Sana kirjarovio, synnyttää erinäisiä mielikuvia historiallisessa perspektiivissä. Lähihistoriassa muistamme natsien kirjaroviot toisen maailmansodan aikaan ja ennen sitä. Kirkkohistoriassa kerrotaan myös erinäisistä kirjarovioista. Kirja on vaarallinen vallanpitäjille. Kirja voidaan polttaa ja tuhota, mutta kirja itse ei kuole. Kirjojen polttaminen liittyy aina valtaan ja sivistymättömyyten. Sivistyksellä ei tässä tarkoiteta pelkästään koulusivistystä.Toisenlaisesta kirjojen tuhoamisesta oli kyse Stalinin koottujen käyttämisestä vessapaperina. Tässä oli kyseessä kansalaisten kannanotosta järjestelmää ja vallitsevia oloja vastaan. Puskinin tai muiden klassikko teosten käyttäminen vessapaperina olisi ollut pyhäinhäväistystä venäläisessä kulttuurissa.
Kirja ei ole pyhä, se on käyttöesine, luettavaksi ja ajateltavaksi tehty.
Onko mitään järkeä rakentaa komea pääkirjasto, jos sen vuoksi pitää lopettaa sivukirjastoja ja melkein tuhota yksi kirjasto ja polttaa kirjoja, koska ne eivät sovi hyllyihin. Totisesti elämme hengellisesti köyhää aikaa.Miten tutkimustyötä tehdään kirjastossa jonka alakerrassa melskaavat lapset ja nuoriso? Yksi järjettömimpiä suunnitelmia on laittaa Varissuon kirjastoon nuorisotalo, jossa päivisin toimii koululaisten iltapäiväkerho? En ymmärrä.
