15.1.2011. Parempi myöhään jos silloinkaan sanoo vanha sananlasku.