Saturday, October 31, 2009

Kohtaamisia hautausmaalla

Keskipäivän aurinko loisti kirkkaana Turun hautausmaallakin. Ensiksi kävin viemässä kyttilät anoppini haudalla. Hän piti eläessään näyttävistä kukkalaitteista. Olen täysin erilainen ja nytkin vain vaatimattoman kanerva-havusommitelman. Kynttilät paloivat tyynessä säässä.

Ortodoksisella hautausmaalla oli vilkasta. Hauska miesseurakuntalainen sanoi että täällä sitä on hauskaa koko ajan. Seurakunnan tila näkyy; kaikki eivät tervehdi kaikkia ja jotkut ovat muuttuneet kokonaan näkymättömiksi. Ystävättäreni täräytti että ei hänkään kaikkia tervehdi. Otin kuvia kappelista ulkoa ja sisältä. Sytytin jopa tuohuksen. Käytin tilannetta hyväkseni kun pieni joukko seurakuntalaisia lauloi litaniaa ja kävin kappelissa. Rouva profiilikohottaja, se joka ei rukoile entisen kirkkoherran sielun puolesta, katsoi minua pitkin nenänvarttaan. Katsoin takaisin.

Tällä välin ystävättäreni oli joutunut nokittain äkäisen tädin kanssa joka moitti ystävättäreni miehen haudan ruohikkoa huonoksi. Sama täti mesoi että entinen kirkkoherra ei vastaa hänen puheluihinsa. Ystävättäreni haukkui takaisin ja sanoi ettei hänkään vastaisi jos te soittaisitte. Sitten me molemmat oltiin äänekkäitä ja sanottiin ettei niin hyvästä miehestä sopinut puhua pahaa. Täti suuttui ja sihisi että pahasuisia olette kuten koko sukunne. Minun sukuani hän ei kyllä tunne, mutta ystävättäreni käski tädin mennä äkkiä veisaamaan muiden pyhien kanssa.

Kappelin lasimaalausristi oli hapertunut lisää. Kaksi kyntelikköä oli viety pois. Sytytin tuohukseni alttaripöydälle. Olisi mukavaa jos kappelia voisi hyödyntää arkisinkin.

Kotimatkalla poikkesin toisen ystävättäreni luona lepuuttamassa jalkojani. Olen kävellyt tänään paljon. Alla kuva kappelista Turun ortodoksisella hautausmaalla.

Juuret, kaikki heidän voimansa



Hiekka suodattaa veden puhtaaksi. Juuret tarvitsevat vettä ja ravinteita. Ne tarvitsevat pitävyyttä. Vosi melkein kuvitella että noiden juurien koloissa asuu onnellinen tapiiri. Runoviikot lähestyvät. Runoviikoilla pitäisi lukea runoja. Runoja voi kuunnellakin jos harrastuneisuutta riittää. Mielenkiintoinen tuo Marie dramatisointi. Arne Nevanlinnan Marie on proosaa. Marja-Leena Kuronen on dramatisoinut ja kaksi henkilöä esittävät sen. Esityksen voi nähdä taiteidentalon rotundassa torstaina klo. 18.00 ja Turun ortodoksisella seurakuntasalilla sunnuntaina klo 18.00. Miesnäyttelijä on yllättävä valinta.


Jotenkin on pientä klikkiytymisen makua noissa valinnoissa ja valitsijoissa. Toivon ettei kyse ole siitä että runoilijoiden on kiva touhuta omassa porukassaan. Tai sitten kaikki perustuu lähes vapaaehtoistyöhön. Kuulostaisi tutulta kyllä.

Friday, October 30, 2009

Luulen että hän oli intohimoinen ihminen


Joulu on lähempänä kuin arvaammekaan. Kun isänpäivästä on selvitty, ne jotka juhlivat sitä, onkin jo pikkujoulut menossa. Ahkerat tädit maalaavat joulukortteja tuulen vietäviksi. Juna-asemilla tuulee ja kaikki junat ovat lähteviä. Ne kulkevat kiihtyvällä vauhdilla poispäin. Pohjoisessa on talvi ja lunta. Venäläisissä elokuvissa junat juuttuvat kinoksiin. Ihmiset ovat sosiaalisia ja keksivät ajankulua. Meillä niin ei käy koskaan; junat eivät juutu kinoksiin, eivätkä ihmiset ole sosiaalisia. Pelkään että meillä sosiaalisuus julistetaan luonneviaksi ja kriminalisoidaan. Keksitään jokin hieno nimi syndroomalle.

Lakkasin käymästä kirkossa jo pari vuotta sitten. Satunnaisesti paikalle osuessa en osta tuohuksia; kuuntelen laulua ja olen lähellä ovea jos paniikki yllättää. Koska synninpäästö on tehty vaikeaksi, en mene ehtoolliselle. Joitakin sääntöjä täytyy olla. Kerran kuulin määritelmän että hyvä ortodoksi on se, joka käy ahkerasti kirkossa ja on säällisesti puettu. En täytä noita kriteerejä. Minusta kristityt ovat armollisia. Romanialainen tuttava sanoi että heillä erotetaan yhteisöstä jos on enemmän kuin kolme kertaa peräkkäin pois kirkosta. Entä jos on matkoilla tai siirtotyöläinen?

Luin Helvi Hämäläisen ehdottomasta rakkauskäsityksestä. Tarkoitan miehen ja naisen välistä rakkautta. Hänen mukaansa rakkauteen kuuluu myös raadollisia asioita kuten mustasukkaisuutta ja vihaa. Hänellä oli aineistoa omasta takaa. Luulen että hän oli intohimoinen ihminen.

Wednesday, October 28, 2009

Munkki Zosima


Mitä enemmän minä rakastan ihmiskuntaa, sitä vähemmin minä rakastan yhtä ihmistä.Haaveissani olen kohonnut sellaisiin korkeuksiin, että kykenen vilpittömästi palvelemaan ihmiskuntaa - menisin vaikka ristille ihmisten puolesta. Kuitenkin minä en voi elää kahta päivää enempää samassa huoneessa toisen ihmisen kanssa! Toisen ihmisen läsnäolo alkaa puristaa niin, että voin yhdessä päivässä ruveta vihaamaan parasta ihmistä vain siitä syystä, että hän syö pitkään pöydän ääressä tai hän niistää jatkuvasti, kun hänellä on nuha. Mitä voimakkaammin aloin vihata yksityisiä ihmisiä, sitä rajattomampi rakkaus minussa syttyi ihmiskuntaan. En voi rakastaa ihmistä siksi, että näen hänen kasvonsa.

Dostojevski, Karamazovin veljekset.

Vaimmainen

Suomi ei ole vieläkään vahvistanut YK:n vammaisten ihmisoikeuksia. Meillä vammaiset eivät voi valita asuinpaikkaansa. Vammaisilla tarkoitetaan kaikkia vammaisia, ei pelkästään kehitysvammaisia. Nimike vammainen ei tarkoita älyllistä vammaa, vaikka jotkut päättäjät ja toiminnanohjaajat tuntuvatkin ajattelevan niin. Eivätkä vammaisten parissa työskentelevät ole "kehitysvammaisia akkoja" kuten eräässä luovassa paikassa on nimitelty työnhakijaa.
Kaikki vammaiset ovat ihmisiä vammaan katsomatta.

Tässä miettimistä meille sivistysvaltion asukkaille. Asia on varmasti kiusallinen ja epämukava ulkoministerille ja muille vallastaan humaltuneille poliitikoille.

Tuesday, October 27, 2009

Missä on ihmisen paikka

Mustalaisleiri purettu Helsingissä. TV:n kuva jää kummittelemaan mieleeni. Romanian mustalaisperhe asui kontissa. Nyt he asuvat samassa asuntovaunussa toisen perheen kanssa. Muitakin mustalaisleirejä siivotaan lähiaikoina pois katukuvastamme. Näitä ihmisiä ei voi laittaa pakolaiskeskuksiin, sillä he ovat liikkeellä vapaasta tahdostaan tai joidenkin käskystä. Minulle tämän ihmisryhmän arvoitus ei ole selkiytynyt. Ajattelen kuitenkin että jonkun tai joidenkin täytyy hyötyä näiden ihmisten kustannuksella. Kieltämättä he ovat tuoneet väriä steriiliin kaupunkikuvaamme. Minne nämä ihmiset joutuvat?

Kirkkojen portailla kerjäämistä pidetään meillä sopimattomana, jossakin muualla se on osa kulttuuria. Onneksi on vielä kirkkoherroja jotka antavat diakoniakassasta rahaa köyhille. Tai antoivat ennen kuin saivat kenkää.

Ei siitä ole kovinkaan kauan kun Suomessakin oli kerjäläisiä. Ihmisten kristillinen velvollisuus oli auttaa lähimmäisiään. Yhteiskunnan vaurastuttua auttaminen on sysätty viranomaisille ja ihmisen luontainen huolehtimenen tehtiin mahdottomaksi. Nyt luonnollisesta on tullut luonnotonta.

Monday, October 26, 2009

Tihkuinen maanantain maisema

Eilen kävimme silakkamarkkinoilla. Tapasimme muutaman tutun ja totesin miten surulliseksi voi tulla vanhojen tuttujen näkemisestä. Tämä aika on armotonta. Olen alkanut miettiä asianajajien työmoraalia. Eikö heidän tehtävänsä olisi ajaa asiakkaan etua, ei niinkään omaa etuaan. Yleistys ei toivottavasti pidä paikkaansa.

Silakkamarkkinoilta raahasimme silakoita: säilöttyjä ja tuoreita. Kalakukon ja piirakoita. Ja tietenkin tyrnimarjahilloa. Yhdellä tutulla on omat tyrnipensaat kaukana täältä. Olen kateellinen ja haaveilen omista pensaista jossakin saasteettomalla alueella.

Tänään on harmaaa tihuuttava maanantai. Aurinko on kadonnut.

Sunday, October 25, 2009

Metsän uumeniin


Ihminen menee metsään, kuka minnekin. Joskus metsässä ei liikahda lehtikään, joskus rytisee todella rymäkästi. Joskus voi jäädä metsän vangiksi. Metsällä on monta ilmettä. Lehtimetsä vaihtaa pukua. Havumetsä on aina havukas, paitsi jos sillä on tauti tai muuten vaan varisee. Havupuu ei riisuudu vapaaehtoisesti kuten lehtipuut. Puuteollisuus on kuulemma ahtaalla. Koska ahneus saavuttaa lakipisteensä.

Saturday, October 24, 2009

Iloinen henkilö mielenilmaisussa


Tosikkomaisuus ei onneksi ole kaikkien suomalaisten ominaisuus. Epäilenkin että kuvan henkilöllä on vierasta verta. Aika on suhteellinen käsite kun puhutaan ihmisen ajasta. Moni asia jää pysyväksi ihmisen mentyä. Maailmalta kuuluvat siirtomaavallan kaiut. Työpaikat eivät ole pysyviä. Joidenkin mielestä se on edistystä.

Friday, October 23, 2009

Huojennuksen paikkoja


Kaupunkikuvamme muuttuu jatkuvasti. Se mikä oli tänään voi olla vuoden päästä muistinpaikka. Jotkut ravitsemusliikkeet pysyvät, jotkut taas eivät. Hengellisen ravinnon paikat yleensä ovat pysyviä maassamme.

Puutorin vessa on sopivasti matkan varrella. Siellä saa helpotusta monenlaiseen tukalaan tilaan.

Thursday, October 22, 2009

Uspenskin katedraali katsoo merelle


Luterilainen tuttavani paheksui Uspenskin katedraalin näkyvää asemaa merelle josta laivat tulevat. Turistit saavat kuulemma väärän kuvan maastamme ja Helsingistä. Minusta asia on päin vastoin. Suomi on hyvin luterilainen maa, ankaruuteen asti. Suomi on myös ortodoksinen maa. Paitsi ortodoksiuudesta, kertoo Uspenskin katedraali myös autonomian ajasta eli eräästä historiallisesta kaudesta maassamme. Suomi on idän ja lännen välissä ja uskallan väittää että se on enemmän rikkaus kuin haitta.

Suomessa on ainakin kaksi virallista kieltä ja kaksi kansankirkkoa. Suomalaiset ovat yhden asian yks´päinen kansa. Onneksi meille on tullut pakolaisia. Heillä on erilaisia uskontoja ja kieliä. Heistä ei saa sanoa pahaa, vaikka jotkus heistä ovat yhtä raadollisia kuin suomalaisetkin. Yksilöitä hekin ovat, vaikka joskus tuntuu että he ovat lukuja tilastoissamme. Sama koskee kohta kaikkia vanhuksia, vammaisia, työttömiä ja lapsia. Me olemme hyvin tilastoidut.

Puheet siitä että ortodoksinen kirkkomme olisi syvässä kriisissä ovat vääriä. Kirkon jäsenet voivat olla kriisissä ja ovatkin. Uskonasiat eivät ole järjellä selitettäviä. Tiede kaipaa todisteita, usko ei.

Keskiyön runositaatti

Tuoleilla kirjat pinossa
istuvat toistensa päällä
supisevat itsekseen
kuka meitä lehteilee
muka rakkausesta
historiaan

Jyrki Pellinen, Juhani Ihanus, Narvan tiellä, Kabbalistisia merkintöjä, s.55

Wednesday, October 21, 2009

Päivän pelastajat tänään

Luin Ortodoksi Viestiä ja tulin hyvälle mielelle. Ensinnäkin Nikean metropoliitan artikkeli oli liikuttava ja kolahti kuin veitsi sulaan voihin. Miten ihmeessä hän pystyi luopumaan kirjoistaan.

Toinen oli Metropoliitta Ambrosius joka kirjoitti kerrassaan järkeviä isä Mitron politiikkaan menosta ja olosta. Tiedän että monet ovat erimieltä ja saavat olla vapaasti. Olisi tylsää jos kaikki olisivat samaa mieltä.

Kaikki muuttuu jopa kauppahallissa

Turun kauppahalli on käsite. Tänään petyin kaksikertaa: ensin luomuleipää myynyt leipomo oli vaihtanut omistajaa sillä seurauksella että aito ruislimppu oli poistunut myynnistä. Muutkin luomuleivät loistivat poissaolollaan. Täytyy etsiä uusi luomuleipä paikka. Sitten se ihana venäläisten suolakurkkujen ja ihanan valkosipuli- ja tavallisen hapankaalin myyjä oli kadonnut.

Aikaisemmin valmistin itse edellämäinittuja tuotteita mutta nyt minulla ei ole tilaa niille. Hapankaali on terveellinen ja vitamiinipitoinen ruoka ja c-vitamiini vain lisääntyy hapankaalin vanhetessa. Yli-ikäiseksi hapankaalia ei kuitenkaan pidä päästää.

Jos lähistöllä olisi lehmätila yrittäisin ostaa maitoni suoraan lehmän omistajalta. On järjetöntä että Valio mainostaa luomumaitoaan käsittelemättömänä maitona ja perii siitä lähes kaksinkertaisen hinnan. Tiettävästi maito on käsittelemätöntä. Sen kuuluisi maksaa vähemmän minun järkeni mukaan.

Tuesday, October 20, 2009

Kirjat kasvavat pinoiksi

Haluan että tuleva Finlndia-kirjallisuuspalkinto annetaan Antti Hyrylle.

Minulla on tunne että Anneli Jäätteenmäki on seuraava kepun presidenttiehdokas.

Pirkko Saisio voisi toimia presidentin sijaisena tämän matkoilla ollessa. Hän oli vakuuttava Kotikatsomon Pääministeri televisioelokuvassa.

Toivoisin että jotkut nuoret runoilijat siirtyisivät kuvataideosastolle kikkailuineen.

Näin unta että Helsingin Metropoliitta kumautti nyrkillä polveeni, ei tuntunut missään, vaikka luut rutisi. Heräsin ja menin heti kokeilemaan toimiiko jalkani. Toimii. Sää on harmaan tihruinen. Hellassa palaa tuli ja minä en ole kenenkään hallittavissa. Kirjat kasvavat pinoiksi. Polkuja risteilee huoneistossa. Keltainen joki tulvii seinällä. Anun maalaus ennen kuolemaansa. Olen kadottanut ääninauhan jossa oli hänen puhettaan 1900-luvun kulttuuri- ja kirjallisuushistoriasta. Ehkä hän halusi sen katoavan.

Monday, October 19, 2009

Kettinki pehmoilee


Eilen Pohjois-Karjalassa paistoi aurinko. Kummipoikani (4v.) kertoi että lunta ei ole satanut ja hänellä on vesirokko. Nykyään vesirokkakin on siedettävämpi kuin muinoin. On kutiamista ehkäisevää ainetta. Metsässä tapahtui asioita sillä hirvenmetsästäjät huomasivat että karhu ajoi takaa hirveä, koira ajoi karhua takaa ja sinne menivät karhu ja hirvet. Mummojen ei pidä mennä metsään nyt. Eikö karhun olisi aika jo mennä talviunille?

Nyt tänään paistaa täällä aurinko ja raaka, kostea sää saa palelemaan pahemmin kuin pakkanen. Graffitin tekijä oli suojannut rautakettingin villalla. Kovakin kaipaa lämpöä ja rakkautta.

Sunday, October 18, 2009

Syntiset ovat solidaarisia keskenään

Olin lämmittänyt saunan ja saunonut. Olin bussilla liikkeellä koska pyöränvalo temppuili. Bussi kurvasi torille ja minä saunanahkalla, saunakassi kädessä talsin torin poikki ohi Pyhän Aleksandran kirkon. Sitten näin kirkkoon menevän henkilön joka ei takuulla mene erään tietyn papin palveluksiin. Syntinen uteliaisuuteni heräsi ja poikkesin sisälle.

Ensin kuitenkin odotin että lauma venäläisiä, noin 30 henkilöä tuli ulos, sitten menin sisälle. Siellä oli muutama ihminen, kuoro lauloi taivaallisesti ja papisto oli juhlallisen harmoonisia. Eläkepappi oli saapunut paikkaamaan papistoa Helsingin suunnalta. Olin Ehtooveisuun asti.

Minulla oli arvokkaan takkini alla arkisia vaatteita, joten minulle tuli kuuma ja lähdin pois.

Kirkon eteisen lattialla istui nuori mies viinakassinsa kanssa ja toivotteli siunausta. Ei hän häirinnyt. Kuunteli vain laulua. Tunsin yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan. Syntiset ovat solidaarisia toisilleen.

Toinen kuva samasta kohteesta; nyt sisäänrakennettu kameran salama voitti vastaanpaistavan auringon sädeyritelmät.

Saturday, October 17, 2009

"Totisesti, historia ravistelee minua."

Olen lukenut Harri Tapperin viimeisintä kirjaa: Keisari ja kääpiöt. Olen hurmaantunut hänen tavastaan kertoa ja kirjoittaa. Historiasta voi kirjoittaa ilman ryppyotsaista paatosta. Tapper kirjoittaa niin että varsinainen totuus tulee selväksi. Kerran oli historianlaitoksella puhetta historiallisista TV-sarjoista ja niiden totuudenmukaisuudesta. Olen sitä mieltä että kun historiaoitsija kirjoittaa historiallisen näytelmän tai romaanin, on se yleensä tylsä.

Historioitsija on usein tosikko ja historian vanki. Koulujen historiankirjojen rinnalla pitäisi mielestäni olla kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. Näin kiinnostus historiaan olisi enenevä.


Vain uskovaiset osaavat valmistaa viiniä, maailmanlasten viini on kuraa.

Tästä olen minäkin vakuuttunut.

Friday, October 16, 2009

Jalk´rattaita


Jalk´ratas eli polkupyörä on saasteeton ja kuntoa kasvattava kulkuväline. Jokirannan taiteilija oli tehnyt sarjan polkupyöriä erilaisissa taustoissa. Jalk´ratas tulee Viron kielestä.

Sininen jalk´ratas on runollinen. Melkein kuin vene, jolla mennään jonnekin pois tästä ajasta ja paikasta.

Taas noita lautoja pystyssä. Toivottavasti ne eivät ole esteenä liikkumiselle. Oma polkupyöräni on ranskalainen keltainen kaupunkipyörä. Se on hyvin ketterä menopeli.

Thursday, October 15, 2009

Kokkelityttö

Minä aukaisen valon Lapsilla on oivat käsitykset asioista. Aikuinen panee tylsästi valon päälle, mutta lapsi aukaisee valon. Siinä on hohtoa.

Edesmennyt mummoni aikoinaan kertoi miten he sodan aikana piileskelivät partisaaneja kesäisin.

Kerran he olivat hylätyn navetan vintillä nukkumassa. Perheen kolmevuotias poika heräsi yöllä ja lähti yksin taapertamaan kohti ovea.



Äkkiä valkoinen ja hohtava olento seisoi oven edessä eikä päästänyt ulos. Aamulla poika tuumasi ensimmäiseksi että missä on kokkelityttö?

Poika kertoi yöllä nähneensä valkoisen kokkelitytön ovella.

Yöllä oli ollut partisaaneja liikkeellä kylässä.

Wednesday, October 14, 2009

Päivän sitaatti


Kun yksi ihminen kuolee, kuolee ihminen. Kun kokonainen pataljoona kuolee, on se tilastotieto.

Josef Stalin.



Aamun uutisissa kerrottiin että hallitus kaavailee laitoksissa olevilta pitkäaikais kroonikoilta kynittäviksi viimeisetkin eurot. Miksi ei oteta hyvätuloisilta? Mihin tämä entinen sivistysvaltio on menossa?



Tuesday, October 13, 2009

Hidas kaisla katsoo veteen


Kaislan hitaus on kaunista. Olen aina ihmetellyt ihmisten luomaa kiirettä. Erityisesti lasten kanssa ei saisi hosua. Aikoinani olin lasten kanssa tekemisissä ja ihmettelin mitä tehokkuus tarkoittaa lasten kanssa työskenneltäessä? Sitä että hermostutetaan ja häiriinnytetään lapset hosumalla. Hyvä työntekijä tuolloin hosui kuin heinämies ja kärytti pomoille hitaita työntekijöitä. Huippu oli se täti joka ei koko päivänä ehtinyt riisua takkiaan, koska oli niin kiire.

Sitten oli se luovatäti joka ylpeili ottaneensa sosiaali-tapauksia töihin. Varmaankin tarkoitti ihmistä joka oli ollut ihan rehellisissä töissä tankkilaivalla. Se nyt riittää kokonaisen elämän ruttaamiseen. Kun naiset alkavat puhua oikeudenmukaisuudesta tarkoittaa se useimmiten oikeassaolemista eli kateutta. Huoritella ei sentään pitäisi edes sosiaalikeskuksen alaisissa naisvaltaisissa paikoissa.



Olen onnellinen ettei tarvitse enää olla naisvaltaisessa lapsityössä mukana. Kuten yksi viran saanut demari akka sanoi: Sinulla ei ole mitään menetettävää! Hän olikin varsinainen aivot narikassa ihminen. Kritisoin nääs silloista hosumiskulttuuria lastentarhoissa. Tuolla menolla häiriintyneiden lasten määrä lisääntyy.


Sorsa kylpee joessa. Joki ei vielä ole jäässä. Miltä sorsa näyttäisi jään alla? Uisiko se myötä vai vastavirtaan. Loppuisiko ilma ja kääntyisikö se selälleen niin että räpylät olisivat jäätä vasten. Kuin konnat jenkkifilmeissä; lasikatto lapsosilla.

Olen ihmetellyt lasten päivähoidon alasajoa. Miksi vanhemmat alistuvat, miksi he eivät perusta esimerkiksi korttelitarhoja? Olisi inhimillisempää ja tasokkaampaa.

Monday, October 12, 2009

Ennen kuin lumihiutale putoaa


Aamulla oli pakkasta. Jääriitteessä vesiämpärissä jähmöili vaahteranlehtiä. Odotin koko päivän että lumihiutale putoaisi maahan. Kuin lapsi killistelin ikkunassa. Ei tullut lunta. Ei ollut vielä eilen tullut Pohjois-Karjalaankaan, kertoi kummipoika puhelimessa. Lumipeite on armollinen. Aina.

Sunday, October 11, 2009

Kuolemasta pitää puhua

Kuolema ei ole arkea nykyihmisen elämässä. Kuolema on eristetty näkymättömäksi. Kävelin joen itäpuolella olevaan taidegalleriaan Turussa. Hautajaiskellot soivat, teki mieli kääntyä pois. Olisi pitänyt, sillä näyttely hipoi hyvän maun rajoja. Taiteilijan nimeä en laita tähän koska hän on kieltänyt teosten kuvaamisen. Ymmärrän tämän siltä osin kun se koskee omaisia. En pitänyt näyttelystä, ja tämä on ainoastaan minun mielipiteeni. Kuolemaa voi lähestyä kunnioittavasti mystisoimatta. Olihan siellä video krematorion vainajan tuhkauksesta tosin.

Näyttelyn vahti käyttäytyi ylimielisesti ja uhkaavasti. Tuli olo, että onko valokuvanäyttelyn kuvien katsominen sallittua, sillä silmä tallentaa muistiin kyllä.
Ymmärrän jos näyttely on Taidekappelissa, mutta tässä paikassa se oli lähinnä ahdistava.

Kissa kärvistelee härmeisessä aamussa


Naapurin karvaton, ylhäinen kissa kärvistelee kylmässä aamussa. Huuruavaa kissan hengitystä ei kuvaan saatu. Kyseisellä kissalla on raju ääni kun se vahtii reviiriään ja ajaa tunkeutujakissat pois.

Se on nyt pakkasta sitten tästäpuolin. Päivänsini ikkunalla kukkii urhoollisesti vielä.

Friday, October 9, 2009

Palkitut Herta Müller ja Barack Obama


Luin 1980-luvulla kirjan, jonka oli kirjoittanut Romanian saksalaiseen vähemmistöön kuuluva, ja silloin jo Saksaan paennut Herta Müller. Muistan että hän teki vaikutuksen omintakeisella tavalla kirjoittaa. Tuolloin en paljoakaan tiennyt Romanialaisesta arjesta ja siitä miten vähemmistöt ja toisinajattelijat elävät. Olen käynyt Romaniassa ja aistinut pelon. Kerran pelkoni konkretisoitui kun venee kuljettaja veti pyssynsä esiin ja ampui. Vaistomaisesti rääkäisin että "Jeesus Kristus..." Vieressäni seisonut henkilö sihisi että "Turpa kiinni..." Romanian pahamaineinen turvallisuuspalvelu oli kaikkialla ja muistutti menetelmiltään kuulemma Stasia. Kaikki ne jotka eivät suostuneet yhteistyöhön, olivat vainon kohteita. Mitenkä paljon mahtoi koko kansasta olla vainottuja tai yhteistyöhaluisia? Oliko kolmas vaihtoehto olemassa? Herta Müller kertoi haastattelussa kasvaneensa saksalaisessa vähemmistössä, joka oli natsimyönteinen ja siveyttä arvostava yhteisö. Hän kuvaa kirjoissaan syrjäytymistä, yksilön sivullisuutta ja mahdollisuutta elää lähes mahdottoman kanssa. Surrealismi ja ironia ovat tapoja kirjottaa tällaisista asioista.



Turvallisuuspalvelu voi tulla vainotun kotiin ja hirttää henkilön tämän kotiin.

Tänä vuonna Herta Müller sai kirjallisuuden Nobelin. Hän ansaitsi sen.

Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin presidentti Obamalle. Olin hämmästynyt aidosti. Minulla ei ole mitään häntä vastaan. Rauha on aina hyvä asia.

Munkki Tondaluksen helvetin näyt


Ihan tavallisesta leppähalosta kaikki alkoi. Oli kapakkatappelu, jostakin miesten asioista alkunsa saanut, sillä iskettiin iiriläismunkki Tondalusta päähän noin tuhat vuotta sitten. Fransiskaaniveli menetti tajunsa. Hänen ruumiinsa oli tajuton mutta henkensä näki helvetin ja hänestä tuli näkyjen näkijä. Näyt eivät olleet mitään irstailevan ja juopottelevan munkin näkyjä; ne olivat kuin Danten helvetin kuvia. Sattumoisin osui silmiini tämän iiriläismunkin elämän helvetti lukiessani Andrei Tarkovskin henkilöhistoriaa. Henkilöhistorioilla on vapaus rönsyillä tarinoiksi. Se mikä minua kiinnostaa tällä hetkellä on helvetinkuvaajien historiallinen eli näkymättömän läsnäolon todellisuus taiteessa ja kirjallisuudessa.

Tarkovskin elokuvien puhutteleva näkymätön "ääni ja katse" on historian hämärästä nouseva äänetön puhuttelija, joka haastaa katsojan dialogiin. Vaatii viitseliäisyyttä ihmiseltä mennä dialogiin Tarkovskin elokuvien kanssa. Olemme tottuneet viihteen valmiiksi pureskeltuun tarjontaan. Minusta Tarkovskin elokuvat on sysätty marginaaliin ja niiden tutkijat saman tien. Ja kuitenkin Tarkovskia voi katsoa yhdessä Harry Potterin kanssa. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.

Aurinkoinen syyspäivä on tosi. Kaupunki jossa koivu kasvaa on tosi. Tavaroiden pakkaamisessa on aina luopumisen ajatus. Tarkovski varoittaa palaamasta entisiin taloihin. Hän poltti Peili elokuvassaan käytetyn "lapsuuden kotinsa" ja pääsi eroon jostakin ahdistavasta asiasta. Ihmisiin tätä ohjetta ei kannata soveltaa, sillä meillä ihmisillä on kummallisia tapoja hankkiutua eroon henkilöistä jotka eivät enää ole meille käyttökelpoisia. Joku vetoaa henkiseen kasvuunsa, uskoonsa tai hengellisen ohjaajansa neuvojen noudattavuuteen. Luostareissa tuskin isketään ketään leppähalolla päähän, näkyjä ei nähdä enää kovin usein, ja jos nähdään, niin luultavasti näkijä kiidätetään vartioituun paikkaan normalisoitumaan.

Wednesday, October 7, 2009

Sadetta saatiin


Syysmyrsky riepotteli lähes koko Suomea. Lämmintä oli kuitenkin. Kuulin uutisista että Miina Äkkijyrkkä on häädetty Uutelan tilalta. Paheksumme syvästi Helsingin kaupungin toimia. Ovat melkein yhtä paatuneita kuin turkulaiset.

Monday, October 5, 2009

Venäjästäkin voi hurmioitua


Yksinäisinä hortoilevia kirjallisia ihmisiä oli messukäytävillä. Jotenkin yksinäisyys korostui tänä vuonna. Körttiläiset veisasivat virsiä ja pitivät seminaariaan koko aamupäivän. Kaipa se kuuluu kirjamessujen henkeen Turussa. Ja miksi ei kuuluisi. Ortodokseilla olisi ollut sauma kirjalliselle esiintulolle, mutta keneltä riittää aikaa ja energiaa. Tarkoitan alan asiantuntijoita.



Ihmettelin hiljaa mielessäni venäläisvastaista, melkein vihamielistä eetosta. Haiskahtaa historian aaltoliikkeeltä. Monesko vihan aalto nyt lainehtii. Kertoisiko joku uutisoija joskus mitä erityistä ja hyvää tapahtuu Venäjällä. Siellä nimittäin tapahtuu ihan tolkullisia asioita, kaiken muun ohella. Taide ja kulttuurielämä on hyvin mielenkiintoista, paljon mielenkiintoisempaa kuin Suomessa. Vallanpitäjiä pitää arvostella, mutta se ei ole koko totuus Venäjästä. Venäjälläkin voi hurmioitua.

Anna Kortelaisen Hurmio on tervetullut pläjäys meidän tasatapahtumattomille ja eläytymättömiskyvyttömille suomalaisille. Jos ei ole hurmioitunut koskaan, on elänyt vaillinaisesti.

Luulet kulkevasi merta ympäri;
liikut saaressasi, kierrät sitä.
Juuri tällä tavalla olet sokea
ja yhtä kaikki et:
aina kun katsot merta,
silmäsi aavistavat maan,
kun katsot maata,
näkökenttäsi laidoilla
meri, meri.

Rakel Liehu, Runot 1974 - 1997

Sunday, October 4, 2009

Kirjamessujen sunnuntai Turussa



Hannu Mäkelä puhui viisaita suomalaisesta puhumattomuudesta ja siitä mitä siitä seuraa kun viimein aletaan puhua. Ruumiita siitä yleensä tulee ja yleensä tekijä on mies. Hänen nyt ilmestynyt kirjansa Mitä sanomatta jää, käsittelee suomalaista puhekulttuuria tai paremminkin sen puuttumista. Kirjan päähenkilö on Toivonen, oikeasti Epätoivonen. "Mies on katoava luonnonvara ja joskus kylmäkylpy on parempi kuin valtameren lämmin laine. Ja nainen kasvattaa miestä koko ajan ja kuitenkin meitä jokaista odottaa hauta ilman kuolemaa."

Tutkija Anna Kortelainen puolestaan puhui uusimmasta teoksestaan Hurmio joka käsittelee hurmioitumista jostakin taideteoksesta tai asiasta mikä tuottaa hurmion. Anna Kortelaista kuuntelee mielellään aina. Myös kirjojaan lukee mielellään.


Kirsi Kunnas sai Kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon elämäntyöstään kirjailijana. Hän on monipuolinen kirjailija, kääntäjä ja ajattelija. Onnittelemme Kirsiä sydämellisesti.
Myös lastenkirjailija ja radioääni Lea Pennanen sai Oiva Paloheimo-Tirlittan-palkinnon. Piilomaan pikkuaasi on unohtumaton elämys monelle. Onnittelemme sydämellisesti.




Syksy punertaa hieman meilläkin. Kunnon ruska ei taida tulla. Mietin bussin ikkunasta katsellessani että Jörn Donner on aikamoinen järkäle kulttuurihistoriaamme. Hän puhui uusimmasta kirjastaan, joka kertoo Ingmar Bergmanista, kansallispyhimyksen statuksen omaavasta ruotsalaisesta elokuvaohjaajasta.

Kirjamessut ovat taas vuoden kuluttua.

Saturday, October 3, 2009

Kirjoja koko elämä

Turun kirjamessuilla oli jotenkin rauhallisempi tempo tänään. Kiertelin kojuja ja tapasin pastori tietokirjailija Hannes Tiiran, hänet joka on rehabilitoitu "Manuihin". Kuvassa vasemalla Hannes odottaa kahvia. Hyvää kannattaa odottaa, ja Hannes on kärsivällinen.

Sitten kuuntelin Jenni Haukion lavakarismaa. Sauli Niinistö oli myös katsomossa. Kaikki runoilijat kirjoittavat runoja, mutta monikaan ei ole naimisissa Niinistön kanssa. Tämä on Jenni Haukion siunaus ja risti.

Eräällä nurkkalavalla karjui toinen runoilija sukkahousut päässä runojaan. Aivan kuin olisin kuullut ennenkin.

Tilaisuuksien välillä kävin ostamassa Faros-kustantamon alennuskorista kulttuurihistoriallista arvokirjallisuutta. Löysin nyt Francois-René de Chateabriand.in kirjat Atala ja René.



Ikonikalenterinkin löysin eräästä toisesta paikasta. Tapasin joukon tuttuja ihmisiä. Kahvilassa söimme runoilijan kanssa puoliksi kalavoileivän. Maksoi enemmän kuin kokonainen kala Porin torilla.

Kuvassa yllä professori Risto Ahti ja runoilija Ville Sutinen keskustelemassa vakavia toisaalla ja oikeastaan toisena päivänäkin.


Turun messuilla on tuttavallinen tunnelma, ihmiset ovat jouhevia ja ystävällisiä, ikäänkuin ei Turussa edes oltaisikaan .-)